Kustantaja: Tammi 2011, Keltainen kirjasto
Alkuteos: El viento de la luna 2006
Suomentanut: Tarja Härkönen
Kansi: Laura Lyytinen
Ulkomainen romaani, Espanja
Sivuja: 323
On vielä pari tuntia siihen kun kuumuus hellittää ja tervapääskyjen viserrykset ja rouva Francisin ohjelman tunnussävelet alkavat kuulua. Apollo-alus on tehnyt matkaa jo kaksi tuntia kaksikymmentäyksi minuuttia. Kellon näyttäessä tasan satakaksi tuntia kuumoduuli laskeutuu tasangolle, jota kutsutaan Rauhallisuuden mereksi. Vedettömään mereen mineraaliaalloille, jotka kaukaa katsottuna näyttävät tuulen nostamilta, vaikke Kuussa tuulekaan.
Kuussa ei tuule, sen tietävät kaikki. Mutta kun oma sisäinen maailma kuohuu alkavaa teini-ikää ja oma kotimaa tempoilee Francon hallinnon alla, voivat kuun vertauskuvalliset tuulet tuoda mukanaan jotain uutta. Ainakin ne tuovat ihmeiden ajan, kun Neil Amstrong 21.7.2969 ottaa ensimmäiset ihmisaskeleet kuun pinnalla. Munkkien pitämää ankaraa kouluopetusta ja oman kodin raskasta työtä tieteiskirjallisuuteen pakenevalle kolmetoistavuotiaalle 1960-luvun viimeinen kesä on täynnä salaisuuksia ja toiveita, jotka kasvattavat kohti vierasta ja silti ja siksi niin kiehtovaa aikuisuutta.
Espanjalaisen Antonio Muñoz Molinan romaani Kuun tuuli (2006) on muistelevalla kertojanäänellä minä-muodossa kerrottu kuvaus kasvamisesta tiiviissä ja lämpimässä suku- ja kyläyhteisössä sekä salesiaanikoulun julmassa maailmassa, valmiiksi annetun roomalais-katolilaisen maailmankuvan kyseenalaistamisesta sekä pakenemisesta tieteiskirjallisuuteen ja seksuaalisiin uniin. Apollo-kuualus kiertää maapalloa ja sen rytmi sekä avaruuden äänetön äärettömuus muuttuvat osaksi minä-kertojan oman sydämensykettä. Kuun tuuli on kertomus siitä, miten ihminen on sama kuin ennenkin, muttei enää täysin tunne itseään.
Isä poistaa tomaatista pikkuiset siemenet veitsenkärjellä ja jättää ne sanomalehdenpalan päälle. "Jokaisen siemenen sisässä on koko kasvi", hän mutisee kuin ääneen ajatellen, "mikä valtava mysteeri". Jokaisen siemenen sisälle kätkeytyy kaikkien tuhansien lehtien ja pitkien haurauden versojen muoto, ja myös kaikkien niiden tomaattien muoto jotka puhkeavat esiin pieninä vaaleanvihreinä palloina kukkansa kuihduttavien verkkolehtien keskelle ja alkavat sitten hiljalleen kasvaa ja muuttua auringon vaikutuksesta vaaleanpunaiseksi, kunnes ovat kypsää hedelmälihaa, samalla kertaa vesisäiliö ja uusien siementen varasto, josta muutaman parhaimmaksi arvioimansa siemenen isä kuivaa auringossa ja panee säilöön kangaspussiin kuin kultakolikot, jotka alkavat kasvaa korkoa, kantaa uudestaan hedelmää, kunhan tulee uusi vuosi, ennustettavissa oleva, rauhoittava tulevaisuus, samanlainen kuin menneisyys.
Työteliäät espanjalaisnaiset, vaiteliaat miehet, poika joka on lukutoukka ja fundamentalistisen uskonnollisuuden kyseenalaistaja, mutta jolle on annettu työmiehen kädet. Heinäkuun paahteinen ilta ja kypsyvät iänikuiset tomaatit tai oliivit, kokonaan toisesta maailmasta kuuluva radiolähetys ja vuoden loppupuolella äkkikäinen, kaiken valaiseva lumisade. Kuun tuulessa on paljon symboliikkaa. Molina kirjoittaa kauniisti, mutta jossain määrin koukeroisesti. Hän lauseensa ovat paikoin pitkiä, jopa puolen sivun mittaisia, mutta tarvittaessa myös lyhyitä, melkein toteavia. Tuo koukeroisuuden ja selkeyden vuorottelu sovittuu saumattomasti yhteen siihen rytmiin, jota teinipojan mieli ja taianomainen kuulento kertomuksessa kannattelevat. Kertoja on selvästi aikuinen, muisteleva kertoja, mutta Molina pääsee minä-kertojansa sisäiseen maailmaan niin hyvin, että muistelevan romaanin voisi uskoa olevan osin suoraan omaelämäkerrallinen tai ainakin autofiktiivinen.
