tiistai 30. lokakuuta 2012

Barbara Cartland: Morsian vastoin tahtoaan


Huonon kirjan viikko
Barbara Cartland: Morsian vastoin tahtoaan

Kustantaja: Otava 1975
Alkuteos: The Reluctant Bride 1970

Suomennos: Leila Vuori
Sivuja: 255
Ulkomainen romanttinen historiallinen romaani, Iso-Britannia

Sen täytyy johtua siitä, hän päätteli itsekseen, koska ei voinut ymmärtää muuta syytä miehen käyttäytymiseen. Miehen, jonka kasvot olivat kummitelleet Camillan mielessä alinomaa aina siitä hetkestä alkaen jolloin tyttö oli nähnyt hänen hymyilevän mustan orhinsa selässä... Haaveet ovat haaveita hän hymähti itsekseen. Parempi ettei koskaan kokisi niiden toteutuvan; kenties ne vain toisivat pettymyksen muassaan!


Sir ja Lady Lambournin tytät Camilla on häikäisevän kaunis nuori neito, jolla on kullankimmeltävät hiukset ja syvänsiniset silmät. Camilla rakastaa vanhoja musliinimekkojaan sekä vanhempiaan ja synnyinkotiaan. Camillan äiti on vakavasti sairas eivätkä perheen varat riitä hänen lääkärinlaskuihinsa sekä samalla Elisabethin aikaisen maakartanon hoitoon; pellot kasvavatkin rikkaruohoa ja nokkosia. Keskieurooppalaisen Meldensteinin ruhtinaskunnan prinssi on pyytänyt Camillan kättä eikä kaunis Camilla voi kuin suostua, sillä hän on kunnon tytär ja haluaa avioliiton kautta pelastaa perheensä vararikosta. Vai haluaako? Camillaa saattamaan lähtee hätkähdyttävän komea kapteeni Hugo Cheverley, jota Camilla ei voi lakata ajattelemasta. Meldensteinin-matkaa sävyttävät vielä kapteenin kaunis rakastajatar Anastasia sekä pimeydessä vaaniva hahmo, jonka vuoksi Camilla joutuu hengenvaaraan.


Barbara Cartlandin Morsian vastoin tahtoaan (1970) - tai mikä tahansa muu Cartlandin teos, kirjoittihan vaaleanpunaista rakastava kirjailija yli 700 teosta -  on itsestään selvä valinta huonon kirjan viikolleni. Cartlandin romaanit edustavat laatukirjallisuuden ystäville kaikkea vältettävää: kliseisen kauniita naisia ja komeita miehiä, rakkauden ja vihan loimuavia liekkejä, vihjaillen kuvailtuja eroottisia toiveita viestiviä ja silti niin siveitä kohtaamisia sekä historiallisia puitteita. Cartlandin romaaneja pidetään yleisesti ottaen kaikkea muuna kuin korkeakirjallisuutena, mutta suosionsa vuoksi hänen teoksensa (etenkin sukupuolinäkökulma) ovat päätyneet myös akateemisen tutkimuksen kohteeksi. En muista aiemmin lukeneeni Cartlandin kirjoja. Koska olen jo ennakko-odotuksissani mieltänyt hänen romaaninsa huonoiksi, tartuin Morsiameen vastoin tahtoon varsin suurella innolla.

Camilla tunsi värisevänsä riemusta. Ja hän tunsi miehen katseen huulillaan, polttavan katseen joka oli kuin suudelma.


Huonon kirjan viikon suhteen Cartland ei tuottanut pettymystä eikä romaani tarjonnut mitään odotusten vastaistakaan. Camillan tarina on tuttu monista muista kirjoista, se on historiallisen kontekstinsakin vuoksi todellisuuspakoinen satu romantiikannälkäisille lukijoille - ja varsin konservatiivinen sellainen. Kehyskertomus on sama kuin tuhansissa muissa viihderomaaneissa: nuori neito uhkaa joutua naimisiin, mutta halajaa aitoa rakkautta. Morsian vastoin tahtoaan on juonivetoinen romaani, kertomuksella on selkeä alku ja loppu, joiden välissä tapahtuu kaikenlaista.

