Claudie Gallay: Odottamaton kauneus

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
La beauté des jours 2017
WSOY 2019
Suomentanut Titia Schuurman
Kansi
384 sivua
Kustantamosta
Ranskalainen romaani

Entä Jeanne, mitä hän halusi? Toiset odottivat. Hän ei tiennyt. Samaa kuin hekin. Että he olisivat onnellisia. Uusia leppoisia iltoja.

Tai sitten tavata Marina Abramovicin henkilökohtaisesti, sitä hän haluaisi, oikein todella haluaisi.

Ajattelen espadrilloja, niitä ihanan näköisiä kangaskenkiä. Mietin, miten kivan kevyet sellaiset olisivat jalassa kesällä. Ajattelen niitä, koska Claudie Gallayn romaanin Odottamaton kauneus Jeanne käyttää sellaisia.

Jeanne on nelikymppinen nainen, vaimo ja äiti. Elämä soljuu turvallisesti rutiineihin nojautuen. Jeannella on työpaikka postissa (hieman tylsää, mutta hän osaa löytää iloa arjen asioista), aviomies Rémy on yhteisestä Kreikan-matkasta haaveileva luotettava kumppani, pariskunnan kaksi tytärtä asuu jo omillaan. Jeanne kuitenkin rakastaa yllätyksiä, kaipaa niitä. Hän ihailee itsensä ruumiillisesti ja henkisesti likoon laittavaa performanssitaiteilija Marina Abramovicia, jolle kirjoittaa kirjeitä. Abramovicin elämä tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä Jeannen elämä ei. Ilmassa väreilee muitakin mahdollisuuksia muutokseen ja kuluvana kesänä arjen tasaisuus kuitenkin muuttuu, ainakin hetkeksi.

Claudie Gallay on niitä kirjailijoita, joiden tuotantoa minun pitäisi kaikkien lukumieltymysteni perusteella rakastaa: hän kirjoittaa harkittua, ilmavaa ja älykästä proosaa, joka käy lukijan tunteisiin. Mutta vaikka monin osin olen ihaillut aiemmin suomennettuja Gallayn romaaneja, Tyrskyjä ja Rakkaus on saarta, en ole päässyt niitä kovin lähelle.  Mitään vikaa Gallayn romaaneissa ei ole, ne ovat hyvää kirjallisuutta, ja kirjailijan kaikki romaanit suomentanut Titia Schuurman on alati taitava. Silti joku Gallayn tuotannossa ei päästä minua liki ja hänen teoksensa kuitenkin tuntuvat sellaiselta kirjallisuudelta, jonka pitäisi niin tehdä. Hmm.

Lukijana huomaan, että Odottamaton kauneus jatkaa osin samaa linjaa, mutta joku tuossa keski-ikäisen ja keskiluokkalaisen naisen elämässä tarjoaa minulle paremman kiinnekohdan kuin sinänsä kiehtovammat meren kuohut tai teatterimaailma. Jeanne on nainen, joka ei tiedä mitä elämällään tekisi. Jonkun pitää muuttua, jostain tulla uusia tuulia. Jeannessa on jotain samaa kuin Gustave Flaubertin Emma Bovaryssa tai Colm Tóibínin Nora Websterissä. Jälkimmäisen on myös Kirja vieköön -blogin Riitta pannut merkille. Nora Websterissä joku kosketti minua syvemmältä (varmaankin kirjan irlantilaisuus), mutta myös Gallayn romaanin arkisuudessa on puhettelevia piirteitä. Silti en edelleenkään pääse niin liki kuin tahtoisin.

Odottamaton kauneus on taidolla kirjoitettu. Usein hehkutan mielikuvieni brittiläisyyttä – toki hyvin tietoisena siitä, että kyse on nimenomaan mielikuvista eikä juuri muusta. Gallayn romaanit vuorostaan vastaavat hyvin käsityksiini jonkinlaisesta ranskalaisuudesta: tyylikäs kerronta on näennäisen kepeää, mutta kaiken alla on monia merkityksiä, hetkittäinen lakonisuus kohtaa suuria tunteita (minäkin liikutuin romaanin lopussa) jne. Gallayn niukat lauseet korostavat Jeannen sisäisen maailman myllerrystä, jota hänen oma lähipiirinsä ei tunnu huomaavan.

Isoimmat järistykset tapahtuvat siis ihmisessä itsessään, vaikka toki toiset ihmiset, etenkin eräs, vaikuttavat kokonaisuuteen. Uskon, että Gallayn tuotannon vannoutuneimmat ystävät löytävät tästä romaanista paljon.

Entä ne espadrillot? Jeannen kengät kastuvat pahoin vesisateesta, ehkä osoituksena niiden pohjimmiltaan heppoisesta laadusta, ehkä symboliikan osoittamisen vuoksi. En oikeastaan haaveilekaan espadrilloista (eikä tähän liity symboliikkaa, mutta nyt kun ajattelen noita kenkiä, ajattelen Gallayn romaania ja päinvastoin). Sen sijaan olen iloinen siitä, että Gallayn romaanissa Jeanne kokee monenlaista, oikeastaan elämän koko kirjon, ja saa vaihtelua sinänsä oivallisesti sujuvaan tasaiseen arkeensa.