Maggie O'Farrell: Instructions for a heatwave (Varoitus tukalasta helteestä)

Lontoo-viikko
Maggie O'Farrell: Instructions for a heatwave
Kustantaja: Tinder Press 2013
Kannen kuvat: Emilie Le Fellic, John MacLean ja Maskot/Plainpicture
Sivuja: 338 (+Waterstonesin painoksen essee Imaginary People in the Kitchen)
Brittiläinen romaani

(Edit. tämä kirja ilmestyy suomeksi kesällä 2014 nimellä Varoitus tukalasta helteestä.)

The heat, the heat. It wakes Gretta just after dawn, propelling her from the bed and down the stairs. It inhabits the house like a guest who has outstayed his welcome: it lies along corridors, it circles around curtains, it lolls heavily on sofas and chairs. The air in kitchen is like a solid entity filling the space, pushing Gretta down into the floor, against the side of the table.
Only she would choose to bake bread in such weather.

Heinäkuussa 1976 Lontoota piinaa helleaalto. Ei ole satanut kuukausiin, kasvit kärsivät ja vedestä alkaa olla pulaa. Vain irlantilaissyntyisen Gretta Riordanin mieleen tulisi leipoa moisena päivänä, ja hän leipoo, koska on aina leiponut aamuisin. Samana aamuna Grettan aviomies Robert suuntaa tuttuun tapaansa kulmapuotiin ostamaan sanomalehden. Tällä kertaa hän ei palaa takaisin. Robertin katoaminen kokoaa Grettan lapset yhteen: kauniin Monican, lahjakkaan Michaelin ja ailahtelevaisen Aoifen. Jokaisella on oma ajatuksensa siitä, missä isä voi olla ja jokaisella on omat taakkansa avioeron partaalla olemisesta lapsipuolten kissan kuolemaan. Myös Grettalla on omat selityksensä puolison katoamiselle.

Lontoo-kirjojen teemaviikkoni ei sujunut aivan suunnitellusti. Lomailin perheeni kanssa Lontoossa, suosikkikaupungissani, mutta ehdin lukea vain tämän yhden kokonaisen romaanin ja lisäksi sata sivua luultavasti kesken jäävästä kirjasta. Nyt esittelemäni Maggie O'Farrellin romaanin Instructions for a heatwaven ostin osin mainontaan langenneena. Hotellihuoneessamme oli muutama uusi kiiltäväpaperinen aikakauslehti, joista Harper's Bazar sisälsi pienen jutun muutamista kirjoista, joita lukea silloin kun kaipaa nostalgista ja täydellistä brittiläistä kesää. Kesään sopivasti - niin väitän - juttu keskittyi muutamaan mukavaan lukuromaaniin, joista toisesta, Mary Wesleyn Kamomillapihasta pidin toisellakin lukukerralla yllättävän paljon. Matkalle mukaan ottamani kirja tuntui vaan junnaavan, joten kävelin läheiseen kirjakauppaan ja ostin O'Farrelin romaanin.

The Irish are good in crisis, Michael Francis thinks, as he eases back the clingfilm on a tray of sandwiches his aunt Bridie has left in the kitchen. They know what to do, what traditions must be observed, casseroles, pies, they dole out tea. They know how to discuss bad news: in murmurs, with shakes of the head, their accents wrapping themselves around the syllables of misfortune.

Instructions for a heatwave tempaisi heti mukaansa helteisen aamun tunnelmaan: läsnä on Grettan ja Richardin puolisoille niin tyypillinen tapa kommentoida kuumuutta ja sen sisälle tuomia kärpäsiä puolihuolimattomasti ikään kuin koko parisuhde olisi itsestäänselvyys. Ja äkkiä toinenkin onkin poissa, kadonnut, mennyt ties minne. Tunnelma on itse asiassa hyvin samanlainen kuin ihailemani Carol Shieldsin romaaneissa.

O'Farrell kirjoittaa hyvin. Hän luo lontoolaistuneisiin irlantilaisiinsa eloa ja kirjoittaa yhden perheen dynamiikasta todentuntuisesti, kipeitä kohtia avaten ja kuitenkin ilman turhia selittelyjä. Jokainen perheenjäsen rakentuu muistojensa rippeistä sekä siitä, kuinka sisartukset toisensa näkevät. Gretta jää hahmoista vieraammaksi, vaikka kaikki alkaa hänestä ja tavallaan kiertyy häneen tai hänen tietoihinsa. Perheen lisäksi O'Farrel kirjoittaa Lontoon eläväksi. Hän kuljettaa lukijansa niin keskiluokkaiselle esikaupunkialueelle, Piccadillylle, Primrose Hillille kuin Camden Towniinkin, joka 1970-luvulla oli aidosti vaihtoehtoinen paikka asua. Lontoon lisäksi Irlanti on romaanissa vahvasti läsnä. Ostin Waterstones-kirjakauppaketjua varten tehdyn erikoispainoksen, jonka lopussa on O'Farrelin kirjoittama esseemäinen teksti romaaniin liittyvistä teemoista sekä kuvaessee Irlannin Connemarasta. Jylhät merenrantakuvat ovat kauniita, mutteivat tuo varsinaista lisäarvoa romaaniin.

Kirjassa, jonka nimi tulee Britannian hallituksen aikanaan antamista ohjeista helleaallon varalle, on paljon toisiaan peilaavia vastakohtia, joista pidin: vanhemmat ja lapset, levottomat ja tasaisen oloiset sielut, kiireinen, kuuma Lontoo ja Irlannin maaseutu, katolisuus ja sekulaarinen maailma. O'Farrell käsittelee kaikkea lukuromaanille tyypillisin melko kepein, mutta uskottavin ottein. O'Farrell on mielestäni vahvempi ihmisten ja tunnelmien kuvaajana kuin juonellisen tarinan kuljettajana. Koska pidän suuresti arki- ja perhekuvauksista, en häiriintynyt siitä, että tarina pääsi siivilleen vasta romaanin loppupuolella - itse asiassa pidin kirjan alkuasetelmasta sekä Monican, Michaelin ja Aiofen parisuhteiden, ongelmien ja keskinäisten suhteiden kuvailusta enemmän kuin tarinan kaaresta. Luulen myös, että katolisuuden parempi tunteminen olisi avannut minulle muutamia seikkoja kirjasta, vaikka lukukokemus oli oikein hyvä tällaisenaankin. Itse asiassa jotenkin sydämeen käypä.

Vaikka en ollut aivan tyytyväinen kirjan loppupuolen käänteisiin, ihastuin O'Farrellin kerrontaan niin, että ilahduin huomatessani, että hänen teoksiaan aletaan syksyllä julkaista suomeksi. Suosittelen Richardin katoamisesta kertovaa tarinaa luettavaksi laiskana hellepäivänä - juuri silloin, kun kuumuus käy raskaaksi ja mieli kaipaa jonnekin tuulen ja luonnonvoimien pauhaamisen äärelle.

----------
P.S. Huomenna Blogistanissa alkaa lukumaraton. Itse en ole nyt maratonkunnossa, vaan jatkaa Lontoo-kirjojeni parissa, mutta kannustan kaikkia maratoonareita sitäkin suuremmalla innolla.