perjantai 11. maaliskuuta 2016

John Williams: Butcher's Crossing



John Williams: Butcher's Crossing
Bazar 2016
Butcher's Crossing 1960
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kansikuva Getty Images
334 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen lännenromaani

Mutta Andrews tiesi, että sanoisi hän mitä tahansa, se olisi pelkkä toinen nimi hänen etsimälleen villille luonnolle. Hän etsi vapautta ja hyvyyttä, toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavan elämänsä kaikkien tuttujen asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia.

Nuori Will Andrews jättää taakseen itärannikon tasaisen kaupunkilaiselämän, yliopisto-opinnot ja häneen kohdistuvat odotukset. Ralph Waldo Emersonin ideat alkuperäisestä luontosuhteesta ovat muodissa 1870-luvulla, ja villi luonto, säikeiset juurensa maahan ulottava preeriaruoho ja rajattomilta tuntuvat mahdollisuudet houkuttavat nuorukaista. Pieni kansaslainen Butcher's Crossingin kylä on kuitenkin kovien miesten, onnenonkijoiden ja huorien asuinpaikka. Andrews ei näytä mahdollista ikäväänsä, vaan lähtee neljän miehen porukalla kohti Coloradon vuoristoa etsimään valtavaa biisonilaumaa, josta liikkuu vain tarinoita.

Stonerillaan monet lukijat ja kriitikot lumonnut John Williams liikkuu nyt kaukana hiljaisen yliopistomiehen maailmasta. Siinä missä Stoner kulkee läpi miltei kokonaisen elämäntarinan, on Butcher's Crossingin ajallinen kaari melko lyhyt. Ja kun Stonerin maailma tuoksuu kirjoilta, paperilta, luentosaleilta ja keskiluokkaisilta kodeilta, haisevat Bucther's Crossingissa hiki, pöly, lika ja biisoneiden veri. Aikakaudetkin ovat erilaiset. Uutta Stoneria odottavat lukijat saattavat yllättyä, mutta tuttuakin on.

Tuttua ovat muun muassa vähäeläinen ja tarkkanäköinen kerronta, tietty pysähtyneisyyden tuntu, yhden miehen tuntojen läpikäyminen, maailman paino surumielisyyden valottamana ja lopulta, kuitenkin, lukijaan asettuva levollisuus.

Vaikka Butcher's Crossingissa on kauneuttakin, on se hyvin miehinen, raakakin kirja. Se on tyylipuhdas lännenromaani mitä ihmisten ja luonnonolojen karuuteen tulee, mutta omana aikanaan, 1960-luvulla, akateemisen miehen kirjoittama. Niinpä Andrews on idealisti, joka etsii itseään. Butcher's Crossingiin saapuminen ja armottomiakin mittasuhteita saava metsästysretki vuorille ovat hänen oman minuutensa etsimistä.  Henkilöhahmot Andrewsia lukuun ottamatta ovat selkeitä western-pastisseja: on rahaa havittelevia tyyppejä, Raamattua siteeraava tuomitsija, hyvä prostituoitu - ja tietenkin monia muita. Mielenkiintoinen pieni huomio on se, että huorana työskentelevä Francine esiintyy koko ajan etunimellään, kun taas miehiä kutsutaan sukunimellä, myös päähenkilöä. Tämä voi olla osin miehisen maailman korostamista, mutta varmasti vahva tyylikeino: vaikka Andrewsin kanssa kärsitään vilua ja nälkääkin, pysyy hän vähintään kädenmitan päässä lukijasta. Lukija tarkkailee, lukija on (tietenkin) täysin eri kokemusmaailman edustaja.

Butcher's Crossing on hetkittäin pitkästyttävä, kuvaukset biisoninmetsästyksestä ovat syystäkin raskasta, rujoa luettavaa. Kieleltään ja käännökseltään romaani on kuitenkin niin hieno, että tekstiä lukee mielellään - on myös todettava, että pitkällä vaelluksella ei iloja ja vaihteluja voikaan kertyä paljoa, ja tämänkin Williams tavoittaa onnistuneesti: Tasanko huojuu ratsastajien alla, maiseman väri vaihtelee harmaasta kirkkaanvihreään ja sinertävästä keltaiseen vivahdukseen. Maisema muuttuu kumpuilevaksi, tiedostaminen kaikkoaa. Tasaisuus muuttuu taisteluksi oman olemassaolon puolesta ja viha nousee kurkkuun, uupumus painaa. Biisonien kohtalo on tietenkin julma ja eritteinen: on paksua limaista suolta, biisonin sisällä ollutta puoliksi sulanutta mädäntynyttä ravintoa. Mutta koska tämä etsikkotarina on moderni romaani, tulee Andrews pohtineeksi biisonin minuutta. Sitä, miten eläin on ensin ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta, sitten alaston, avuton, untelo riippuva ruho - kuin häväistys, tietoisuus siitä mitä on tehnyt.

