Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love

Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love. Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa

Otava 2011 (pokkaripainos, ensimmäinen suomenkielinen painos 2007; vuonna 2017 ilmestynyt uusi painos Gummeruksen kustantamana)
Eat, Pray, Love: One woman’s Search for Everything Across Italy, India and Indonesia 2006
Suomentanut Taina Aarne
394 sivua
Yhdysvaltalainen self help -elämäkerta

Mutta rakkaus, jota tunsin, oli puhdasta. Se oli jumalaista. Katsoin ympärilleni, enkä nähnyt mitään, missä Jumala ei olisi ollut läsnä. Tunsin olevani syvästi onnellinen. Ajattelin itsekseni: ”Mitä ikinä tämä mitä tunnen onkaan – tätä olen rukoillut. Ja tämä on myös se, jolle olen rukoukseni osoittanut.”

On kiinnostavaa, miten sama kirja on ihastuttaa ja ärsyttää. Onhan näitä tullut luettua, tänä vuonnakin, mutta että taas. Otin heinäkuun alussa Keski-Eurooppaan mukaan jälleen yhden Hyllynlämmittäjä-haasteesta lukupotkua saaneen kirjan: Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Loven, jota yksi ystävänikin on minulle muutaman kerran suositellut. Gilbertin kirja oli majaillut kirjahyllyssäni varmaankin pokkarin ilmestymisestä lähtien ja nyt vihdoin ajattelin sen olevan oiva matkakirja.

Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan kokonaisuus vieraannutti heti alusta saakka. Teoksen alussa Gilbert on menestyvä journalisti, joka asuu puolisonsa kanssa New Yorkissa. Unelmaelämä kuitenkin katkeaa, kun Gilbert haluaa jotain muuta ja eroaa miehestään. Tämä toki tempaisee mukaansa ja varmasti puhuttelee monia. Mutta mitä Gilbert sitten tekee? Paitsi ottaa avioeron, myös irtisanoutuu ja päättää viettää vuoden ulkomailla – yksin. Ulkomailla vietettävän vuoden tarkoitus on auttaa Gilbertiä löytämään itsensä ja rukoilun kautta myös jonkinlaisen jumaluuden tai Jumalan, rakkauskaan ei olisi pahitteeksi. Jumalan tai uskonnon, new age -vaikutteiden, etsiminen on syy sille, miksi kirja minua niin vieraannutti. Ymmärrän hyvin, että ihmiselle tulee etsikkoaika, luultavasti jonkinlainen tulee jokaiselle jossain vaiheessa elämää. Mutta että se pitää sisällään niin paljon rukoilua… Jos taustani olisi erilainen kuin riviluterilaisessa perheessä kasvaneen, ymmärtäisin ehkä paremmin.*

Nyt rukoilu ja rukoushelmet yhdistyttynä alun toiveeseen suutelevasta Giovannista vieraannuttavat. Kerronta tuntuu aluksi turhan naiivilta, joskin se onneksi petraantuu sitä mukaa kun kirja etenee. Eräs vieraannuttava seikka on vielä Gilbert itse. Vaikka hän toipuu masennuksesta, on hän silti äärimmäisen etuoikeutettu: kuka meistä voisi ottaa lopputilin ja lähteä tuosta vaan vuoden mittaiselle reissulle, jonka aikana tapaa äärimmäisen kiinnostavia ihmisiä ja saa asua hienoissa, kalliissakin paikoissa? Ehkä joku, toivottavasti. Minä en. Onko itseään etsiäkseen ylipäätään lähdettävä kauas? On tai ei, vain etuoikeutettu ihminen voi niin tehdä – ja se on tietenkin ihan ok, jos siihen on mahdollisuus.

Gilbert on myös itseensä keskittyvä kirjailija. Se voi ihastuttaa tai ärsyttää. Arvaatte varmasti, että tällä kertaa minua ärsytti, vaikka usein omaelämäkerralliset kirjat ovat mitä innostavinta luettavaa. Tiedän, että ärtymykseni on vailla perusteita, koska Eat, Pray, Loven koko lähtökohta on Gilbertin matka hänen omaan minuutensa. Hän kyllä lataa kirjaansa paljon ja asettaa itsensä peliin, jossa ei päästä itseään helpolla. Periaatteessa Gilbertin ihanaa elämää Italiassa, hartausharjoituksia Intiassa ja sen oman tien löytymistä Balilla on kiinnostavaa seurata. Mutta silloin kun joku ärsytyskynnys ylittyy, on vaikeaa palata lukemaan avoimin mielin.

Minun olisi varmasti ollut hyvä muistaa oma vastarannankiiskeyteni self help -kirjoihin ylipäätään. Gilbertin Big Magic ihastutti minua kuitenkin alkuvuonna. Luulen, että minun kannaltani Eat, Pray, Love toimisi paremmin elokuvana. Lukemani pokkariversion kannessa komeilemat Julia Roberts ja Javier Bardem ovat molemmat valovoimaisia näyttelijöitä.

Sen vielä sanon, että jos minulla olisi ollut lentokoneessa mukanani joku toinenkin kirja, olisi Eat, Pray, Love vaihtunut siihen. Niin kehno teos ei kuitenkaan ollut, että se olisi jäänyt kokonaan lukematta. Päinvastoin: Gilbertiä suositellut ystäväni tuumasi kerran, että Gilbert ei ota itseään turhan vakavasti. Eat, Pray, Lovesta välittyvätkin kirjoittamisen ilo ja aito uteliaisuus, jolla Gilbert salakavalasti valloittaa lukijan puolelleen – minutkin, ainakin osin. Nimittäin paitsi että luin kirjan loppuun kotona – parin tunnin mittainen lentomatka oli liian lyhyt liki nelisataasivuisen kirjan lukemiseen – jäin pohtimaan sitä, mikä elämässä on tärkeää; niin Gilbertin elämässä kuin omassani. Self help saavutti myös vastahankaisen lukijan, joskin kaikki se rukoilu täytyy tässäkin saavuttamisessa miinustaa pois.

Kaiken lisäksi: Koska mainitsemani Big Magic antoi minulle paljonkin eväitä luovuuden pohtimiseen ja koska Gilbert muistaa kehua minulle niin rakasta Bolognaa, päätän lukijana pitää Eat, Pray, Loven joistakin kohdista salaa. Ainakin Italiasta ja kaikista ruokakuvauksista.

”My Bologna has a first name! It’s P-R-E-T-T-Y.” (Ja kyllä, se oli vaihtoehtoinen nimi tälle kirjalle.) Ruoka on täällä ehdottomasti parempaa kuin Roomassa tai ehkä täällä käytetään hieman enemmän voita. Jopa gelato on parempaa Bolognassa (minusta tuntuu hieman epälojaajilta sanoa näin, mutta se on totta).

Kiitos tästä!

*Hmm, Gilbertin oma tausta on tässä suhteessa aika samanlainen, joskin tietenkin amerikkalainen. Hän on kasvanut melko sekulaarissa perheessä.

(P.S. Haha, Gilbert selvästi vaikutti minuun ja teki minusta jutustelevan bloggaajan.)