sunnuntai 19. elokuuta 2012

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Kustantaja: Otava 2012
Kotimainen romaani
Sivuja: 511 (ennakkopainos)

Toistaiseksi on tylsä sana, mutta sen sanan takana on tulevaisuus. Onhan tämäkin jo tulevaisuutta. Tulevaisuus on tapahtumia, jotka hetki sitten kuvitteli mahdottomiksi. Kerran kuviteltu tulevaisuus muuttuu nykyisyydeksi ja nykyisyydestä versoo uusi tulevaisuus, miten siihen voisi olla uskomatta? Miten siitä junasta voisi jättäytyä?

Hitachin radiot ja Anton Tšehovin tuotanto, vanhat Marimekon lakanat ja Yhdysvaltain avaruusohjelma, Liisa ja Esko, Esa ja Marjaana, Kuopio, Hämeenlinna, Helsinki ja Floridan osavaltio. Ne kaikki nivoutuvat yhteen Juha Itkosen tuoreimmassa romaanissa Hetken hohtava valo (2012), joka pohtii tulevaisuuteen kurottavia unelmia, käsillä olevaa nykyisyyttä sekä menneisyyttä, josta kaikki kumpuaa.

Juha Itkonen on Joel Haahtelan ohella suurin kotimainen miespuolinen kirjailijasuosikkini. Olen ollut Itkosen lumoissa siitä saakka, kun luin Myöhempien aikojen pyhiä ja olen pitänyt hänen kaikista teoksistaan, jopa hieman välityönomaisesta Seitsemästätoista. Hetken hohtava valo on yksi niistä kirjoista, joita olen odottanut eniten koko kirjasyksyltä ja voitte arvata, kuinka onnellinen ja suorastaan jännittynyt olin saadessani kirjan käsiini. Miten kävi? Täyttikö kirja odotukseni?

Senkö takia keksin itselleni unelman? Toteutettavan unelman, tarkkarajaisen, sellaisen josta jäisi maailmaan näkyvä jälki - samanlaisen unelman kuin Eskolla oli ollut ja jonka keskellä hän nyt päivästä toiseen eli. Tietenkään en silloin omasta mielestäni ajatellut Eskoa, isän liike oli viimeinen asia jota halusin ajatella, mutta ehkä se oli mielessäni. Ja ehkä kyse tosiaan oli myös sinusta ja sinun kasvamisestasi.

Suurelta osin täytti. Suljin kirjan kannet tyytyväisenä, Itkonen on edelleen juuri niin taitava kirjoittaja kuin muistelin! Hän pukee kaiken niin hyvin sanoiksi, kauniiksi, mutta kitkeräksi kuvaukseksi. Hän rakentaa henkilöhahmonsa eläviksi, oikeksi ihmisiksi; voi miten voin nähdä reteän - hemmetti sentään! - Eskon, perhevalokuviin takertuvan Liisan tai lehtensä kanssa kamppailevan Esan mielessäni. Itkonen piirtää kaaren sukupolvesta toiseen niin hienosti, että lukija alkaa miltei elää Vuoren perheen elämää. Kaiken lisäksi Hetken hohtava valo yllättää - useammankin kerran.

Mutta, ja en voi välttää näitä muttiani, Hetken hohtava valo on liian pitkä. Vaikka se on selvästi romaani, joka ajan kanssa saattaa hyvinkin olla se, joka mainitaan Itkosen keskeisteoksena, on siinä toisteisuutta ja harhailua teemasta toiseen. Vaikka viihdyin kirjan parissa loistavasti, olisin kaivannut pientä editointia. Ehkä tosifaniuteen kuuluukin myös se, että löytää suosikkinsa kirjasta sellaista, jossa haluaakin nähdä etäännyttävyyttä: minulle kirja näyttäytyi aavistuksen pitkäveteisenä. Lisäksi jäin miettimään paria pikkuseikkaa: esimerkiksi romaanin alkupuolella Kuopiossa asuva Esko kiirehtii Helsingin bussiin. Minun on vaikea kuvitella, että Savon radan varren suurimmasta kaupungista olisi matkustettu pääkaupunkiin vaivalloisesti bussilla, koska junalla pääsi - ja pääsee edelleen - kaikkein nopeimmin ja helpoimmin. Toki linja-autollakin voi matkustaa enkä halua saivarrella, mutta tuo sinänsä pieni ja romaanin kokonaisuuden kannalta epärelevantti seikka jäi vaivaamaan mieltä.

