keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Kustantaja: Otava 2013, Otavan kirjasto
Alkuteos: Ghana must go 2013
Suomennos: Marianna Kurtto
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 395
Mistä: Arvostelukappale
Yhdysvaltalai(s-ghanalai)nen romaani

Kweku kuolee paljain jaloin sunnuntaina ennen auringonnousua; hänen tohvelinsa ovat makuuhuoneessa oviaukon vierellä kuin koirat. Parhaillaan hän on pation ja puutarhan välisellä kynnyksellä miettimässä, palaisiko hakemaan niitä. Hän ei palaa. Hänen toinen vaimonsa Ama nukkuu makuuhuoneessa huulet veltosti toisistaan irrallaan, kulmakarva hieman kurtussa; hänen poskensa etsii kuumissaan viileää kohtaa tyynyltä, eikä Kweku tahdo herättää häntä.
Hän ei voisi, vaikka yrittäisi.


Kweku sai kuolee kastepisaraiselle pihanurmelle Ghanassa. Yhdysvalloissa hänen perheensä, jonka hän jätti, saa yksi kerraan suru-uutisen: entinen vaimo Fola, skottijuuriakin omaava nigerialainen "prinsessa", sekä hänen lapsensa, esikoinen Olu, kaksoset Taiwo ja Kehinde sekä Pieni Sadie. Vuosia aiemmin seurapiirien arvostama ja hienossa bostonilaisessa sairaalassa kirugina työskennellyt Kweku on menettänyt potilaan leikkauspöydälle, joutunut oikeuteen ja häpeissään hylännyt koko amerikkalaisen elämänsä. Kun Kweku kuolee, kokoontuvat muut perheenjäsenet yhteen. Heidän on kohdattava niin menneisyyteensä kuin toisensa sekä uskallettava katsoa elämää eteen päin.

Viime syksynä olin Suomen Grantan julkistamistilaisuudessa. Parhaiten tapahtumasta jäi mieleeni John Freemanin haastattelema Taiye Selasi, joka kertoi hauskasti ja kiehtovasti kirjoistaan, akateemisuudestaan sekä siitä, millaista on olla afrikkalaistaustainen maailmankansalainen. Yksi ensimmäisistä Grantasta lukemistani novelleista oli Selasin Afrikkalaistyttöjen seksielämästä, joka ravisteli ja hätkähdyttikin minua lukijana. Selasin hiljattain suomennettu romaani Ghana ikuisesti ei kuitenkaan heti päässyt lukulistalleni, mutta Karoliinan bloggaus vakuutti minut ja - niin - nyt olen taas siinä tilanteessa, että seuraavaan kirjaan on vaikea siirtyä.

Kukaan ei koskaan tarvinnut yksityiskohtia.
Oli vain yksi perustarina, jonka kaikki tunsivat. Tarinalla oli muutama räätälöity loppu, joista pääsi silloin tällöin valitsemaan. Perus: hyräileviä isoäitejä ja rytmikästä rummutusta ja mahlasta tehtyjä juomia ja patriarkaalisuutta. Räätälöity: poikalapsi pääsee pois, on hyvä luonnontieteissä tai jalkapallossa; kuolee nuorena, päätyy papiksi, lapsisotilaaksi tai vastaavaksi. Ei mitään erityistä, eli mitään muistettavaa.
Ei mitään muistettavaa, eli ei mitään surtavaa.


Mutta Kweku ja hänen jälkeläisensä ovat yksityiskohtia, heissä on muisteltavaa toisilleen silloinkin, kun he ovat samassa tilassa toistensa kanssa. Heidän perhekuvassaan kaikki ovat epätarkkoja, mutta kaikki ovat siinä. On lääkäreitä ja on taiteilija, on itseään etsiviä ja suorastaan hukassa olevia, on avioituneita, sinkkuja. On ihmisiä, jotka kuuluvat Yhdysvaltoihin, mutta kuitenkin, vaikkakin vähemmän Ghanaan eivätkä ehkä lopulta kumpaankaan.

Ghana ikuisesti on tyypillistä "maahanmuuttajakirjallisuutta" - esimerkiksi Jhumpa Lahirin teoksiin, ymmärtääkseni Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajiin (joka on lukulistallani) tai vastikään lukemaani Noviolet Bulawayon Me tarvitaan uusiin nimiin verrattavaa -  siinä mielessä, että sen henkilöt hakevat paikkaansa ja peilaavat suvun uuden ja vanhan kotimaan eroja. Selasi kirjoittaa viehättävästi: Yhdysvallat tietää mahdollisuutta menestyä kovan työn kautta, pääsyä akateemiseen keskiluokkaan, itärannikon syksyyn, jossa lehdet värikkäitä, jossa tarjoillaan papuja Bostonin tyyliin ja  jossaautossa soi Miles Davis. Ghana on rakas, ajatuksissa myyttinenkin kotimaa, joka tuntuu olevan ainaisessa remontissa: toisaalla rakennetaan uutta, mutta kaikki on koko ajan rakenteilla, jossa on ihmeellinen meri ja omanlaisensa liike, mutta tavarat on tuotu Aasiasta tai Etelä-Afrikasta ja mökki on kuin Aspenissa. Ghana on vieras, Kwekun ja Folan kaikki nyt jo aikuiset lapset ovat syntyneet Yhdysvalloissa.