Vaikka tarina vetää, en nauttinut kirjan lukemisesta. Päinvastoin, Cartlandin teksti sai minut haukottelemaan. Haukotuksen syynä oli ensiksikin tarina, joka ei tarjonnut lainkaan yllätyksiä. En toki odottanutkaan ihmeitä; en kaiken päälaelleen kääntäviä uusia näkökulmia, en eurooppalaisten ruhtinaskuntien historian oppituntia. Odotin romanttista ja itsestäänselvällä tavalla viihdyttävää kirjaa, jonka tarinaa on sujuva lukea. Harmillista kyllä, tuskaistuin kirjan kieleen niin, etten voinut aidosti viihtyä, vaikka naureskelinkin smaragdinvihreälle (totta kai!) villalle, tulen lailla polttavalle raivolle sekä Anastasian lumoille. Yhdessä välissä vihjaillaan jopa piiskalla! Kliseiset kielikuvat ovat toki erottamaton osa harlekiinikirjallisuutta, jollaiseksi Cartlandin teokset luen, vaikka niistä osa onkin laatukustantamojen julkaisemia. En voi myöskään tietää, missä määrin kielikuvat ovat Cartlandin tuotosta, missä määrin suomentajan aikaansaannosta. Morsian vastoin tahtoaan sisältää kuvallisten kliseiden rinnalla myös valtavan määrän kolmella pisteellä merkittyjä ellipsejä: Hyvä Jumala...; Unettomat yöt Portugalissa, miltei sairaana ruumiin ikävästä... Ellipsejä on niin paljon, että ne alkoivat häiritä lukukokemusta ja ihanan Camillan rakkaustarina katosi jonnekin kolmen pisteen ihmemaahan.

En  tiedä, voiko Cartlandista kirjoittaa pohtimatta sukupuolinäkökulmaa. Esimerkiksi Raija Savinainen on pohtinut teemaa Jyväskylän yliopistoon kirjoittamassa gradussaan. Morsian vastoin tahtoaan sisältää muutaman kaunokirjallisuuden arkkityypin: huolestuneet vanhemmat, kauniin ja viattoman, mutta oman tahdon omaavan päähenkilön, kieroilevan naisen sekä komean miehen, joka jäyhän kuorensa olla on kuin satujen pelastava prinssi. Kaiken kruunaa epäily kiinalaisesta rosvosta, sillä vain itämaalaiset pystyvät liikkumaan äänettömästi. Kaikesta jää kovin paperinen maku, sillä hahmot eivät kehity lainkaan. Roolit pysyvät, mikä sai minut haukottelemaan silloinkin, kun olisi pitänyt kokea jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin kokenut (ja nyt kirjoitan siitä, miltä Camillasta tuntuu laivan kannella, en vuoteessa!).


Vaikka tarina on arvattava, suorastaan kökkö, ja vaikka kielikin on mitä sattuu eikä kirja muutenkaan sykähdytä, on Cartlandin romaanilla omat ansionsa. Siinä on jotain liikuttavalla tavalla rehellistä. 
Lainaan erästä ystävääni, joka sanoi, että "Cartlandit on onneksi aidosti sitä mitä ovat, eivätkä yritäkään 'pelastaa maailmaa'". Totta - ja pisteet edesmenneelle dame Barbaralle siitä! Parempi avoimesti viihteellinen höttö kuin semivakavan kuoren alle naamioitu silkkaa silkkoa sisältävä romaani. Sitä saa, mitä tilaa!



**½ (Pisteitä annoin muuten enemmän kuin tälle kotimaiselle chick lit -romaanille noin vuosi sitten)

Cartlandin Kreivin uudesta onnesta ja hieman kirjailijan julkisuuskuvastakin on kiinnostavasti kirjoittanut Salla. Kannattaa lukea hänen kirjoituksensa!

