keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Louisa M. Alcott: Pikku naisia


Kuukauden tyttökirjaklassikko
Louisa M. Alcott: Pikku naisia
Kustantaja: Wsoy 2004 (1. suomenkielinen painos 1916)
Alkuteos: Little Women 1868
Suomennos: Tyyni Haapanen
Kansikuva: Finnkino
Ulkomainen nuortenkirja, tyttökirjaklassikko, Yhdysvallat
Sivuja: 255

Kaikki kokoontuivat tulen ääreen. Äiti asettui isoon nojatuoliin, Beth hänen jalkojensa juureen, Meg ja Amy istuivat käsipuilla ja Jo kiikkui selkänojalla, jottei kukaan voisi nähdä hänen kasvojaan, jos kirje sattuisi olemaan liikuttava. Noina kovina aikoina kirjoitettiin hyvin harvoin kirjeitä, jotka eivät olleet liikuttavia - varsinkin rintamilta kotiin. Tässä kirjeessä puhuttiin vähän kestetyistä kärsimyksistä, voitetuista vaaroista, lannistetusta koti-ikävästä; se oli iloinen, toiveikas kirje, täynnä vilkkaita kuvauksia leirielämästä, marsseista ja sotatapahtumista: ja vasta lopussa kirjoittaja päästi rakkautensa ja ikävänsä valloilleen.

Joulukuun tyttökirjaklassikkoni on todellinen klasikko, eräänlainen kaikkien tyttökirjojen äiti: Louisa May Alcottin vuonna 1868 julkaistu Pikku naisia (Little Women). Kirja lie useimmille blogini lukijoille tuttu, mutta kaiken varalta on hyvä kertoa tai kerrata kirjan kehykset.

Pikku naisia sekä sitä seuranneet Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä sekä Plumfieldin pojat kertovat Yhdysvaltain itärannikolla asuvan Marchin perheen vaiheista teini-iästä aina aikuisuuteen saakka. Sarjan ensimmäisessä kirjassa eletään sisällissodan aikaa ja Marchin perheen isä on sotilaspappina rintamalla. Marchit ovat kaupungin vanhimpia sukuja, minkä vuoksi perhe on köyhtymisestään huolimatta arvostettu. Rouva March on paitsi tyttöjen äiti, myös perheen herttainen johtaja ja kasvatuksellisilta ajatuksiltaan varsin uudenaikainen tarmonpesä. Tyttäristä vanhin Meg on järkevä ja käytösetiketin hallitseva esikoinen; Jo on luonteeltaan poikamainen kirjailijanurasta haaveileva uhmakas tyttö; Beth rauhallinen, kultainen ja kaikille ystävällinen; tytöistä nuorin Amy on turhamaisen pintansa alla taiteellisuuteen taipuvainen. Marchin perheen elämään kuuluvat läheisesti myös ankara Marchin täti sekä kodinhoitajatar Hanna. Ystäväpiirin kaikkein läheisimmäksi henkilöksi tulee naapurin orpo nuorukainen Laurie, aluksi pelottavan mutta pohjimmiltaan helläsydämisen vanhan herra Laurencen ainoa lapsenlapsi, joka pääsee osalliseksi lähes kaikkiin Marchin tyttöjen salaisuuksiin.

Sota-aika ja isän poissaolo leimaavat arkea, mutta perhe yrittää tulla toimeen. Elämä vaatii uhrauksia: Meg joutuu tanssiaisiin parsituissa hansikkaissa, Jo ja myöhemmin Amy pitävät seuraa Marchin tädille ja isän auttamiseksi Jo antaa oman, yllättävän panoksensa. Toisaalta tyttöjen arkeen mahtuu paljon iloakin, kuten näytelmäkerho, Kristityn vaelluksen leikkimistä, tanssiaisiin osallistumista sekä taiteen harjoittamista. Alcott kuvaa laajasti etenkin Jon kirjoitusharrastusta, joka on kulmikkaalle tytölle kiihkeä sydämenasia:

Kun Jo sai iltasuudelmansa, kuiskasi rouva March hänelle:
- Rakkaani, älä anna auringon laskea vihasi yli! Antakaa anteeksi toisillenne, auttakaa toisianne ja alkakaa huomenna alusta.
Jo olisi tahtonut painaa päänsä äidin rinnalle ja itkeä pois surunsa ja vihansa, mutta itkeminen olisi ollut heikkouden merkki, ja hän tunsi kärsineensä niin veristä vääryyttä ettei voinut ihan vielä antaa anteeksi. Niinpä hän räpäytti silmiään, ravisti päätänsä ja sanoi töykeästi, sillä Amy kuunteli:
- Se oli halpamainen teko eikä hän ansaitse anteeksiantoa.


