Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Kustantaja: WSOY 2013
Kansi: Marjaana Virta. Valokuva: Harri Hinkka
Sivuja: 339
Kotimainen romaani

Se ei ole mikään tavallinen sade. Ei äkillinen kuuro, joka tuossa tuokiossa täyttää pihoille unohtuneen astiat ja ämpärit ja jonka jälkeen aurinko tulee esiin ja asfaltti höyryää. Se ei ole myöskään hidas ja pitkä sateinen jakso, joka saa betonista valetut kanavat tulvimaan, tukkii sadevesiviemärit ja lopulta nostaa autot kellumaan avuttomina kuin epälukuisen joukon hylättyjä leikkikaluja.
Oikeastaan se ei ole sade ollenkaan.

Harvassa kirjassa on niin täydelliset alkusanat kuin Marisha Rasi-Koskisen Valheissa. Monesta tarinasta koostuva romaani lähtee liikkeelle epätoivoisen oloisesta automatkasta. Eletään aikaa, jolloin lapsia otetaan huostaan tai suorastaan varastetaan. Eräs äiti näyttää hakeneen omansa takaisin ja kertoo ajomatkan aikana tarinaansa moottoritien poskesta löytyneelle takapenkkiläiselle. Vai kenelle hän tarinaa kertookaan? Ja mitä tarinaa, kenen tarinaa? Valheissa yksi tarina johtaa toiseen, joka vie taas uuden kertomuksen, ehkä uusien valheiden äärelle.

Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) kiehtoi minua arvoituksellisuudellaan ja hiotuilla lauseillaan, mutta jonkinlainen kosketuspinta kirjasta jäi puuttumaan. Sen vuoksi tartuin Rasi-Koskisen toiseen romaanin, Valheisiin, suurella innolla, kuitenkin varovaisesti odottaen.

Kunpa muistaisin.
Tai sittenkin,
Kunpa en muistaisi.


Valheiden kohdalla odotukseni palkittiin - osin.

Rakastan kirjoja, joissa sataa ja Valheissa totta vie sataa. Jo alkusanojen pysyvä, ainainen sade kietoo kirjan oudoon, valuvaan ja odottavaan, mutta silti koko ajan liikkeesä olevaan tunnelmaan.  Rasi-Koskinen hallitsee lauseet. Hän kirjoittaa niin kauniisti ja täyteläisesti, etten jäänyt kielen osalta kaipaamaan mitään. Rasi-Koskinen kirjoittaa lyhesti silloin, kun muutama sana riittää. Hän kasvattaa tunnelmaa juuri sopivasti lisätäkseen lukijan odotushorisonttia: mitä tapahtuu, kun tavaratalon turvaportit alkavat hälyttää, millä tavoin aika on ryvettänyt muistot, kuinka hapan jogurtti pulputtaa vaimeasti ohimoon osuneen iskun jälkeen, ja miten voi olla paljon muita paikkoja ja paljon muita ihmisiä. Valheiden jokaisen tarinan tunnelma on kohdillaan, ja tarinoiden - vai onko kyse sittenkin yhdestä ja samasta tarinasta, siinäpä arvoitus! - kertojien äänet vaihtelevat kiitettävästi. Sokeaksi mainittu mummo, teini-ikäinen koululainen ja Nataliena kulkeva tyttö kaikki ovat oman tarinansa keskiössä, lukiessaan alkaa miltei hengittää heidän tahtiinsa. Tämä lisää Valheiden tunnelman vahvuutta. Teos on nimensä mukaisesti joukko valheita - tai joukko arvoituksia.

Pidän arvoituksellisuudesta ja ihastuin lähes kaikkiin Valheiden kertomuksiin, Fatal errorin olisin ehkä jättänyt pois, vaikka se kuvaakin nuoruutta hapuilevasti ja julmastikin. Valheissa arvoituksista ja arvoituksellisuudesta tulee miltei itsetarkoituksellista eikä lopulta juuri mikään ratkea. Tästä hieman ärsyynnyinkin, sillä olisin kaivannut jonkinlaisen selkeämmän selityksen sille, miksi eri kertomukset ketjuuntuivat. Se, että ne ketjuuntuvat on toki koko kirjan juju, ja ketjuuntumisen tuoma syklisyys tekee kirjasta romaanin. Mutta miksi ketjuuntuminen juuri niille tarinoille, jotka kirjassa mukana ovat? Valheiden vuoksi? Lukijan hämäämiseksi? Henkilöiden salaperäisyyden säilyttämiseksi? Tunnelman vuoksi? Alkaako kaikki sama ja vanha uudestaan, vai onko kyse jostain ihkauudesta? Kuten huomaatte, Rasi-Koskisen romaani jätti minuun enemmän kysymyksiä kuin kaipaamiani vastauksia enkä tiedä, pidänkö siitä vaiko en. Rasi-Koskisen tavasta kirjoittaa pidän.

Valheet on kokonaisuudessaan suuri arvoitus. Sen toisiinsa kietoutuvat tarinat ovat kiehtovia. Niitä jokaista lukee enemmän kuin mielellään ja niiden henkilöiden yksinäisyys on puhuttelevaa. Surumielinen tunnelma ei ole lohduton, sillä uudet alut eivät koskaan lopu. Luulen, että tulen palaamaan joskus kirjaan ääreen, koska haluan tietää, tarjoavatko saman romaanin erilaiset tarinat vastauksia toisilleen. Haluan tietää, kattaako romaanin syklinen kierto myös lopusta alkuun.

****

Valheita on luettu paljon. Lukekaa vaikkapa Hannan, Liisan, Marian, Sannan, Mari A:n ja Katrin arviot.

P.S. Teen nyt pikkuhiljaa paluuta blogimaailmaan. Kirjablogikirja on melkein valmis, ehkäpä näytän kirjan kannenkin täällä nyt tulevalla viikolla!