torstai 13. heinäkuuta 2017

Joyce Carol Oates: Blondi


Joyce Carol Oates: Blondi
Otava 2001 (pokkaripainos 2012)
Alkuteos Blonde 2000
Suomentanut Kristiina Drews
943 sivua
Yhdysvaltalanen romaani


Monroe tahtoi olla taiteilija. Kaikista minun tapaamistani ihmisistä hän oli niitä harvoja, jotka suhtautuivat vakavasti koko paskaan. Se hänet tappoi, ei mikään muu. Hän tahtoi saada tunnustusta suurena näyttelijänä, ja silti hän toivoi että häntä rakastetaan niin kuin lasta, eikä ihminen tietenkään voi saada molempia.
Täytyy valita kumpaa tahtoo enemmän.
Minä itse en valinnut kumpaakaan.

Kuolema poimii hänet mukaansa 12305 Fifth Helena Drivelta Kalifornian Brendtwoodista. Hän on alastonmalli, hän on Cherie, hän on Rosa, hän on Sugar Cane. Herrat Z ja C, nuori Bucky Glazer, Cass Chaplin, Presidentti, entinen Baseballtähti, Kirjailija – kaikki naivat häntä, jotkut naivat hänet. Hän on lutka, hän on hyvä kristitty tyttö. Hän haluaa olla pikkuvaimo, hän hymyilee ja poseeraa, hän sisäistää roolit. Hän ei osaa näytellä, hän on luonnonlahjakkuus, hän on kaikkien tuntema ja haluama. Hän on vaalea näyttelijätär, brunette, blondi. Kaikilla on mielipiteensä hänestä. Hän on Norma Jean, Magda, Marilyn.

Bad Gastein ja München, josta teen vielä erillisen postauksen, olivat muutakin kuin vuoria, unenkaltaista historiaa ja helteisen kaupungin vilinää: lukemista. Luin matkalla muutaman kirjan, joista vaikuttavin oli Joyce Carol Oatesin Blondi, romaani Norma Jean Bakerin (Mortensonin) alias Marilyn Monroen elämästä. Teoksen pokkariversio oli odotellut kirjahyllyssäni jo joitakin vuosia, mutta kirjan pieni fontti säikäytti. Tarvitsin kaksi lukumatkaan lähettäjää: Sivumennen-podcastin Hyllynlämmittäjä-haasteen ja lukulasit.

Juuri parempaa romaania en matkakirjakseni olisi voinut valita. Oates on mestarillinen kertoja, minkä olen toki tiennyt aiemmin lukemani perusteella (klik, klik ja klik), mutta kuten Oates itsekin on uumoillut, saattaa Blondi olla hyvinkin se romaani, josta hänet tullaan muistamaan. Ehkä Blondi on hänen paras romaaninsa, vaikka toivottavasti useita teoksia on vielä kirjoittamatta. Ainakin moni on suomentamatta.


Blondi menee niin syvälle yhden todellisen, mutta nyt fiktiivisesti kuvatun henkilön elämään kuin mahdollista. Norma Jean tai Marilyn on rikkinäinen ihminen, mutta täydellinen romaanihenkilö: hänen tarinansa on kaikille tuttu, mutta Oates valottaa sitä Hollywoodin julman, kuvottavankin maailman, ihmisten vaatimusten ja Marilynin omien odotusten läpi. Oates kirjoittaa fiktiota, jossa kaikki voisi olla totta. Historiallisten tapahtumien ja Marilynin uran merkkipaalujen suhteen faktat ovat paikallaan, mutta Marilyn tunnot ovat tietenkin kuviteltuja. Romaanin takakansitekstin mukaan Oates rikkoo myyttiä rohkeasti. Tämä pitää paikkansa osin, sillä Oatesin Marilyn-kuvaus on monivalottunutta. Toisaalta Oates myös pitää yllä myyttiä: Marilyn on kaiken keskipisteenäkin yksinäinen nainen, jonka hartain toive ei koskaan täyty.

