keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Joel Haahtela: Perhoskerääjä


Ajattelin kaikkia ihmisarkistoja, jotka alkoivat hitaasti kerrostua meihin: Ihmisiä, joita olimme pelänneet koulumatkoilla. Ihastuksia. Lapsuuden ystäviä. Ihmisiä, jotka haluaisimme vielä nähdä. Ihmisiä, joiden luo olimme luvanneet mennä, mutta emme koskaan menneet. Ihmisiä, joihin törmäsi aina sattumalta. Ihmisiä, jotka ilmestyivät vuosien jälkeen, muuttuivat parhaiksi ystäviksi ja katosiva taas. Lehtikuvien ihmisiä. Ihmisiä rullaportaissa, linja-autojen ikkunoissa. Kirjeystäviä. Opiskelutovereita. Kaukaisia sukulaisia, joista emme tienneet. Ystävällisiä tarjoilijoita ulkomaanmatkoilla. Kasvoja ilman nimiä. Ihmisiä, jotka halusimme unohtaa. Ihmisiä, jotka olivat unohtaneet meidät.

Miksi kukaan ei ole sanonut, että Joel Haahtela on näin hyvä?! Olen toki lukenut blogeista sieltä täältä paljonkin kehuja Haahtelasta, mutta kukaan ei ole suoraan suositellut Haahtelaa ja kertonut sitä, että hän kirjoittaa täydellisiä kirjoja. Ensimmäinen lukemani Haahtelan kirja Perhoskerääjä (Otava 2006) vei minut tarinaansa ja tunnelmaansa voimakkaammin kuin muut, sinänsä erinomaiset, tänä vuonna lukemani kirjat.

Perhoskerääjässä mies, jonka nimeä ei mainita, saa eräänä päivänä kirjeen asianajotoimistosta. Kirjeen mukaan mies on perinyt suomensaksalaisen Henri Ruzickan koko omaisuuden. Mies ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan Henri Ruzickasta eikä omaa minkäänlaisia sukulais- tai ystävyyssuhteita Ruzickaan tai tämän läheisiin. Selvitettyään, ettei kyse ole pilasta tai väärinkäsityksestä, sukeltaa mies Henri Ruzickan menneisyyteen. Entinen luonnontiedon ja musiikin opettaja Henri Ruzicka asui elämänsä loppuvuodet huvilassa Tammisaaressa, jossa päähenkilö tutustuu paitsi Ruzickan päiväkirjaan, valtavaan perhoskokoelmaan, myös tämän kirjeenvaihtoon saksalaisen Anna Prinzin kanssa.

Päiväkirja ja kirjeenvaihto johdattavat päähenkilön ensin Saksaan, entiseen DDR:ään eläkkeellä olevan opettajan Anna Prinzin luo. Sieltä mies matkustaa Gardajärvelle ja Italiasta edelleen Kreetalle Ruzickan päiväkirja matkaoppaanaan. Hänen onnistuu asettua jopa samaan Monte Baldossa sijaitsevaan hotelliin, jossa Ruzicka oli viettänyt aikaansa. Oliko Ruzickan matkustelun syynä ollut vain harvinaisten perhosten löytäminen? Vaikka kaikkea säätelee Henri Ruzickan ja arvoituksellinen perinnön selvittäminen, suoranainen mysteeri, saa Haahtela pienet ja suuret asiat lomittumaan yhteen. Anna Prinzin keittiönpöytä saksalaisen kylän laidalla on osa maailmankaikkeuden tähtisumua.

Haahtelan kirjassa kaikki onkin samaan aikaan sekä ihmeellistä että arkista: Talo Tammisaaressa. Vanha Saab. Ajomatka lentoasemalle. Työ Museovirastossa. Sokerimurujen hidas liike pöydällä. Kirjeet ja muistot; etenkin Anna Prinzin tomaattikastike, jonka salaisuus on muistojen kerrostumissa. Gardan vesi on juuri niin kylmää kuin itsekin muistelen sen olleen. Vaikkei päähenkilöä nimetä, tulee hän ihmeellisen lähelle lukijaa. Kaikki hänen surunsa ja menetyksensä, toiveensa ja tulevaisuutensa kasvavat kiinni tarinaan. Samalla myös muutama yleiseurooppalainen ihmiskohtalo saa arvoisensa tarinan. Perhoskerääjä on kooltaan melko pieni, mutta sisällöltään suuri kirja (ja on sitä vielä paljon paremmin kuin liki samoilla sanoilla luonnehtimani Irlantilainen tyttö, josta pidin kovin, mutten ihan näin paljoa).