Suuria tunteita, siskossarjan tiivistä yhteyttä ja herttaisuutta Yhdysvaltain sisällissodan vuosina. Pikku naisiin mahtuu toki muutakin. Koska Alcottin klassikko on minulle niin rakas, en osaa arvioida sitä edes omalla blogiasteikollani. Siksi suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Jos esimerkiksi tyttökirjat ovat genrenä tuntematon, on Alcottin romaani varsin hyvä ensiaskel lajityypin maailmaan. Alcottin kieli on nimittäin siinä määrin raikasta, että kirjaa on aidosti ilo lukea. Marchin perheen tarina etenee pieninä episodeina luvusta toiseen; toisinaan näytellään Pickwick-kerhossa, joskus osallistutaan kutsuille tai autetaan vielä köyhempiä, sairastutaan ja toivotaan parempia aikoja. Kaikkea leimaa lämpö ja keskinäinen luottamus.

Pikku naisten naiskuva on toisaalta hyvin konventionaalinen: tytöistä kasvatetaan arvokkaat käytöstavat omaavia tulevaisuuden vaimoja. Köyhinäkin Marchin perheen luokka-asema on siinä määrin hyvä, että ristipistotöillä, pianonsoitolla ja kuvataiteilla on oma roolinsa kasvatuksessa. Toisaalta Marchin perheen äiti kantaa mukanaan uusia tuulia. Hänen mukaansa tytöt tai naisetkin saavat osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja hän rohkaisee isiä osallistumaan perheen arkitoimiin. Tämä uudenaikaisuus nousee omassa mielessäni Jon kirjoitustyön ohella keskeisimmälle sijalle, kun ajattelen Pikku naisia. Alcottin kasvatuspohdinnat eivät kirjassa esiinny mitenkään erityisen korostuneina, mutta kirjailija itse kasvoi transsendentalisessa aateympäristössä ja hänestä tulikin vanhempana aktiivinen naisasianainen. En voinut nyt lukiessani miettiä, että ehkäpä sekä Marchin perheen äidin sekä Jon hahmoissa näkyy niitä ihanteita, joita Alcott itse kannatti.

Minulle Pikku naisia on muistojen kirja. Olen lukenut sen muutaman kerran nyt aikuisenakin ja aina löydän kirjasta jotain uutta. Tällä kertaa kiinnitin erityistä huomiota paitsi teoksen naiskuvaan, myös romaanin rooliin monen muun kirjan esikuvana. Tämän kirjoitukseni alussa mainitsin Pikku naisia eräänlaisena kaikkien tyttökirjaklassikkojen äitinä. Tietenkään se ei pidä kaikilta osin paikkaansa, sillä varsin monissa tyttökirjaklassikoissa päähenkilöitä on vain yksi ja hänkin orpo, kun Marcheilla on ympärillä kokonainen siskosparvi sekä rakastava äiti. Mutta ei ole lainkaan vaikea pohtia, minkä verran Pikku naisia on vaikuttanut esimerkiksi Rauha S. Virtasen hienon Selja-sarjan syntyyn. Toisaalta Pikku naisia on hyödynnetty muissakin kaunokirjoissa, mainio interteksuaalinen esimerkki on vaikkapa Chilen sotilasvallankaappauksen vuosiin sijoittuva Marcela Serranon pinjantuoksuinen Näkemiin, pikku naiset. Ollaan siis selvästi tyttökirjallisuuden alkulähteillä.

Lapsena luin Pikku naisia äitini omistamana 1950-luvun painoksena, aikuisena ostin tietenkin kirjan omakseni, mutta sain sen elokuvakannella. Jäin kaipaamaan kirjaan sisällysluetteloa, mutta en muista onko sellaista teoksen muissakaan painoksissa. Osaisiko joku valaista minulle tätä asiaa? Sisällysluetteloa tai ei, Pikku naisia on minulle yksi elämäni kirjoista. Se oli F.H. Burnettin Salaisen puutarhan ja Pikku prinsessan jälkeen ensimmäinen lukemani tyttökirjaklassikko. Yhdestäkään Marchin tytöstä ei tullut minulle L.M. Montgomeryn Annan veroista läheistä suosikkia, mutta kirjan lämpö, siskosten arjen kuvaus sekä tietynlainen yllättävän ajaton vanhanaikaisuus miellyttävät minua niin, että vaalin Alcottin kirjaa aarteenani ja palaan siihen aina muutaman vuoden välein.

