maanantai 15. marraskuuta 2010

~Talviunia ja -uria~

Tänään suljen yhden oven, lomailen ja joulukuussa palaan vanhaan, mutta silti niin kovin uuteen. Mietin kirjoittamista sekä ennen kaikkea sitä, että osaanko enää. Olen samaan aikaan riehakkaan onnellinen ja äärettömän melankolinen.

Aamun sumuinen sää sopii mielentilaani, mutta tällä viikolla vietän blogissani teemaviikkoa, jonka aikana toivon/loitsin/pyydän (miten vain) lunta. Viikon kaikki päivitykset, olipa kyse kirjoista, musiikista tai muusta elämänmenosta, tulevat tavalla tai toisella kiertymään lumen ympärille. Kaipaan lunta. Ensi- ja toislumen (josta yläkuvat) olen saanut jo kokea, mutta nyt jalat astuvat taas rapakkoon.

Tähän viime jouluna ottamani tunnelmaan on vielä pitkä matka. Siksi talvi on vielä unta vain, kaunista ja hieman surullista, kuten A.W. Yrjänä orkesterinsa kanssa osoittaa.

30 kommenttia:

  1. Voi lunta kaipaan minäkin ja pientä pakkasta. Nyt on niin harmaata ja kosteeta, että luita särkee ja mieli on katuojassa, mutta kyllä täältä noustaan.
    Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    Ihana tuo viime vuotinen kuva:)

    VastaaPoista
  2. Miten kiintoisa tuo kuva, jossa tie menee puiden välistä/alta. Hienot sävyt.

    Jos sulla on lumiviikko en ehdi muuta tehdä kuin olla täällä! Ihana aihe.

    VastaaPoista
  3. Lunta toivon minäkin niin tähän sisäiseen kuin ulkoiseen harmauteen valoa tuomaan..todellakin!

    Tämä on sinulle varmasti jännittävä, merkittävä päivä. Juuri sellainen, kun joitakin ovia jos ei suljeta, jätetään ainakin raolleen taakseen ja uusi ovi jo odottaa avoinna.

    Päätetään, että tällä viikolla SATAA lunta, kunnolla, niin siellä kuin täälläkin!

    VastaaPoista
  4. Hyvin kaikki menee! Mukavaa lomaa ja onnea uuteen alkuun!

    VastaaPoista
  5. Oi onnea, upeaa että olet onnistunut järjestämään vapaasi noin :). Ja maailma ympärillä (tai siis töissä...) jatkaa kyllä varmasti matkaansa mutta ehdit kyllä varmasti hyppäämään hyvin siihen kelkkaan taas mukaan.

    Puhuin eilen joensuulaisen ystäväni kanssas puhelimessa, ja hän kertoi miten viime päivinä on ollut upeat ulkoilusäät: Lunta kuulma jo 5-10 cm... Ei täällä etelämpänä vaan...

    VastaaPoista
  6. Kylläpä elätkin siellä jänniä aikoja. Niin, ymmärsinkö oikein, että alat siis kirjoittaa jotakin..? Se on hienoa se.

    Aivan järjettömän upea kuva tuo alin! Jotenkin niin kirjankansimainen, nyt kun kirjablogissa ollaan :)

    Ja juu, Jäähyväiset Annalle odottaa siellä pinossa. Säästelen sitä, ja aloitan jossakin ansaitsemassaan sopivassa rauhallisessa tilanteessa...

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Jospa kolmoslumi olisi sitten pysyvämpää laatua, toivon. Meillä sitä riittää. Pitäisi jo kolata.

    Ja onnea uuden edessä! Osaat kyllä, ja kyllä se siitä. Mutta ensinhän sinun piti lomailla? :)

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia;uudistunut bannerikuvasi on aivan ihana!
    Mielenkiintoinen aika sinulle edessä,kaikkea hyvää sille!
    Ja mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  9. Aivan uskomattoman kauniita talvikuvia! :o Itse asiassa minäkin eilen selailin haikeasti kuvakansioistani vanhoja talvikuvia,joissa on ihanat lumikinokset. Alkaa tämä räntä ja loskakeli masentaa. Pikku pakkasta ja lunta maahan!

    VastaaPoista
  10. Siis talvinen postausviikko...siihen pitää kuulua sitten minun lempimuumikirjani eli Taikatalven. Se on sun kanssa kovasti pitämä. tein juuri blogikierroksen;-

    VastaaPoista
  11. Onnea kirjoittamiseen (mitä sitten kirjoitatkin ;) -

    ja tosi kiva teema! Manailepa sitä kunnolla, alkaa tuo pimeys vaikuttaa vähän liikaa. Kuuluuko Lumen taju -kirja-arvio teemaviikkoon?