Se on kummallista, sanoin vielä hänelle, kun yrittää löytää yksinkertaisen vastauksen, kaikki muuttuu monimutkaisemmaksi, yksi kysymys muuttuu kahdeksi, kaksi kysymystä jakaantuu neljäksi, eikä pian enää muista mistä oikeastaan oli alunperin lähtenyt.

En löytänyt Haahtelan kirjasta mitään kielteistä sanottavaa. Toki päähenkilön nimi jäi askarruttamaan, mutta tämä ratkaisu teki henkilöstä samaan aikaan hyvin läsnäolevan ja kuitenkin kaukaisen kuin uni.

Taisin tiivistää ajatukseni Perhoskerääjästä ensimmäiseen kirjoittamaani kappaleeseen.  Paljon siihen ei varmasti tarvita lisäkiteyttämistä. Voin kuitenkin kertoa, että yleensä luettuani hyvänkin kirjan, kaipaan seuraavaksi jotain aivan toisenlaista luettavaa ja annan kirjailijan muiden teosten odottaa lukuvuoroaan. En kykene lukemaan liikaa samalta kirjailijalta. Arvelen moisen odottamisen olevan mahdotonta, mitä Haahtelaan tulee. Olisiko pian Elenan aika?

*****-

25 kommenttia:

  1. No siksi, kun. :)

    Varmaan mielen- tai sieluntilani oli väärä kun luin tätä. Se haahuilu ja hohhailu jne. En vain päässyt oikealle taajuudelle. Mutta Elena...!

    Tuo alun katkelma on kyllä ihana, sen myönnän. :). Ja ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
  2. Ilse: Kaikki johtuu varmaan siitä, että juuri nyt minä itse haahuilen vaan, vaikka pitäisi paiskia töitä. Haahtela sopii siis urakriisistä kärsivälle ihmiselle? Rakastin tätä kirjaa ja olen päättänyt pitää muistakin Haahtelan kirjoista. Että ei kun vaan kirjastoon Elenaa hakemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Mä en oikein päässyt Elenaan sisään. Mutta sen sijaan Naiset katsovat vastavaloon, siitä tykkäsin kovasti - nimeä myöten, se on ehkä yksi viehättävimmistä romaanin nimistä, joihin olen törmännyt.

    Nyt just luen Haahtelan Katoamispistettä. Sekin vaikuttaa just tuollaiselta pieneltä, mutta isolta kirjalta.

    VastaaPoista
  4. Nautin aivan suunnattomasti Haahtelan teosten lukemisesta, sen tiedän. Mutta jostain syystä en pysty muistamaan niistä yhtään mitään. Vain sen, että nautin siitä lukemisesta. Viime kirjastokäynnillä tartuin taas Katoamispisteeseen, selailin ja kuulostelin - en muistanut, olinko lukenut sen. En ole vielä ihan varma, onko se surullista.

    Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  5. Outi: Naiset katsovat vastavaloon on tosiaankin hurmaava nimi kirjalle, ehkä yksi ihanimmista koskaan kuulemistani. Elena taitaa jakaa ihmisiä. Monet ovat kehuneet, mutta olen toisenlaisiakin mietteitä kuullut.

    Heidi: Kiitos kommentistasi, joka lämmittää mieltäni. Olen joskus miettinyt samaa, että on paljonkin sellaisia kirjoja, joiden lukemisesta nauttii, mutta joista ei jonkin ajan kuluttua kuitenkaan muista oikein mitään. Toivottavasti minulle ei käy niin Haahtelan kanssa. ;)

    VastaaPoista
  6. Taidanpa vihdoinkin lukea tämänkin, se on käännetty saksaksikin ja nyt jo pokkarina saatavilla. Elenankin jouduin lukemaan saksaksi, kun sitä ei löytynyt Suomessa kirjakaupoista eikä yhdestäkään divarista, vaikka monta kolusin. Elena oli mielestäni aivan fantastinen, kiva kuulla, mitä pidät siitä. En ymmärrä, miksi siitä ei tule uutta painosta. Divarissakin sanottiin, että sitä on kyselty.