Loppukiteyksenä on mainittava, että joulunaikaan Pikku naisia sopii mitä parhaiten, sillä kirjan sisältämä vuodenkierto alkaa joulusta ja päättyy seuraavaan jouluun.

------------------
Pikku naisista tai Alcottin kirjasarjasta laajemminkin ovat kirjoittaneet ainakin Sara, Jokke, Sanna sekä Villasukka kirjahyllyssä.

26 kommenttia:

  1. Hei Katja, tämä on loistava kirjoitus ja Pikku naiset on täydellinen Joulun tyttökirjaksi, jota kyselenkin parhaillaan facebookissa!

    Kasvatusajatuksia jopa radikaaleja tuohon aikaan, esiintyy enemmän jatko-osissa esimerkiksi Pikku miehissä, joka keskittyy Plumfieldin koulun toimintaan.

    Katselin Pikku naisten eri painoksia, mitä minulla on, niin niissä ei ole sisällysluetteloa. En tiedä ihan varhaisista kuitenkaan. Ensimmäinen painos on jo ilmestynyt 1916.

    VastaaPoista
  2. Myöskään vuoden 1975 suom. painoksessa ei ole sisällysluetteloa, alkuperäisessä on ollut (esim. http://www.gutenberg.org/files/514/514-h/514-h.htm)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, hieno kirjoitus :)

    Luin kirjan ensimmäistä kertaa kesällä ja postasinkin siitä

    http://joklaaja.blogspot.com/2011/07/louisa-m-alcott-pikku-naisia-wsoy-1973.html

    Luin kirjaa myös alkukielellä anonyymin mainitsemasta Gutenbergistä.

    VastaaPoista
  4. Hieno arvio ♥ Joulun aikaan voisikin taas aukaista tämän nostalgisen kirjan kannet. Oma suosikkini sisaruksista oli aikanaan Jo. Ja varmaan ehkä vieläkin.
    Katselin juuri omaa painostani vuodelta-58, eikä siinä ole sisällysluetteloa. Mutta jatko-osassa Viimevuotiset ystävämme se kyllä on, sekin saman vuoden painos. Minullahan on se koko sarja.
    Mukavia päiviä sinne,luin tuolta toisaalta että lunta on tullut vähäsen eteläiseen Suomeen.

    VastaaPoista
  5. Muistan lukeneeni tämän joskus 12-vuotiaana ja tykkäsin! Pitäisi lukea uudestaankin nyt vähän "vanhempana" :) Elokuvalle en tosin lämmennyt yhtään, liian tylsä ;D

    Niina ja mun 2005 vuoden versiossa on sisällysluettelo :)

    VastaaPoista
  6. Pikku naisia oli minun ihka ensimmäinen tyttökirjani, jonka luin 9-vuotiaana ja ihastuin. Sen jälkeen luin muut Alcottit sekä Burnettin ja Montgomeryn kirjat jne...

    En nyt löytänyt omaa, vuodelta 1976 olevaa painostani, mutta sisällysluetteloa tai ei, olen lukenut kirjan niin moneen kertaan, että muistan lukujen nimet miltei ulkoa :).

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus selvästi tärkeästä kirjasta! En ole itse vielä lukenut Pikkunaisia, mutta varmasti tulen vielä lukemaan (kunhan kerkeän). :)

    VastaaPoista
  8. Pikku naisia on yksi maailman ihanimmista kirjoista, ja tämä on hieno kirjoitus siitä. Ja todellakin: ehkä minunkin kadonnut joulumieleni löytyisi, jos tarttuisin Pikku naisiin pitkästä aikaa. Täytyy harkita vakavasti.

    VastaaPoista
  9. Iiris rukka oli ensimmäinen tyttökirja, jonka sain ja se on minulle vieläkin, kuten myös vanhat painokset Salaisesta puutarhasta ja Pikku naisista.

    Minulla on salainen puutarha kahtena eri filmatiosintina ja Pikku naisia ostin juuri dvd:nä lahjaksi eräälle nuorelle neidille.

    Pikku naisia on niin muistojen kirja, että oi ja voi!

