Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015
334 sivua
Kansi Jussi Kaakinen
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Myöhemmin opin, ettei meripihkaan vangiksi jääneitä olentoja voi vapauttaa. Ne ovat menneisyyden kuvia, ajan ulkopuolelle pudonneita, ja se on niiden ainoa tapa olla olemassa. Kun kääntelen mennyttä silmieni edessä, ajattelen korentoa. Ajattelen läpikuultavaa kirkkautta, joka varjelee sitä ja vääristää sitä. Siivet eivät värähdä, se ei koskaan käännä tuntosarviaan. Silti, kun valo lävistää kiven uudesta kulmasta, korento näyttää muuntuvan toiseksi. Ja kauan sitten pysähtyneeseen asentoon on jo kirjoitettu se, mikä tulee myöhemmin.
Niin myös minun menneessäni kasvaa tämä nykyisyys jo sinä ensimmäisenä yönä, kun näen hänet.

Kauneuden takana on paljon pimeää ja salattua. Unien näkeminen on kiellettyä; unennäkijät joutuvat Tahrattujen taloon. Toistuvat tulvat piinaavat saarta, jolla asuva Eliana löytää Seittien Taloksi nimetyn paikan pihasta nuoren naisen, jonka kieli on leikattu irti. Naisen ihoon on kirjoitettu Elianan nimi. Tulvat saarella pahenevat ja samaa vauhtia yltyy omituinen tauti, joka saattaa ihmisiä karanteeniin, mutta kukaan ei kuitenkaan oikeasti auta sairastuneita. Elinana oivaltaa, että mykkä Valeria voi olla avain koko saaren kohtaloon.

Jos jotain kirjaa voi kutsua hartaasti odotetuksi, niin ainakin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunkia. Itärannan esikoinen Teemestarin kirja viehätti lukijoita paitsi Suomessa, myös monessa muussa maassa. Kirjoitin romaanista muun muassa, että "se luo pelottavan, mutta täysin mahdollisen vision tulevaisuudesta kantaen kuitenkin mukanaan ikiaikaisuuden sävyjä".

Suotta en Itärannan toista romaania odottanut. Kudottujen kujien kaupunki pitää sisällään samanlaista ikiaikaisuuden tuntua kuin Teemestarin kirja. Mutta siinä missä Itärannan esikoinen on selkeä dystopia, menee Kudottujen kuvien kaupunki kirjallisesti alueelle, jossa ajalla ei ole merkitystä: ei ole tärkeää, sijoittuvatko tapahtuvat nykyisyyteen tai sijoittuvatko ne ollenkaan maailmaamme sellaisena kuin maailman käsitämme. Aikaa on vaikea määrittää - itse asiassa sen määrittäminen on ilahduttavan tarpeetonta. Spefiä, fantasiaa, Itärannan romaani ehdottomasti on, mutta ilman erikoisia örkkejä. On kiehtovasti rakennettu seittien ja veden maailma Kutojaneitsyineen, ilmagondoleineen ja Puhtaan unen museoineen.

Fantasiaksi romaanin tekee juuri sen maailma: saari, jolla toki on juurensa mutta joka kuitenkin tuntuu ajelehtivan yksin vetisessä ympäristössään. Muista maista, sellaisista joissa unien näkeminen on sallittua, on vain huhuja tai sukupolvelta toiselle säilyneitä myyttiseksi kasvaneita muistoja. Ympäristön lisäksi kolme teemaa nousee ylitse muiden: Unten näkeminen ja unirutoksi nimetty sairaus, jotka toimivat kontrollin välineinä, ihmisten etäännyttäjinä ja joskus lähennyttäjinäkin; saaren asukkaiden välinen hierarkia, valtaapitävien asema ja yhteiskuntaluokat; ja ennen kaikkea rakkaus, joka kaiken keskelläkin saa uskomaan ihmisiin. Kudottujen kujien kaupunki onkin vahva kuvaus rakkaudesta.

Kirjoittajana Itäranta on varmaotteinen. Tekstissä on konkretiaa ja ilmavuutta. Hetkittäin kieli muuttuu koristeelliseksi ja kuvailu tahtoo ottaa ylivallan, rinnaisteisia vertauksia on runsaasti: toivo virtaa kuin elohopea, juoksevana ja monimuotoisena ja hohtavana; kaatosade on kuin maailman ylle lankeava seinäseitti. Kaunista tämäkin kaikki, toki! Teksti on soljuvaa ja Itärannan unenomainen tyyli pitää. Rihmastoinen juoni on taidolla laadittu, romaani on ehjä ja syvä alusta loppuun saakka.

Hienossa kokonaisuudessa kaikkein upein on romaanin loppu, joka päästää Elianan muistojen ja kokemusten äärelle tunteikkaasti, hyvällä tavalla pakahduttavasti. Kudottujen kujien kaupunki lunastaa hyvin Teemestarin kirjan luomat odotukset. Se kuljettaa lukijansa jonkinlaiseen ihmisyyden ytimeen, maailman hukuttamiseen ja rakentamiseen sekä siihen mitä toisten puolesta voi tehdä: uneen ja rakkauteen.