keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Vesi




Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Vesi. Kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Myllylahti 2017
154 sivua
Kustantamosta
Kotimainen, koko perheen tietokirja



Ensin lumosi Laura Ertimon ja Satu Kontisen , koko perheelle suunnattu tietokirja, joka miellytti minua niin että sijoitin sen kirjahyllyssäni taidekirjojen joukkoon sen sijaan, että olisin vienyt teoksen jommankumman lapseni hyllyyn. Ja nyt ihastuttaa Vesi, joka on alaotsikkonsa mukaisesti Kirja maailman tärkeimmästä aineesta.

Pilvistä merten syvyyksiin ja mystisestä Atlantiksesta autiomaahan lukijansa kuljettava Vesi on kauttaaltaan viehättävä tietokirja. Se on ensiksikin niin kaunis, että se sopii luettavaksi kaikille aikuisillekin ja päätynee meillä Yön kaveriksi taidekirjojen joukkoon. No, potentiaali äskeisessä lauseessa on turha: kun tämä blogijuttu ilmestyy, Vedellä on jo oma paikkansa kirjahyllyssäni.

Kokonaisuus on jaettu neljään osaan: Planeetta, Luonto, Ihminen ja Sukellus. Ne kertovat vedestä niin luonnontieteen, tarinoiden kuin ympäristötietoisuuden osalta. Vedessä tutkitaan sateen olomuotoja, kurkataan Pariisin viemäreihin ja sukelletaan alkumereen. Ertimo kirjoittaa tavalla, joka on havainnollista ja eläväistä. Kaikki alkaa tietenkin perusteista: mitä vesi ylipäätään on? Kuinka tärkeä johdatus aiheeseen, atomit ja molekyylit vertautuvat legoihin, veden olomuodot näkyvät myös kuvissa. Ertimo tarinoi ja informoi juuri sopivassa suhteessa, tekstit ovat pituudeltaankin mukavan mittaisia, sivun tai kahden pituisia ja ajattelemaan herätteleviä.

Seikkailuun, jollainen tietokirjaan mahtuu, lukijan johdattavat supersankaritar Aallotar, joka haluaa että asiat maapallolla sujuvat elävän luonnon ehdoilla, ja hänen työtään aina toisinaan häiritsevä Olomuotoprinsessa, joka on tasapuolisuuden asialla. Sankarittaret tuntuvat olevan erimielisiä, mutta he molemmat taistelevat luonnon ehdoilla. Onko esimerkiksi Olomuotoprinsessalla edes vaihtoehtoja vaikkapa ilmastonmuutoksen suhteen?



Aallottaren ja Olomuotoprinsessan on piirtänyt Satu Kontinen, jonka käsialaa koko kirjan ulkoasu on. Olen ihastellut Kontisen töitä useassakin kirjassa tai kirjan kannessa (miten monipuolisia ne ovatkaan, kuvat ovat toki kuvapankista tai taideteoksista, mutta kannen suunnittelu tavoittaa aina kirjan hengen: klik, klik, klik ja klik) eikä Vesikään petä, vaan vakuuttaa entistäkin vanhemmin Kontisen monipuolisudesta kuvittajana ja graafikkona. Kontinen on kekseliäs, hän luo kuvituksen, joka on samalla kertaa tietoa välittävä ja kaunis. Vesi-kirjan maailma on sininen tavalla, joka tuo mieleen upottavan meren – kuin pääsisi sukeltamaan jonnekin pinnan alle, syvälle sineen. Kirjassa on myös joitakin kuvituksellisia jippoja: Löysin ainakin yhden kiehtovan kuvallisen jatkuvuuteen liittyvän asian, josta ilahduin kovin.

Kaiken hyvän vastapainoksi jäin kuitenkin kaipaamaan hakemistoa, jonka avulla voisi nopeasti etsiä vaikkapa erilaisia pilviä tai veteen liittyviä uskomusolentoja koskevat kohdat. Kovin suurta hakemiston kaipuuni ei kuitenkaan ole, asiat erottuvat hyvin otsikoista ja kirjaa selaamalla.

Ertimon ja Kontisen Vesi on oikea aarre kirjaksi. Se muistuttaa, että vesi on elämää niin biologisesti kuin kulttuurisesti. Kannesta kanteen informatiivinen, persoonallinen ja kaunis kirja sopii yhtä hyvin lapsille kuin aikuisille.



Myös Kia on kirjoittanut Vedestä.


P.S. Ertimon ja Kontisen kirja avaa silmiä monella tapaa. Itse vaikutuin etenkin vesijalanjäljestä. Pääsin testaamaan omaa vesijalanjälkeäni muutama viikko sitten kirjan julkkareissa Helsingin Annantalolla. Kahvi ja etenkin suklaa, suuri herkkuni, ovat melkoisia veden tuhlaajia. Onneksi en syö juurikaan lihaa, sillä 100 gramman painoisen pihvin tuottamiseen käytetään maailmalla noin 1540 litraa vettä. Se on hurja määrä.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Voisi olla hyvä kirja vaikkapa valmistumislahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tämä sopisi takuulla hienosti valmistumislahjaksi. Tai lapsillekin. Oikeasti kaikenikäisten tietokirja. :)

      Poista
  2. Minä olen aivan myyty tälle kirjalle. Kerta kaikkiaan ihana kuvitus ja idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinäkin olet lukenut tämän. Olen ihan samaa mieltä, kuvitus ja toteutus ovat ihanat. Oletko lukenut saman tekijäkaksikon Yön? Se on todella kaunis kirja.

      Poista
    2. En ole lukenut vielä kirjaa, mutta ihastuin kirjaan Kian blogissa. Todella kaunis kuvitus. Täytyy laittaa varauslistalle tai hankkia lähipiirin lapsille :) Mikä ettei itselle <3

      Poista
    3. Mai, kannattaa lukea. Niin Yö kuin tämä Vesi. Ja sopii hyvin vaikka itsellesi. :)

      Poista
  3. Tällaisia tietokirjoja tarvitaan - ehdottomasti. Täytyypä tutkailla teosta seuraavalla kirjakauppareissulla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Kirjailija täällä) Ihanaa kuulla, että meidän lähestymistapa kiinnostaa! Ja tosi paljon kiioksia, jos jaksatte käydä kyselemässä kirjakaupoista: pienen kustantajan vaikeasti lokeroitavat kirjat jäävät helposti myyjillekin tuntemattomiksi.

      Poista