sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesäkuussa luettua ja kuvattua





Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi ja iso osa suomalaista lomailee. Varmasti moni kirjabloggaajakin, mutta minä en ihan vielä. Kesäkuu oli omalla kohdallani paitsi erittäin hyvä lukukuu, myös jännittävä ja mielenkiintoinen työkuukausi. Aloitin uudessa, mutta kiitos aikaisempien sivutöideni, myös vanhassa ja tutussa paikassa. 30 km (huh huh) päähän suuntautuva työmatkani on tuonut ruhtinaallisesti lisää lukuaikaa, koska sekä ympäristö- että mukavuussyistä matkaan julkisilla. Mutta vaikka paiskinkin nyt töitä ennen pian koittavaa lomaani, ovat kesäkuun viikonloput olleet kuin minilomia. Olen perheeni kanssa retkeillyt paljon, pistäytynyt niin lähimetsissä kuin Suomenlinnassakin, niin savolaismaisemissa kuin Helsingin keskustassakin.

Vaan nyt takaisin kirjoihin. Luin kesäkuussa kaikkiaan 10 sellaista kirjaa, jotka toin blogiini. Lisäksi ehdin lukea muun muassa Juhani Ahoa, Sylvia Beachia, Rauha S. Virtasta ja Ian McEwania, mutta heidät listaan sitten heinäkuun luettuihin, koska ehdin - toivottasti - blogata heidän teoksistaan vasta tulevien päivien aikana. Kesäkuussa laadin myös Joel Haahtela -bingon, joka on muutamassa päivässä saavuttanut melkein 300 katselukertaa. Vau.

Kesäkuun luettuihin listaamistani kirjoista ihanin oli Olli Jalosen Poikakirja ja paras A. S. Byattin mestarillinen tiiliskivi Lasten kirja. Kovin kauas omalla arvoasteikollani eivät jää myöskään Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu, Sirpa Kähkösen Neidonkenkä eikä Sarah Watersin Yövartiokaan. Sanaleikkimäisesti voisin sanoa, että vaikka luin Lasten kirjan, kirjoitin blogiini vain yhdestä lastenkirjasta, minussa ristiriitaisia tunteita herättäneestä Katto-Kattisesta. Kuukauden hyvätasoisuudesta kertonee vielä se, että lukemistani huonoimmat ovat Ransom Rigssin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille sekä David Nichollsin Kaikki peliin, jotka molemmat ovat kuitenkin varsin kelvollisia kirjoja.

Näistä kaikista kirjoitin blogiini:

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (2009)
Alex Capus: Léon ja Louise (2011/2012)
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu (1982/1993)
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2011/2012)
Astrid Lindgren: Maailman paras Katto-Kassinen (1955-1968)
Herman Koch: Illallinen (2009/2012)
A.S. Byatt: Lasten kirja (2009/2011)
David Nicholls: Kaikki peliin (2003/2012)
Sarah Waters: Yövartio (2006/2007)
Olli Jalonen: Poikakirja (2010)

16 kommenttia:

  1. Superkauniita kuvia! Minä en ole kesäkuussa ehtinyt oikein blogejakaan lukea, niin taidan käydä kurkkimassa muutamaa vanhaa postaustasi.

    VastaaPoista
  2. Ihanat, kesäiset kuvat !

    A.S. Byattin Lasten kirja on tosiaan mestarillinen. Kuuluu omiin kaikkien aikojen parhaimpiin.

    VastaaPoista
  3. Sulla on ollut hyvä luku- ja valokuvakuukausi. Ihailen aina ja ikuisesti sinun kuvasilmääsi, voisit ihan hyvin pitää valokuvausblogiakin. Minun kesäkuukauteni oli huonoin lukukuukausi moneen hetkeen, ihan nolottaa kutsua itsenä kurjabloggaajaksi. Mut keksin kyllä kohtia omaan bingooni, jonka kehittelin kirjabloggaajien ympärille.

    VastaaPoista
  4. Sulla on ollut hyvä luku- ja valokuvakuukausi. Ihailen aina ja ikuisesti sinun kuvasilmääsi, voisit ihan hyvin pitää valokuvausblogiakin. Minun kesäkuukauteni oli huonoin lukukuukausi moneen hetkeen, ihan nolottaa kutsua itsenä kurjabloggaajaksi. Mut keksin kyllä kohtia omaan bingooni, jonka kehittelin kirjabloggaajien ympärille.

    VastaaPoista
  5. Kauniita valokuvia! Mustikat ja Suomenlinna, ah.. :) Minilomailusta kannattaa pitää kiinni, pysyy virkeänä.

    Myös hyvänkuuloinen lukukuu, minä olen lukenut tosi vähän, noista lukemistasi kyllä moni kiinnostaa.. Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin minua odottaisi hyllyssä, jos sen ensin..

    Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  6. Ihania kesäkuvia! Nichollsin luen pikapuolin ja Jalosen Poikakirjan, kun käsini löydän. Kähkösen kirjoista pidän minäkin. Vähän rankempi, Vihan ja rakkauden liekit, on lukematta. Aion kyllä joskus lukea senkin.
    Aurinkoisia suvipäiviä toivotellen <3

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat ja mukava lukukuukausi sinulla on ollut.
    Minulla tuo lukeminen on taas pienellä tauolla.

    Ihana kuva mustikoista. Tänä vuonna niitä taas kohta saa ja hyvältä sato näyttää:)

    Mukavaa heinäkuun alkua!

    VastaaPoista
  8. Onnea uuden vanhan työpaikan johdosta :) Ihania, ihania kuvia. <3 Kesä <3

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia taas kerran - varsinkin nuo mustikat ja paperilyhdyt ovat niin kesäisiä! Minulla on lomaan vielä aikaa, mutta kesäviikonloput ovat tosiaan kuin minilomia.

    Lukukuukin on selvästi ollut hyvä, ja hauskaa että työmatkat ovat tuoneet lisää lukuaikaa (vaikka pitkät työmatkat eivät aina muuten ihan niin kivoja olekaan).

    VastaaPoista
  10. Ihania, ihania kesäkuvia! Mustikat saavat veden kielelle!

    Haahtela-bingo on loistava :) Täytyypä miettiä muita bingoksi sopivia kirjailijoita...

    VastaaPoista
  11. Herkulliset kuvat, kiintoisat kirjat. Ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
  12. Katja, sulla on järkkäri? Nämä kuvat ovat niin hyviä.

    Mikä Ian McEwan???

    Yritän lukea kaiken muun ohessa kaksi ylimääräistä kirjaa ja molemmat ovat kirjablogivinkkejä: Sinulta tulisi tuo Watersin Yövartio.

    Rrrrrrrakastan lupiineja!

    VastaaPoista
  13. Noista vain Murakamin olen lukenut. Ja parhaillaan luen toista Murakamia Norwegian Woodia, oi se on ihana. Loma on alkanut hyvin, luin eilen loppuun Hevosvarkaat ja Krokotiilin keltaiset silmät. Ensimmäinen niistä oli upea, toinen ihan ok. Ja nyt olen jo pitkällä kolmannessa kirjassa, jee!

    Sun uudet työkuviot kuulostaa kivalta. Kaikki on uusi on aina kivaa.

    VastaaPoista
  14. Upeita kuvia! Ja kiinnostavia kirjoja olet lukenut taas kerran :)

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat! Haaveilen elämäni ensimmäisestä järkkäristä ja sinun kuvaustaidoistasi. :D

    VastaaPoista
  16. Hei ihanat! Kiitos kommenteista. Vastaan niihin ihan pian. :)

    VastaaPoista