W. G. Sebald: Vieraalla maalla

W. G. Sebald: Vieraalla maalla
Kustantaja: Tammi 2004, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Die Ausgewanderten. Vier lange Erzählungen. 1992
Suomennos: Oili Suominen
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 287
Saksalais-yleiseurooppalainen romaani

Jos otettiin huomioon vain aika, Aurach totesi kuullessaan minun elämänvaiheeni, niin minä olin Saksasta nyt yhtä etäällä kuin hän oli ollut vuonna 1966, mutta aika, niin hän jatkoi, aikahan ei muuta ole kuin sielun levotonta liikettä. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Ei ainakaan minulle. Katkelmalliset muistikuvat, jotka piinaavat minua, ovat eräänlaisia pakkomielteitä.

W. G. Sebaldin teos Vieraalla maalla alkaa kursivoidulla kehotuksella: Säilyttäkää muistot / viimeinen mitä jää. Mutta mitä voi säilyttää kotiseudusta, joka elää aina mukana, muttei ole koskaan lähellä?

Vieraalla maalla kertoo neljä tarinaa juutalaisista miehistä, jotka eri vaiheiden jälkeen ovat jättäneet kotiseutunsa. Lukijoille kaiken välittää hieman samanoloinen vieraaksi jäävä minäkertoja kuin viime kesänä lukemassani Austerlitzissa. Henry Selwyn on kertojan vuokraisäntä tämän Englannin-lomalla, Paul Bereyter hänen opettajansa Saksan alppiseudulla. Amos Adelwart on kertojan Yhdysvaltoihin päätynyt isoeno ja Max Aurach Manchesterissa asuva taiteilija.

Romaanissa -- ehkä voisi puhua mosaiikkiromaanista tai neljän kertomuksen kokoelmasta, jossa kaikki tulee tavallaan yhteen -- kertoja kuvaa miesten kokemuksia muistiinpainoissaan sellaisena kuin ne kuulee ja kokee. Hän kertoo toisten muistoja dokumentoimalla tai suodattamalla. Suodatusvaikutelmaa lisäävät valokuvat, joita Sebaldin kirjassa on runsaasti. Kuvat ovat suttuisia ja utuisia, ne kertovat menneestä, jota ei voi saavuttaa, ihmisistä ja rakennuksista, jotka jäävät vieraiksi silloinkin, kun niillä on nimensä tai osoitteensa.

Teos tarjoaa rauhoittavan lukukokemuksen. Sebaldin lauseet hierovat älynystyröitä, neljän miehen kokemukset ovat surullisia, mutta samalla kauneutta täynnä. Sebaldin teksti ei ole ahmittavaa, vaan sellaista, jonka parissa haluaa viipyillä. Kerronta on yksityiskohtaista, lauseet ovat merkityksiä täynnä.

Sebald on surumielinen, pessimistinen kertoja, ja kuitenkin niin ymmärtäväinen ja lämmin. Jokainen näistä neljästä miehestä on kokenut toisen maailmansodan ajan kauhut ainakin välillisesti: holokausti on jättänyt jälkensä ja jokainen mies on vieras niin synnyinmaassaan kuin mahdollisella uudella kotiseudullaankin. Sebald kirjoittaa, miten juutalaisperhe koetti natsihallinnon aikana ylläpitää normaaliuden vaikutelmaa ja miten Manchester on maahanmuuttajien kaupunki, tuttunakin niin vieras. Se on kaupunki, jonka maisema ränsistyy ja käytöstä poistettuja savupiippuja  tuntuu olevan silmänkantamattomiin. Silti tunnelma ei ole lohduton, sillä kaikkea vasten voi nähdä kuin varjon kiitävän yli niittyjen -- peuralauman matkalla halki yön tai niin kirkkaan linnunradan, että sen valossa voi kirjoittaa samat tähdet Alpeilla, Japanissa, Kreikassa.

Sana hieno voi tuntua lattealta silloin, kun koettaa arvottaa kirjaa. Mutta sellainen Vieraalla maalla on, se  on sanalla sanoen hieno. Sen yleiseurooppalaisuus- ja inhimillisyys on raskasta ja kaunista. Kertojan tavoin lukija palaa Sebaldin henkilöhahmojen muistoihin, joista leijumaan jää haurauden ja konkretian melankolinen liitto.