Koin virkistävä, että samoin luin Lahiri, Selasi kertoo entisen ja uuden kotimaan arjesta keskiluokan näkökulmasta, jonkinlaisesta tavallisuudesta sen sijaan, että keskiössä olisivat väärinkohtelut, kidutukset tai muu väkivalta. Selasi ei kirjoita kurjuuskirjallisuutta, vaan hänen tarinansa puitteet ovat arkiset ja suomalaiselle lukijalle silti vieraat. Arkisuus tai realismi on toki periaatteellista, ovathan esimerkiksi kaikki kirjan henkilöt omalla tavallaan ihmeellisiä.

Selasi kirjoittaakin hyvää fiktiota, suurta tarinaa perheestä. Hän kytkee romaaniinsa paitsi vierauden, vanhemmuuden, sisaruuden ja rodun teemat, myös antiikin kertomukset. Keskiluokkalaisuudestaan huolimatta Ghana ikuisesti ei ole vailla rosoa, vaan Selasi lataa romaaninsa sellaisia kerrostumia, jotka pakostakin koskettavat. Ehjän tarinan lisäksi Selasi tarjoaa lukijoilleen rakenteellisesti kiinnostavan, Kwekun kuolemaa eräänlaisena kiinnekohtanaan pitävän romaanin. Hän kirjoittaa vahvaa kieltä, joka runollisuudestaan huolimatta on selkeää ja sujuvasti luettavaa. Vain paikoin kerronta lipeää äärimmäiseen sentimentaalisuuteen ja vain hetkittäin Kwekun kuoleman kaunis kuvaus tuntuu toisteiselta. Kokonaisuus vakuuttaa.

Minulle Ghana ikuisesti on lähes täydellinen nykyromaani: se on kieleltään kaunis ja hiottu, tarinaltaan mukaansa tempaiseva, aihepiiriltään rikas ja kiehtova. Kaiken lisäksi se on niitä harvoja kirjoja, jotka kirvoittivat minultakin muutaman (hyvän) kyyneleen.

---

Ghanasta ikuisesti ovat kirjoittaneet myös Mari AMariaAnnaElegia ja Krista.

23 kommenttia:

  1. Tämäkin kiehtoo! Minun on kyllä pakko joskus lukea näitä afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, lue tämä! Selasi on varmaankin enemmän amerikkalainen kuin ghanalainen ja kirjakin sijoittuu paljolti Yhdysvaltoihin, mutta hieno romaani.

      Poista
  2. Tämän passaan, mutta taidan silti kohta olla Afrikassa Leningradin piirityksen jälkeen;)

    Ghana on nyt todellisuudessa kovan talouskasvun maa. Bessun ja mun kummityttö on Ghanasta ja moni asia siellä kiehtoo.

    Kirjan nimi on hyvä, kansikuva on vahva ja tekstisi vakuuttava - kuten aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä olisi kyllä ihan sinun kirjasi! Luet varmaan pian Adichieta? Voi, kun tietäisin minkä kirjan häneltä luet. :)

      Ghanan talouskasvu näkyy kyllä tässäkin. Selasin romaani on ehkä enemmän amerikkalainen, kuitenkin, ja aika keskiluokkalainen, mutta kuvaa hienosti vierautta, sisaruutta, kiellettyjä ja häpeällisiäkin asioita. Mulle tämä on varmaan ykkönen viime vuoden käännösromaaneista, mutten ole vielä lukenut Kotiinpalaajia.

      Poista
  3. Olen ollut naimisissa ghanalaisen kanssa, joten jo siitäkin syystä haluan lukea ghanalaista kirjallisuutta. Sitä vaan ilmestyy aika vähän ja ihan hurjan paljon vähemmän kuin esim. nigerialaista. Tämän Selasin romaanin luin huonolla hetkellä, lukemiseen tuli paljon taukoja ja tipuin kärryiltä kerran jos toisenkin.

    Kun nyt luin Katja sinun bloggauksesi, niin vakuutuin, että tämä minun pitää lukea joskus uudestaan. Kritisoin kyllä tämän kääntämistä nimellä Ghana ikuisesti. Alkuperäinen nimi Ghana must go viittaa Ghanassa käytettyihin tietynlaisiin muovikasseihin, joissa tämä teksti lukee ja itsellä ainakin tästä viittauksesta nousee tulkintoja, jotka suomenkielisen nimen myötä jäävät kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, sinulla on tosiaan henkilökohtainenkin syy lukea ghanalaista kirjallisuutta. Tiedätkö, onko sitä suomennettu ollenkaan? Selasikin on mielestäni enemmän amerikkalainen, vaikka toki ghanalaisjuurinen ja kirja sijoittuu osin Ghanaan.