Oates ei kirjoita vain Marilynista, vaan Blondi on moniääninen kokonaisuus. Marilynilla tuntuu olevan useita eri puolia, mutta häntä katsotaan myös ulkoa päin. Marilyn Monroesta kiinnostumattomillekin Blondia voi suositella, sillä kirjoittaessaan tähdestä Oates tarkastelee populaarikulttuurin historiaa ja rakenteita unelmien kaupungin takana; ihmisiä, joilla on toivoa, muttei mahdollisuuksia ja ihmisiä, joilla on mahdollisuuksia, mutta joiden kohdalla toivo katoaa. Viihdemaailma on miesten maailma, naiselle jää vain roposia – silloinkin, kun hän tuo tuotantotaloihin miljoonia. Tämä lisää romaanissa olevia surun ja vääryyden kerroksia, henkilökohtaisen elämän, jo lapsuusaikaisten hylkäämiskokemusten, rinnalla on vielä raadollinen viihdebisnes.

Blondissa toiset henkilöt saavat osakseen kunnioitusta, kuten Kirjailijana puhuteltu Arthur Miller. Toisista, etenkin Kennedyn veljeksistä, Oates luo niljaisen kuvan. Olenko minä naisen lihaa, joka tällä tavoin toimitetaan perille? Kuka tietää, mitä Kennedyjen ja Marilynin välillä todella tapahtui ja kenen ehdoilla, mutta fiktiossa tärkeintä on tarinan uskottavuus. Oatesin kirjoittamaan tarinaan todellakin uskoo: miltä Marilynista on mahtanut tuntua laulaa syntymäpäiväonnittelua Herra Presidentille kaiken jälkeen?



Vaikka Blondi on järkälemäisen paksu, ei siinä ole mitään liikaa. Kaikki tarpeellinen on kansien välissä, jokainen sivupolku rikastuttaa kokonaisuutta. Marilyn Monroesta kiinnostumattomillekin Blondia voi suositella, sillä Oates luo älykkää, tarkan, kiihkeän, herkkävireisen ja kaikessa niin kokonaisen kuvan naisten ja miesten maailmoista, epätasa-arvosta, julkisuuden kiroista.

Oates kirjoittaa hurjasti ja kiehtovasti: kaikkein yksityisin ja haavoittuvin on paljastettu. Se, millaisena ihminen nähdään on eri asia kuin millaisena hänet tulisi nähdä. Kyse on lopulta siitä, mitä jokainen haluaa ja tarvitsee, siitä mikä on elinehto: olla rakastettu ja arvokas omana itsenään.



P.S. Matkaviikkoni Marilynin kanssa piti sisällään Oatesin romaanin lukemista monissa paikoissa. Lisäksi katsoin Simon Curtisin ohjaaman brittielokuvan My Week with Marilyn, joka kertoo omanlaisensa pienen tarinan Marilynin elämästä. Hieno elokuva sisältää herkkää näyttelijäntyötä ja niin englantilaisen tunnelman. Suosittelen lämpimästi.


19 kommenttia:

  1. Tää on mulle rakkain kirja maailmassa. Eka lukukokemus järisytti perinpohjin, toinen oli jo rauhallisempi mutta myrskyä silti. Aivan ainutlaatuinen teos, äärimmilleen vietyä herkkyyttä ja voimaa ja tarkkuutta, ilman yhtään hutia. Melkein itkettää aina kun mietin kirjaa. Huh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, tämä on järisyttävän hyvä. Sellainen, että veti ensin miltei mykäksi. Oates on niin taitava. Tämä on myös niitä kirjoja, jotka haluaisi pitää itsellään ja samalla suositella kaikille. Huh, tosiaankin!

      Poista
  2. No jopas sattui! Olen juuri huomenna menossa kesäpaikkakunnan kirjastosta hakemaan Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytärtä. Olisin halunnut tämänkin, mutta ei ole paikalla enkä ehdi täältä odottaa varausta. Täytyy laittaa muistiin ja etsiä käsiin kun palaan kaupunkiin. Kuulostaa todella kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, metka sattuma! Haudankaivajan tytär on hieno romaani. Se oli ensimmäinen lukemani Oatesin teos ja vaikutuin siitä aika lailla.

      Poista
  3. Blondi teki aikoinaan aivan valtavan vaikutuksen. Muistan, että välillä aivan konkreettisesti vapisin lukiessani, niin syvälle kirja meni. Pitäisi joskus lukea tämä uudestaan, mutta jotenkin pelkään uusintalukua, koska se ensimmäinen kerta oli niin huumaava. (Helmin kokemus tuossa yläpuolella rohkaisee - toinenkin kerta voi myrskytä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, luulen että Blondi kestää kyllä uudelleenluennankin. Tämä on varmasti niitä teoksista, joista avautuu joka kerta jotain uutta. Minulla lukukokemus on niin tuore, etten osaa vielä ajatella, lukisinko joskus uudelleen, mutta yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista tämä kyllä on.