    Mahtis kuva tuo viimeinen =)

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia! Ihailen sinua, miten ehditkin suunnitella muiden kuvioiden lisäksi vielä blogiin teemaviikkojakin. Minäkin aina suunnittelen kaikkea, mutta mitään en ehdi enää toteuttaa.

    Meilläkin on muuten märkää ja synkkää. Eilen vielä pääsimme pulkan kanssa kävelylle, nyt turha toive.

    Minä haaveilen hiihtämisestä, olisipa ihanaa!

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Ihania lumikuvia. Täällä on lunta. Toivon, että se pysyisi, sillä se peittää armeliaasti piharemontin jäljiltä multaa kasvavan pihanmaamme... Onnea tulevalle hypylle tuttuun, mutta tuntemattomaan. Se tulee olemaan ihanaa, niin kuin tiedät!

    VastaaPoista
  14. Tässä teemassa olen mukana! Joski kansan ääni kuuluisi paremmin! :)

    Ihana tuo jouluinen kuva! Vähempään ei tyydytä, eikö!? :D

    Onnea uusille laduille, sillä uudet urathan piirtyvät lumeen!

    VastaaPoista
  15. Oi miten kaunista. Täällä on satanut koko päivän vettä ja ollut pilkkopimeää. Minulle lunta myös, kiitos.

    Sinä elät jännää vaihetta. Voisipa itsekin räväyttää ja keksiä jotain ihan uutta ja villiä. Tai miksei voisi, mutta viihdyn nykyisessäkin olotilassa. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  16. Onnea kaikkeen: lomailuun ja uuteen!
    Kyllä se siitä lähtee soljumaan..

    Kiitos 'kotikaupunkini pojan' musiikista. (A.W.:han on Torniosta, bändissä soittaa myös yksi luokkakaverini). Pohjoisen poika taitaa talvi-ja pakkasteemat lyriikoissaan.

    Meillä on täällä Oulun korkeudella ollut pysyvää lunta jo noin parin viikon ajan. Toivon kovasti, ettei lumi enää sulaisi pois. Joskus kun on ollut lähes musta joulukin..

    VastaaPoista
  17. Hanne: Älä muuta virka. Vaikka itselläni on nyt mukavia asioita elämässä, vetää harmaa keli minut maahan. Ja yleensä rakastan syksyä, marraskuussa vaan saisi olla jo talvi. :)

    Totomi: Kiitos! Kunpa tänä vuonnakin saisimme oikean talven tänne etelään. Siitä haaveillen painun kohta viltin alle kirja kädessäni.

    Leena: Tuo tiekuva on lapsuuteni kotipaikkakunnalta Savosta. Ja hyvä, mulla on lumiviikko, joten vi ses!

    Susa: ♥ sinne. Niin, ehkei kannata sulkea ovia lopullisesti. Ja kannattaa pitää silmänsä auki niille uusille. Minulla on nyt aika hyvä, vaikka hieman jännittää se paluu. Lumisadetta odotellen :)

    Vekarus: Kiitos. Siihen on uskottava. Tuleepa muuten outo olo, kun lomailee marraskuussa.

    Tessa: Joensuu on suosikkikaupunkini ja minäkin kuulin sieltä samanlaisia uutisia. Olen aidosti kateellinen, mutta ehkä mekin täällä etelässä vielä ennen joulua saamme lumipeitteen - edes hetkeksi.

    Teija: Alan tosiaan kirjoittaa jotain, tai palaan kirjoittamaan sellaista, joka jäi kesken. Harmillisesti se ei ole kaunokirjallisuutta, vaan tiedettä. Kiitos kuvakommentistasi. Tuo kuva on yksi omista suosikeistani. Minullakin on Anna vielä aloittamatta. :)

    Ilse: Kiitos. Kuulinkin, että Joensuun lisäksi myös teidän maisemissanne riittää lunta. Odotas, kun pieni kasvaa ja haluaa mukaan kolan kyytiin. Meillä se on yksi lasten isoista talviriemuista.
    Totta kai pitää ensin lomailla, huomisesta joulukuun alkuun saakka ja sitten uudestaan jossain välissä joulukuussakin. Oi!

    Yaelian: Kiva, että huomasit bannerikuvan! Kun ei talvi ei termisesti ole vielä alkanut luonnossa, voi sen aloittaa omassa blogissaan. Sinne myös mukavaa viikkoa, toivottavasti myös sateita.

    Hietzu: Kiitos. Ihan samoissa ajatukissa mennään. Pelkkä pakkanenkin riittäisi (ainakin alkuun), koska silloin valon määrä lisääntyy.

    Leena: Taikatalvi on minunkin suosikkimuumikirjani ♥

    Mari A.: Kiitos. Ja kyllä siitä kirjoituksestakin alkaa kuulua täällä, niihin periferiatutkimuslaitosopinahjon hommiin :) Lumen tajua en taida nyt arvostella, mutta hieno kirja.