Aavistuksen liian massiivisena ja paikoin puuduttavanakin Hetken hohtava valo nousee mielestäni Itkosen parhimmistoon. Se on laajuudestaan ja pienestä toisteisuudestaan huolimatta ehjä romaani. Se ei ole ehjä tarina, koska kirjalla ei ole alku tai loppua narratiivisessa mielessä. Romaanin ehjyys on siinä käsinkosketeltavassa todessa, jollaisena Itkonen Eskon, Liisan, Esan, Marjaanan ja kaikkien muidenkin henkilöidensä arkea kuvaa. Elämä on uskoa tulevaan, epävarmuutta, samanaikaista halua piehtaroida omissaan muistoissaan että paeta niitä; se on yhteiskunnallisten ja taloudellisten tekijöiden määräämiä kasvusuunnitelmia ja taantumaa, lastenrattaita ja vaahteranlehtiä - pitkässä ketjussa kaiken katoamattomuutta.

Itkonen on siis edelleen Itkonen, eräs suosikkikirjailijani. Vaikka hetkellisesti pitkästyin, en pettynyt, vaan ihastuin ja uskon kirjan olevan yksi oman (alkavan!) kirjasyksyni parhaita kotimaisia. Ihastuin etenkin kirjan loppuun. Romaanissaan Itkonen viittaa Anton Tšehovin ja Eugene O'Neillin teoksiin - ja aivan totta, Hetken hohtavassa valossa löytyy samanlaista impressionista kerrontaa, tarkkaa ja silti maalailevaa, keskiluokkaisen elämän arjen traagisuutta. Itkonen piirtää näkökulmia menneestä tulevaan ja nykyisestä entiseen. Hänen kirjoittamansa romaani on suuri ja arkinen sekä koko ajan juuri tässä hetkessä.

****

Hetken hohtavasta valosta ovat lumoutuneet Itkosen Suomen Lionel Shriveriksi mainitseva Minna ja Unni, joka ahmi kirjan. Helsingin Sanomien Noora Mattila löytää kirjasta pitkäpiimäisyyttä, muttta pitää Itkosen harhailua kuitenkin hallittuna. Minä olen tietenkin samaa mieltä kaikkien linkittämieni tahojen kanssa.

27 kommenttia:

  1. Minulla on tätä nyt sata sivua jäljellä, ja allekirjoitan kaiken sanomasi. Hienon hieno kirja, joskin tämä on hieman liian pitkä. Mutta todella ihastuksissani olen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, oi, kirjoitatkin tästä varmasti ihan pian! Minä ihastuin tähänkin Itkosen romaaniin suuresti, mutta pituutta on tosiaan liikaa. Ei voi mitään. Tykkään joistakin tiiliskivistä kovstikin, mutta tässä toistoa tulee väistämättä.

      Poista
  2. Mielenkiintoista. Itkonen on minulle vielä vieras, mutta Seitsemäntoista odottaa hyllyssä. Toistaiseksi. :) Hyvää sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sinun pitää tutustua Itkoseen! Seitsemäntoista ei ole paras kirja aloittaa kuitenkaan, lue Anna minun rakastaa enemmän. Jooko.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, luotan mielipiteeseesi :)

      Poista
  3. En ole ikinä lukenut Itkosen kirjoja. Joskus ainakin kolme vuotta sitten aloittelin Myöhempien aikojen pyhiä, mutta hyydyin silloin ihan alkuun. Pitänee kokeilla nyt jollain muulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, ehkä kannattaa kokeilla jotain muuta kirjaa. Tai sitten vain luovuttaa, ehkei Itkonen ole sinun kirjailijasi? Mutta kokeile kuitenkin. :)

      Poista
  4. Tunnen oloni kerettiläiseksi: minua tämä kirja ei juuri vavahduttanut, vaikka taidokas olikin. Ehkä liiankin moitteeton? Mutta linkitin arviooni myös nämä kehuvammat kirjoitukset, jo Itkosen puolustukseksi.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ei ole syytä kerettiläisyyteen. ;) Minä pidin tästä kirjasta, kuten arvasinkin, mutta pidän kirjaa myös liian pitkänä, aavistuksen puuduttavana.