      Poista
  4. Ostin tämän kirpparilta kesän alussa, mutta vieläkin se seisoo tuolla hyllyssä lukematta. Tarina ehdottomasti kiinnostaa minua, mutta jotenkin tuo pituus on onnistunut pitämään minut loitolla ainakin tähän asti. Tämän arvostelun lukeminen herätti mielenkiintoni uudelleen, joten täytyy varmaan kaivella se jo tuohon yöpöydälle valmiiksi odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milka, tämä on pitkä romaani, mutta hyvin luettava. Oatesin teksti pitää otteessaan. Siirrä siis kirja jo yöpöydällesi. :)

      Poista
  5. Voi että, nyt täytyy kyllä minunkin viimein lukea tämä -pienestä fontista huolimatta. ;)

    VastaaPoista
  6. tämä vieläkin lukematta kirjahyllyssäni

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvästä vinkistä. En ole tätä lukenut ja täytyy sanoa, että olen lukenut vain yhden Oatesin kirjan (Haudankaivajan tytär). Eli nyt täytyy varata tämä Blondi. - Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Haudankaivajan tytär onkin upea teos. Se oli ensimmäinen Oatesilta lukemani. Suosittelen Blondia. Samoin, hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Katja, minulla tämä meni enemmänkin kuin ihon alle,mutta siinähän Oates on kyvykäs. Minulla tämä ei olisi ikinä ollut matkakirja, vaikka teemmekin 3-4 viikon reissuja ja viivymme pidempiä aikojakin samassa paikassa. Vetäydyin tämän kanssa viikoksi ja sitä ei kukaan voinut olla huomaamatta. Introvertti ei kestä häirintää, ei keskeytyksiä lukiessaan sydämenpysäyttäjää.

    Pakko ihnmetellä, missä viipyy Oatesin kirjallisuuden Nobel!

    Minäkin usein valitan tiivistyksen perään, mutta tässä ei ollut yhtään mitään liikaa.

    Rakkaudella Norma Jeane 4-ever♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Oates on todella taitava! Minullakin tämä meni ihon alle tai enemmänkin niin paljon kuin kirja mennä voi. Tätä romaania rakastin. Kyseessä lie kirjavuoteni paras käännöskirja. ♥

      Minulle matkalla lukeminen on juuri parasta lukemista: matkalla ehdin lukea enemmän ja syvemmin kuin kotona. Kotona luen itse asiassa aika vähän: työssäkäyvän lapsiperheellisen lukuaika koostuu pienistä paloista. Minä pystyn syventymään ja vetäytymään parhaiten lomilla ja reissussa. Siksi valitsinkin tämän matkakirjaksi.

      Nobel... Samaa mietin!

      Ja: ♥

      Poista
    2. (Jatkan: Matkalla minua ei keskeytetä lukiessani. Kotona useinkin. :))

      Poista
    3. Katja, mikä muuten tämän ylittäisi. Ei ole näköpiirissä.

      Sinulla on hyvä keskittymiskyky. Olen melkein aina lukenut yöt eli yöt kuuluvat minulle. Toki kun oli pieni lapsi, talon rakentaminen ja työssäkäynti, oli iltalukuja ja vain viikonloppuisin sitten enemmän. Lomilla koen niin paljon aistien juhlaa, introvertti kun olen, että en kesity kuin johonkin kevyempään lukemiseen. Lukuonni kuitenkin aina yhteinen♥

      Täytyy oikein ihmtellä, että miksi kummassa ei!

      ♥♥

      Poista
  9. Tämä oli ihan miellyttävä lukukokemus, mutta olen pitänyt enemmän Oatesin novelleista. Ei tämä Blondi nyt niin ihmeellisen hyvältä kirjalta tuntunut. Kirjan kuva Marilyn Monroesta on se vanha tuttu, jollaisena hänet on yleensä julkisuudessa esitetty, mutta se on varmaan ollut kirjoittajan tarkoituskin. Ihmettelin vähän sitä, miksi Blondissa Charlie Chaplin jr. tukehtui oksennukseen. Oikeassa elämässä hän muistaakseni liukastui kylpyhuoneessa ja löi päänsä kuolettavasti.

    VastaaPoista