David Nicholls: Sinä päivänä

Tuhlasimme niin paljon rahaa kuin osasimme ja saimme sitä niin vähän kuin ihmiset ilkesivät sitä meille antaa. Olimme aina kireässä tai lievemmässä pulassa, ja useimmat tuttavamme olivat samassa tilassa. Keskuudessamme vallitsi sellainen hilpeä kuvitelma, että pidimme yhtenään hauskaa, ja sen luurankona oli totuus, ettei meillä ollut milloinkaan hauskaa. Vakavan uskoni mukaan oli tämä asianlaita jotensakin yleinen.
Charles Dickens: Suuria odotuksia.

Heti alkuun on myönnettävä, etten koskaan ole erityisen tiukka kirjojen blogiarvioija, sillä luen vain niitä kirjoja, joista jo lähtökohtaisesti olen kiinnostunut tai joista uskon pitäväni. Joskus ennakko-oletukseni menevät metsään, mutta tällaisten peribrittiläisten kirjojen kohdalla sitä vaaraa ei yleensä ole. Päinvastoin, olen heikkona kaikkiin Brittein saarilta tuleviin kirjoihihin, ovat ne sitten vaikeaselkoisia, pitkästyttäviä, vauhdikkaita, höyhenenkeveitä tai jotain siltä väliltä. Jos kirjassa on sarkastisen eläväistä brittidialogia, kävelyä Thamesin ei-niin-kauniilla rannalla, runoja nachoille, lempeästi ilmaistua inhorealismia sienikeiton värisen peitteen muodossa sekä ihmisen ikävää toisen luo, niin en voi kuin pitää kirjasta.

Iki-ihanan Rimakauhua ja rakkautta-tv-sarjan käsikirjoittajana kunnostautuneen David Nichollsin romaanin Sinä päivänä (Otava 2011; One day 2009) lähtökohdat ovat tutut monista brittiläisistä elokuvista. On työväentaustainen älykkötyttö Emma Morley ja vauraista oloista lähtenyt hulttiomainen Dexter Mayhew sekä kokonainen joukko heidän ystäviään ja kumppaneitaan sekä aina vaihtuvia asuin- ja työpaikkoja. Emma etsii rakkautta, kunnollista työpaikkaa sekä mahdollisuutta kirjoittaa kirjaa. Dexter hakee makeaa elämää, naisia, päihteitä ja julkisuutta. Heidän elämänsä ylä- ja alamäkiä Nicholls seuraa kahdenkymmenen vuoden ajan aina vuoden välein alkaen vuodesta 1988. Kaikki kerrotaan kunkin vuoden heinäkuun 15. päivänä, olivatpa Emma ja Dexter sitten Bombayssa tai Roomassa, Somersetissa tai Camden Townissa. Mitä kaikkea kahteenkymmeneen vuoteen mahtuukaan? Mitä mahtuu ystävysten satunnaisiin tapaamisiin ja erillään oloon?

Nicholls jakaa romaaninsa neljään osaan, jotka alkavat hyvin valituilla brittiklassikoiden lainauksilla. Nichollsin tapa rakentaa romaaninsa vuoden välein on onnistunut, koska Emman ja Dexterin elämänkulku paljastuu lukijalle väläyksittäin, mutta silti ihmeen selkeästi. Rakenne tuo toki mieleen elokuvan väliotsikot tai televisiosarjan jaksojen nimet, koska Nicholls kirjoittaa ne muotoon Luku 5. Voimankäytön säännöt. Keskiviikkona 15. heinäkuuta 1992. Ei olekaan mikään yllätys, että Sinä päivänä-elokuva saa Suomen ensi-iltansa tämän vuoden lopulla.

Entäpä luokkatietoisuus sitten? Se paistoi niin selvästi läpi. Hän vie Emman omalla kustannuksellaan hienoon ravintolaan syömään ja sitten jauhetaan vaatteista! Tuossa työväen luokan sankarin roolissa oli jotain sellaista turhamaista ja itsekeskeisyyttä, että hän poltti pakosti hihansa sen takia. Miksi Emma yhä vain vatvoi sitä, kuinka oli käynyt julkisen koulun, ei ollut koskaan viettänyt lomia ulkomailla eikä ollut koskaan syönyt ostereita. Emma oli nyt melkein 30-vuotias, kaikesta menneestä oli jo niin kauan aikaa, nyt Emman oli aika alkaa elää omaa itsenäistä elämäänsä.

