maanantai 28. helmikuuta 2011

~Timo Kalevi Forss & Martti Lintunen: Karjala edestakaisin~

Kysymme kartan lupaamaa kahvilaa. Se on kuulemma lopetettu vuosia sitten. Meitä neuvotaan jatkamaan parikymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Loimolaan. Siellä pitäisi olla toimiva ravintola. Roikonkoskelta löytyy sentään kauppa, jonka puolityhjiltä hyllyiltä ostamme pätkän makkaraa pahimpaan nälkään. Tunnelmaa hilpeyttää kylänraitilla vastaantuleva mummo, jonka verkkareiden selässä lukee "Like", kirjoitettuna Niken tuotemerkistä tutulla kirjasintyypillä.
-- [Suojärvellä] Ajamme hotelli Kareliaan, joka edustaa vuonna 1975 rakennettua neuvostoarkkitehtuuria jaloimmillaan. Sen neljännessä kerroksessa sijaitsevassa kahvila Kahvelassa kahvi ja karjalanpiirakka maistuvat taivaallisilta. Tosin kahvilan löytäminen vaatii Laatokan Karjalassa kärsivällisyyttä ja hyviä perslihaksia. Laskimme ajaneemme sata kilometriä kahdeksassa tunnissa, kaikki yhden kahvikupin tähden.



Tie on pitkä ja mutkainen... Blogiarvinointia odottaa yksi hyvä lukemani romaani, mutta nyt Kalevalan päivän kunniaksi jotain muuta. Jotain muuta kuin Kalevalaa: Karjalaa! Matkataan sinne, missä runoja lauletaan ja piirakoita leivotaan paremmin kuin missään muualla. Missä romuromantiikka kukoistaa ja minne puoli Suomea kaipaa. Vai onko kaikki sittenkin toisin?

Ei tarvitse omata kummoistakaan Karjala-tietoa todetatakseen, että totta kai kaikki on toisin - paljon pahemmin - ja samaan aikaan juuri niin suloisenhaikeaa kuin mielikuvissa. Timo Kalevi Forssin kirjoittama ja Martti Lintusen kuvaama Karjala edestakaisin (Like 2010) kertoo kahden suomalaismiehen kolmesta matkasta luovutettuun Karjalaan keväällä ja kesällä 2009. Forss ja Lintunen vierailivat niin Viipurin ja Sortavalan tapaisissa kaupungeissa, Laatokan laineilla ja vanhassa Valamossa, Suojärvellä, Käkisalmessa ja rappeutuneiden huviloiden Terijoella.

Karjala edestakaisin on kirja, jota ainakaan minä en osaa arvioida. Siksi vain esittelen sen. Teoksella ei ole kaunokirjallisia ansioita, koska se on valokuva-, tieto- ja matkakirja. Siksi sen kieli on onnistuneella tavalla raporttimaista, mieleeni tulevat Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen reportaasit. Lintusen valokuvat ovat ihania. Ne näyttävät niin maantielle karanneet lehmät, aamuvarhaisella vodkaa juovan miehen, aktivistit ja viulistitytöt, lautasantennit maalaamattoman harmaaksi patinoituneen talon seinustalla tai koivupuussa, onkijat, Kivennavan hillomummot sekä Vysotskin öljytankkerit Viipurissa ja Käkisalmen keskiaikatapahtumaan pukeutuneet nuorukaiset. Rumuus ja kauneus onnistuvat lyömään kättä valokuvissa:



Talossa ei ole vielä ikkuna- ja oviaukkoja, vain katto, lattia ja puiset seinät. "Tähän tulee oviaukko. Teemme ovet ja ikkunat vasta viimeiseksi ja sahaamme niille aukot. Jos tekisimme ikkunat nyt, varkaat tulisivat ja veisivät kaiken", Vjatsheslav selittää. Ikkuna-aukot tehdään viimeiseksi myös siksi, että tilaajalla ei välttämättä ole varaa ikkunoiden tekemiseen. Ikkunoita ja ovia ajatellaan ikään kuin taloon kuuluvana lisävarustuksena.