37 kommenttia:

  1. Hih, nopeasti vilkaisin oman blogin sivupalkista, että hä, kuka kirjabloggaaja lukee Cartlandia, kunnes muistin tämän huonon kirjan viikkosi :D

    Tämä Cartlandin edustama kirjallisuudenlaji tuntuu ehkä itselleni kaikista vieraimmalle monellakin tapaa, mutta ehkä juuri siksi tämä arvio olikin kauhean mielenkiintoinen. Jään jännityksellä odottamaan seuraavaa huonoa kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, nyt jos koskaan on aika lukea Cartlandia. ;) Minullekin tämä laji on vieras, mutta ymmärrän sen suosion etenkin aiemmilla vuosikymmenillä.

      Poista
  2. Katja, sinulla on uskomaton sisu! Tähän minä en olisi pystynyt. Minulle se kaikkein pahin on siis yliromanttinen hömppähöttö. Fantasiakin on helpompaa...

    Toisaalta sanot hyvin, että sitä saa mitä tilaa: Kirjailija ei yritä olla muuta kuin on ja hänen lukijansa kyllä löytävät hänet.

    Ja taas: Mikä kuva! Ilonallahan on tuollaista jossain kuvassa pinkkinä rouhealla pöydällä ja se näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, aa, se oli siis se yliromanttisuus. ;) Minulle pahin laji on Misery Lit. Joku fantasia (etenkin reaalifantasia ;)) uppoaa minuun hyvin.

      Mutta totta, Cartland kirjoitti viihdettä ja rikastui sillä. Hänen lukijansa saivat romansseja. Kaikki voittivat.

      Poista
  3. Aika kökköä tosiaan! Jännää nähdä mikä kirja vetää tällä viikolla pohjat eli saa vähiten tähtiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, hih, lähden kohta hakemaan ne "pohjat" kirjastosta. ;)

      Poista
  4. Huonon kirjan viikko, kuulostaa mielenkiintoiselta :D Jopa minäkään en oo lukenut Cartlandia, vaikka en tunnustaudukaan miksikään korkeakirjallisuuden ystäväksi. Mutta kuva on herkullinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, toivottavasti tämä on ollut mielenkiintoinen viikko. Sitä se on ollut ainakin minulle itselleni. :D

      Poista
  5. Ai sentään, miten herkullista...! Ja että sinunko kaapistasi löytyy höyhenpuuhkiakin...?

    Minäkin olen lukenut yhden Cartlandin, n. vuonna -88.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, löytyy, löytyy... Mitäpä ei löytyisi! ;)

      Olen aina tiennyt, että olet lukenut kirjallisuutta laajasti, mutta että vielä Cartlandiakin!

      Poista
  6. En ole lukenut Cartlandia, ja muutenkin romanttinen historiallinen viihde on jäänyt minulta aika lailla väliin.

    Kuulostaa kyllä sen verran yliampuvalta, että yksi Cartland voisi toimia ihan huumorimielessä luettuna - tosin voi myös olla että kaikki kimallus ja pakahduttavuus alkaisi pidemmän päälle pitkästyttää. Mutta ainakin tämä juttu oli hauska (eniten nauratti itämaisten äänetön liikkuminen), ja jään innolla odottamaan suoraavia huonoja kirjoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, historiallinen viihde on minullekin laji, jota melko pitkälle kartan. Mutta kyllä Cartlandilla on oma camp-arvonsa. ;) Yhden kirjan voi lukea ihan hauskuutuksen vuoksi.

      Poista
  7. Tämä "Lady in pink" jotenkin kiehtoo hahmona. Kun tekee Cartlandista kuvahaun Googlella, niin onhan se aika häkellyttävä näky! Kirjoja en ole koskaan lukenut, mutta aina silloin tällöin kirjallisuudessa törmää kiinnostaviin parodioihin tai muihin versiointeihin tästä tyylilajista. Niistä on tarttunut sellainen camp-ajattelu, että tämä on täyttä huumoria. Margaret Atwood kirjoitti Rouva Oraakkelissa sujuvaa romanttista kauhuviihdettä (siis päähenkilö kirjoitti sitä työkseen ja se näytetään lukijoille). Wodehouseltakin löytyy Cartlandin tyyppinen kirjailijahahmo ja suosikiltani Jasper Ffordelta... Kirjailijat siis joskus pilailevat romanttisen viihteen ja sen kirjoittajien kustannuksella ja minua se ainakin huvittaa aika usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, todellinen pinkki lady! Cartland loi itsestään sädehtivän hahmon ja pysyi uskollisena omalle kirjalliselle lajityypilleen. Ja varmasti hyvä pilan tai satiirin kohde! Mutta ah, Rouva Oraakkelin haluan lukea, pidän kovasti Atwoodin kirjoista.

