sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Katja Kaukonen: Odelma


Joen törmällä makasi nainen kuin kivi, vatsansa alle hän oli piilottanut jalat ja kädet, pää oli taipuneena kohti rintakehää. Talvi lojui seudun päällä, mutta lumet olivat sulaneet naisen ympäriltä. Hän oli vedestä noussut hedelmällinen. Jäätyneitä pisaroita hiuksissa ja helmoissa, niiden sisällä odotti lupaus, juoksu ja virtaus, eteneminen ja tulevaisuus.

Veden synnyttämänä Odelma palaa maailmaan ottaen takaisin ihmishahmon, elämänsä. Harmaaseen peltoon syntyy Odelman jäljiltä vihertävä polku tai vana, jossa kaikki kasvaa, vaikka muu maailma on paljas.Hän palaa taloon, jossa on asunut ennenkin. Taloon, joka ottaa hänet vastaan tarjoten ruokaa, pestyt vaatteet, turvapaikan. Nimensä Odelma saa ketulta, joka naukaisee sen hänelle O-del-ma. Nimeäminen ja oma varjo saavat aikaan onnentunteen, mutta silti Odelma pysyttelee piilossa kyläläisiltä, miehiltä. Sillä on kahdenlaisia miehiä: heitä, jotka eivät koskaan lähteneet ja heitä, jotka lähtivät eivätkä koskaan tulleet takaisin. Odelma ei tiedä, kummat ovat pahempia.

Katja Kaukosen esikoisromaani Odelma (Wsoy 2011) on jälleen yksi kirja, jonka pauloihin kietouduin.
Romaanin alussa on lainaus kulttuurimaantieteilijä Pauli Tapani Karjalaisen paikkaa koskevasta pohdinnasta, jossa Karjalainen viittaa paikkoihin elettyinä sijainteina, sisäistettynä kuulumisena jonnekin tai pakottavana haluna, vastentahtoisena pakkona olla jossain muualla on. Karjalaisen ajatus on yhdellä tapaa koko kirjan ydin, koska koko Odelman olemassaolo perustuu kuulumisen tarpeeseen: kuulumiseen niin itseensä, toisiin ihmisiin kuin taloon ja maisemaankin.

Odelman kehystarinaa on vaikea selittää. Kirjassa on toki tarina, mutta siitä huolimatta Odelma on arvoitus ja tunnetila. Tarinan keskiössä on tietenkin Odelma, hänen syntynsä, hänen arvoituksensa. Odelma on osin jännityskertomus, joka kysyy, miksi Odelma syntyi? Mitä tapahtui aiemmin? Miksi Odelma piileksii kaikilta muilta, miksi hänen taloaan vältellään? Toisaalta Odelma on kertomus naisesta ja miehestä, sillä Odelma saa rinnalleen Freydmanin, rantakivistä syntyneen miehen. Siinä, missä Odelma elää ajatustensa ja tunteidensa vallassa, on Freydman kaiken uudelleen rakentaja, parantaja. Odelman tarinan rinnalla kulkee myös pienen tytön, punaisen pallonsa perässä juoksevan Annan tarina. Tapahtuma-aikaa leimaa sodan läheisyys. Kaiken Kaukonen ammentaa myyteistä ja luonnosta.

Talo ei empinyt eikä empinyt Odelmakaan. Siihen, minkä tunsi hyväksi, saattoi luottaa. He sulkeutuivat seinien sisään, kellon viisarit juoksivat ympyrää, kului viikkoja, kuukausia. Maisema, jossa talo asui, muutti muotoaan. Syksyn hyiset päivät saapuivat, värit sulautuivat toisiinsa, marjat putoilivat maahan.Uusi väkevä tuuli heräsi joen rannalta, otti vauhtia pellolta ja puhalsi pihapuiden oksat paljaksi. Yhtä paljaana makasi Odelma mutta ei palellut, vaan hehkui, koko talo hohkasi keskikesän hellettä.

