Marko Kilpi: Undertaker. Kuolemantuomio

Marko Kilpi: Undertaker. Kuolemantuomio

Crime Time 2017

Kannen ulkoasu Marko Kilpi

335 sivua

Kotimainen jännitysromaani

Kivelle rikos on valinta. Enemmän kuin elämäntapa. Hänen maailmassaan vallitsevat omat normit ja säännöt. Siellä ei ole hyvää eikä pahaa. On vain oikea ja väärä, joiden välillä Kivi tekee itse jaon.

Nyt yksi Kiven elämän perusteista horjuu pahasti - hallinnan tunne. [--]

Jarmo Kivellä on kaksi elämää. Toinen on säntillisen perheenisän elämä, Kivelle perhe on pyhä, sitä ei saa rikkoa mikään. On lapset ja pappina työskentelevä Leena-vaimo, ja on työ hautaustoimistoyrittäjänä. Juuri hautaustoimisto mahdollistaa Kiven toisen elämän, synkän ja rikollisen: Kivi on kansainvälisen tason ammattirikollinen, tappaja, jota kukaan ei saa kiinni, koska hautaustoimistossa työskennellessään hän toimii yhteistyössä poliisien kanssa. Hän on heidän edellään ja vierellään. Tuomaksella elämiä on yksi ja siinä yhdessä hän on juuri menettänyt pikkurikollisen veljensä Markuksen. Kun Tuomas tutustuu Kiveen, kietoutuvat miesten kohtalot toisiinsa väistämättä.

Kuopiolainen Marko Kilpi on niitä jännityskirjailijoita, joiden tuotantoa olen aikonut lukea jo vuosia. Savolaistaustaisena kirjailijan kuopiolaisuus kiinnitti ensin huomioni ja viimeistään pari vuotta sitten kuunnellessani Kilven kertovan silloin tuoreesta dekkaristaan Gummeruksen kirjojen esittelyssä, ajattelin lukevani kirjailijan tuotantoa pian. Pian ei näköjään saapunut ihan heti. Kun Storytel-palvelu tänä vuonna julkaisi Kilven Undertakerin äänikirjana, mietin jo palvelun tilaamista. Olen kirjojen suhteen kuitenkin enemmän lukija kuin kuuntelija, kun luen itse, olen tiiviimmin kiinni tarinassa. Undertaker toimisi kyllä varmasti mainiosti äänikirjanakin. Siinä on kuunteluun sopivaa imua ja elokuva- tai kuunnelmamaisia leikkauksia.

Mutta toimii se hyvin tekstinäkin. Kilpi kirjoittaa tehokkaasti ja vaihtaa näkökulmia ketterästi. Jännitys tiivistyy useasti, lukija on koukussa. Nordic noirista on puhuttu jo kauan, Undertakerissa ollaan lajityypin ytimessä: synkkää, moneen suuntaan kohdistuvaa rikollisuutta, mutta myös pilkahdus ihmisyyttä. Olen ymmärtänyt, että poliisina työskentelevä Kilpi on varsin yhteiskunnallinen kirjoittaja, mikä näkyy Undertakerissakin: on monella tapaa syrjäytyneitä, on kylmiä pärjääjiä, on niitä, jotka eivät osaa tai voi puolustaa itseään, yhteiskunnan varjopuolia. Ihmisiä ja heidän ongelmiaan on yhteen romaaniin liikaakin ja muutaman sivuhenkilön olisi voinut pudottaa pois. Toisaalta on muistettava, että Undertaker aloittaa teossarjan, jonka tarinasta kasvanee yhtenäinen. Luettavuutta tämä moniteemaisuus ei haittaa.

Kilpi kuvaa myös asiantuntevasti poliisien työtä, joskaan mistään rivipoliisien (jos sellaisia on) arjesta ei ole kyse, vaan järjestäytyneen rikollisuuden kanssa työskentelevistä, melkein kaiken nähneistä. Undertaker osoittaa, miten yksityinen tulee töihin eikä murheita pääse pakoon missään.

Eniten kiinnostaa kuitenkin Kivi. Miksi hän on palkkatappaja? Mitä hän salaa? Tietenkin rikoksiaan, mutta mitä muuta? Ehkä hänellä on (ollut) kolmaskin elämä. Miksi Kivi sulkeutuu myös yksityiselämässään. Vaikka Kiven toimet huokuvat kylmäävää pahaa, on lukiessaan asetuttava hänen nahkoihinsa, koska ilman Kiven hahmoa ei kokonaisuus olisi niin tehokas. Toki Tuomas, jonka hahmo luultavasti/toivottavasti syvenee sarjan tulevissa osissa, ja poliiseista etenkin Tiina vetoavat tunteisiin, mutta Kiven toimet ja niiden perimmäisten syiden arvoitus kietovat pauloihinsa. Kivi on kuin kultaisen leikkauksen keskikohta, josta kaikki alkaa ja johon moni asia päättyy.

Undertaker vakuutti kahdesta asiasta: tarinan jatkoa odottaa innolla. Olkoonkin synkkä ja hetkittäin pahaa tekevä, minun on saatava tietää, miten tarina jatkuu, sillä keskenhän se tässä ensimmäisessä tarkoituksella jää. En ole suuri sarjakirjojen ystävä, mutta olen ollut koukussa Knausgårdin ja Ferranten kirjasarjoihin. Nyt saatan koukuttua Jarmo Kiven tarinaan. Toiseksi Undertaker vakuutti minut Marko Kilvestä, joka lie tämän hetken parhaimipia suomalaisia jännityskirjailijoita. Olen ymmärtänyt, että Kilven muissa romaaneissa kerronta ja tunnelma ovat toisenlaiset, vaikka niissäkin liikutaan ns. syvissä vesissä. 

Kilpeä lukeneet: mistä kannattaa aloittaa?