      Poista
  8. Enpä ole tästä Cartlandista aiemmin ikinä kuullutkaan! Muutenkaan en ole tullut kunnon viihdekirjallisuutta juurikaan lukeneeksi (onko tämä sitten etu vai puute?), joten juttua lukiessasi tuli olo, että haluaisin ehkäpä joskus lukea kyseistä kirjailijaa tietääkseni, mitä todella on huono kirjallisuus. P.s Tuo höyhenpuuhkalavastus on aika mainio ja sopii kirjan ja kirjailijan henkeen!:P Googlehaun perusteella kyseinen kirjailijarouva on aikamoinen ilmestys!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna J, Cartland oli hyvin suosittu 80-luvulla Minä muistan ainakin isoäitini ja tämän sisaren Cartlandia lukeneen. Cartlandia voi lukea ainakin siinä mielessä, että hänen tietämisensä on sekin (ehkä) osa kirjakeskustelua, vaikka nimenomaan sieltä äärihötöstä päästä. :)

      Poista
  9. En ole koskaan tutustunut Cartlandiin, hyllystä löytyy pari ilmaislaareista nappaamaani Cartalandia - ajattelin että tunnettu nimi, joten voisinpa joskus kokeilla. Mutta ihan oikeasti 700 teosta, jos Robertsin tuotannosta osa tuntuu itsensä toistolta , niin mitä lienee on tämän kirjailijan teosten kohdalla.

    Kuulostaa pahasti siltä että heivaan omat cartlandini jonnekkin, vaikka varastoon. Ei oikein houkuttele, varsinkaan kun en pidä yhtään Harlequineista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, sinullahan olisi ainakin hyvä alku Cartlandin kokeilemiseen! Cartland oli käsittämättömän tuottoisa, onkohan kukaan pysynyt samaan...

      Poista
  10. Mahtavaa Katja! Ihana juttu, en silti lähde riemusta kiljuen Cartlandin pariin. Uusia juttuja odotellessa, mieletön teemaviikko!

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä!

    JOTAIN Cartlandin on täytynyt tehdä oikein, sillä joku syy mielettömään suosioon taitaa olla. Siis jotain muutakin kuin toisto ja kirjatehtailu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, ole hyvä. ;) Cartland varmaankin loi itsestään ja kirjoistaan niin tunnetun merkin, että hänen kirjoihinsa paluu oli kuin ystävän kohtaaminen. Se voi olla yksi syy.

      Poista
  12. Ai kauheeta, minä saan VÄRISTYKSIÄ jo noita lainauksia lukiessa, enkä mitenkään hyvällä tavalla :) Voihan musta orhi ja mitä lie, hih!

    Mainio teemaviikko;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, ei tullut sellaista oloa, että tämä kirja on pakko lukea ja heti? ;) ;)

      Poista
  13. Apua, ihanaa, nostan sulle "hattua", sinä teit sen! Minä en jaksanut lukea ko.kirjailijan teoksia edes teinityttönä (jolloin luin lähes kaiken romanttisen hömpän mitä kirjastosta vain löytyi;-) Kirjathan ovat kuin naisten satukirjoja, siis eivät millään lailla uskottavia. Viihdekirjallisuudessakin pitää kuitenkin olla se jokin, tai edes joku henkilöhahmo niin todentuntuinen että mitään teosta jaksaa lukea loppuun asti.