Forssin teksti sovittuu hienosti yhteen kuvien kanssa siten, että kuvat ja tekstit molemmat ovat osa kirjan tarinoita. Forss kirjoittaa nimenomaan reaaalitarinoita, pieniä kertomuksia kohtaamisistaan ihmisten ja paikkojen kanssa. Ihailtavaa on se taito, jolla Forss on saanut hyvinkin erilaiset ihmiset avautumaan elämästään ja kertomaan mietteitään kirjan tekijöille. Undergroundväki paikallista Lepakkoa vastaavasta Kochegarka-pannuhuoneesta Viipurista, raavas rakennusmies Vjatsheslav tai sosiaaliavustuksen varassa elävä iäkäs Katri Vahvinen kaikki ovat vieraanvaraisia ja hämmästyttävän avoimia. Tämä kuva tukee myös sitä mielikuvaa, joka meillä suurimmalla osalla on karjalaisista. Vaikka elämä koettelee, niin ilo elättää.

Karjala edestakaisin-kirjan kustantaja on Like ja se näkyy - näkyy hyvällä tavalla. Jo kirjaan tattuessani tiesin, että Liken kustantamana siinä on jotain lisäarvoa. Olen itse varttikarjalalainen, isänäitini oli Suojärven evakkoja, mutta en ole koskaan tuntenut kaipuuta Karjalaan, havitellut Karjalaa takaisin tai kokenut mitään muuta kuin jonkinlaista haikeaa hellyttää menetettyä aluetta kohtaan. En koe halua osallistua karjalaisiin juhliin, vaikka pidänkin Ilomantsissa olevaa Runonlaulajan pirttä kelpo matkakohteena sekä Petri Shekeiman hautaa Öllölön Pörtsämön erämaakalmistossa kiehtovana. Karjalan evakkojen tarinoita sen sijaan olen paljonkin ajatellut, heistä aikoinani tenttiin lukenut ja opintoihini kuuluvalla kenttätyökurssillakin haastatellut. Olen myös käynyt Venäjän Karjalassa kymmenkunta vuotta sitten, jolloin silloisen työyhteisöni kanssa osallistuin Folk Marafon-musiikkifestivaaleille Petroskoissa. Kun luin Forsin ja Lintusen kirjaa, koin ettei juuri mikään ole muuttunut läheisessä idässä viime vuosina. Suurin muutos varmasti tapahtuikin Neuvostoliiton hajotessa.

Karjalassa vierailleena uskon päässeeni kirjaan sisälle paremmin kuin jos en olisi siellä käynyt. Olen nähnyt samanlaiset talot, mummot, papat, opiskelijat, piraattituotteet ja paikalleen hajoavat rakennukset. Tiedän, että Laatokan rannat ovat juuri niin henkeäsalpaavan kauniita kuin Forss kuvailee. Muistan myös, että tiet tosiaan ovat paikoin niin huonoja kuin ensimmäisen tekstilainaukseni kuvaus kahvimatkasta Suojärvelle kertoo. Yksi ainoakin vierailu Karjalassa antoi kiinnikkeitä Karjala edestakaisin-kirjan lukemiseen, mutta uskoisin teoksen avautuvan kiehtovana kaikille niille, jotka haluavat uskoa oikeisiin ihmisiin dokumentaarisissa tarinoissa.

Karjala edestakaisin on ihana, hellä, realistinen, arkinen ja silti jotenkin niin sadunomainen kirja. Se pitää sisällään tarinoita, kohtaloita ja arvoituksia. Ennen kaikkea se saa aikaan matkakuumetta jonnekin erilaiseen maailmaan, jopa täysin toiseen, rinnakkaiseen, aikakauteen. Itse olen tämän kirjan luettuani ehkä aavistuksen lähempänä edesmenneen Klaudia-mummoni mielenmaisemaa.

P.S. Tämä ei liity millään tavalla Karjalaan eikä Kalevalan päivään, mutta ♥Colin Firth♥ voitti parhaan miesnäyttelijän Oscarin. Sen te kaikki kyllä jo tiesittekin, eikö vaan? :)

14 kommenttia:

  1. Lumiomena, olen itsekin varttikarjalainen, mutta taidan omistaa yhden Suomen suurimmista Viipuri- ja Valkjärvi kirjojen kokoelmasta. Siitä on äitini pitänyt huolen. Valkjärvi, äitini kotipitäjä pakkoluovutetussa Karjalassa sijaitsee aivan Viipurin kupeessa. Niinpä Viipuri on mamamni kertomusten vuoksi minulle ehkä vielä Valkjärveäkin tärkeämpi ja kiinnostavampi.

    Valitsemasi lisäkuva kirjasta näyttää hyvältä. Like on mestari kansissa ja kuvissa. Etenkin.

