lauantai 1. helmikuuta 2020

Taija Tuominen: Kuningaskobra



Taija Tuominen: Kuningaskobra
Tammi 2019
Kannen suunnittelu Laura Lyytinen
245 sivua
Kotimainen autofiktio

Onko minulla oikeus kirjoittaa äidistäni, lapsuudestani ja suvustani?
Onko minulla oikeus omiin muistoihini?
On kulunut lähes kaksikymmentä vuotta siitä, kun Taija Tuomisen esikoisromaani Tiikerihai on julkaistu. Kuvaus alkoholisoituneen äidin pilaamasta lapsuudesta herätti ilmestyessään kohua. Vuonna 2019 ilmestynyt Kuningaskobra on Tuomisen toinen romaani. Sen alussa lapsuudenkoti on tuhoutunut tulipalossa ja kertoja toivoo, että äitisi olisi mennyt palon mukana, isä ei ole puhunut tyttärelleen esikoisromaanin ilmestymisen jälkeen. Lapsuuden traumat kulkevat ikuisesti mukana, mutta elämä kuljettaa onneksi muualle: vieraille maille, ystävien luo, kirjoittamisen pariin.
Vau! Yhdellä, hieman hengästyneellä huudahduksella voin kiteyttää paljon Tuomisen Kuningaskobrasta. Niin romaanin aihepiireistä kuin ennen kaikkea siitä, miten Tuominen kirjoittaa – kipeästi, kauniisti, vangitsevasti. Niin vangitsevasti, että olisin lukenut Kuningaskobran lähes yhdeltä istumalta, jos työpäivä ei olisi tullut väliin.
Elämäkerrat ovat illuusioita todellisuudesta, jossa menneisyys luodaan uudelleen. Tuominen kirjoittaa hirvittävistä asioista, kaikesta siitä mitä lapsuudenkoti on häneen jättänyt. Jotain sukulaisuutta Kuningaskobrassa ja luultavasti vielä enemmän Tiikerihaissa (jota en ole vielä lukenut) on Kreetta Onkelin Ilosen talon kanssa: ainakin se, miten omia vanhempiaan ei voi valita, miten lapsuuskokemukset jäsentävät koko eloa. Jos olisin valinnut toisin, olisin hullumpi kuin äitini. Muuten romaanit ovat toki omanlaisensa, kuten myös Onkelin ja Tuomisen tapa kirjoittaa. Kumpikin kirjoittaa taidolla, Tuomisen tyyli vetoaa minuun enemmän.
Tuominen kirjoittaa rankan rinnalla pakahduttavan kauniista asioista, leppäkertuista, Alaskasta, ystävistään. David Bowie kulkee rinnalla, mikä sykähdyttää erityisesti kaltaistani Bowieta vuosia kuunnellutta, mutta miksei ketä tahansa. Tuomisen teksti elää ja hengittää samaa tahtia lukijan kanssa, muttei hengästytä, vaan on koko ajan hallittua. Tuominen kirjoittaa niin että, lukija viihtyy ja nauttii, mutta samalla myös tuntee. Traagisuus ja hauskuus elävät rinnakkain. Ja koko ajan teksti, vetää, on kepeää ja painokasta.
Nopea googlaaminen kertoo, miten kuningaskobra, siis käärme, kantaa myrkkyrauhasissaan niin paljon myrkkyä, että se voisi tappaa isonkin eläimen. Toisaalta se itse on immuuni muiden myrkkykäärmeiden puremille, vain omaa lajiaan sen on syytä varoa. En tiedä, luoko kobra nahkansa uudelleen tai kantaako se entisiä mukanaan, mutta Kuningaskobran minäkertoja tuntuu tekevän molempia eikä tule myrkytetyksi. Mennyt on aina ihmisessä, mutta toisista ihmisistä, omasta ja muista kulttuureista sekä sanoista rakentuu omanlaisensa elämä.
Tuominen vie lukijansa melkoiselle matkalle, jossa lapsena ja nuorena koettu voisi nujertaa ihmisen, mutta jossa fiktio saa oman muistin. Kirjoittaminen on yksi pelastavista asioista, Kuningaskobra onkin myös ylistyslaulu kirjoittamiselle. Fiktio on yhtä vahva kuin auto. Jos kirjoittaminen on pelastanut minut, miksi se ei voisi pelastaa muitakin?
Kuningaskobra asettuu lukijaan – asettui ainakin minuun tavalla, jota en odottanut, koska Tiikerihaita lukematta en oikeastaan edes tiennyt mitä odottaa. Ihan heti en Tuomisen romaanin lukemisen jälkeen voinut tarttua uuteen kirjaan, koska Kuningaskobran vaikutus olisi ollut liian vahva.

