maanantai 21. joulukuuta 2009

~JOULUN AJAN ELOKUVIA~

Lumen täyteisenä joulunalusmaanantaina, joka omalla kohdallani sattuu olemaan myös harvinaisen hiljainen työpäivä, on hyvää aikaa listata muutama jouluinen suosikkielokuvani. Nyt ajattelin laatia subjetiivisen top5-listani. Viiden valitseminen on vaikeaa, ja niinpä nytkin esimerkiksi koskettava Fanny ja Aleksander jää pois, vaikka sen ensimmäisen osan katsominen kuuluu joulunalustapoihini. Listani kaikki elokuvat löytyvät omasta dvd-hyllystäni.



5. Pikkunaisia, nimenomaan vuonna 1994 valmistunut versio, on elokuva, joka sai minut viime viikolla miettimään tämän listan laatimista. Vaikka elokuva kattaa monta vuotta ja eri vuodenaikoja, kuvataan Marchin perheen jouluja niin kauniisti, että luen tämän filmin nimenomana jouluelokuvaksi. Elokuvan lavastus on viehättävää ja "salaa" haaveilen Yhdysvaltain itärannikon sisustustyylistä.



4. Ihmemaa Oz ei ole jouluinen elokuva, mutta koska näin elokuvan ensimmäisen kerran lapsuudessani juuri jouluna, liitän elokuvan katsomisen tähän vuodenaikaan. Dorothyn punakenkäinen matka Leijonan, Variksenpelättimen ja Peltimiehen kanssa on loistavaa pyhäpäivien ajanvietettä. Kukapa ei voisi olla rakastamatta Somewhere Over the Rainbow-kappaletta? Kaipaisin klassikkoelokuvia esitettäväksi televisiossa joulun aikaan enemmänkin.



3. Visuaalisesti hivelevä nukkeanimaatio Painajainen ennen joulua sijoittuu jouluun, mutta sopii paremmin katsottavaksi jossain pyhäinpäivän ja joulun välillä. Tim Burton on nero luomaan romantiikan, kauhun, komiikan ja omaperäisyyden onnistuneen yhdistelmän. Jack Skellingtonin hyväsydäminen luiseva hahmo on saanut sijansa henkilökohtaisessa populaarikulttuurihistoriassani ja pidänkin lähes kaikista Burtonin elokuvista.



2. Rakkautta vain (Love Actually) on elokuva, jonka olen katsonut vuosittain vuodesta 2003 alkaen. Mosaiikkimainen ihmissuhdekomedia sisältää sopivasti kepeyttä ja vakavia sävyjä, se naurattaa, itkettää, on siirappinen ja skarppi. Englantilaiset romanttiset komediat ovat minulle ns. varma nakki mihin tahansa aikaan vuodesta, etenkin sellaiset, joissa näyttelevät sekä Colin Firth että Hugh Grant.



1. Niin, mitäpä olisi joulu ilman Lumiukkoa? Rakastan Lumiukko-elokuvaa, joka onkin ilmeinen ja sangen yllätyksetön valinta jouluiseksi suosikkielokuvakseni. Vaan minkäs teet; Minä alan kaivaa tätä elokuvaa dvd-kaapistamme jo lokakuussa ja kuuntelen kappaletta Walking in the air onnenkyyneleet silmissäni myös cover-versioina.



PS. Frank Capran Ihmeellinen on elämä taitaa olla monille se jouluelokuvien kaikkien aikojen klassikko. Frank Capran ystäville tulee pieni lahja Yle Teemalta tapaninpäivänä, jolloin kanava näyttää kaikkiaan kolme Capran ohjaamaa komediaa. Oma suosikkini on romanttinen Tapahtuipa eräänä yönä vuodelta 1934. Pääosassa ovat Clark Cable ja Claudette Colbert. Koska en luultavasti ehdi katsoa tätä suosikkiani tapaninpäivän aamuna, tulee digiboksin kovalevylle taas täytettä.

4 kommenttia:

  1. Pikkunaisia kirjan muistan kuin eilisen päivän! Filmiä en muista tästä, mutta sitäkin paremmin muistan tv-sarjan Anna ystävämme.
    Lumiukon olen katsonut joka vuosi.
    Ihmeellinen on elämä niin monasti etten tiedä.
    Fanny ja Aleksander on rankka leffa.
    Yhdysvaltain itärannikolla on outo imu minuunkin, olen huomannut.

    Koska aikuinen Meri-tyttäremme tulee jouluksi kotiin ja on filmihullu, meillä on elokuvajoulu, emmekä katso mitään joululeffoja, vaan: Vicky Cristina Barcelona, Atonement, Lukija, Holiday ja Paistetut vihreät tomaatit. Ellemme ole tässä vaiheessa kuolleet, voin ehdottaa Brothers & Sisters sarjan ensimmäistä ja toista tuotantokautta...;-) Se on tämmöstä sitten eräänä jouluna, kun on ei ole pikkulapsia, vaan ihana, aikuinen tytär...

    VastaaPoista
  2. Oi, siis juurikin nuo viisi elokuvaa ovat kyllä joulun ajan elokuvien top 5! Piti jatkaa juttua aiheesta, mutta Niklas heräsi....

    VastaaPoista
  3. Leena Lumi: Vicky Christina Barcelona on ihana elokuva, muutenkin pidän espanjalaisista elokuvista (mm. Belle Epoque, Volver, Kinkkua kinkkua). Tuo Belle Epoque on muuten minulle eräs joulukuva, muistin vasta! Katsoin elokuvan ensimmäisen kerran joulun aikaan kymmisen vuotta sitten ja siitä lähtien minun tekee mieli nähdä tuo varsin lihallinen hyvän mielen filmi näihin aikoihin.

    Susa: Jatka vaan juttua, jos/kun ehdit. Olisi kiva kuulla, mitä itse katsot joulun aikaan :)

    VastaaPoista