Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

WSOY 2017
Storia del nuovo cognome 2012
Suomentanut Helinä Kangas
Kansi Martti Ruokonen
508 sivua
Italialainen romaani

Silti, pakko myöntää, koin myös jonkinlaista mielihyvää. Olin tyytyväinen huomatessani että Lila tarvitsi apua, ehkä myös suojelua, ja olin otettu, että hän näytti haurautensa minulle eikä korttelin muille ihmisille. Tunsin, että etäisyys välillämme oli odottamatta jälleen lyhentynyt [--].

En tiedä, miten salanimen taakse kätkeytyvä Elena Ferrante tekee sen: kirjoittaa lukuromaanin tavoin vetävää tarinaa, mutta sisällyttää tuotantoonsa sellaisia yhteiskunnallisia ja yksityisiä tasoja, että kokonaisuudesta tulee laadukasta ja omaperäistä proosaa, joka ei vain viihdytä, vaan herättelee lukijansa, houkuttelee tämän sisälle keskeishenkilöidensä maailmaan, tyttöyteen ja naiseuteen, italialaisen arjen ihanuuteen ja kauheuteen.

Ferranten Napolilaissarjan toinen osa Uuden nimen tarina on melkoinen lukunautinto. Se syventää Loistavasta ystävästäni tuttujen Lenún, eli Elenan, ja Lilan, Raffaellan, maailmaa. Tyttöys on muuttumassa naiseudeksi, lapsuudenkoti aviopuolison asunnoksi tai opiskelijaelämäksi. Elämän aallokoissa ystävyys pysyy, mutta ei muuttumattomana eikä välttämättä edes kovin läheisenä.

Kaiken kertojana toimii edelleen Lenú, jonka muistoista kokonaiskuva syntyy. Hän kertoo tarinaa myös Lilan puolesta. Lukija saa tehdä oman tulkintansa siitä, onko Lenú epäluotettava kertoja vai objektiivisuuteen pyrkivä ystävä. Lenú kertoo niin itsestään kuin Lilasta elävästi ja tunteikkaasti, mutta vailla liiallista nostalgiaa tai kaihomieltä. Kaiken Ferrante on kirjoittanut taidokkaasti. Hän hiljentää ja kiihdyttää, valottaa nykyhetkeä ja uppoaa menneeseen. Helinä Kankaan suomennos on sujuvaa luettavaa sekin.

Keskiössä on edelleen ystävyys. Siinä missä Loistava ystäväni syventyi Lilan ja Lenún tyttöyteen, lapsuuden ja nuoruuden maailman rajapintoihin, hiipuviin leikkeihin ja orastavaan seksuaalisuuteen, kuljettaa Uuden nimen tarina ystävysten elämää entistä syvemmälle naiseuden maailmaan. Roolit kääntyvät, ainakin osin. Leikki muuttuu siksi todeksi, joka raottui jo lapsuuden naapurustossa. Hienojen vaatteiden ja itsevarmuuden ylväys muuttuu aurinkolasien verhoamiksi kasvoiksi. Sanat ja haaveet muuttuvat teoiksi, jotka saavat puntaroimaan luottamusta ja läheisyyttä. Maailma ei ole lempeä, mutta kasvattaako sen julmuuskaan?

Vaikka Uuden nimen tarinan keskeisjuonne jatkaa Lenún ja Lilan ristiriitaisen ystävyyden kuvausta, on Ferranten romaani myös mitä yhteiskunnallisin. Poliittisuus kulkee romaanissa sekä avoimesti että rivien välissä, siinä millainen naisen osa on niin seinien sisällä kuin niiden ulkopuolella; miten ulkoisesti vahva voi olla alistettu ja miten sille kaikelle annetaan ei-niin-hiljainen hyväksyntä. Sukupuolinenkin valta on kaikkialla läsnä. Kenellä valta sitten on? Sillä, joka pahoinpitelee vai sillä jolla on nokkela äly? Sillä joka sivaltaa sanoilla vai joka hakkaa nyrkeillä?

Myös Italia näyttää kaksipuoleiset kasvonsa: köyhän etelän ja vauraan pohjoisen, hävettävän Napolin murteen, kirkkaat rantapäivät ja ahtaat kadut ja porttikäytävät. Politiikka on mukana myös Lenún elämässä, opiskeluajan liikehdinnässä. Politiikka yhdistää ja erottaa yhtä lailla kuin elämä itse: joku jää ja joku lähtee, havahtumista voi tapahtua niin yhteiskunnan suurten linjojen kuin pienten yksittäisten valintojen suhteen. Lenún sanoin: annan sen minkä voin, otan sen minkä voin, kestän sen mikä on kestettävä.

Uuden nimen tarina jatkaa komeasti sitä, minkä Loistava ystäväni aloitti. Se on vahvasti otteessaan pitävää, suorastaan säkenöivää kertomakirjallisuutta, jossa viihdyttävyys ja älyllisyys sovittuvat saumattomasti yhteen.

Nyt en oikeastaan voi juuri muuta sanoa kuin että odotan innokkaasti kvartologian kolmannen osan ilmestymistä. Mihin suuntaan Lilan ja Lenún ystävyys kehittyy? Miten he muuttuvat? Miten Italia? Naiseus? Ja – elämä?  

--

Uuden nimen tarinasta ovat kirjoittaneet muun muassa Riitta K, Omppu, Kirjaluotsi ja Leena.

P.S. Huomasin, että syksyllä ilmestyy uusi laitos Avaimen aikoinaan julkaisemasta Hylkäämisen päivistä. Hurraa!