    Joana: Saa nähdä, ehdinkö minäkään toteuttaa. Lumi on kuitenkin sellainen teema, johon minun on helppo tarttua. Hiihtäminen olisi jo liian ihanaa! Ja muutkin lumipuuhat. Nyt ihan yks kaks muistan teidän viimetalvisen mattojen lumipesun. Sinun vinkistäsi toteutimme saman täällä ja hauskaa oli koko perheellä. :)

    Amma: Olkaa onnellisia lumesta. Appivanhemmiltani kuulinkin, että myös siellä lähikaupungin eteläpuolen pikkukaupungissa on saanut tehdä lumitöitä. Odotan sen tutun tuntemattoman olevan ihanaa aikaa.

    Emilia: Joukkovoimaa lumen huutamiseen! Tähdätkäämme siis jouluisiin lumimaisemiin. Pidin kovasti vertauksestasi urien lumeen piirtymisestä ♥

    Kirjailijatar: Nyt tuli mieleen Ultra Bran sanat "Lumi peitti huonot puolemme". Marraskuussa ainakin uskon niin. Lumi tekee kaikesta kauniimpaa ja pehmeämpää. Se, että viihdyt nykyisessä, on hyvä. Minä taidan olla ikuinen urapolkujen etsijä, mikä on tavallista alallani. :)

    Soolis: Ai niin, sinä olet kotoisin samasta kaupungista kuin Aki Wille. CMX:stä olen pitänyt 90-luvun alusta saakka. Aura ja etenkin Rautakantele kolahtavat minuun parhaiten. Teillä meri vaikuttanee osin lumen määrään, toivottavasti saatte pitää maan valkoisena.

    VastaaPoista
  18. Lunta lomaa ja hyvää oloilua sinulle!Kiitos kauniista kuvasarjasta tuossa ylhälläkin.

    VastaaPoista
  19. Ihanaa. Haluaisin sulkea minäkin jonkun oven ja avata ihan uuden, yllättävän.
    Voi hyvin :-)

    VastaaPoista
  20. Jee, lunta minäkin toivon ja vieläpä joka päivä!

    VastaaPoista
  21. Hannele: Kiitos. Lumi tekee kaikesta kaunista.

    Linnea: Uuden kynnyksellä on aika jännittävää. Minä palaan sisällöllisesti vanhaan, mutta muuten kaikki on uutta. Nyt lomailen.
    Ja sinä myös :)

    Kultsin kämppä: Niin minäkin toivon joka päivä lokakuun lopusta alkaen. Tänään leijaili jo muutama hiutale, toivoa siis on!

    VastaaPoista
  22. Iloista, suloista, lumista (hope so) lomaa sinulle ennen sitä uutta! Hukun pimeään ja kuraan, lunta, kyllä kiitos ja äkkiä!!!

    VastaaPoista
  23. Meillä satoi tänään lisää lunta, tykkään!

    VastaaPoista
  24. Täällä myöskin ehdottomasti tarvitaan/halutaan/kaivataan lunta tähän pimeyteen!!! Työkavereista muutama marisi tänään, ettei tarviis tulla lunta eikä pakkasta!! Kamala ajatus, että koko talvi jatkuisi tämmöisenä!!

    Tsemppiä uuteen vaiheeseen!

    p.s. pakko joku päivä postata viime tammikuun hurmaavat pakkaskuvat :)

    p.s. oletko huomannut, että tein museojunapostauksen joskus tässä taannoin? :)

    VastaaPoista
  25. Kauniit kuvat, tuo alakuva on aivan uskomattoman ihana, puut kuin portti ja tien kaartuminen sinne.
    Lumiuutisia katsoin aamulla tv:stä, ehkä sitä nyt todella on tulossa, ainakin kylmää.

    VastaaPoista
  26. Satu: Edelleen vain elän lumitoiveissa, mutta sääennustus lupaa hyvää :)

    Pioni: Ihanaa! Tykkään syystäkin.

    Mie ite: Minä itäsuomalaisena ihmettelen näitä etelän (jollaista Uusimaa ja Häme ovat) ihmisten kommentteja siitä, miten mukavalta lämmin syksy tuntuu. Onhan lämmin toki kivaa, mutta se tietää vain lisää pimeää ja loskaa.

    Himalainen: Kiitos. Kuvan otin joulupäivänä lapsuuteni kotipaikkakunnalta. Voi, kun saisi samankaltaisia maisemia tännekin.

    VastaaPoista
  27. Hienoja kuvia :) Kunpa talvi tuliis pian!

    VastaaPoista
  28. Tuure: Kiitos. Huomiseksi on luvassa oikea lumimyräkkä :)

    VastaaPoista