Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Tammi 2019
Kansi Laura Lyytinen
383 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani


Sillä eikö jokaisella ihmisellä ollut oikeus päättää edes kerran elämässään, kuka tai mitä hän tahtoi olla? Eikö jokaisella ollut lupa, tai suorastaan velvollisuus, uskaltaa seisoa omillaan, vastata vain siitä minkä oli itse valinnut?

Titin ja Ilmon maailmat ovat aluksi hyvin erilaiset, mutta kaksikko kuitenkin kohtaa: lestadiolaisperheessä kasvanut langanlaiha tyttö ja teatterisuvussa varttunut nuorukainen. Kumpikin kantaa mukanaan omia kipukohtiaan, mutta osaavatko he huomata toisensa, kohdata oikeasti?

Pauliina Vanhatalon romaani Tuulesta temmattu elämä kiertyy vahvasti kolmen teeman ympärille: uskonnon, teatterin ja ihmisyyden. Keskiöön nousevat herkkyys ja huomatuksi tuleminen ja niiden kautta omaksi itsekseen kasvamisen, huolenpidon ja toiseen luottamisen kysymykset. Titin ja Ilmon rinnalle keskeishenkilöiksi nousevat Ilmon pikkuveli Niklas ja äiti Riitta, jolla riittää huomiota monille nuorille, muun muassa Titille, mutta myös alkoholille. Myös Titin äiti ja osa sisaruksista, sekä koko joukko nuorten tuttavia kulkevat mukana.

Tuloksena on temaattisesti ja henkilögalleriansa osalta runsas romaani, joka pysyy kuitenkin rakenteeltaan ja kaareltaan ehjänä, kokonaisena. Silti juuri tuo runsaus tulee hetkittäin kirjan ja lukijan väliin: vähemmälläkin pärjäisi. Ilmo ja Titi kannattelevat Tuulesta temmattua elämää siinä määrin vahvasti, että esimerkiksi Riitta tuntuu ylimääräiseltä tunkeutujalta – toki toisen päähenkilön äiti on tärkeä, mutta tärkeitäkin tekijöitä voisi ihan tyylikkäästi häivyttää taaemmas. Romaanin teemoissa uskonto ja teatteri kiertyvät Titissä onnistuneesti yhteen, selittävät sitä miksi Titin olemus on sellainen kuin se on, mutta ainakin minä koen väsymystä uskonnollisaiheista fiktiota kohtaan eikä lestadiolaisuus jaksanut kiinnostaa minua erityisemmin Vanhatalon romaanissakaan. Tässä toki väsymys ja vika ovat lukijassa.

Onneksi Vanhatalon romaanin aihepiiri kurottuu myös teatterimaailmaan, Tuulesta temmattu elämä onkin myös taiteilijaromaani. Ja onneksi Vanhatalon romaanin lestadiolaisuus on avarampaa ja ymmärtävämpää kuin monien muiden viime vuosina julkaistujen herätysliikkeitä tai lahkoja koskevien romaanien kuva käsittelemästään yhteisöstä.

Muut pääteemat, teatteri ja ihmissuhteet, kiinnostavat enemmän. Vanhatalo tavoittaa nuorten aikuisten maailman, samoin lapsuudesta versovat juuret. Miten paljon ihminen rakentuukaan juuri lähtökohtiensa varaan, ja millaista pyristelyä elämä on – miten kaunista myös!

Kaiken kaikkiaan Vanhatalo kirjoittaa laadukasta proosaa, hän on sekä taitava arjen että henkilöidensä sisäisen maailman kuvaaja. Teksti tulee liki, romaanin rakenne on hallitusti rikottu, henkilöhahmot ovat ristiriitaisuudessaan realistisia. Uskoisin, että moni kotimaisen proosan ystävä ihastuu Tuulesta temmattuun elämään.

P.S. Vanhatalon tuotannossa pidän erityisesti hänen omaelämäkerrallisista tietokirjoistaan Keskivaikea vuosi (pieni juttu äänikirjabloggauksen yhteydessä) ja Toinen elämä.

Tuulesta temmatusta elämästä muualla: Tiina, Tuija.