John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Kustantaja: Bazar 2015
Alkuteos: Stoner 1965
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Sivuja: 306 (sis. John McGahernin kirjoittaman johdannon; ennakkokappale)
Yhdysvaltalainen romaani

Kun hän hioi vanhoja lautoja kirjahyllyä varten ja näki pinnan karheuden katoavan, harmaan roson hilseilevän pois ja paljaan puun ja lopulta syiden tulevan näkyviin, kun hän korjasi huonekalujaan ja järjesteli niitä huoneessa, hän hahmotteli hiljakseen itseään, laittoi itseään jonkinlaiseen järjestykseen, teki itseään mahdolliseksi.

William Stoner aloittaa opinnot Missourin yliopistossa vuonna 1910. Vanhempiensa sallimuksen ja toiveiden mukaisesti hän opiskelee ensin maatalousalaa, mutta löytää akateemisen kotinsa kirjallisuudesta. Yliopistosta tulee hänen paikkansa, vaikkei hän koskaan yllä apulaisprofessuuria korkeampaan virkaan. Stonerin elämä on hiljaista ja yksinäistäkin, vaikkei hän elä yksin. Vuodet vierivät, ihmiset tulevat, menevät ja pysyvät -- elämä koostuu tuokioista ja kaikesta siitä, mistä voi piitata tai olla piittaamatta.

Fiktiivinen elämäkerta. Se tulee ensimmäiseksi mieleeni John Williamsin romaanista Stoner, jonka ensijulkaisusta on tänä vuonna kulunut 50 vuotta. Laajempaa huomiota romaani sai vasta viime vuosikymmenellä. Romaanin ennakkokappaleen kansissa siteerataan muun muassa Ian McEwania, Julian Barnesia ja New York Timesia: "se on täydellinen romaani".  Ja sellaistahan lukija alkaa väistämättäkin odottaa.

Sellaisen hän myös kuta kuinkin saa, ainakin minä sain. On mielenkiintoista, miten näin lakonisesti ja vähäeleisesti kerrottu romaani voi näin säväyttää ja tehdä sopen sydämeen. Williams ei nimittäin heittäydy tunteikkaaksi ja kuvailevaksi, vaan kertoo asiat sellaisina kuin ne tässä fiktiossa ovat. Pidän siitä. Pidän myös siitä, ettei Stonerissa ole vauhtia, se on hidastempoinen kertomus miehestä, joka elää tavallista akateemista elämää, ei tee mitään suorastaan villiä, mutta osaa silti yllättää (itsensäkin). Stonerissa dramatiikka syntyy mikrotasolla, siitä mitä joku sanoo tai jättää sanomatta. 

Williams rakentaa Stonerin taidolla, hän luo elämän yhdelle romaanihenkilölle ja samalla koukuttaa lukijan kiinni tarinaan. Miten paljon voikaan kertoa niin vähäeleisesti! Miten pienestä ihmisen onni voikaan olla kiinni, miten vähästä voi syntyä se melankolia, jossa elää. Onni on ohikiitävää, se syntyy tuokioista. Joskus on hetkiä, jotka riittävät eikä tarvita mitään enempää. Sitten maailma hiipii kohti ja elämässä tuntuu surua, josta ei voi puhua. Stoner ei kuitenkaan ole pessimisti, jos ei optimistikaan: hän ottaa vastaan sen, minkä elämä antaa tai vie pois. Silti Stoner ei ole vailla haluja, vihaa, rakkautta tai omaa tahtoa, vaan ne -- sekä yliopistolaisuus -- kumpikin määrittävät hänen(kin) tapaansa olla.

Olen vaikuttunut, suorastaan lumoutunut. Periaatteessa Stoner on lähestulkoon raporttimainen romaani erään miehen elämästä. Ja se on kuitenkin kaikkea muuta. Se on melankolinen, muttei onneton. Se on hyvin akateeminen ja suorastaan ihmeellisen koukuttava. Se on komea romaani, joka on suomennoksensa ansainnut. Romaanin loppu pakahduttaa -- stonermaisella, vähäeleisellä ja kuitenkin niin kirkkaalla tavalla.

--
Lukekaa myös Maijan, Leenan, Lauran ja Ullan mietteet.