Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

 

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

WSOY 1970

Sent i november

Suomentanut Kaarina Helakisa

Suomenruotsalainen romaani

Päivät ne vaan menevät menojaan, sataa, lämpöinen suuri nuttu on hyvä pitkinä syysöinä. Aamut ja illat ovat puolihämäriä, keskipäivällä aurinko saattaa näyttäytyä hetken aikaa. Marraskuu Muumilaaksossa.

Tove Janssonin "Muumilaakson marraskuu" (suom. Kaarina Helakisa) on viimeinen romaanimuotoinen muumikirja. Erilaiset otukset, mm. Vilijonkka, homssu Tuhto, Hemuli, Nuuskamuikkunen ja Mymmeli saapuvat muumitalolle. Muumiperhe on lähtenyt, vastassa on näennäinen tyhjyys, marraskuinen autius.

Muumiromaanien lukeminen rytmitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksiin lukemistani: kertasin kielioppia, syvennyin psykologiaan, historiaan ja uskontoon, luin muumiromaaneja, jotka olin ostanut itselleni pokkariversioina. Jostain syystä en ostanut Muumilaakson marraskuuta, lainasin sen kirjastosta. Kaikki muut muumipokkarit ovat kulkeneet kanssani 1990-luvulta saakka, kokeneet muutot ja muut, tulleet luetuiksi uudelleen ja uudelleen (suosikkini on "Taikatalvi"). Muumilaakson marraskuun puute oli pieni aukko kirjahyllyssä mutta iso aukko mielessäni. Ja nyt vihdoin tuo aukko on paikattu, ja viimein luin tuon viimeisen muumiromaanin uudelleen – muutaman vuosikymmenen jälkeen.

Moni ystäväni on kertonut, miten Muumilaakson marraskuu on heille lohtukirja, joka auttaa vuoden pimeimpien hetkien yli. En ollenkaan ihmettele, sillä kirja on lohdullinen. Se on myös suloisella tavalla surumielinen, jotenkin nurkissa lymyävien kuviteltujen otusten läsnäoloa mukanaan kantava. Ja samalla valoisa, rauhoittava, tarpeellinen. Sellainen, jota moni sanoo sielukirjaksi.

Ehkä Muumilaakson marraskuu voisi olla minulle(kin) samanlainen vuodenaikakirja kuin mitä "Kesäkirja" on juhannuksen aikaan. Teos, johon palata uudelleen ja uudelleen. Kirja, joka asettuu syvälle sieluun.

Luin Muumilaakson marraskuun eilen, pyhäinpäivänä, miten hyvin päivä ja kirja sovittuivatkaan yhteen. Nyt koko viikonlopun olen ajatellut sitä, kuinka lyhtyjen syttyessä ikkunaruudusta heijastuvat lempeät kuvajaiset.

Itselleni marraskuu on ihana kuukausi: joulun aikaan johdattava, hieman salaperäinen, lempeä ja lohdullinen. Onko muita marraskuun ystäviä?

P. S. Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni täällä blogin puolella sitten huhtikuun.

Olen saanut viestejä, joissa bloggauksiani kaivataan, mitä lämmittää mieltäni: kiitos. ♥ En ole vielä varma, kuinka tiheästi ehdin ja jaksan blogiani päivittää. Katsotaan! Samalla vinkkaan, että kirjajuttujani on runsaasti Instagramissa (josta voisin toki siirtää samat kuvat ja tekstit blogiinkin). Tervetuloa seuraamaan!