    Ai että, nuo "smaragdinvihreät silmät" ja " lämpimän, sulaneen kullan värinen kiharapaljous" yms. kliseet; Barbara totisesti osaa ne. Hih. Olisi hauska tietää mikä ikäluokka naisista kirjailijan teoksia on ostanut/tai ostaa, vieläkö niitä uusia suomennetaan?

    Kaunista ja kirpeää talvista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MFM, moni muuten on tainnut lukea Cartlandia juuri teininä? Minäkään en muista lukeneeni, mutta toisaalta tämä Morsian vastoin tahtoon löytyi lapsuudenkotini kirjahyllystä... Kaikkea sielläkin on luettu! :)

      (Englannissa) julkaisemattomia Cartlandin kirjoja on vielä ainakin 160... Että lukemista riittää! ;)

      Poista
  14. Tuli elävästi mieleen Netta Muskett; niitä ahmin varhaisteininä ja muistan sen hurmion - miten ihania kirjoja voi ollakaan :-) Onkohan niitä enää olemassakaan, olivat aikansa harlekiineja. Cartland ei ole koskaan kinnostanut, edes pahimmassa hömppävaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, Netta Muskett on nimenä tuttu, mutta en ole hänen kirjojaan lukenut. Harlekiinitasoa, varmasti, kuten Cartlandkin.

      Poista
  15. Upea lavastuskuva! Onnittelut, kun jaksoit sitkeästi loppuun! Itse olen niin sivistymätön, etten ole koskaan kuullutkaan Barbara Cartlandista. Tai ehkä olen kuullut, mutta nimi on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos. Ja nyt "sivistys" lisääntyi hieman. ;) Oikeasti lukemattomuus tämän kirjailijan kohdalla ei taida olla ollenkaan huono asia.

      Poista
  16. Hyvä aloitus huonon kirjan viikolle! Tunnustan lukeneeni muutaman Harlekiinin, ja vaikka lajityyppi onkin oikea kliseiden aarreaitta, luulen, että uudemmassa romanttisessa hömpässä esimerkiksi sukupuolirooleista löytyy jo enemmän joustoa kuin näistä menneiden vuosikymmenten ujo neitsyt -stooreista. Yllätyksettömyys on kyllä tyylilajin haaste. Kun tarinan lopputulos on tiedossa alusta asti, miten pitää lukijan mielenkiinto yllä? Aika pönttöihin juonikuvioihin kirjoittajat joutuvat joskus tarttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, tämä oli aika itsestäänselvä aloitus - oli ihan pakko. :) Aloin nyt ihan miettiä kaikkia noita harlekiini-tyylisiä sarjoja. Itse taisin 12-vuotiaana lukea ainakin pari Kultasarjjan "kirjaa".

      Ehkä näissä se tuttuus on samaan aikaan haaste ja menestystekijä?

      Poista
  17. Hei kaikki! Liekö syynä ollut liiat huonot kirjat (aloittelin jo kolmatta!) vai mikä, mutta tänään iski migreeni. Palaan vastaamaan kommentteihinne pian. :)

    VastaaPoista
  18. En muista, olisinko lukenut Barbara Cartlandilta muuta kuin yhden kirjan, jonka senkin sain lahjaksi lapsuuden ystävältä. Sen nimeä en nyt kyllä muista ja kyllä se minulla vielä jossain on tallella muistoja tärkeästä ystävyydestä.
    Romantiikan nälkäisten kioskikirjallisuuttahan nämä ovat, enkä koskaan ole ollut mikään femina, linna ym. selaisten kirjojen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, juuri Lurulle vastatessani mietin noiden viihdesarjojen nimiä. Minä luin joitakin 12-vuotiaana, mutta siihen ne (onneksi) jäivät. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen levikki noilla on.

      Poista
  19. Voi jestas, yli 700 teosta!!! Huh, tuo Outin mainitsema kuvahaku oli aika hurja! Eilinen migreeni tuntuu hiipivän takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, joo, melkoinen määrä! Ja voi sinua, mullakin oli viikolla migreeni. Olikohan se Cartlandin syytä? :)

      Poista