    VastaaPoista
  10. Minulla on v.1986 painos, eikä siinäkään ole sisällysluetteloa.Ihana kirja, yksi suosikeistani, jonka aion myös houkutella tyttäreni lukemaan. Sisaruksista eniten mieleeni on jäänyt Jo, ihailin myös järkevää Megiä.

    VastaaPoista
  11. Ei sisällysluetteloa vuoden 1949painoksessakaan. Ostin kesällä Pikku Naisia ja Viimevuotiset ystävämme vanhoina painoksina, samoin Runotytöt. Marchin tytöt ovat ihania, vaikka Vihervaaran Anna ja Uuden Kuun Emilia ovatkin niitä rakkaimpia ♥ Luinkin tänä vuonna nämä kaikki sarjat, edellisestä kerrasta on varmaan sen parikyt vuotta ;-) Pikku Naisia -elokuva tulikin aika äskettäin tv:stä. Hyvää Joulua ja kiitos monista hienoista lukuvinkeistä ~*~

    VastaaPoista
  12. Hieno ja valaiseva kirjoitus! Pikku naisia on todellakin hyvä joulukirja.

    Pikku naisia on minullekin hyvin tärkeä kirja, jonka jatko-osat olen lukenut jo lapsena, mutta ainakin kerran aikuisiällä (neljä vuotta sitten syksyllä, kun kaikenlaiset hyvää mieltä tuottavat ja lohduttavatkin kirjat olivat tarpeen, tiedät kyllä miksi).

    Ostin tuo Alcottin sarjan joskus aikoja sitten, ehkä jopa 80-luvulla samaan aikaan, kun ostin Runotytöt ja Anna-kirjat. Pikku naiset on painettu vuonna eikä siinäkään ole sisällysluetteloa. Kaikissa tuon sarjan kirjoissa on ihanat Maija Karman piirrokset kannessa.

    Jo on minun suosikkini, etenkin siksi, kun hän kirjoittaa ja on niin reipas.

    VastaaPoista
  13. Kerron tämän postauksen kunniaksi yhden salaisuuden: en ole ihan varma, olenko lukenut Pikku naisia koskaan kokonaan.

    Minä olin lapsena aivan toivoton lukutoukka ja Pikku naisia on juuri sellainen kirja, johon olisin voinut hyvin todennäköisesti rakastua. Varmaankin siinä ahmimisiässä jätin kirjoja kesken ani harvoin, jos koskaan, ja siksi kai mieleeni on jäänyt, että ainakin ensimmäisellä lukukerralla kirja jäi kesken. En muista tarkalleen ottaen syytä, mutta oletan sen sitten lopulta olleen minusta vähemmän ihana kuin idea kirjasta.

    Muistan kirjasta kuitenkin yllättävän paljon ja minulla onkin mielikuva, että olen myöhemmin joko lukenut sen loppuunkin tai ainakin aloittanut kirjaa useamman kerran (ja nähnyt elokuvan myöhemmin). En siis ole varma, mutta aika hassu tämä salaisuuteni on, sillä siitä huolimatta vakuutan kaikkialla - ja mielestäni ihan totuudenmukaisesti - että rakastan Pikku naisia. :D

    VastaaPoista
  14. Telkkarista tuli syksyllä Winona Ryder -elokuva Pikku naisista, katselin sen. Samalla tuli muisteltua kirjaa. Olen varmasti lukenut tämän lapsena, mutta minulle tästä ei tullut kestosuosikkia. En tiedä miksi. Muistan, että jotain vaikeasti ymmärrettävää tässä kirjassa oli - ehkä olen sitten lukenut vain tätä vähän liian pienenä, koska esimerkiksi historiallisen kontekstin ymmärtäminen menee lapsilukijalta ihan ohi. :)

    Elokuvaa katsoessa olin kyllä vähän ärtynyt Laurien naimavalinnoista. Mutta persoonallinen ratkaisu toki sekin.

    VastaaPoista
  15. Sain Saralta kauniin pokkariversion ja on jo pitkään ollut tarkoituksena lukea tämä uudestaan englanniksi. Kiitos kun kirjoitit tästä. Uskonnollisesta taustaväristä huolimatta ehdottomasti tämä on pysynyt rakkaana kirjana myös aikuisena... ja erinomainen myös dokumenttina siitä mitä naiselta odotettiin aikoinaan. Voi voi, mahtuisikohan mitenkään jouluun? Pitää yrittää.