    VastaaPoista
  7. Minä en ole lukenut Haahtelaa! Kirjojen nimistä päätellen en ole edes yrittänyt (miksi?) mutta miehestä olen sentään kuullut. Laitetaan listalle, ehdottomasti. Sinulla on hyvä putki menossa, tainnut olla varsin erinomaisia kirjoja tänä vuonna, mahtavaa :)

    VastaaPoista
  8. Minä varmaan luen tuon perhoskirjan joskus, tässä kunhan...
    Tykkään niin hänen, Joelin sanoista, lauseista, tarinoista..

    VastaaPoista
  9. Minustakin Perhoskerääjä on ihanin! Oi jos saisinkin omaan kirjaani nimikirjoituksen Haahtelalta ensi viikonloppuna! :) Elenastakin pidin kovasti ja Naiset katsovat vastavaloon oli myös ihana. Laita näitä nyt sitten johonkin järjestykseen, kannattaa lukea kaikki. Ja se gardenia huumaa joka kirjassa ja ne perhoset... Onneksi on tällaisia lumoavia kertojia!

    VastaaPoista
  10. Minun suosikkini on Elena, mutta tätä en olekaan lukenut. Katoamispiste jäi leijumaan, vaikka se paikoin olikin ihana. Samoin Lumipäiväkirja. Mutta Elena on jäänyt mieleen kauniina pienisuurena tarinana, jossa kieli kirii taivaisiin.

    VastaaPoista
  11. Haahtela on hyvä kirjoittaja, mutta kuten Heidikin aiemmin totesi, ei minullekaan ole jäänyt kirjoista oikein muuta mielikuvaa kuin se, että ne olivat mukavia luettavia. Olen lukenut kaikki muut Haahtelat, paitsi Elenan. Suosikiksi nousee ehkä juuri tuo Perhoskerääjä tai Naiset katsovat vastavaloon. Enkä osaa kyllä yhtään perustella, että miksi.

    VastaaPoista
  12. Allu: Huomasinkin tämän ilmestyneen saksaksi. Minulla on tapana kirjata lukemiani kirjoja Facebookiin weRead-sovelluksella, mutta eihän siellä ole yleensä koskaan suomalaisia kirjoja. Perhoskerääjä oli - saksaksi :)

    Anni.m.: Minäkään en ollut aiemmin ja ihmettelen sitä nyt. Parempi myöhään jne. Tänä vuonna kaikki lukemani kirjat ovat olleet hyviä ja putki jatkuu Jhumpa Lahirilla, jonka kirjaa aloittelin hiljattain.

    Hanne: Perhoskerääjä on saatavana pokkarinakin. Joel Haahtelalla kieli tosiaan hurmaa. Jokainen lause on niin ihmeellinen, täydellinen.

    Joana: Oi! Pääsetkö tapaamaan Haahtelaa? Luulen jo tämän Perhoskerääjän perusteella, että tulen pitämään muistakin hänen kirjoistaan. Olen melkeinpä onnesta sykkyrällä, kun ajattelen, mitä kaikkea saan vielä lukea.

    Valkoinen kirahvi: Olenkin ymmärtänyt, että Lumipäiväkirja jakaa eniten mielipiteitä. Mietin kirjakaupassa sen ja tämän välillä, ehkä valitsin oikein. Ja Haatelan kieli, ilmaisit niin hienosti sen kirivän taivaaseen. Aivan!

    Absolutely white: Aina ei voikaan perustella, ehkä se on joku epämääräinen tunne, joka kirjasta jää? Jäin miettimään niitä lukemiani hyviä kirjoja, joita en enää tahdo muistaa. Kepeämmältä puolelta ainakin Anna Gavaldan kirjat ovat sellaisia.

    VastaaPoista
  13. Minäkään en ole kuullut kauheasti suosituksia Haahtelasta. Tietenkin onn ehdokkuudet ja muut, mutta ns. rivilukijat eivät ole tuntuneet niin lämpeävän.

    Minä kyllä pitäisin mielelläni Haahtelan kirjoista, koska hän on mielestäni aika seksikäs. :) Pitää siis kokeilla.

    Karoliina

    VastaaPoista
  14. Perhoskerääjä on loistava! Luin sen myös ensimmäisenä Haahtelanani ja hurmaannuin. Myöhemmin lukemastani Elenasta pidin paljon vähemmän. Lumipäiväkirjan omistan, voi kun ehtisinkin lukea sen pian!

    VastaaPoista
  15. Karoliina: Seksikäskin vielä? Katsoin kuvan, ja totta. :) On siis monia syitä lukea Haahtelaa, onneksi!