Kun luonto ja ihminen ovat vastakkain ihmisestä johtuvista syistä, on lopputulos melankolinen muttei toivoton. Yhdellä sanalla: vangitseva.

--

Myös Krista ja Ulla ovat lukeneet kirjan.


10 kommenttia:

  1. Katja, minä menin tämän kanssa ns. puihin 5 000 biisonin murhan takia. Ei pysty, vaikka Stoner oli kultaa!

    "Sitä, miten eläin on ensin ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta, sitten alaston, avuton, untelo riippuva ruho - kuin häväistys."

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hmm, mitähän sanoisin? Biisonien teurastus on kuvattu julmasti, mutta toisaalta hienosti: 1800-luvulla elämä oli tuollaistakin, ja päähenkilö Andrews kokee kaiken niin, ettei lukijalle jää yhtään mässäilevä olo. Hieno romaani!

      <3

      Poista
  2. Ehkäpä vaalin mielessäni Stoneria enkä kiirehdi tähän...

    (Toivottavasti on ollut mukava messuviikonloppu <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, vaali vain! Mutta tämä on hieno romaani, kauniskin.

      (Kiitos, oli! <3 )

      Poista
  3. Vaikuttava kirja, mutta aihealue on niin vaikea minulle. Katsoinkin tekstiä omasta vinkkelistäni, olin niin sisuuntunut, hämmentynyt ja raivostunut kaikesta, joten biisonitkin saivat rymistää tekstissä. Todennäköisesti en unohda koskaan tätä kirjaa, mutta en myöskään kauhua, josta kirjoitin tekstissäni.

    Minun on vaikea lukea tästä aiheesta. Mietin lukiessani opiskeluaikoja ja huoneen jakamisia, vaikka puhuttiin kaikesta, niin ei koskaan metsästämisestä. Nyt seuraan fb kuvia ja olen hämmentynyt. Minulle opintojeni pakolliset anatomiat ja morfologiat meinasivat olla liikaa. En kestä verta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tämä kirja jää kyllä mieleen. Minulle kirjan aihealue ei ollut vaikea. En tiedä, johtuuko se siitä että isäni metsästää. Toki nykymetsästys on ihan erilaista ja mielestäni kotimaisen riistan syöminen on ekologisin tapa lihansyöntiin (en tosin juurikaan syö lihaa, satunnaisesti ja mieluiten hirveä). Tehotuotanto on pahempi vaihtoehto.

      Mutta Williamsin kirjaan: hurja ja kaunis romaani, rujo ja avara samalla kertaa.

      Poista
  4. Nyt uskalsin tulla lukemaan ja kommentoimaan, kun oma juttuni tästä valmistui.

    Totta: rujoa ja raskasta luettavaa, muta äärettömän voimakasta ja terveellistä. teos nousi kirjotusprosessin aikana mulla jopa Stonerin rinnalle vaikuttavuudessaan - ja vakuuttavuudessaan. Upea teos, toivottavasti Ilkka Rekiaro suomentaa Augustuksenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiva että tulit. Sinä kirjoitit tästä upeasti, ihan kirjan hengen tavoittaen! Minä koin Williamsin romaanin paikoin hieman pitkästyttävänä, mutta pääosin kertakaikkisen hienona. Kyllä tämä melkoisen vaikutuksen teki!

      Poista
  5. Ilahduttavaa lukea, että tämä on ilmeisesti monella tapaa erilainen kirja kuin Stoner. Rakastin Stoneria, mutta useimmiten on kiinnostavampaa lukea kirjailijalta jotain erilaista kuin muunnelmia samasta teemasta. (Vaikka jotkut toki osaavat varioida yhtäkin teemaa niin hyvin, ettei lukija kyllästy.)

    Kiinnostuneena odotan Butcher's Crossingia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ilahduin samasta asiasta. Stoneria voi rakastaa, tätä ei niinkään, mutta hieno romaani tämäkin on. Butcher's Crossing on miehinen, rujo, yksityiskohtainen ja kuitenkin melankolisella tavalla kaunis. Arvostan samoin sitä, että kirjailija kirjoittaa keskenään erilaisia kirjoja.

      Poista