    VastaaPoista
  16. Minä olen lukenut tämän joskus aika nuorena tyttönä, en kuitenkaan muista kirjasta erityisemmin mitään, mutta juuri Winonan tähdittämän elokuvan olen katsonut parikin kertaa. Tämä on kyllä varmasti niin kirjana kuin elokuvanakin juuri jouluun passeli :)

    VastaaPoista
  17. Toivotan oikein ihanaa ja rauhallista joulua ja kiitän kuluneesta vuodesta !

    VastaaPoista
  18. Sara: Kiitos. Olen samaa mieltä siitä, että Pikku Naisia jos joku sopii jouluun.

    Muistelinkin, että Pikku miehissä on enemmän kasvatuksellista otetta, mutta itselleni Pikku miehet sekä Plumfieldin pojat jäivät etäisiksi. Olen muistaakseni lukenut ne vain kerran, sen sijaan Pikku naisia ja Viimevuotiset ystävämme olen tainnut lukea ainakin 5-6 kertaa molemmat.

    Anomyymi: Kiitos tiedosta. Pitäisi tutustua tuohon Gutenbergiin paremminkin.

    Jokke: Kiitos itsellesi. Linkitinkin sinun blogitekstisi jo heti päivällä. :)

    Minttuli: Jo taitaa ollakin kirjan - ja koko sarjan - keskeishahmo. Ja ahaa, sinun painoksessasi Viimevuotisista ystävistämme siis on sisällysluettelo. Ehkä (valokuva)muistelin juuri sitä. Hyvä tietää.

    Tänne tosiaankin satoi hieman lunta tänään.

    ANNI: Olisikohan minäkin ollut 10-12-vuotias, kun tämän ensimmäisen kerran luin. Suosittelen tutustumista aikuisenakin.

    Maria: Olen melkein kateellinen, että tämä oli sinun ensimmäinen tyttökirjasi - tosin Annoista olisin vielä kateellisempi. <3 Oma ensimmäiseni oli Salainen puutarha, mutta tämän löysin suhteellisen pian sen jälkeen.

    Jossu: Joo, tämä oli ja on edelleen tärkeä kirja. Suosittelen!

    Suketus: Minulla joulumieli oli kadoksissa vielä maanantaina, mutta nyt se on jo hieman paremmin läsnä. Liekö sitten Pikku naisten vai jonkun muun vaikutusta.

    Leena: Oi, Iiris! Se on minulle hyvin rakas kirja.

    Minä en ole vielä katsonut yhtään Salaisesta puutarhasta filmattua elokuvaa. Pikku naisista pidän eniten juuri tuosta kirjani kanttakin kuvittavasta versiosta. Susan Sarandon on niin huikea rouva Marchina.

    Johanna: Sisällysluettelo Pikku naisissa on siis aika harvinainen asia. Toivottavasti tyttäresi innostuvat tästä. Jo on ehdottomasti kirjan keskeishahmo, mutta minäkin (järkevänä isosiskona) samaistuin osin Megiinkin.

    Mamselli: Kiva, että jätit kommentin, kiitos. :) Olen ihan samaa mieltä: Montgomeryn hahmot ovat rakkaampia, mutta ihania ovat Meg, Jo, Beth ja Amukin. Hyvää joulua myös sinulle!

    Anna Elina: Pikku naisia-sarja tosiaankin lohduttaa silloin, kun lohdutusta tarvitsee. <3 Minullekin nämä ja Annat ovat olleet jonkinlaista voimaannuttavaa kirjallisuutta.

    Oi, että haluaisin kirjat juuri Maija Karman kansilla. Ne ovat ne "oikeimmat" versiot. :)

    Karoliina: Kiitos, että kerroit salaisuutesi. Se on ihan ymmärrettävä. Olen ihan varma, että minullakin on kirja, jota rakastan, vaikken ole sitä lukenut kuin osin tai en ollenkaan... Hmm, pitää ihan miettiä, mikä se voisi olla.

    Mikähän tässä sai sinut (ehkä) jättämään kirjan kesken? Hyvä tämä on onneksi elokuvanakin.

    Salla: Minulla on kanssasi sama mielipide Laurien naimakaupoista! Elokuva sinänsä on hyvin tehty. Hentoa Winona Ryderia oli aluksi vaikea nähdä kulmikkaana Jona, mutta onneksi Ryder on hyvä näyttelijä.

    Voi olla, että luit tämän hieman liian pienenä. Itse ihastuin tähän lapsena ja siksi varmaan rakastan kirjaa edelleen. Nostalgian voima on aina yhtä ihmeellinen!