    Satu: Minun on kyllä pakko tarttua Elenaan ja pian, kun niin moni kehuu ja on myös paljon sellaisia, jotka eivät ole kirjasta täysin lumoutuneet. Perhoskerääjä taisi olla hyvä valinta ensimmäiseksi.

    VastaaPoista
  16. Lumiomena, minä olen sanonut! Ongelma on vain siinä, että olen lukenut häneltä vain pari kirjaa ja nekin ennen blogia.

    Tätä Perhoskerääjää en ole lukenut, mutta yritän...vaikka suvella.

    VastaaPoista
  17. Leena: Muistankin sinun sanoneen, että pidät Haahtelaa yhtenä kiinnostavimmista kotimaisista mieskirjailijoista. Yritin etsiä Haahtelaa blogistasi, mutta ilmankos... Lue Perhoskerääjä vaikka kesällä tai sitten pääsiäisen aikaan. Se on nopeasti luettavissa, mutta tarjoaa suuria elämyksiä. Minä rakastuin, täysin.

    VastaaPoista
  18. Hei!

    Olen lukenut Haahtelalta ensimmäisen ja viimeisen eli Elenana ja Katoamispisteen. Elena ei oikein sysyttänyt, koska pidin sen keskeistä ideaa vähän kikkailuna. (Jotka ovat lukeneet, tietävät.)Katoamispisteessä jotain samaa juonessa kuin Perhoskerääjässäkin, eli outo sattuma ajaa arkisen henkilön merkillisiin tapahtumiin. Juonessa on tässäkin omat kikkansa, mutta nyt pidin niistä. Pieni kirja, joka ajatteluttaa kokoaan enemmän.
    Se myös houkuttelee Raija Siekkisen tuotannon äärelle, mikä ei ole paha asia sekään!

    VastaaPoista
  19. Kirsi H.: Hei ja kiitos kommentistasi. On ollut jännä huomata, kuinka Haahtelan eri kirjat keräävät taakseen omat vankat kannattajansa. Elena tuntuu jakavan mielipiteitä. Saa nähdä, mitä kirjasta ajattelen sitten, kun sen käsiini saan. Katoamispiste kuulostaa mielenkiintoiselta. Raija Siekkistä en ole lukenutkaan, otan lukulistalleni.

    Löysin muuten blogiisi vasta tänään, mikä oli ilo!

    VastaaPoista
  20. Minä olen lukenut Haahtelalta uusimman Katoamispiste sekä hieman vanhemman Lumipäiväkirja. Minulle on suositeltu juuri tätä Perhoskerääjä, ja sait sinäkin minut kiinnostumaan tästä. Niinpä lisäsin lukulistaani tämän :) Minä pidin hirmuisesti tästä uusimmasta Katoamispisteestä!

    VastaaPoista
  21. Naakku: Katoamispisteen haluaisin lukea, lisäksi totta kai Elenan sekä Naiset katsovat vastavaloon. Lumipäiväkirjalla ei ole ihan niin kiire, koska se taitaa olla vähiten pidetty Haahtelan kirja.

    VastaaPoista
  22. Itse pidin Elenasta enemmän. Mutta lempparini Haahtelalta (uusimpia en ole lukenut) on ehdottomasti Tule risteykseen seitsemältä -huoh! Perhoskerääjä jäi minulta keskenkin, mutta kun tartuin siihen uudelleen, niin tiivistyi kyllä loppua myöten. Kuitenkin, kokonaisuudessaan se oli makuuni liian pitkäveteinen. Mutta Haahtela on erinomainen, ja olen itsekin ihmetellyt nimensä tuntemattomuutta. Toisaalta, painos taitaa olla uusinta/uusimpia lukuunottamatta kaikista teoksistaan loppu...

    VastaaPoista
  23. Tuittu: Tule risteykseen seitsemältä on ihana nimi kirjalle! Hieman samaan tapaan kuin Naiset katsovat vastavaloon. Jotenkin niin täydellisiä. Elena tuntuu jakavan lukijoita, mutta juuri siihen ajattelin seuraavana haahtelanani tarttua, jos onnistun saamaan kirjastosta pian.

    VastaaPoista
  24. Kiitos kun kerroit, että Haahtela on näin hyvä ja nimenomaan tämä kirja. Ilmeisesti jokin muukin. Tykkäsin ja luen kyllä vielä muutakin Haahtelaa, olisiko se sitten Elena...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johki, ole hyvä. :) Minun mielestäni Haahtela on juuri näin hyvä. Seuraavaksi suosittelen Elenaa tai Tule risteykseen seitsemää.

      Poista