    Olen itsekin käynyt Valkjärvellä ja nyt tuli kutsu lähteä taas kesäkuussa. En lähde, vaikka äiti kustantaisi koko lystin. Syyn tiedät.

    Äitini lähtee sinne jo 19. kerran! Häntä olisi pitänyt haastatella. Hän on kävelevä Karjala-tietosanakirja. Matkat tehdään niin, että äiti vjuokraa tila-auton ja kuskin sekä tulkin ja mukaan lähtee valikoitu porukka sukulaisia eli ne joiden juuret ovat siellä. Meillä on se erikosita, että äidin kotitalon ovet ovat aina hänelle auki, muiden kodeista ei ole enää kuin joku kivijalka näkyvissä, mutta sitäkin upeammat pellot ja järvi siinä. En ole ikinä nähnyt sellaista maisemaa, joten ymmärrän hyvin mammani ikuisen kaihon sinne. Ja siellähän hän nyt lieneekin.

    Siis Karjala aiheuttaa minussa tämmöistä aiheen sivuamista ja liikasanaisuutta. Ja pakko sanoa vielä,e ttä en tiedä mitään niin hyvää kuin taiten tehdyt karjalanpiirakat.

    Hyvä aihe ja sopii melestäni tähän päivään oikein loistavasti!

    VastaaPoista
  2. Myös minä pidin tästä kuva-ja tietoteoksesta paljon. Valamosta on mielestäni hieno osio, samoin Monrepos Viipurista on kiinostava. Hieno postaus ja kuvitus. Ukki ja mammakin siinä..
    Hyvää Kalevalan päivää!

    VastaaPoista
  3. Leena: Arvaa mitä? Kävit mielessäni, kun kirjoitin tätä. Muistin sinut varttikarjalaisena :) Ja sinulla karjalaisuuden perintö on vielä lähempänä kuin minulla sikäli, että äitisi on kotoisin Karjalasta. Minulla vain isoäiti.

    Jäin miettimään äitiäsi. Ajattele millainen onni on, että hän voi nyt iäkkäänä palata kotiseudulleen ja tehdä sen uudelleen ja uudelleen!

    Aiheesta sivuaminen, liikasanaisuus (minä kun olen savolais-karjalainen, tai ok, myös varttipohjalainen) ovat tuttua minullekin, minkä huomaa mm. blogiaiheiden rönsyilemisestä.

    Like on hyvä tekemään kirjoista omannäköisiään. Minä pidin tästä kirjasta, koska siinä on särmää. Kaikki eivät ehkä tykkää sen tuomasta Karjala-kuvasta, mutta kirja näyttää lähialueemme monet kasvot ja hyvä niin. ♥

    VastaaPoista
  4. Minttuli: Joo, piti ottaa mukaan tuo yksi valokuva. Se on ainoa, joka minulla on isoisovanhemmistani täällä kotonani. :) Valamo-osio tässä kirjassa oli tosi hieno, olisi upeaa päästä käymään joskus siellä. Tarinoiden ystävänä pidin kuitenkin eniten kaikista niistä ihmisistä, jotka antavat kasvonsa ja kokemuksensa tällä kirjalle.

    VastaaPoista
  5. Minä olen puoliksi karjalainen, evakon jälkeläinen, useamman kerran kotiseutumatkalla käynyt ja sitä myöden Karjalaan hurahtanut. Karjala kiinnostaa minua kaikin puolin, ei siis vain ne kotikivet (vaikka niillä käynnillä oma tunnelmansa onkin). Tämä taitaa olla ihan ehdoton hankinta Karjala-kokoelmaani.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja kiinnostava kirja! Minulla ei ole mitään siteitä Karjalaan (paitsi Eeva Kilven lukeminen, heh), ja siksikin tämä maailma kiehtoo: että on jotain niin lähellä olevaa ja silti ikuisiksi jäänyttä.

    Juu, Colin Flirt. ;)

    VastaaPoista
  7. Katri: Kiinnostava kuulla! Käsittääkseni monet kotiseutumatkoilla käyneet ihastuvat Karjalaan niin, että halajavat sinne uudelleen ja uudelleen. Ymmärrän sen hyvin. Mietin, että itselläni varmasti yli 10 Pohjois-Karjalassa vietettyä vuotta ovat saaneet aikaan sen, etten niin kaipaa rajan takaiseen Karjalaan. Tätä kirjaa voin kyllä suositella sinulle, hieno ja kiehtova teos.