    Booksy: Oi, lue tämä englanniksi ja kirjoita blogiisi. Tässä on tosiaan aika paljon uskonnollisuutta, mutta 1860-luvulla kirjoitettuun kirjaan se jotenkin kuuluu erottamattomana osana yhteisöllisyyttä. Ja kyllä, miksei tämä mahtuisi jouluun? ;)

    Susa: Elokuvaversio on ihana, kuten kirjakin. Jostain syystä muuten luen tämän yleensä joulukuussa.

    Mirka: Kiitos samoin. Ihanaa joulunaikaa sinulle ja rakkaillesi. Palataan taas! :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos!
    Itse löysin pari Alcottia lisää ja lupsin ne lukea tammikuussa 2012

    VastaaPoista
  20. Jokke: Hienoa! Jään mielenkiinnolla odottamaan mietteitäsi kirjoista.

    VastaaPoista
  21. Olipa mukava lukea sinun ajatuksia kirjasta, varsinkin kun oma lukukokemus on vielä niin tuoreessa muistissa. Huomaa, että kirja on sinulle tärkeä :) Kiitos myös linkityksestä!

    Ihanaa ja rauhallista joulua :) (Minullakin on joulumieli hieman hakusessa. Kummallista.)

    VastaaPoista
  22. Ihana kirja, kertakaikkiaan. Minulle erittäin tärkeä kirja jatkoineen. Bethin kohtalo saa minut aina kyyneliin, samoin Danin Plumfeldin pojissa.
    JOtenkin minulla on sellainen muistikuva, että jossain sarjan osassa olisi otsikot luvuilla, mutta sisällysluetteloa en muista, mieleen tulee ainakin sellainen otsikko kuin Meg turhuuden toreilla.

    Pidän niin Montgomeryn kuin Alcotin kirjoista kaikkineen ja pikku naisissa kyllä samaistun ihan jokaiseen neljästä neidosta, sillä minussa on kyllä annos niin kotoisaa Megiä, taiteellista Amya, kirjailevaa JOta kuin perhepiirissä viihtyvää Bethiä, joka ei haluaisi asioiden muuttuvan.

    Pikku naisia on filmattu useampaan kertaan, muistan nähneeni ainakin yhden, jossa Amya esitti Elisabeth Taylor ja yhden, jossa JOta esitti Katherine Hebburn, sekä joskus 70-luvulla tulleen englantilaissarjan, jossa oli aikuisnäyttelijät, Amyn osassa oli sama näyttelijä, kuin Merilinjan yhdessä naispääosassa. Tuosta englantilaissarjasta on jäänyt mieleen erityisesti Amyn jäihin putoaminen sen jälkeen kun hän oli kostanut Jolle polttamalla tämän kirjoitukset.

    VastaaPoista
  23. Löysin kirpparilta vanhan lasten joulukirjan ja sieltä yhden Louisa May Alcotin tarinan, joka oli minulle aivan uusi lukukokemus. Postaus löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  24. Kiitos kommenteista. Palaan niihin ihan pian :)

    VastaaPoista
  25. Villasukka kirjahyllyssä: Toivottavasti joulumieli löytyi! Pikku naisia on tosiaankin minulle tärkeä kirja.

    Aino: Niin, Beth. :( Ensimmäisessä Pikku naisia-kirjassa ainakin luvuilla on otsikot. Muutama vastasikin kommentissaan, että joissakin painoksissa on ollut mukana sisällysluettelokin, mutta sellaista ei ole ainakaan äitini 50-luvun eikä omassa 2000-luvun painoksessani.

    Tulen pian käymään blogissasi.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  26. Tuli luettua tämä vasta aikuisena. Kirjan alkupuoli oli aika tylsä, mutta loppua kohden se muuttui kiinnostavammaksi. Tytöt olivat lapsellisia ikäisikseen, mutta ehkä 1800-luvulla oltiin sellaisia. Kirja oli varsin moralisoiva ja siinä paheksuttiin asioita, jotka eivät nykyajan näkökulmasta ole mitenkään paheksuttavia. Toisaalta esim. pienen lapsen kuolema ei herättänyt päähenkilöissä kovin suurta järkytystä, kai siksi että lasten kuoleminen oli niin tavallista. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi kirjasta on tullut klassikko. Jäi hieman teennäinen ja ikävystyttävä vaikutelma, mutta hyvä kuitenkin että tämä tuli vihdoin luettua. Olisi se voinut huonompikin olla.

    VastaaPoista