lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Kustantaja: Otava 2009
Kannen suunnittelut: Piia Aho; Kuva: Paavo Poutiainen
Kotimainen romaani
Sivuja: 358


Sattumaa kaikki tämä: notkoa ympäröimien koivujen valkeat rungot, hyönteisten tanssi, ilta-auringon punaamat puunlatvat, viileä, kostea tuoksu, joka henkäli syvältä maan uumenista, jonne tämän maan ikuinen talvi oli painunut hetkeksi lepäämään, hetkeksi piiloon kesän voimilta, jotka täällä olivat liian hauraat lopulliseen voittoon.

Kylmän talven jälkeinen alkukesä on saapunut Kuopioon. Lapset leikkivät Puijon metsiköissä, joissa varjot ja valo lyövät kättä, kommunistinaiset leipovat leipää, saksalaismieliset valmistelevat illanviettoa ravintola Tatrassa. Kuka kaipaa miestään, kuka mielikuvallista isäänsä, kuka menetettyä lastaan. Kuusten sormenpäät pisaroivat ja kotkansiivessä on voimaa.

Tarkoitukseni oli lukea Sirpä Kähkösen Neidonkenkä (2009) jo muutama viikko sitten, sillä romaanin tapahtuvat sijoittuvat kesäkuun 9. päivään 1942, miltei tismalleen 70 vuoden taakse, ja olisi ollut aika metkaa lukea kirja sen tapahtumapäivänä. Neidonkenkä on Kähkösen mainetta niittäneen Kuopio-sarjan viides osa. Se on periaatteessa itsenäinen teos, ja erittäin ehjä romaani onkin, mutta monet kirjan henkilöt ovat tuttuja Kähkösen aiemmista romaaneista, kuten Anna ja Hilda Tuomi, Helvi Martiskainen sekä tohtori Kelon perhe. Nyt keskiössä ovat nuoret: hurmaava poika Juho Tiihonen, Vateria kaipava Charlotta (Saaralotta) sekä aikuisuuden kynnyksellä olevat Mari ja Ani. Kaupunkiin saapuvat belgialainen Marieke Candrix näkee Kuopion eri tavoin - kuten myös poliittisen tilanteen. Sota riehuu kaukana, työläiset ja herrat ovat omissa yhteiskuntaluokissaan, ja ihmisten on pysyttävä niin vahvoina kuin he kaiken keskellä voivat:

Leipä syö naisen kyyneliä, sanoi taas äidin ääni. Ja sitä kautta ne kyyneleet menevät lasten vatsaan ja kasvattavat niistä surullisia. Ei saa itkeä taikinaan, ei saa huoata leipoessaan, tyynenä pitää olla, niin lapset kasvavat hyviksi ja maailma niiden kautta rauhoittuu.

Kähköstä lukeneet tietävät kirjailijan erinomaiseksi kielenkäyttäjäksi. Kähköstä tuntemattomille tai häntä kohtaan ennakkoluuloja kokeville en voi kuin suositella koko Kuopio-sarjaa. Se on tasaisen vahva. Yhtään liioittelematta voin sanoa, että Kähkönen osaa kuvailla kaikkea kauniisti ja tunnelmallisesti antaen rehellisen, eräällä tavalla tyylikkään ja pelkistynkin mikrohistoriallisen (mutta fiktiivisen!) kuvan ihmisistä maamme yhteiskunnan muutoksen aikoina. Kähkönen kuvailee luontevasti niin henkilöidensä olemusta - Annan harmaat silmät ja nyreän, mutta sitkeän olemuksen - ja tekoja -  Korhosen pojanpoikaa, Juhoa, lähtemässä isolle tielle, ehkä ihan Puijon viirikukoksi saakka - kuin luontoakin. Kähkösen tyylitaju lauseiden suhteen on siinäkin hallittua, ettei Kähkönen sorru tyylittelyssään töksähtelevän lyhyeen tai tukahduttavan runsaaseen ilmaisuun. Hänen kirjoittamanaan metsän vihreä viitta ja sammalen syli välttävät kaikki imelyyden karikot. Ja mikä parasta, kaikkeen Kähkösen kuvailemaan on helppo kiinnittyä, hänen jokaisesta henkilöhahmostaan välittää pakostakin.