    Ilse: Kuvat tässä ovat ihania, rosoisia ja puhuttelevia. Ne ovat hieman kuin mainitsemani HS:n Kuukausiliitteen otokset. Karjala on tosiaan lähellä ja silti valovuosien päässä. Se on paljon tuntemattomampi kuin vaikkapa Ruotsi, vaikka sijaitseekin kiinni Suomessa.

    Ah, Colin!

    VastaaPoista
  8. Isäni oli Viipurista ja äiti Laatokan rannalta Metsäpirtistä. Olisi niin ihana päästä heidän asuinseuduilleen, mutta kun ei ole enää ketään elossa, joka tietäisi ne paikat. Minulla oli Klaudia-niminen opettaja kansakoulussa, ei kai mummosi ollut opettaja?

    VastaaPoista
  9. Allu: Mukava kuulla, sinulla on vankat karjalaisjuuret. Laatokan rannoilla kannattaa käydä, vaikkei kukaan enää paikkoja tietäisikään. Ainakin itselleni Laatokka jätti yhden ainoan pikaisen käyntikerran (meidän määränpäämme oli Petroskoi Äänisen rannalla) perustella lähtemättömät muistot.

    Mummoni eli Karjalasta lähdettyään maatilan emäntänä Savossa, ei siis ollut opettajasi. :) Mutta Klaudia kai oli aika tavallinen karjalaisnimi. Kaunis nimi, minun mielestäni.

    VastaaPoista
  10. Muistan vanhan sukulaisen lapsuudessani kertovan kaipaamastaaan Viipurista,kuinka sellaista kaupunkia ei ole eikä tule enään olemaan missään.Tuon kertoman mukaan Viipuri ja Karjala jäi mielessäni mytologiseksi paikaksi.Kuvaat kauniisti tuota kirjaa,jota varmaan minäkin katselisin mielenkiinnolla:)

    VastaaPoista
  11. Minä tulen aina kovin kaihomieliseksi ja surulliseksi, kun katselen kuvia Karjalasta, vaikka omat juureni eivät sinne ylläkään. Jotenkin alueella on niin hieno ja myttinen historia ja nyt kaikki on niin ränsistynyttä ja kylät täynnä vanhoja tsarikoita (vai miksikä niitä ukkoja kutsutaan). Sellaistahan se elämä on.

    Tuo Suojärvi vei mietteeni omaan lapsuuteeni. Asuin alueella, jossa oli paljon Suojärven evakkoja ja 70-luvulla jostain syystä asia nostettiin aina koulussa esille. Olivat kai suojärveläiset laittaneet koulun alulle tms. En tuollaistakaan yksityiskohtaa elämästäni ole yli 25 vuoteen muistanut, hassua.

    Arvokasta ja ihanaista Kalevalan päivää sinulle Lumiomena!

    VastaaPoista
  12. Yaelian: Viipurista monet ovat sanoneet, että se oli niin hieno ja suomalaisittain kansainvälinen kaupunki. Karjalaan liittyy paljon nostalgiaa ja mytologiaakin, koska se on - kuten Ilse sanoi - niin lähellä ja silti niin kaukana.

    Oletko koskaan käynyt siellä tai muualla Karjalassa / Venäjällä?

    Joana: Tiedätkö, purit omat ajatukseni sanoiksi. Vaikka pidin tästä kirjasta ja siinä on paljon hellää huumoria, on Karjalaa ajatellessa aina mukana surumielisyyttä. Lähinnä syynä on juuri se elintasokuilu, joka Suomen ja Venäjän rajalla on. En sinänsä haikailee Karjalaa tai edes Karjalaan, vaikka se yksi Petroskoin reissu oli kaikkea sitä mitä mielikuvien Karjala on: kiinnostava, kulturelli, villi, rähjäinen ja muistoja luova.

    Mielenkiintoinen tuo kouluajan muistosi Suojärvestä. Niin se menee, minulle tuli juuri nyt mieleen yhden inkeriläisen papin vierailu koulussamme. En koskaan voi kuulla sanaa Inkerimaa tai inkeriläinen ajattelematta tuota pappia ja hänen pitämäänsä tuntia (en muuten muista, oliko se uskontotunti vai joku muu). :)

    Kiitos, sitä samaa sinulle.

    VastaaPoista
  13. En ole vielä ehtinyt käydä Venäjän puolella..

    VastaaPoista
  14. Yaelian: Ehkä joskus? Minullakaan ei sinänsä ole sinne kiire, vaikka olen pari kertaa käynyt. :)

    VastaaPoista