      Poista
  5. Voi voi, alkaa vähän mietityttää, mitä tykkään tästä, kun Seitsemäntoistakin jäi kesken... Mutta jaksan vielä uskoa Itkos-huumaan. Ja siis pakkohan tämä on kuitenkin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., on tämä minusta Seitsemäätoista parempi. Ja hieno romaani, vähän pitkä vain.

      Poista
  6. Minua tuo pituus vähän pelottaa, etenkin kun lukuaikani on rajallista enkä ole lukenut Itkoselta vielä mitään(!)ennen tätä. Mitä suosittelisit ensimmäiseksi Itkosekseni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, vaikka kirja on pitkä, sen lukee nopeasti. Suosittelen sinulle kuitenkin Myöhempien aikojen pyhiä tai Anna minun rakastaa enemmän.

      Poista
    2. Kiitos, tuo Anna minun rakastaa... onkin ollut vahvana ehdokkaana portikseni Itkosen maailmaan.

      Poista
    3. Ai niin, Huolimattomia unelmiahan minulla on omassa hyllyssä odottamassa! Kirjaston kierrätyskärrystä adoptoin... silläkin kenties voisi aloittaa, näyit sitä Karoliinalle suosittelevan.

      Poista
    4. Elma Ilona, Anna minun rakastaa... on parempi, mutta Huolimattomien unelmien novellit tutustuttavat Itkosen tyyliin nopeasti. :)

      Poista
  7. Niin kuin tiedät, minulle kävi tämän kirjan kanssa vähän hassusti, eikä minulla sitä nyt ole. Mutta olen vakaasti päättänyt tutustua Itkoseen paremmin. Olen lukenut vain Anna minun rakastaa enemmän, joka oli minusta hyvä, muttei räjäyttänyt tajuntaani aikanaan. Nyt ajateltuna siinä oli kyllä erityisen hienoa se erilaisuus kotimaisella kentällä. Siinä oli juuri niitä elementtejä, joita usein suomalaisissa kirjoissa kaipaan.

    Mutta vaikka tämä livahti käsistäni, on Itkosella onneksi monia vanhempia teoksia, joilla voin aloittaa häneen (jatko)tutustumiseni. Kirjan pituudesta ja (monen) teidän sen jo lukeneiden varovaisen kriittisistä kommenteista päätellen on ehkä hyväkin lukea seuraavaksi vaikka se Myöhempien aikojen pyhiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, Itkosella on tosiaan onneksi paljonkin kirjoja, joista aloittaa. Miten olisi novellikokoelma Huolimattomia unelmia? Tai se Myöhempien aikojen pyhiä. Se on oma suosikkini, vaikka suurin osa itkosintoilijoista taitaa pitää eniten Anna minun rakastaa enemmästä.

      Itkonen osaa kirjoittaa kauniisti ja silti arkisesti. Se on hyvä yhtälö.

      Poista
  8. Minä rakastin Myöhempien aikojen pyhiä ja pidin kovasti myös Kohti-teoksesta. En ole tainnut muita Itkosia lukea. Luin tämän arvostelun Hesarista ja ehdin jo ajatella, etten ehkä lue tätä kirjaa. Mutta ehkä nyt sitten kuitenkin luen. Jos ehdin...syksy näyttää kiireiseltä. Pelkään, että tänä syksynä en paljon romaaneja lueskele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, minäkin rakastin Myöhempien aikojen pyhiä. Kohti on myös hieno, mutta siinä moni asia jää mielestäni turhan paljon auki. Lue tämä, jos ehdit.

      Kiireinen syksy... Mielenkiintoista!

