Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

Anne B. Radge: Berliininpoppelit
Kustantaja: Tammi 2007 (pokkaripainos 2009)
Alkuteos: Berlinerpoplene 2004
Suomennos: Tarja Teva
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 294
Norjalainen romaani

Tiskipöydällä oli leikkuulauta - veitsi oli jäänyt leivänmurujen ja kuivuneiden hillonrippeiden piirtämien tummien läikkien päälle - ja leipä muovipussissa, jota oli käytetty niin monta kertaa että taitoskohdat olivat kuluneet valkoisiksi. Telineessä pesualtaan vieressä roikkui pyykkipojassa kaksi muovipussia ja siniruudullinen keittiöpyyhe. Hän vilkaisi ulos ikkunasta, ja miehet kantoivat edelleen säkkejä. Hän pysähtyi kuuntelemaan ääniä, mutta yläkerrasta ei kuulunut mitään.

Neshovin suvun kolme veljestä elävät omaa elämäänsä: Margido on säntillinen ja puritaaninen hautausurakoitsija, Tor nukkavieru sikatilallinen ja Erlend Kööpenhaminassa asuva somistaja, joka elää parisuhteessa miehen kanssa. Elämä ja ajan kuluminen ovat heittäneet veljekset erilleen, edes melko lähekkäin asuvat Margido ja Tor eivät ole tavanneet vuosiin. Kun veljesten äiti vaipuu koomaan, kokoontuvat miehet yhteen. Paikalle saapuu myös Torunn, Torin aikuinen tytär, josta vain harva on tiennyt. Kaiken lisäksi veljesten isä asuu edelleen sikatilalla, mutta jostain syystä pysyttelee vain omassa huoneessaan, syrjässä ja hiljaa.

Anne B. Radgen Trondheimin seudulle ja hieman Kööpenhaminaankin sijoittuva Berliininpoppelit on ollut blogeissa paljon esitelty kirja. Romaani aloittaa kokonaisen trilogian, jonka jatko-osat Erakkoravut ja Vihreät niityt ovat nekin olleet suosittuja. Itse luin kirjan vasta nyt, kun se sattumalta osui käsiini eräässä poistokirjahyllyssä. Voin sanoa, että jo oli aikakin!

Päivänpaiste. Trondheimiläiset eivät antaneet periksi. Mutta siinä oli myös jotain niin herttaista, jotain niin viatonta, että hänen täytyi hymyillä. Tämän kaupungin asukkaat eivät pihtailleet, sillä jos he pitivät jotakin kauniina, he antoivat mieltymyksensä näkyä nimissä. Aivan kuin hotelli Royal Garden.

Ihastuin nimittäin kirjaan suuresti: ihastuin norjalaiseen maisemaan, osaan kirjan ihmisistä, henkilöiden viallisuuteen ja siksi jonkinlaiseen fiktiiviseen aitouteen, kööpenhaminalaiseen joulunalustunnelmaan ja Radgen kotoisaan tapaan kertoa kaikesta. Ihastuin myös kirjan sarkastiseen huumoriin - niin kaupunkilaiset kuin maalaiset, yhtä lailla norjalaiset kuin tanskalaiset  ovat hieman hassuja - sekä siihen, että Radge osaa kirjoittaa traagisista asioista vailla ilmelyyttä.

Radge kirjoittaa sujuvasti. Hän luo henkilönsä muutamin sanoin: on esimerkiksi helppo kuvitella Tor likaisessa toppatakissaan ja puukengissään porsaitaan silittelemässä ja emakoilleen juttelemassa. Tai suosikkihahmoni Erlend, joka on Kööpenhaminassa homppeli, Trondgeimissa hintti ja Bysenetissä miestenmies, yhdessä kattokassimaisen paksun Matrix-takista haaveilevan Krummensa kanssa Strögetille kävelemään. Tanskalaisten ja norjalaisten eroja Ragde kuvailee niin ikään osuvasti: Tanskassa ei ole lunta, mutta kaikkialla leijailee aikuisten luoma lapsenomainen joulutunnelma, Norjassa taas elämä on maalaisempaa, osin ankarampaakin, vaikka - kuten lainaus Royal Garden -hotellista osoittaa - myös näyttämisenhaluista. Kaiken keskiössä on kuitenkin Neshovin perhe: kaikki ne asiat, jotka ovat olleet piilossa vuosikymmeniä. Neshovin suku on Erlendia lukuun ottamatta oikeita poloisia: vaikka kerronta on arkista, askarruttaa lukijoita kysymys siitä, miksi asiat ovat menneet ainakin osin pois tolaltaan. Miksi mahtitilasta on tullut sotkuinen, minkä vuoksi veljeksetkään eivät ole pitäneet yhteyttä vuosikausiin ja kuinka Torunn kokee kaiken.

Berliininpoppelit on joulukirja, jossa ihmiset ovat liian monen vuoden ajan unohtaneet viedä joulupuuroa tontuille latoon. Jos olisin tiennyt kirjan vuodenaikasidonnaisuudesta, olisin varmaan säästellyt sitä marraskuulle. Nyt luin romaanin keskellä kauneinta kevätkesää ja pääsin silti kirjan tunnelmaan täydellisesti. Se kertoo osaltaan Radgen kirjan onnistumisesta. Sen tunnelma on liki täydellinen: nukkavieru, osin ahdistavakin, mutta silti ihmisuskoinen ja lämmin.

Berliininpoppelit on periaatteessa tuikitavallinen hyvä lukuromaani, mutta jotain rakastettavaa - samalla kertaa tuttua ja vierasta - kirjassa on. Se on kuin saksalaisten seudulle istuttamat puut, edelleen hengissä napapiirillä. Juurtuivat sinne, missä saksalaisten täytyi antaa periksi.
.
****½

Berliniinpoppeleista on kirjoitettu paljon. Suosittelen muun muassa Minnan, Leenan ja Liisan ihastuneita mietteitä sekä koko trilogiasta kirjoittaneen Suketuksen hieman erilaista mielipidettä.