Romaanin rakenteen ansiosta Nicholls ei jää vatvomaan tapahtumia liikaa ja suuret surutkin hän osaa sijoittaa pieneksi maininnaksi jonnekin repliikkiin. Siitä huolimatta hän ei vähättele surua eikä ylikorosta iloa, vaan Emman ja Dexterin teot puhuvat puolestaan. Jos ihminen omistaa karahvin, hanhenuntuvaisen peiton ja hintavan muistikirjan 27-vuotiaana, on hän onnistunut jossain. Jos hän istuu tupakoimassa nahkasohvalla yllään eiliset alushousut Ultimate Doomia pelaten, on jokin mennyt penkin alle.

Sinä päivänä ei suinkaan ole moitteeton kirja. Päinvastoin, se ei tuo mitään kaunokirjallisuuteen mitään uutta, vaan Nicholls kirjoittaa arkisen sujuvasti ja silti sydämeenkäyvästi käsikirjoittajan rutiinillaan. Hän ei ole kovin omaperäinen kertoja, mutta silti Sinä päivänä on oikea page turner. Emma ja Dexter ovat jossain määrin vastenmielisiä henkilöhahmoja. Etenkin Dexter on raivostuttava paskiainen, jonka sekoilut tuottavat myötähäpeää. Hän on prototyyppi sellaisesta yläluokan englantilaisesta miehestä, joka ei tunnu kasvavan kunnolla aikuiseksi. Opettajaksi päätyvä Emma on sentään hieman tavallisempi tapaus ja häneen pystyin samaistumaan melko lailla kokonaan. Mielestäni ihmissuhdekirjoissa samaistuminen johonkin henkilöhahmoon on tärkeää hieman samaan tapaan kuin televisiosarjoissa, jotta kirjaan tai sarjaan voi kiinnittyä ja jotta siitä voi pitää. Sen vuoksi Emmasta tuli minulle kirjan keskeishahmo.

Kaikesta motkotuksestani huolimatta Sinä päivänä on hurjan hieno kirja. Se  on kepeä, muttei tyhjänpäiväinen. Se viihdyttää, muttei aliarvioi lukijaansa, vaan tarjoaa yllätyksiä ja osaa koskettaa. Se on näennäisen helppo ja samalla omaan kirjallisuuden mukavuusalueeseeni helposti solahtava kirja, mutta se jättää paljon ajateltavaa. Nichollsin kirjaa voi pitää hyvänä aikalaiskuvauksena. Jos vuosia lasketaan, tulen jonkin verran Emman ja Dexterin jäljessä. Varmasti juuri sopivasti, sillä minun hieman alle nelikymppiselle mielelleni Sinä päivänä tulee liki ja tarrautuu lujasti kiinni. Kun Emma ja Dexter tapasivat Edinburghissa, minä pääsin ripille. Heidän tavoin minäkin kuuntelin Cranberriersia, Mazzy Staria ja Massive Attackia 90-luvulla, vaihdoin jäävuorisalaatin mielihyvin rucolaan, podin (poden!) humanistin ura-ahdistusta pätkätöissä ja menin naimisiin vuonna, joka saa kirjan luvussa otsikokseen Kolmas aalto. Olen hyvin otollista yleisöä tälle kirjalle.

Emman ja Dexterin jättäminen ja siirtyminen seuraavaan kirjaan on vaikeampaa kuin ensin ajattelin, sillä tämän piti olla pelkkä kesäinen välipalakirja. En tiedä, tulenko muistamaan Sinä päivänä-romaania kovin kauan vai kenties ikuisesti, mutta mielestäni David Nicholls on nykybrittiläisen elämänmenon kuvaajana mies paikallaan. Hän vei minulta jalat alta. Paljon enempää ei kirjalta voi kai toivoakaan?

**** (Nämä tähdet täytyy antaa sen mukaan, kuinka paljon rakastaa englantilaisia ihmissuhdetarinoita. Minä rakastan. Paljon.)

Sinä päivänä on ollut esillä myös Susan, Ilsen, Anni m:n, ja Hannan blogeissa. Tällä(kin) kirjalla osallistun Totally British-haasteeseen.