Odelman takakansiteksti lupaa, että Odelma saa lukijan hengittämään tahdissaan. Lupaus ei johda harhaan, koska juuri sitä Odelma tekee. Se vangitsee tunnelmallaan, tarinallaan, ihmeellisyydellään ja kielellään. Kaukonen kirjoittaa lumovoimaisesti. Odelma on väkevä ja aistillinen kirja, se on kaunis, kielikuvientäyteinen ja uskomusolentoineen jollain tapaa kalevalainen. Folklore on vahvasti läsnä, kun esimerkiksi savinaiset ja merimiehet - jotka tulkintani mukaan ovat eräänlaista kalmanväkeä - elävät maasta ja vedestä, vedettäret kietovat vihreät hiuksensa joessa kelluvan Odelman ympärille, maa imaisee sisäänsä ja (kenties) suuri lintu antaa siivillään suojan Odelmalle ja Freydmanille. Myös luonto- ja paikkakuvaus on miltei maagista: ensilumi tekee vaahtopäitä aiemmin lietteiselle pellolle; Kuivan heinän viiltävästä haavasta pusertuu marjoja suon laidalle.

Odelma on vastakohtien kirja: se kooltaan pieni, mutta aiheiltaan ja aikaansaamiltaan tuntemuksilta suuri. Vaikka sen lähtökohdat ovat aavemaiset, on kirjan tunnelma hyvin lempeä, keinuttava. Luin Kaukosen romaania hitaasti, koska jokainen lause tuntui avaavan jotain uutta Odelmasta. Kaukosen romaanissa on paljon sellaista, jota ei selitetä auki, mutta silti kirja ei jätä jälkeensä tyhjää oloa tai vaillinasta kohtaa, vaan lukija minussa on kuin taiottu veteen, maahan, taloon, ihmisiin ja mennestä tulevaan kulkevaan muistamisen ja unohduksen väliseen tilaan.

Odelma ilmestyi sydäntalvella ja siitä saakka olen halunnut lukea sen. Sain kirjan käsiini vasta hiljattain. Vaikka Odelma kattaa koko vuodenkierron useiden vuosien ajalta, on sen perustunnelma syystalvinen. Siksi juhannus ei ehkä ollut kaikkein itsestäänselvin ajankohta lukea tuota routaista, jäistäkin kirjaa, mutta toisaalta Odelman myytillisyys kietoi pauloihinsa myös keskikesän valoisina öinä. Juhannuspäivän kävelyllä katsoin jokivartta uusin silmin, pinnan alla näytti erilaiselta kuin aikaisemmin. Nimensä mukaisesti Odelma, äpäre, on kuin sadonkorjuun jälkeen kasvava uusi heinä, hänen tarinansa palaa mieleeni uudellen ja uudelleen. Uskon kantavani Odelmaa mielessäni aarteena vielä pitkään.


****+ (vai olisiko pitänyt antaa puolikas päälle? Tähtien antaminen on vaikea laji etenkin, kun pyrin valitsemaan luettavakseni sellaisia kirjoista, joista jo lähtökohtaisesti pidän.)

Odelmasta ovat kirjoittaneet myös Anki, JoanaMarjisMorre ja Penjami. Jos unohdin jonkun, niin muistuttakaa minua. Linkitän muiden bloggaajien lukukokemuksia mielelläni.

13 kommenttia:

  1. Minullakin on tämä lainassa, mutta en ole vielä lukenut; säästelen oikeanlaiseen mielentilaan. Katjallahan on myös blogi, "Vuorovettä".

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit todella kauniisti tästä, Katja! Minäkin aion lukea tämän joskus...

    VastaaPoista
  3. Lumikko: kiitos tuosta blogivinkistä. Taidan tehdä vierailun sinne. Odelma on ihana!

    Maria: kiitos. Pidin tästä paljon. Toivottavasti sinäkin sitten joskus. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katja. Muutenkin vähän herkkispäällä tänään ja nyt kihosi kyynel silmään; tämän minä tahdon lukea. Kaunis ja mukaansatempaava teksti, melkein haluaisin tämän heti käsiini.

    Jätän ehkä silti sinne syystalveen. Sinulta selvästi löydän nyt syksykirjani, Kafkan rannalla ja tämän.

    VastaaPoista
  5. Katja, tämä vaikuttaa hyvin kauniilta ja samalla jotenkin niin suomalaiselta kirjalta. Olisi mukavaa ehtiä lukemaan tämä jossain hetkessä. Siinä toisessa.

    VastaaPoista
  6. Silmäilin vain pikaisesti tekstisi, mutta ihanalta vaikutti! <3 Minä olen tosiaan lukenut Odelman melkein kokonaan, ja rakastin sitä! Sitten kirja jäi kesken jostain syystä (muistaakseni pitkän työputken takia) ja ajattelin että haluan lukea sen uudestaan alusta loppuun. Ja nyt olen odottanut sitä täydellistä hetkeä, ja säästellyt kirjaa kuin harvinaista aarretta... :) Kun luen sen uudelleen, tulen myös lukemaan tekstisi uudelleen. :)

    VastaaPoista
  7. Tuo hitaasti lukeminen on hyvä vinkki! Minustakin kirja oli upea!

