E. M. Forster: Talo jalavan varjossa

Brittiläisissä kartanoissa -teemaviikko

E. M. Forster: Talo jalavan varjossa
Kustantaja: WSOY 1992 (1. painos 1953)
Alkuteos: Howards End 1910
Suomentanut Eila Pennanen
Päällyksen kuvat: Finnkino oy
Sivuja: 372
Brittiläinen romaani

Hän tajusi puun erikoisen hienouden ilman selostustakin. Se ei ollut sotilas eikä rakastaja eikä jumala; näissä asioissa ei englantilainen loista. Se oli toveri joka kumartui talon ylle, voima ja seikkailu juurissaan, mutta sormenpäissään hellyys; ja rungon ympärys, jota tusina miestä ei olisi voinut mitata käsillään, muuttui lopulta äärettömän pieneksi, kunnes värittömät silmutertut tuntuivat ajelehtivan ilmassa. Se oli toveri. Talo ja puu voittivat kaikki rakkauden vertauskuvat, Margaret ajatteli nyt, ja hän tulisi ajattelemaan niitä monena tuulisena yönä ja Lontoon päivänä, mutta jommankumman vertaaminen mieheen tai naiseen pienensi aina näkemystä.

E. M. Forsterin Talo jalavan varjossa on niitä kirjoja, jotka ovat olleet lukulistallani jo lukiovuosista lähtien. Olen vuosien saatossa lainannutkin sen kirjastosta muutamaan otteeseen, mutta syystä tai toisesta hidastempoinen romaani on hautautunut kirjapinojen alle ja olen palauttanut kirjan lukemattomana. Viime kesänä ostin sen antikvariaatista ajatuksena lukea sen kotiterassilla, mutta oikeaa hetkeä kirjan maailmaan pääsemiseen ei lukuyrityksistä huolimatta syntynyt. Romaani ei jäänyt kesken siksi, että en olisi pitänyt siitä eikä siksi, etten nauttisi hidastempoisesta kerronnasta. Päinvastoin, monet suosikkikirjani ovat kerronnaltaan tai tunnelmaltaan hitaita. Useille niistä, kuten myös Talolle jalavan varjossa kannattaa varata aikaa, lukukokemus kyllä palkitsee. 

On tietenkin selvää, ettei Howards End ole teemaviikkoni mukaisesti kartano, mutta kuten reilu viikko sitten totesin, minun on tarkoitus kurkistaa erilaisiin leimallisen brittiläisiin taloihin ja luokkayhteiskunnan eri kerrostumiin. Näihin kerrostumiin lukijan johdattavat yläluokkalaiset siskokset Margaret ja Helen Schlegel, joiden ihmissuhteita, toiveita ja odotuksia Forster kuvaa tarkkanäköisesti. Kaiken kannalta keskeinen on talo, Howards End, joka symbolisoi valtaa, ihmisten välisiä sidoksia sekä muuttuvaa Englantia.

Romaanista suuresti pitävä Liisa toteaa, että Talossa jalavan varjossa "kyse on ihmisten välisestä yhteydestä, joka edellyttää rehellisyyttä ja avoimuutta". Olen Liisan kanssa samaa mieltä siitä(kin), että erityisen hyvin Forster kuvaa näissä pyrkimyksissä juuri Margaretia. Teos on tietenkin myös hyvin vahvasti siskokirja, kaiken keskiössähän ovat Margaret ja Helen, joiden kummankin on löydettävä oma tiensä erilaisten ihmisten tavoitteiden ja toiveiden ryteiköstä. Talo jalavan varjossa on myös omaa aikakauttaan ja englantilaista luokkayhteiskuntaa kuvaava romaani. Forster kertoo ylä- ja keskiluokan kohtaamisesta ja yhteentörmäyksistä ja kuvaa kaikkea samalla sivistyneesti ja ironisesti. Sisarusten sukujuurista johtuen Saksa vaikuttaa taustalla ja antiikki tuntuu olevan jonkinlainen ihanne. Kuitenkin on katsottava uuteen aikaan, katkeria hetkiä sisältävään omistuksen aikakauteen, naisten ja miesten asemaan ja siihen, mitä sanotaan, mitä saa sanoa ja miten. Esimerkiksi kirjeenvaihdossa on mahdollista olla epäkohteliaampi kuin puheissa: minun on kirjoitettava jotakin epäkohteliasta.

Kirjailijana ja kertojana Forster on kaikkitietävä. Toisinaan hän asettuu henkilöidensä nahkoihin, mutta joskus hän on näiden yläpuolella ja tuttu ironia palaa, kun hän kutsuu henkilöitään sankarimme ja sankarittaremme tietäen lukijansa hoksaavan, ettei todellista sankaruutta ole. Forsterin kerronta on filosofisen verkkaista ja kuvailevaa, kuitenkin nokkelaa ja juonenkäänteiltään yllätyksellistä. Romaanin maailmaan ei ole helppoa päästä sisälle, mutta kun sinne pääsee, ei sieltä heti halua pois. Romaanin suomennoksessa on joitakin virheitä, mutta osa selittynee julkaisuaikakaudella. 

Haluaisinkin nyt lukea Forsteria englanniksi. Uskoisin nimittäin, että englanniksi Forsterin teksti pääsisi täysin oikeuksiinsa, sillä romaani on mitä brittiläisin -- nimenomaan englantilaisin. Ne kohdat, joissa Forster kuvaa Englantia ovat kertakaikkisen upeita. Nyt voi puhua sellaisesta peribrittiläisyydestä, joka on nykylukijalle pelkkää mielikuvaa ja on ollut sitä luultavasti englantilaisille jo Forsterin aikaan. Lempeää ironiaa ei Forster unohda nytkään, sillä piikkihernepensasaidat, mustarastaat ja Keski-Englannin ihanat liituylängöt kaikki kuvastavat romaanissa Englannin puhtautta. Silti jotkut Englannin osat vaativat erityisen tarkkaavaista silmää, kuten Howards Endin hiljainen ja mietiskelevä seutu. 

Lopulta kaikki palautuukin aina taloon, joka on yhtä ristiriitainen kuin Schlegelin sisarukset ja heidän ihmissuhteensa. Ja talokin vertautuu Englantiin, tosin jossain määrin melankolisesti kuin muuttuvaa yhteiskuntaa peilaten: Suuruuden haave, jonka Lontoo herättää eloon, hävisi ikuisiksi ajoiksi, kun hän astui Howards Endin hallista sen keittiöön ja kuuli sadeveden valuvan sieltä täältä alas [--]. Toisille Howards End on talo ja toisille henkiolento. Minulle Talo jalavan varjossa on romaani, josta saattaa hyvinkin kasvaa yksi lempikirjoistani. Tiedän jo nyt, että tulen palamaan romaanin joihinkin kohtiin useasti, ainakin silloin kun kaipaan jotain pakahduttavan kaunista ja etenkin silloin, kun kaipaan haaveideni Englantiin.

--
Tämän bloggauksen julkaisen samanaikaisesti ystäväni Saran kanssa. Käykää lukemassa, miten Sara on romaanin kokenut.