Max Porter: Lanny

 

Max Porter: Lanny
WSOY 2020
Lanny 2019
Suomentanut Irmeli Ruuska
Kansi Martti Ruokonen
216 sivua
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

ja sitten hän kuulee sen, selvästi ja kirkkaasti, suosikkinsa suloisen äänen.
Pojan puheen.

Sillä on pää kuin delfiinillä ja muuttohaukan siivet
ja se on sellainen eläin joka varoittaa myrskystä,
vahtii säätä kun me nukumme yöllä.

Isä Suomukka -vainaa halaa itseään tautisin lehtikuusikäsin, leuka käärmeensylkikuolassa. Häntä naurattaa. Pää kuin delfiinillä ja muuttohaukan siivet! Hänen kirurginvaistonsa heräävät, ja ne tinkivät kylän halkaisemista, hän tahtoo vetää tuon lapsen esiin.

Kuulutko niihin, jotka näkevät hahmoja kivissä, puiden kannoissa, oksistoissa ja metsän varjoissa? Niin minäkin. Isä Suomukka voisi olla sellainen hahmo, sammaleen peittämä kivi tai mutaisen maan kuoresta murtautuva harjanne. Mutta hän voi olla myös ihmisen kaltainen. Hän kuulee kaiken, hän on vainaa. Erityisen hyvin Isä Suomukka kuulee pienen, omalaatuisen Lanny-pojan äänen. Lannyn perhe asuu pienessä englantilaiskylässä sopivan matkan päässä Lontoosta, jossa hänen isänsä luo uraa. Lannyn äiti kirjoittaa jännitysromaania, seuraa Lannylle pitää ikääntynyt taiteilija Pete. Sitten Lanny katoaa ja koko kylä menee tolaltaan.

Vain kuvaus Isä Suomukasta antaa osviittaa siitä, miten erikoinen Max Porterin romaani Lanny on. Se on toki kuvaus lapsen katoamisesta, mutta se on myös tajunnanvirtaa ja moniäänisyyttä, eläviä ja kuolleita, ihmisiä ja luontoa, typografialla leikittelyä. 

Enemmän kuin mitään muuta se on u p e a  romaani.

Lanny on tiivis ja hiottu kirja, joka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen tutustuttaa Lannyyn perheineen, taiteilija Peteen ja muihinkin kyläläisiin, ja pohjustaa myös Isä-Suomukkaa. Toinen osa kertoo elämästä käänteen jälkeen ja kolmas on jotain ihan omanlaistaan – tai oikeastaan kaikki osat ovat. Jokaisessa hahmot saavat oman kertojanäänensä, mutta siinä missä ensimmäisessä osassa kertoja mainitaan nimeltä, toisessa kertojat erotetaan toisistaan +-merkillä. Kolmas on tässäkin suhteessa osin oma juttunsa. Ja entä sitten kerronta? Se on osin suorempaa, osin tajunnanvirtaisempaa sen mukaan, kenen äänellä puhutaan. Irmeli Ruuskan suomennosta voi vai kiitellä.

Teksti ja taitto kulkevat kerronnan mukaan: minimalistisesti tai rönsyillen. Suomukan teksti on taitettu kursiivilla, lihavoinnilla, suoraan ja kaarevasti – kuin kaikki kylän äänet yhdistyisivät hänessä, kuten ehkä tekevätkin. Aluksi ratkaisu vaati hieman totuttelua, mutta luin Suomukka-osioita mielessäni ääneen. Mikä ihmeellinen ja virkistävä kakofonia siitä syntyikään!

Romaanina Lanny on yhtä monipuolinen kuin kertojansakin. Se on kuvaus ystävyydestä. Toisaalta se on avioliittoromaani ja myös taiteilijaromaani. AVAINKAULALAPSI LANNY SAI VAELLELLA RAUHASSA. Porterin teos on myös kuvaus yhteisöstä kriisin hetkellä, ennakkoluuloista. Kaiken lisäksi Lanny on koukuttava – en nyt sanoisi juoni-, mutta jotain sinne päin – romaani, joka koskettaa ja yllättää.

Lanny on outo ja pökerryttävä, mutta se on myös ehjä ja omalla tavallaan looginenkin. Ennen kaikkea se on mitä kaunein kertomus. Lanny on niin vahva, sen luettuaan voi olla vaikea tarttua heti muihin romaaneihin.

--

Muualla: Riitta, Tiina ja Tuija