10 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli vähän liiankin väkevä. Oli luettava se yhdellä kertaa, ja saatava loppuun ennen iltaa. Se on tuota kaikkea mitä sanot, totta. Kuljettaa paikkoihin, joissa ei ole ollut, joita ei tunne - joissa ei ehkä pystykään olemaan. Mutta ei tarvitsekaan, on arvokasta että tämä maailma tulee kuvattua.

    Kirjan tärkein ihminen oli Hilja Mörsäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, totta, Hilja Mörsärin vaikutus on suuri. ♥

      Minullekin tämä oli väkevä, mutta koska rinnalla oli paljon kaunetta ja hauskuutta, oli lukeminen nautittavaa. Tuominen kirjoittaa niin hyvin.

      Poista
  2. Kuulostaapa rankalta ja rajulta. Pitää olla itsellä vahva olo, että tämän jaksaa lukea. Lukuelämyksiä helmikuuhun, toivotaan vähän enemmän aurinkoa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tämä ei ole niin rankka kuin voisi luulla, vaan mukana on kepeyttä ja kauneuttakin. Rankan ja kauniin vuorottelu tekee tästä nautittavan lukea.

      Kiitos samoin, ja kunpa aurinko jaksaisi paistaa!

      Poista
  3. Tämä kirja vaikutti monella tasolla. Se oli selviämiskirja, sillä kirjailija selvisi rankasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Se oli seikkailukirja, sillä kirjailija rakasti matkustelua. Se oli ystävyydestä kertova kirja, sillä Hilja pelasti kirjailijan lukioaikana ja ohjasi kirjallisuuden ja kirjoittamisen pariin. Se oli muistelmakirja muistoista, myös hyvistä, mutta myös niistä surullisista salaisuuksista.
    Koska pidän aihepiiriin kuuluvista kirjoista, jotka kertovat myös lapsen kehityksestä ja kasvusta, niin aion lukea myös tuon pelottavan Tiikerihain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, totta! Kirja on kaikkea tuota mitä sanot. Nimenomaan selviämiskirja. Ja seikkailukirja! Kirjoitamiskirja. Muistelukirja. Ja tulevaisuuteen katsovakin se on. Rakastin tämän lukemista. ♥

      Poista
  4. Katja, kuulostaa kiinnostavalta! Selviämiskirjat ovat ihan must. Niitä tulee mieleen tosi, tosi paljon eli luettu on. Olen nyt sellaisella moodilla, että kävin kirjastossa ja tartuin erään lukijan suositukseen: Saas nähdä onko teos yhtä vahva kuin häneltä toinen lukemani. Lukijoista on iloa: En ollut edes ollut tietoinen tuon kirjan suomentamisesta. En kerro nyt mikä vielä, kun on sitä ennen pari muuta.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on kiinnostava ja uskoisin, että olisi ihan sinun kirjasi. Laita siis muistiin! Harvoin osaan suositella sinulle mitään, koska luet niin paljon ja laajasti, mutta tämä!

      Mielenkiinnolla odotan, mikä on saamasi lukijan suositus.

      ♥♥

      Poista
  5. Vaikuttaapa vahvasti koskettavalta lukuelämykseltä. Olen kuullut tästä paljon kehuja, mutta en oikeastaan tiedä, onkohan tämä "minun" kirjani. Odotan tätä kirjaston varausjonossa.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista