Joyce Carol Oates: Blondi

Joyce Carol Oates: Blondi

Otava 2001 (pokkaripainos 2012)

Alkuteos Blonde 2000

Suomentanut Kristiina Drews

943 sivua

Yhdysvaltalanen romaani

Monroe tahtoi olla taiteilija. Kaikista minun tapaamistani ihmisistä hän oli niitä harvoja, jotka suhtautuivat vakavasti koko paskaan. Se hänet tappoi, ei mikään muu. Hän tahtoi saada tunnustusta suurena näyttelijänä, ja silti hän toivoi että häntä rakastetaan niin kuin lasta, eikä ihminen tietenkään voi saada molempia.

Täytyy valita kumpaa tahtoo enemmän.
Minä itse en valinnut kumpaakaan.

Kuolema poimii hänet mukaansa 12305 Fifth Helena Drivelta Kalifornian Brendtwoodista. Hän on alastonmalli, hän on Cherie, hän on Rosa, hän on Sugar Cane. Herrat Z ja C, nuori Bucky Glazer, Cass Chaplin, Presidentti, entinen Baseballtähti, Kirjailija – kaikki naivat häntä, jotkut naivat hänet. Hän on lutka, hän on hyvä kristitty tyttö. Hän haluaa olla pikkuvaimo, hän hymyilee ja poseeraa, hän sisäistää roolit. Hän ei osaa näytellä, hän on luonnonlahjakkuus, hän on kaikkien tuntema ja haluama. Hän on vaalea näyttelijätär, brunette, blondi. Kaikilla on mielipiteensä hänestä. Hän on Norma Jean, Magda, Marilyn.

Bad Gastein ja München, josta teen vielä erillisen postauksen, olivat muutakin kuin vuoria, unenkaltaista historiaa ja helteisen kaupungin vilinää: lukemista. Luin matkalla muutaman kirjan, joista vaikuttavin oli Joyce Carol Oatesin Blondi, romaani Norma Jean Bakerin (Mortensonin) alias Marilyn Monroen elämästä. Teoksen pokkariversio oli odotellut kirjahyllyssäni jo joitakin vuosia, mutta kirjan pieni fontti säikäytti. Tarvitsin kaksi lukumatkaan lähettäjää: Sivumennen-podcastin Hyllynlämmittäjä-haasteen ja lukulasit.

Juuri parempaa romaania en matkakirjakseni olisi voinut valita. Oates on mestarillinen kertoja, minkä olen toki tiennyt aiemmin lukemani perusteella (klik, klik ja klik), mutta kuten Oates itsekin on uumoillut, saattaa Blondi olla hyvinkin se romaani, josta hänet tullaan muistamaan. Ehkä Blondi on hänen paras romaaninsa, vaikka toivottavasti useita teoksia on vielä kirjoittamatta. Ainakin moni on suomentamatta.

Blondi menee niin syvälle yhden todellisen, mutta nyt fiktiivisesti kuvatun henkilön elämään kuin mahdollista. Norma Jean tai Marilyn on rikkinäinen ihminen, mutta täydellinen romaanihenkilö: hänen tarinansa on kaikille tuttu, mutta Oates valottaa sitä Hollywoodin julman, kuvottavankin maailman, ihmisten vaatimusten ja Marilynin omien odotusten läpi. Oates kirjoittaa fiktiota, jossa kaikki voisi olla totta. Historiallisten tapahtumien ja Marilynin uran merkkipaalujen suhteen faktat ovat paikallaan, mutta Marilyn tunnot ovat tietenkin kuviteltuja. Romaanin takakansitekstin mukaan Oates rikkoo myyttiä rohkeasti. Tämä pitää paikkansa osin, sillä Oatesin Marilyn-kuvaus on monivalottunutta. Toisaalta Oates myös pitää yllä myyttiä: Marilyn on kaiken keskipisteenäkin yksinäinen nainen, jonka hartain toive ei koskaan täyty.

Oates ei kirjoita vain Marilynista, vaan Blondi on moniääninen kokonaisuus. Marilynilla tuntuu olevan useita eri puolia, mutta häntä katsotaan myös ulkoa päin. Marilyn Monroesta kiinnostumattomillekin Blondia voi suositella, sillä kirjoittaessaan tähdestä Oates tarkastelee populaarikulttuurin historiaa ja rakenteita unelmien kaupungin takana; ihmisiä, joilla on toivoa, muttei mahdollisuuksia ja ihmisiä, joilla on mahdollisuuksia, mutta joiden kohdalla toivo katoaa. Viihdemaailma on miesten maailma, naiselle jää vain roposia – silloinkin, kun hän tuo tuotantotaloihin miljoonia. Tämä lisää romaanissa olevia surun ja vääryyden kerroksia, henkilökohtaisen elämän, jo lapsuusaikaisten hylkäämiskokemusten, rinnalla on vielä raadollinen viihdebisnes.

Blondissa toiset henkilöt saavat osakseen kunnioitusta, kuten Kirjailijana puhuteltu Arthur Miller. Toisista, etenkin Kennedyn veljeksistä, Oates luo niljaisen kuvan. Olenko minä naisen lihaa, joka tällä tavoin toimitetaan perille? Kuka tietää, mitä Kennedyjen ja Marilynin välillä todella tapahtui ja kenen ehdoilla, mutta fiktiossa tärkeintä on tarinan uskottavuus. Oatesin kirjoittamaan tarinaan todellakin uskoo: miltä Marilynista on mahtanut tuntua laulaa syntymäpäiväonnittelua Herra Presidentille kaiken jälkeen?

Vaikka Blondi on järkälemäisen paksu, ei siinä ole mitään liikaa. Kaikki tarpeellinen on kansien välissä, jokainen sivupolku rikastuttaa kokonaisuutta. Marilyn Monroesta kiinnostumattomillekin Blondia voi suositella, sillä Oates luo älykkää, tarkan, kiihkeän, herkkävireisen ja kaikessa niin kokonaisen kuvan naisten ja miesten maailmoista, epätasa-arvosta, julkisuuden kiroista.

Oates kirjoittaa hurjasti ja kiehtovasti: kaikkein yksityisin ja haavoittuvin on paljastettu. Se, millaisena ihminen nähdään on eri asia kuin millaisena hänet tulisi nähdä. Kyse on lopulta siitä, mitä jokainen haluaa ja tarvitsee, siitä mikä on elinehto: olla rakastettu ja arvokas omana itsenään.

P.S. Matkaviikkoni Marilynin kanssa piti sisällään Oatesin romaanin lukemista monissa paikoissa. Lisäksi katsoin Simon Curtisin ohjaaman brittielokuvan My Week with Marilyn, joka kertoo omanlaisensa pienen tarinan Marilynin elämästä. Hieno elokuva sisältää herkkää näyttelijäntyötä ja niin englantilaisen tunnelman. Suosittelen lämpimästi.