      Oletko muuten kirjoittanut tästä kirjasta blogiisi? Minäkin mietin kirjan nimen suomennosta, osa merkityksistä kyllä katoaa.

      Poista
    2. Ghanalaista kirjallisuutta ei juuri ole suomennettu, tosin vaikuttaa siltä, että sitä ei ylipäänsä ole kovin paljoa edes kirjoitettu tai siitä on ainakin hyvin vaikea saada tietoa. Ghanan virallinen kieli on englanti, mutta edes englanniksi en ole löytänyt kuin muutamia teoksia. Ama Ata Aidoota on suomennettu samoin kuin Ayi Kwei Armahia.

      Selasin romaanin luin joskus viime kesänä vai oliko alkusyksystä. En vielä silloin blogannut.

      Poista
    3. Ajattelinkin, ettei ghanalaista kirjallisuutta ole kovin hyvin saatavana. Tämän luettuani googlettelin tietoa. Mutta ehkä pikkuhiljaa, niin toivon.

      Poista
  4. Minulla meni mukavasti kirjailijan sukunimi ja verbi selata postausta lukiessani sekaisin. Kirja on siis nimeltä tuttu mutta kirjailijan sukunimi ei selvästikään ollut vielä jäänyt muistiini. ;) Ghana ikuisesti kiinnostaa todella paljon (entistä enemmän postauksesi ansiosta) ja on ehdottomasti lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, hihii, selasin Selasin kirjaa. ;) No, tätä ei voinut vain selata, oli sen verran hyvä. Toivottavasti pidät kirjasta!

      Poista
  5. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Siinä tuntuu olevan kaikki oivallisen lukunautinnon ainekset koossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, niin onkin! Ja lukunautintona tämä on fiksu kirja: vetoaa tunteisiin, mutta sai ainakin minut googlettelemaan tietoa Ghanasta. Monipuolinen romaani.

      Poista
  6. Olen tosi onnellinen, kun sinäkin rakastuit tähän. Minullekin tämä on viime vuoden käännösromaaneiden TOP3:ssa, ehkä ykkönen. Ihan mahtava. Samoin kuin se novelli Grantan ekassa numerossa. Olen ihastunut myös Selasiin, joka on viehättävä ja älykäs ja kaikkea. Toivottavasti hänen seuraava romaaninsa on yhtä hyvä kuin tämä upea Ghana ikuisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ja voi miten ihastuinkin! <3 Tiedän, että tämä on minullakin yksi parhaimmista viime vuonna ilmestyneistä käännöskirjoista, fiksu ja koskettava. Ja Selasi, hän tosiaankin hurmasi Grantassa!

      Poista
  7. Rankkaatte kirjaa niin korkealle, että jo se saa mielenkiintoni nousemaan :). Pitää pitää silmällä jos selaisisin Selasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, toivottavasti pidät! Nämä korkeat rankkaukset ovat aina hieman vaarallisia, mutta Selasia kannattaa muutakin kuin vain selata. ;)

      Poista
  8. Tämä oli hieno kirja, tykkäsin tosi paljon. Yksi viime vuoden parhaista kirjoista.

    VastaaPoista
  9. Minullakin on tämä lukuvuoroaan odottamassa, ja kirjan suhteen on kyllä kovat odotukset. Mutta kyllähän tämä siltä kuulostaa, että odotukset tulevat varmasti täyttymään. Luin viimeksi Adichien huikean Kotiinpalaajat (jonka jäljiltä on vaivannut useamman päivän paha lukujumi, argh!), ja aion lukea näiden kahden kirjan välissä useamman kirjan jotain ihan muuta kuin Afrikkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minua ihan jännittää, että tuletko pitämään enemmän tästä vai Adichiesta - josta siis pidit ihan hurjasti! Minä sain Kotiinpalaajat lainaan eilen ja odotan sitä. Ensin kuitenkin luen tähän väliin vähän muuta, mutta sitten...

      Poista
  10. Tästä kiinnostuin silloin, kun kirjailijatar piipahti Suomessa, sitten unohdin kirjan autuaasti. Kiitos tästä!

    Toivottelen hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minulla kävi sama juttu, mutta onneksi blogijutut muistuttivat tästä. Jos joskus luet, niin toivottavasti pidät. :)

      Ja kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista
  11. Luin kirjoituksesi vasta äsken ja muistin taas, miten ihana kirja Ghana ikuisesti on. Minulle se oli viime vuonna lukemistani kirjoista vaikuttavin ja koskettavin, ja tulee aina hyvä mieli, kun joku muukin on siitä haltioissaan.

    Minua jäi kiinnostamaan, piditkö lopulta enemmän tästä vai Adichien Kotiinpalaajista, mutta en löytänyt kirjoitustasi Kotiinpalaajista.

    P.S. Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista