tiistai 17. helmikuuta 2015

K.M Peyton: Christina kartanon varjoissa


Brittiläisissä kartanoissa -teemaviikko

K.M. Peyton: Christina kartanon varjoissa
Kustantaja: WSOY 1982
Alkuteos: Flambards 1967
Suomentanut Sirkka Salonen
Kansi: Matti Kota
Sivuja: 224

Christina avasi silmänsä ja näki, että kiesit olivat kääntymässä vasemmalle, sisään portista. Edessä oli pitkä ajotie, jonka oikeaa laitaa reunusti metsä, ja toisella puolella oli piikkilanka-aidalla rajattu laidunmaa. Ajotien päässä oli talo, mutta se oli niin muratin peitossa, ettei Christina pystynyt tällaisen matkan päästä edes arvailemaan, sen rakennustyyliä. Sora rahisi hevosen kavioiden alla. Kun Christina näki merkkejä sivistyneestä maailmasta, hän tuli samalla kertaa sekä toiveikkaaksi että hermostuneeksi, mutta enää häntä ei itkettänyt.


Toinen brittiläinen kartano, jonne teidät teemaviikollani vien, on hieman ränsistynyt, mutta mahtava Flambards, josta tulee orvoksi jääneen perijättären Christina Parsonsin koti. Flambardsissa Christinan ottaa huomaansa eno Russel, pelottava ja julma mies. Russelin kaksi poikaa, Mark ja William sekä tallirenkinä työskentelevä Dick sekoittavat kaikki kasvavan Christinan tunteita.


Hevoskirjoistaan tunnetun K. M. Peytonin Christina-sarja on oman lapsuuteni lämpimiä lukumuistoja. Sarjan ensimmäinen kirja, Christina kartanon varjoissa, on jäänyt mieleeni parhaiten, kanttaan ja ketunmetsästyskuvauksiaan myöten. Kun nyt luin kirjan uudelleen, mietin että on ehkä kiittäminen Christina-kirjoja siitä, että koen englantilaisen kartanomiljöön niin kiehtovaksi.

Peytonin kuvailema Flambards on suuri, muratin peittämä talo ja siellä asuu kahden -- tai peräti kolmen -- kerroksen väkeä. Kartanoelämä ei kuitenkaan tarkoita ylellisyyttä ja mukavuuksia, vaan mahtitalo on usein yhtä kolea kuin ympäristönsä: kylmä talo, aamulla pitkä ruohikko olisi kuin koruompelin kirjottu hopeinen seitti, ja kylmä usva vyöryisi yli vainioiden. Vaikka tuuli helisyttää ikkunaruutuja, ei Christinaa pelota, sillä kartanon varjojen lisäksi elämä on suunnannut pilviä hänen ylleen.

Romaanissa ratsastetaan paljon. En muistanut sitä, että Christina-kirjat ovat myös hevoskirjoja, joita toki lapsena luin, mutta joista ei koskaan tullut suursuosikkejani. Onneksi Christinassa onkin hevostarinan ohella kyse kasvutarinasta -- kunnon tyttökirjojen tapaan. Kartanossa Christina näkee ja kokee monenlaista. Russel-eno juo liikaa ja palvelijoiden asema tuntuu orjuudelta, johon liittyy toki huolenpitoakin. Köyhille pitäisi viedä vasikanhyytelöä ja raamatullisia kuvia, mutta todellisen köyhyyden näkeminen kauhistuttaa: maalaiskylien majat voivat olla viehättäviä hevoskärryistä katsottuna, mutta homeiset ja kostevat seinät sekä majojen asukkaiden häpeä kielivät jotain muuta. Naisen asemaakin mietitään ja kaltaistani aikuislukijaa ajatus korsettiluisesta ratsastuspuvusta kavahduttaa. Enolla on omia suunnitelmiaan tulevaisuuden varalle. Peyton kuvaa tätä kaikkea tunteella ja varsin vauhdikkaasti, sillä sarjan ensimmäisen kirjan aikana Christina kasvaa nopeasti. Peytonin tekstiä on mukana lukea ja se tempaa kyllä mukaansa.

Christina kartanon varjoissa on muutamaa julmaa kohtaustaan lukuun ottamatta kestänyt aikaa hyvin ja on sellainen historiallinen fiksu viihderomaani, joka sopii mielestäni hienosti luettavaksi nykyisillekin varhaisteineille. Samaa lumoa kuin klassisimmissa tyttökirjoissa siinä ei kuitenkaan ole. Lopuksi vielä huomio kansista: katselin Flambards-sarjan ulkomaisia kansia netistä ja huomasin, että kirjasarjan suomalainen ulkoasu voittaa ne mennen tullen. Matti Kota on tehnyt komeaa työtä Christina-sarjan kansien parissa, esimerkiksi juuri Christina kartanon varjoissa -romaanin kansi vie lukijan juuri sinne, minne pitääkin: perienglantilaiseen kartanomaailmaan, metsästyksen, koirien, ratsastamisen ja romanttisten salaisuuksien maailmaan.

--
Onko Christina-sarja tuttu teille muille? Myös Sara ja Annami ovat lukeneet Christinan kartanon varjoissa.

15 kommenttia:

  1. En ole koskaan lukenut näitä teoksia. Jostain syystä olen vierastanut näitä, ehkä juuri kansikuvien vuoksi. Voisi kyllä olla ihan luettaviakin, ainakin englantilainen kartanomiljöö kuulostaa omalta miljööltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, näissä on viehättävää kartanomiljöön kuvausta ja kiinnostavaa yhteiskunnallisuutta, mutta todellisten tyttökirjaklassikoiden viehätys jää uupumaan.

      Minä olin 9-vuotias, kun tämä julkaistiin suomeksi. Se osaltaan selittää kiintymystäni.

      Poista
  2. Voi, minä muistan tämän kannen, mutta itse tarina oli jo jäänyt unhoon.... Christina-sarja kuului niihin kirjoihin, joilla ruokittiin kartanoromantiikan nälkää! <3

    VastaaPoista
  3. Voi, minä muistan tämän kannen, mutta itse tarina oli jo jäänyt unhoon.... Christina-sarja kuului niihin kirjoihin, joilla ruokittiin kartanoromantiikan nälkää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minäkin muistin yllättävän vähän. Oli hauska sukeltaa omaan lapsuussuosikkiin. :) Kansi jää kyllä mieleen. <3

      Poista
  4. Minä en muista, että olisin lukenut koskaan tästä Christina-sarjaa, vaikka niin lukuisia tyttökirjoja luinkin. Tosin ahmin niin hirveästi kirjoja nuorena, etten usko, että muistan niistä puoliakaan. Joskus äiti kysyi kirjastossa virkailijalta, onko joku yläraja, että kuinka paljon kirjoja saa lainata, kun olin latonut tiskille varmaan 30 kirjaa. Ei kuulemma ollut ylärajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, luulen että Christina-sarja oli sellainen puolityttökirja, osin hevos-. Ihana kirjastomuisto sinulla. Jaksoitko itse kantaa kotiin kaikki ne 30 kirjaa? :)

      Poista
  5. Aivan outoja minulle nämä Christinat! En tainnut koskaan juuri lukea heppakirjoja, joten tämänkin olen saattanut ohittaa jo siksi. Ihanan kiehtovia nämä tällaiset piipahdukset omaan lukumenneisyyteen kyllä ovat... Aina se sisäinen pieni tyttö sivuilta löytyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en ollut muistanut, että nämä ovat myös hevoskirjoja. Yllätyin hieman, mutta onneksi kartano- ja ihmissuhdekerroin on aika suuri. :) Olet kyllä ihan oikeassa: se oman tyttöminän löytäminen on aika jännä juttu. <3

      Poista
  6. Minä luin Christina-kirjoja, mutta mitään suuria suosikkeja ne eivät kyllä minulle olleet. Muistikuvissani ne ovat ehkä jopa pitkästyttäviä. Ja jos Christinat ovat tosiaan hevoskirjoihin kallellaan (tätä en muistanut), on ihan mahdollista että ne ovat minua pitkästyttäneet.

    Oikeastaan muistan kirjoista parhaiten juuri kansikuvat. Niistä tulee nostalginen olo, vaikken itse kirjoista niin välittänytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, jäin ihan miettimään tuota pitkästymistä... Minusta nämä olivat aika jännittäviä. Hevosia ei onneksi (!!!) ole kovin paljon -- tai siis on, mutta Peyton oli muuten nimenomaan hevoskirjailija, Christinassa sentään on yhteiskunnallista otetta.

      Poista
  7. Tuossa kannessa on jotain hyvin tuttua, mutta en kykene muistamaan, luinko Christina-kirjoja koskaan. Miljöö kuulostaa kyllä hyvin viehättävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minä pidin näistä kansista. Tuntuu kuin sama tekijä olisi tehnyt kansia muihinkin 80-luvulla julkaistuihin nuortenkirjoihin. Jälki näyttää sen verran tutulta.

      Poista
  8. Luin sarjaa ala-asteikäisenä.Minusta kirjat olivat ainakin senikäiselle pohjavireeltään kauhean ahdistavia. Eipä ollut ihmisillä paljon liikkumatilaa. Minusta kakkososa Pilvilinnoissa oli melkeinpä paras näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavuorenpeikko, samanikäisenä minäkin sarjaa luin -- tai siis ainakin kuta kuinkin, oli 9-vuotias, kun sarja suomennettiin, joten olisikohan ollut 10-11-vuotias näitä lukiessani. Minua kirjasarja ei ahdistanut ja varmaan Christina on yksi syy, miksi sittemmin viehätyin vaikkapa Brontëjen kerronnasta (joka on toki ihan erilaista, mutta miljöö jne.).

      Poista