Ottessa Moshfegh: My Year of Rest and Relaxation

Ottessa Moshfegh: My Year of Rest and Relaxation
Penguin Books 2018, pokkaripainos 2019
Kansi Darren Haggar
Kannen maalaus Circle of Jacques-Louis David: Portrait of a Young Woman in White (1798)
289 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

This was how I knew the sleep was having an effect: I was growing less and less attached to life. If I kept going, I thought, I’d disappear completely, then reappear in some new form. This was my hope. This was my dream.

Ensin huomioni kiinnitti kansi: nainen kuin Jane Austenin romaanista, mutta niin kyllästyneen ja väsyneen näköisenä. Sitten muistin heti romaanin nimen sieltä täältä kirjasomesta, mm. blogeista ja Instagramista. Kansi itse asiassa yllätti, sillä kuvittelin maalauksen olevan kirjaa varten tehty, mutta se onkin 1700-luvun lopulta. Miten hyvin sen lukemaani sopiikaan!

Ottessa Moshfeghin My Year of Rest and Relaxation -romaanin päähenkilö ei ole austenmainen oman elämänsä toimija vuosisatojen takaa, vaan New Yorkissa 2000-luvun alussa asuva vauras taidegallerian työntekijä, jonka henkilökohtainen alho vie syviin vesiin. Päähenkilö on niin lamaantunut, että haluaa vain nukkua. Hän ei halua kuolla, mutta hän haluaa olla yksin, syödä lääkkeitä ja pakollista ruokaa, ja nukkua, nukkua vain – elää horroksessa ja havahtua ehkä taas aikanaan.

Ja siinä se, Moshfeghin romaani. Paitsi ettei tietenkään ole: liki 300 sivua lääkkeiden ja unen sekoittumisesta olisi ehkä liikaa. Psykologinen romaani johdattaa yhden naisen elämään. ”Välivuotensa” aikana päähenkilö aikana katsoo myös suuren määrän 1980-luvun elokuvia (etenkin Whoopi Goldbergin), mutta ennen kaikkea hän kaiken nukkumisen ohella ajattelee. Hän muistelee edesmenneitä vanhempiaan ja vaurasta, mutta kipeää lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Ajatustensa virrassa hän katsoo mennyttä ja uutta vuosisataa: 1990-luvun loppua ja 2000-luvun ensimmäisiä vuosia, yhtä lailla populaarikulttuuria, naiskuvaa kuin terrorismin nousua. Ollakseen melkoisessa lääkepöllyssä päähenkilön muistot ja ajatukset ovat varsin teräviä, kaikki teot toki eivät.

Moshfegh paitsi piirtää kuvaa päähenkilöstään, tuo hänen elämäänsä joukon herkullisia sivuhahmoja. Hänen terapeuttinsa, jolta hän saa lääkereseptinsä, on (romaanin takakannenkin mukaan) yksi kaikkien aikojen huonoimmista. Vastavoimanaan (anti)sankarittarellamme on paras ystävänsä Reva eikä ystävyyssuhde ole helpoimmasta päästä. Joukkoon mahtuu myös muita hahmoja päähenkilön vanhemmista tämän entiseen miesystävään. Ketään ei voi sanoa miellyttäväksi, ei edes päähenkilöä, jonka vauraus oikeastaan mahdollistaa kaiken. Silti kaikki käy (lukijan) järkeen, tällaisia heidän tässä romaanissa kuuluu ollakin.

My Year of Rest and Relaxation ei varmasti ole ns. kaikkien makuun enkä itsekään ole ihan varma, mikä romaanin sanoma on – jos sillä sellaista on, mutta tarvitseeko ollakaan? Aiheen puolesta voisi kuvitella, että luvassa on kuin lääkesekoituksen sumentamaa hidaslukuista kerrontaa, mutta My Year of Rest and Relaxation on suorastaan nautittavaa luettavaa. Moshfegh kirjoittaa vetävästi ja kirkasta proosaa.

Moshfeghin romaani on samalla kertaa kipeä, masentava ja hurjan hauska, kaikesta tästä johtuen luultavasti myös vahvasti mieleen jäävä. Siinä ei juonta kuin alkuasetelman verran, mutta sen horroksen ja kirkkaiden ajatusten välinen maailma sisältää niin paljon kehystään enemmän. Mikä outo, ihana romaani!

--
P.S. Nyt koronan aikana tästä kirjasta kirjoittaminen tuntuu kummalliselta, mutta ei siitä nyt tätä mainintaa enempää.