Rachel Cusk: Transit

Rachel Cusk: Transit
Faber & Faber 2016 (pokkaripainos 2018)
Kannen suunnittelu Rodrigo Corral
Kannen valokuva Charlie Engman
260 sivua
Brittiläinen romaani

I imagined her in the dusk of a Paris garden, untouched in her white dress, an object thirsting if not for interpretation then for fulfilment ant least of an admiring human gaze, like a painting hanging on a wall, waiting.

Joulukuussa 2018 luin kirjan, jota oli vaikea lokeroida, mutta yritin silti. Olin sitä mieltä, että Rachel Cuskin Ääriviivat on episodiromaani tai – otin määrittelyssä takapakkia – jotain sinne päin. Ihailin sitä, miten teos ei ollut juoniromaani, mutta siten se ei toisaalta rakentunut (vain) fragmenteista ja tajunnanvirrastakaan. Rakastin sitä, miten vaivatonta ja eksyttävää Cuskin lukeminen oli. Toukokuussa 2019 Helsinki Litissä minulle hienointa oli juuri Cuskin kuuntelu.

Cuskin Siirtymä oli Helsinki Litin aikaan juuri suomennettu ja vaikka arvostan Kaisa Katteluksen suomennoksia (esimerkiksi Ääriviivojen käännös on upea!), keskustelun innoittamana halusin kokeilla Cuskin lukemista englanniksi. Aloittelinkin Transitia jo tuolloin toukokuussa bussimatkalla kotiin, mutta velloin jonkinlaisessa kirjakeskustelujen aikaansaamassa hyvässä ähkyssä ja kirja jäi kotona pinoon. Kuten niin monesti aiemminkin, kannatti nytkin hyvää odottaa.

Vaikka luin kirjan englanniksi, kirjoitan Siirtymästä nyt sen suomenkielisellä nimellä. Ääriviivojen tavoin ei Siirtymäkään asetu tarkkojen määrittelyjen sisälle ja hyvä niin. Romaani – ja vaikka juuri irtisanouduin määrittelyistä, on kyse romaanista – on trilogian keskimmäinen osa.

Transitissa trilogian avausosasta tuttu Faye muuttaa Lontooseen yhdessä poikiensa kanssa. Hänen avioliittonsa on päättynyt ja Fayen täytyy totuttautua uuteen elämäntilanteeseen. Suhteet entisiin tuttuihin muuttuvat väistämättäkin ja uusia ihmisiä tulee Fayen elämään. Näitä ihmisiä, pitkäaikaisia tuttavia ja sukulaisia, lyhytkestoisia kohtaamisia Faye tarkkailee samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä: tulkinnat toisista pohjautuvat siihen, mitä koemme ja näemme.

Fayen ja muiden ihmisten kautta Cusk valottaa laajoja teemoja, kuten taidetta, filosofiaa ja muita olemassaolon kysymyksiä, yhteiskunnallisuutta, sukupuolisuutta, mansplainingia. Samalla arki on vahvasti läsnä: remontoiminen, naapuri- ja sukulais- ja muut ihmissuhteet, kaiken kipeys. Tunnelma on melko painostava ja arkisuudessaan mystinen, kuin valot ja varjot väreilisivät kaiken yllä.

Kuten Ääriviivoissa, on myös Siirtymässä Faye on eräänlainen ihmisristeys. Hän itse on ikään kuin paikalla, mutta samalla hän on sivussa ja edelleen kaiken keskellä. Kuva hänestä rakentuu muiden ihmisten kautta, keskustelujen ja suhtautumisen, mutta samalla tavalla nuo ihmiset saavan äänensä hänen näkökulmastaan. Itse asiassa Siirtymä tuo Fayen lähemmäksi kuin Ääriviivat – ainakin minulle. Ehkä juuri siksi Faye onkin niin kiehtova, yhtä kiehtova kuin kuka tahansa ohikulkevista ihmisistä. Tämä on jotenkin niin hienoa, etten osaa pukea sitä edes sanoiksi. Kyse ei ole mistä tahansa romaanista, jossa kertoja vieraannuttaa itsensä – ei Faye vieraannuta, hän on. Miten Cusk osaakin!

Siirtymä oli minulle Ääriviivojakin vahvempi lukukokemus. Alku ihastutti, sitten epäröin ja mietin, että olisiko sittenkin pitänyt lukea kirja suomennettuna. Pian kokonaisuus vei mukanaan ja lopussa tapahtui se, mitä taide (usein parhaimmillaan) voi saada aikaan: liikutuin. En liikuttunut niinkään mistään tapahtumasta, vaan siitä, miten Siirtymän loppu on niin täydellinen ja samalla niin auki: onneksi Kunnia (engl. Kudos) ilmestyy vielä tänä keväänä.