Kun aloitin Kuun tuulen, pohdin lukevani kirjaa, jonka kuuluisi saada ihanuusvaroitus. Mutta sitten Molina - ehkä onneksi - tuokin romaaniinsa melkoisen annoksen tieteen ja uskonnon vuoropuhelua sekä teini-ikäisen pojan orastavaa, hyvin yksityistä seksuaalisuutta. Ehkä tuosta jälkimmäisestä johtuen teoksessa on jotain vieraannuttavaa tai vaivaannuttavaa, jotain sellaista, josta en saanut kiinni. Voi olla, että kuvaukset teini-ikäisen pojan kosteiden unien seurauksena reisille miltei räjähtävästä spermasta tulevat iholle liiaksikin ja sen vuoksi etäännyttävät. Ehkä koin myötähäpeää, vaikkei masturboinnissa sellaiseen olekaan syytä. Ja tämä tunne jos mikä kertoo Molinan taitavuudesta kirjailijana: hän voi kirjoittaa iltapalasta granaattiomenapuun alla tai Venuksen ja uudenkuun runollisesta lähekkäisyydestä, mutta muistuttaa samalla siitä edelleen jatkuvasta rumastakin ristiriidasta, joka jakaa maailmaa niin kyläyhteisön kuin koko maapallonkin tasolla. Franco ja kirkko hallitsevat Espanjaa, työläistausta uhkaa velvoittaa pojan pois lukemisen maailmasta, opettajina toimivat munkit sukupuolisuudesta. Ulkoa tulevien ristipaineiden alla on vaikea kasvaa, kun yhtäällä odotetaan toista ja toisaalla jotain ihan muuta.
Kuun tuuli on hieno romaani. Sen lukeminen on suorastaan rauhoittavaa ja luulen, että tulen lukemaan vaikean kirjailijan maineessa olevan Molinan muitakin teoksia. On aina ilo lukea romaaneja jotka sekä antavat älyllisiä sykäyksiä että kuvailevat maailmaa kaikkea niin kauniisti ihmetellen: miten pitkälle unohduksen ja unen syliin minun on pitänyt upota tavatakseni itseni uudestaan --.
****
Olipa hieno arvio! Minulla on tämä kirja hyllyssä lukemista odottamassa ja sait minut innostumaan tästä. Ehkäpä siis luen tämän jo kohta ;).
VastaaPoistaSanna, hauska kuulla, kiitos! Tämä on paikoin hankalaa luettavaa Molinan kimuranttien lauseiden vuoksi, mutta kuitenkin hieno romaani.
PoistaKuulostaapa houkutukselliselta! Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, toivottavasti pidät!
PoistaIhanan kuuloinen kirja, kiitos. Katselimme juuri takapihan tomaatteja, jotka ovat alkaneet roimasti ja rohkeasti valloittaa nurmikkoa ja kantaa hedelmää. Ne ovat saaneet alkunsa samalla metodilla, jonka kuvasit lainauksessa, ja sama toistuu taas tämän kauden jälkeen.
VastaaPoistaKirja on ihana ja ehkä paikoin vaikea - mutta hyvällä tavalla. :) Ja oi teidän tomaattejanne! Siellä kaikki kasvaa varmaan tosi hyvin. Meillä on nyt muutama ensimmäinen raaka tomaatti, kaupan taimista kasvatettuja, mutta ne omat ovat niin hyviä!
PoistaEhdottomasti aion kokeilla kirjaa.
PoistaEi tomaatintaimien alkuperällä varmaan niin väliä, kunhan saavat kasvaa oikean maan ravinteilla ja auringon alla. Ota siemenet talteen ja ensi vuonna on omista siemenistä idätetyt taimetkin!
Tässä kirja, jonka voisi lukea jo vaikka vain tuon viimeisen lauseen takia...Minä olen niitä, joka putoan kauniiseen kieleen ja myös siihen erityiseen tajunnanvirtaan, joka on ominaista vaikkapa Woolfille. Jotkut kirjat olen nostanut hyvin ylös vain kielen takia.
VastaaPoistaOnnistunut, houkuttava nimi kirjalla ja minkä kuvan oletkaan ottanut - taas♥
Leena, Molinan teksti on täynnä ihmeellisiä lauseita. Minä myös lumoudun helposti kielestä ja tajunnanvirrasta. Huono kieli ärsyttää.
PoistaOlen samaa mieltä kirjan nimestä, se on hieno.
Kuulostaa sellaiselta kiehtovan ristiriitaiselta ja haastavaltakin lukukokemukselta!!
VastaaPoistaKyllä tämän hieman sellainen onkin. :)
PoistaOihvoih, voitin tämän arpajaisista ja se on jo pari kuukautta uskollisesti odottanut vuoroaan hyllyssä... tämän postauksesi ansiosta se kiilasi jonossa monta pykälää!!
VastaaPoistaElma Ilona, muistinkin että sinulla on tämä odottamassa. Minä aioin lukea tämän elokuussa, mutta sitten huomasin, että kirjan keskeismuistelot sijoittuvat heinäkuulle. Suosittelen kyllä, mutta kannattaa varata rauhallinen lukuhetki!
PoistaIhana tää sun blogi! Liityin lukijaksikin, liitytkö sinäkin minun? :) Tässä linkki:
VastaaPoistawww.lemmikkinimun.blogspot.com
Katja, kaima, kiva että löysit tänne. Kiitos omasta linkistäsi.
PoistaKirjan ensimmäinen luku oli mielestäni vaikuttavinta, mitä olen lukenut pitkään aikaan.
VastaaPoistaAnonyymi, se vei minutkin mukaansa ja samalla vakuutti minut siitä, että kirja kannattaa lukea.
Poista