Luin Kähkösen muista romaaneista kirjoitettuja blogiarvioita ja monissa esiin nostettiin hänen savolaisuutensa ja murteellisuutensa - ei siis ihme, että pitää minunkin kirjoittaa aiheesta muutama sananen. Kähkönen käyttää repliikeissään hillittyä savoa, ja hän osaa kirjoittaa savon luontevaksi, kauniiksi kieleksi. Tämä ilahduttaa minua suuresti, sillä savolaissyntyisenä olen ollut hieman väsynyt siihen, miten savolaismurteet (mukaan lukien pohjoiskarjalan- ja osa kainuunkin murretta) ovat usein huumorin, henkisen kieromielisyyden tai suoranaisen tyhmyyden osoitus. Kähkösen savolaiset ovat ihanan normaaleja, mikä ei ole itsestäänselvyys supliikkimiehiin liitettyjen mielikuvien vuoksi: sota-ajan selviytyjä-äitejä, itselleen sukat kynällä maalaamia nuoria neitoja ja pyörällä ajelevia pappoja. Kuopiokin on varsin kaupunkilainen miljöö elokuvateattereineen, kauppoineen ja ravintoloineen, vaikka sieltä pääseekin metsäpoluille nopeaan.

Vaikka Kähkönen kuvailee asioita kauniisti, ei hän kuitenkaan kirjoita mitään idylliä, vaan muistuttaa koko ajan siitä, miten kaukana Karjalassa oleva sotarintama vaikuttaa kaikkeen elämään. Tässä suhteessa Neidonkenka peilautuukin jännittävästi hiljattain lukemaani Alex Capusin romaania Léon ja Louise vasten, mutta Kähkönen kirjoittaa paljon elävämmin, vakavammin ja - niin - kauniimmin. Kähkösen kirjassa sota on rintamalla, kuten Capusinkin, mutta se on koko ajan läsnä: se on läsnä Tammisaaren vankilaan suljetuissa sukulaisissa, rintamalla olevissa miehissä sekä kotirintamalla leivotussa leivässä, johon pannaan perunankuoria ravintolisäksi. Se on läsnä lotan katseessa, saksalaissotilaiden olemuksessa, metsän kätkemissä salaisuuksissa ja toivossa: oppikouluun päässeestä Juho Tiihosesta tulee joskus vielä liäkäri. Siinä missä Capus kertoo oman sukunsa tarinaa suloisesti, katsoo Kähkönen kaikkea kaunistakin realisestisesti, vakavin, mutta ymmärtävin silmin. Hänen romaan(e)issaan yhteiskunnallinen taso on koko ajan keskeisesti läsnä.

Neidonkenkä on vaikuttava, pienieleinen ja nimeään myöten symboliikkaa sisältävä romaani. Sen lukemisen jälkeen mieleni harhailee ja kaipaan Puijolle, jossa heinäkuussa luultavasti käynkin, ja katson oman pääkaupunkiseutulaisen lähimetsäni komeiden kotkansiipien vihreyttä eri tavoin kuin aiemmin.

****½

Kähköstä, etenkin Mustia morsiamia, on luettu blogeissa paljon, mutta Sallan hienon arvion lisäksi Google ei ainakaan heti löytänyt muita Kuopion kesäkuisessa saniaismetsissä samoilleita. Jos teitä on, niin linkittäkää oma kirjoituksenne tänne kommenttiosioon!

