Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles
Siltala 2017
En attendant Bojangles 2015
Suomentanut Ville Keynäs
144 sivua
Arvostelukappale
Ranskalainen romaani

Aikaa myöten äidistä tuli kolmannen kerroksen valtiatar. Hän hallitsi hyväntuulisena kaikkea ja kaikkia, antoi käskyjä, myönsi arvonimiä, kuunteli murheita ja valituksia, ja jakeli kaikille neuvoja.

En ole lukenut tarpeeksi ranskalaista kirjallisuutta julistaakseni, mutta sen verran, että voin ainakin epäillä: miten he tekevät sen? Kirjoittavat näennäisen kepeän romaanin, jonka aikoo lukea lomalla vähän kuin tuosta vaan, helmeilevän juoman kanssa, tai lämpimän päivän iltana, kuin yöpalaksi. Ja sitten kun näennäisen kepeään tarttuu, sitä lukeekin niin sulavasti, mutta samalla huomaa lukevansa romaania, joka on merkityksistä raskas ja aiheeltaan vakava.

Sellainen on Olivies Bourdeautin Tule takaisin, Mr. Bojangles: kanneltaan houkutteleva, kerronnaltaan sujuva kuin tanssiaskeleet, sisällöltään painava, melankolinen. Kirjan copyright-sivulla on lainattu Charles Bukowskia: ”Eräät eivät koskaan tule hulluiksi… Heidän elämänsä täytyy todella olla tylsää.” Lainaus kuvaa teoksen sisältöä sen rakennetta mukaillen: aluksi hulluus tuntuu hauskalta, lopuksi… Lukekaa itse!

Romaanissa pieni perhe elää irrallaan yhteiskunnan normeista. Elämä on kuin taikaa: Äiti ja isä tanssivat, mitä pieni poika seuraa ihastellen. Tuttavapiiriin kuuluu Törkimykseksi nimetty senaattori, lemmikkinä asuu lintu Neiti Turhanpäiväinen, isä on ostanut loma-asunnoksi linnan Espanjasta eikä koulunkäynnillä ole niin väliä. Äitiä, joka on sinut taivaan tähtien kanssa, ei kutsuta koskaan kahta kertaa samalla nimellä lukuun ottamatta Valentinuksen päivän jälkeistä päivää, jolloin äiti on aina Georgette. Kuin satua! Nimenomaan. Satua, jonka arkisemmat kasvot paljastuvat lukijalle aikanaan.

Bourdeautin kerronta on sujuvaa. Kaksi eri näkökulmaa, lapsen ja aikuisen, joista jälkimmäisen henkilöllisyys paljastuu tarinan edetessä, vuorottelevat. Alussa niin ihmeellisen ihana maailma muuttuu pian ja lukija oivaltaa, ettei kyseessä ole herttainen tarina tarina. Sitä, mistä kaikessa on kyse, en tässä paljasta. Melankolia on kuitenkin lähempänä kuin ilo, hulluus pyörähtelee rytmikkäin askelein, maailma on rikki, vaikka se on täynnä ihmeellisiä tarinoita ja kaikkialla näyttäytyvää kauneutta. Bourdeautin kauneus ei ole imelää: pintavedet saattavat heijastella valoa, mutta vedet ovat syvät.

Tule takaisin, Mr. Bojangles on kevyesti painava kirja. Se on täydellinen pieni romaani loppukesään; valon ja hämärtyvien iltojen vuorotteluun, lepattelevaan, ehkä jo hieman raskaaseenkin mieleentilaan – tunnelmaan, joka soittaa romaanin nimikappaletta Nina Simonen ”Mister Bojanglesia”.