    Ps. Arvaahan, kuinka odotin tätä sinun luonnehdintaasi. Hyvä, että päästit minut piinasta. ; )

    VastaaPoista
  8. Linnea: oi. <3 Jos olet herkkismielellä, niin Odelma on omiaan herkistämään lisää. Se ei ole nk. itkukirja, mutta niin ihmeellinen, keinuttava ja hyvä. Toivottavasti luet tämän syksyllä!

    Leena: Odelma on hyvin suomalainen kirja, mitä myytillisyyteen ja luonnonhenkiin tulee. Silti Odelma on ainakin pohjoisen ulottuvuuden mittakaavassa hyvin yleismaailmallinen. Minä pidin ja kovasti. :)

    Sara: palaa sitten, kun olet lukenut tämän kokonaan. Odelma oli minulle hieno ja palkitseva lukukokemus. En ihmettele, että rakastuit ja haluat vielä säästellä kirjan loppua. <3

    Joana: Sinun arviosi taisi olla yksi suurimmista sykäyksistä lukea Odelma, joten kiitos. Tällaista kirjaa ei tule vastaan kovin usein. Tiedän jo, että tulen lukemaan tämän joskus uudelleen.

    VastaaPoista
  9. Kirjoitit tästä niin kauniisti!!

    Vielä tätä ei ole hyllyssäni odottamassa, mutta hankin kyllä!

    VastaaPoista
  10. Susa: Kiitos. <3 Tämä kannattaa hankkia käsiinsä. En voi kuin suositella. Olisi ihanaa osata kirjoittaa kuin kaimani Kaukonen. :)

    VastaaPoista
  11. Ai että Katja. Niin ihana arvio! Odelma on juuri kaikkea tuota, mistä kirjoitit. Minullekin se oli kevään vaikuttavimpia lukukokemuksia, mutta en kerta kaikkiaan kyennyt kirjoittamaan siitä arviota. Koin, etteivät taitoni riitä. Tuntui, että kuvaukseni lannistaisi kirjan lumovoiman. Sanani ja lauseeni olisivatkin tehneet väkivaltaa kirjan hienoudelle.

    Odelma on ihana, tunteisiin syvästi vetoava ja kaunis, mutta myös arvoituksellinen ja vaikea. Paljon jää auki ja pinnan alle. Tämän kirjan ääressä lukija on välillä aika eksyksissä, mutta hyvällä tavalla.

    Kerroin jossain muussa keskustelussa aiemmin Odelman vaikuttaneen minuun niin vahvasti, että minun oli heti ryhdyttävä kirjoittamaan yhtä novellin alkua. Se tyylilaji on ihan erilainen, mutta sain tuosta kirjasta rohkeutta ilmaista itseäni aivan eri tavalla kuin aiemmin. Juuri niin hyvä kirjallisuus toimii.

    VastaaPoista
  12. Oi että oli ihana lukea tämä arvio. Juuri pyysin Katjaa lähettämään tämän kirjan minulle, kun missasin sen kirjastosta. Odotan nyt lomalta paluuta todella innoissani. Minä taidan jo valmiiksi rakastaa tuota kirjaa.

    VastaaPoista
  13. Anna Elina: Kiitos. En lainkaan ihmettele, että Odelma vaikutti sinuun noin. Minustakin tuntui ensin, etten osaa kirjoittaa tästä. Että kirja miltei mykisti, lumosi minut. Mutta monisanaisena naisena aloin kuitenkin kirjoittaa jotain. :)

    Se, että Odelma antoi sinulle inspiraatiota kirjoittaa uudella tavalla kertoo tosiaan Kaukosen tekstin vahvuudesta - ja sinä olet aina ollut hyvä kirjoittaja!

    Kirjailijatar: Oi, ihanaa että Odelma on pian odottamassa sinua. Minäkin tiesin (!) jo etukäteen pitäväni kirjasta. Ja niin rakastuinkin. Hyvää loman jatkoa sinulle. Olen lukenut ja katsellut Istanbuliasi täältä kännykkäyhteyden ääreltä.

    VastaaPoista