24 kommenttia:

  1. :) Ihan nousi iho kananlihalle esittelystäsi! No mie olen tämän(kin) lukenut, mutta kun en osaa oikein esitellä/arvostella, niin hiljaisena vain hykerrellyt itsekseni. Ai, tuli oikein semmoinen olo, että täytyy lukea uudestaan koko sarja. Syksyllähän on Kähköseltä uusi kirja, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie ite, voi miten ihana kuulla! :) Muistinkin sinun pitävän Kähkösestä. Hänen kirjojensa lukeminen on vaan niin suuri nautinto. Arvaa vaan, odotanko minäkin tuota syksyn uutuutta! Itse asiassa hieman sen vuoksi Neidonkengän juuri nyt luinkin, jostain syystä tämä kirja oli jäänyt odottamaan lukuvuoroaan, vaikka sarjan edelliset kirjat ahmin miltei yhteen putkeen joitakin vuosia sitten. :)

      Poista
  2. Kirjoitin viime vuoden keväällä koosteen Kähköseltä lukemistani kirjoista, ja siinä on osio myös Neidonkengästä: http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2011/05/sirpa-kahkonen.html

    Odotan kiihkeästi jo seuraavaa Kähkösen romaania, joka onneksi ilmestyykin syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos linkistä. Muistelin sinun lukeneen Kähköstä, mutta Neidonkenkä-haulla Google ei luoksesi löytänyt. Kiva, että linkitit nyt.

      Ja samat sanat, odotan uutta kähköstä innolla. Ensi syksynä nimenomaan Otavalta ilmestyy ihan pelottavan paljon kiinnostavia kotimaisia: Kähkönen, Itkonen, Pulkkinen, Köngäs, Jalonen... Apua!

      Poista
    2. Niinpä, virkavapaata pitäisi ottaa jo ihan Otavan takia ;)

      Poista
    3. Nimenomaan! Menisiköhän läpi? Meidän molempien töissä lukeminen on ammattia kehittävää toimintaa. :)

      Poista
  3. Nostatitpa minullakin Hietakehdon odotukset nousuun!

    Mä jotenkin ajattelin, että Vater on saksaksi isä, ei erisnimi. En kyllä osaa saksaa, tää tulkinta syntyi lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, se onkin yksi minunkin kirjasyksyni odotetuimmista teoksista.

      Ja Vater on nimenomaan isä saksaksi, ei missään nimessä erisnimi. Osaan saksaa, mutta multa unohtui kursiivi pois tuosta kohtaa. Pitää korjata kunhan taas koneelle pääsen. :)

      Poista
  4. Hyvä tuo kommenttisi savon murteen käytöstä. Tässä kyllä kaikki murteisiin liitetyt stereotypiat häipyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, niin häipyvät. Luin monia Kähkösen muista kirjoista kirjoitettuja arvioita ja niissä savo tuli kovasti esiin. Kaikissa onneksi kehuttiin, mutta ajattelin silti kirjoittaa muutaman sanasen itsekin. :)

      Poista
  5. Miten tämä kirja onkin mennyt itseltäni ohitse!? Lakanasiivet taisi olla se viimeksi lukemani Kähkönen. Todellakin, Kuopio-sarja on kyllä hieno aikamatka menneeseen. Minun tietääkseni sarjan henkilöt sivuavat Kähkösen omia juuria.
    Kiitos tästä arviosta ja luen tämän heti kun siihen on mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, oho! Olin ihan varma, että olet lukenut tämän. Kannattaa lukea ennen kuin uusi Hietakehto syksyllä ilmestyy.
      Ja minäkin muistelin, että kirjoissa on paljon Kähkösen omista juurista, mutta en ollut ihan varma.

      Poista
  6. Sinun upea arviosi teki kunniaa Kähköselle ja erinomainen pointti tuo mitä sanot savon murteen käytöstä, sillä tällaista ei-savolaisellekkaan murre ei hypännyt silmille, vaan se oli ihmisten puhetta ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, voi kiitos. Kähkönen on tänä kesänä saanut paljon blogisuosiota ja osin ehkä Mustat morsiamet -kirjasta tehtyjen bloggausten innoittamana luin vihdoin tämän, ainoan Kuopio-sarjan osan, jota en ollut vielä lukenut.