      Poista
  9. Huomasit "epätarkkuuden". Lainaus blogistasi:"esimerkiksi romaanin alkupuolella Kuopiossa asuva Esko kiirehtii Helsingin bussiin" - Vuonna 1964 Esko Vuori asui jo Hämeenlinnassa. - Hämeenlinna kätkeytyy kadunnimiin ja hämäläisen ilmariirin kuvaukseen, ainakaan tähäs asti lukemassani kaupunkia ei selvästi ole nimetty. Kuopiosta on puhuttu Eskon synnyinseutuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi ja kiitos kommentistasi. Kirjaa luetaan aina omista lähtökohdista ja minä luin kirjaa savolaissyntyisenä. Voi olla, että tulkitsin väärin, mutta minun mielestäni Liisa ja Esko asuivat tuolloin Kuopiossa. Ainakin kirjan alku viittaa vielä Kuopioon: s. 13 Itkonen kirjoittaa, että "myymäläapulainen Esko Vuori Kuopiosta", s. 14 kerrotaan, kuinka Liisa ja Esko ostivat yhdessä matkalaukun Carlsonilta (Carlson on Kuopion isoimpia tavarataloja, Hämeenlinnassa Carlson ei ole kai koskaan toiminut) ja vielä sivulla 19 mainitaan, että Esko kauppaa radioita Savossa. Väitän siis kesän 1964 kaupunkia kylläkin Kuopioksi. Myöhemmin Liisa ja Esko toki muuttavat Hämeenlinnaan. :)

      Mutta kaikki on toki tulkintaa, kuten aina lukukokemuksen äärellä.

      Poista
    2. Hei! Osallistunpa keskusteluun minäkin, ei siis sama anonyymi kuin edellä. Luettuani blogikirjoituksesi jäin aluksi ihmettelemään, että missä vaiheessa Esko kiirehtii Helsingin bussiin. Itse en ollut kiinnittänyt kyseiseen yksityiskohtaan lainkaan huomiota, mutta kyllähän kirjan alkupuolelta sellainen maininta toden totta löytyi. Piti ihan tarkistaa. :) Ja luettuani kohtauksen olen kyllä samaa mieltä Lumiomenan kanssa. Kyllä kaupunki on vielä tässä vaiheessa Kuopio, maininta Carlsonin tavaratalosta sen nimenomaan paljastaa.

      Poista
  10. Hienon arvion olet Katja kirjoittanut - taas kerran! :)

    En ole lukenut vielä yhtään Itkosen(kaan) kirjaa, mutta minulla on Anna minun rakastaa enemmän odottamassa toivottavasti pian koittavaa lukuvuoroaan, ja tämä Hetken hohtava valokin hyllystäni löytyy (kiitos Morren! :).

    Jostain syystä sukupolviromaanit kolahtavat minuun useimmiten, joten uskon että tulen pitämään tästä kirjasta sitten joskus kun sen vuoro koittaa. Aloittanen Itkoseen tutustumisen kuitenkin luultavasti jostain muusta kirjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, oi kiitos! Kyllä sinun pitää Itkoseen tutustua. :) Anna minun rakastaa enemmän on hänen parhaimpiaan ja pituudeltaankin sopiva. Olen iloinen, että sinulla on tuo kirja jo, koska juuri siitä voisit aloittaa tutustumisen. Sekin on sukupolviromaani, kuten kaikki itkoset.

      Poista
  11. Hei! Laitanpa mukaan kommenentin yhdeltä kohta kuusikymppiseltä koko ikänsä kirjoja lukeneelta miehenä. Minusta Itkosen kirja on yksinkertaisesti upea! Miksi, siksi että siinä selvästi on kokonainen maailma sivujensa sisällä. Ei pelkästään kiinnostavia henkilö hahmoja, ei kiinnostavaa juonta vaan tosi ja uskottava maailma tapahtumineen ja ihmisineen. Se on aika paljon yhdessä kirjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pertti! Kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä siitä, että Itkosen kirjaan mahtuu kokonainen maailma ja se maailma on uskottava, koskettavakin. Pidin tästä kirjasta kovasti, joskin olen edelleen - nyt puolitoista kuukautta lukemisen jälkeen - sitä mieltä, että paikoin pituutta olisi voitu karsia. Hieno teos, kuitenkin. Itkonen on yksi kotimaisista suursuosikeistani.

      Poista