      Poista
  7. Kirjoitit niin hienosti, että minulle tuli kova ikävä koko kirjasarjaa. Olen nyt toisella paikkakunnalla erossa omista kirjoistani, muuten juoksisin heti hyllylle Kähkösteni luo. Pitää varmaan lähteä joenvarren lehtoon tunnelmoimaan, jospa jonkun kiven alla olisi vieläkin jäälinssi näin kylmänä kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, kiitos. Kähkösen kirjoissa on jotain sellaista taikaa, joka saa ne elämään mielessä kauan aikaa. Tuo ajatus jäälinssistä on aika ihana! En ollut muuten ennen tämän kirjan lukemista kuullut siitä ollenkaan.

      Poista
  8. Kiitos esittelystä,laitan muistiin.
    Näin eilen Norvegian Wood-elokuvan.Kaunis elokuva,joka menee hyvin paljon kirjan mukaan.Minusta sellainen elokuva,että ensin on hyvä lukea se kirja,ja vasta sitten katsoa elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, Kähköstä kannattaa lukea, mutta suosittelen sarjan lukemista järjestyksessä. Jos tulet kesällä Suomeen, koeta etsiä Mustat morsiamet. :)

      Oi, minäkin haluaisin nähdä Norwegian Woodin, mutta kirja on edelleen mielessäni niin voimakkaana, että aion hieman odottaa. :)

      Poista
  9. Todella mielenkiintoisesti analysoit Kähkösen Neidonkenkää. Tuli tunne, että kirja on pakko lukea, siihen on oma henkilökohtainenkin syyni. Pari aikaisempaa Kähkösen kirjaa olen lukenut ja niistä pitänyt. Kiitos esittelystä ja varsikin siitä, miten kommentoit savonmurteen käyttämistä. Suotta me savolaiset yhdymme murteemme aliarviointiin ja vähättelynaurahduksiin. Vaikka ollaankin piällysmiehiä...niin ollaan ylpeitä murteestamme. Minä ihan mielelläni välillä kirjoittelen murretta omaksi ilokseni ja nautin kesällä niemen nokan ympäristön sanojen soinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos. Suosittelen Neidonkenkää, se on hieno romaani ja jos sinulla on siihen vielä erityisiä kiinnekohtia, niin pääset ehkä vieläkin lähemmäs kirjan maailmaa. Kähkönen on niin taitava!

      Ja totta, meillä savolaisilla on paljon syytä ylpeyteen. :)

      Poista
  10. Tämä on tosi kankea vertaus, mutta jotenkin Kähkönen on minulla aiemmin menneyt "Laila Hietamies" -pinoon, eli jonnekin ei niin kiinnostavien kirjojen joukkoon. Nyt aloin kuitenkin kiinnostua etenkin tuosta Kuopio-sarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, ei ole ollenkaan kankea. Käsittääkseni monilla on sama mielikuva, mutta Hietamiestä koskaan lukemattomana luulen, että mielikuva on väärä. :) Ok, nyt siis myönsin itsekin olevani ennakkoluuloinen Hietamies/Hirvisaarta kohtaan. Mutta Kähköseen kannattaa ainakin tutustua.

      Poista
    2. Ei älkää niputtako Kähköstä Hietamiehen kanssa samaan pinoon! Ei! Kauhistuin ihan tästä! :)

      Poista
    3. Unni, minä en niputtanut. ;) Olen lukenut Kähköstä jo vuosia, mutat Hietamiestä en varmaan ihan heti tule lukemaan. Mutta voin kuvitella, että Kähköstä tuntemattomat voivat niin tehdä.

      Poista