torstai 6. helmikuuta 2020

Anna Burns: Maitomies



Anna Burns: Maitomies
Docendo 2019
Milkman 2018
Suomentanut Laura Jänisniemi
399 sivua
Brittiläinen romaani

Häpeä oli minulle vieras asia. Siis sanana, koska se ei vielä kuulunut yhteiseen sanastoomme. Häpeän tunne oli minulle varmasti tuttu, ja tiesin että niin oli kaikille muillekin. Se ei missään nimessä ollut laimea tunne, sillä se tuntui väkevämmältä kuin suuttumus, väkevämmältä kuin viha, väkevämmältä kuin edes kaikkein salatuin tunne, pelko. Siihen aikaan häpeää vastaan ei voinut mitenkään taistella eikä sen yläpuolelle voinut nousta. Ja usein se oli julkinen tunne, vaati kasvaakseen joukkoja, olipa itse häpäisijän, häpäisyn todistajan tai häpäisyn kohteen roolissa. Koska tunne oli niin mutkikas, hyvin monimuotoinen, useimmat täkäläiset keksivät kaikenlaisia kiemuroita, jotta eivät joutuisi kokemaan sitä: tappoivat ihmisiä, tekivät heille sanallista väkivaltaa, vahingoittivat heitä henkisesti ja  ei mitenkään vähäisimpänä tai harvinaisimpana  tekivät samoja asioita myös itselleen.
Kaupunki vaarallinen. On pommi-iskuja, puolensa valitsevia ihmisiä, tarkkailijoita, huhujen levittäjiä. Annetuista malleista ei saa poiketa, kaikki rajantakainen edustaa väärää, samoin toisella tavalla uskovat. Kaupungissa voi olla vaarallista jopa lukea kirjaa ulkoillessaan. Erään perheen siskoksista keskimmäinen, minäkertoja, on 18-vuotias tyttö, joka lenkkeilee puistossa. Kun Maitomieheksi kutsuttu puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluva mies pyrkii hänen seuraansa, alkavat juorut liikkua entistäkin vahvemmin. Maitomies tuntuu tietävän nuoren naisen perheestä paljon.
Anna Burnsin The Man Booker -palkittu romaani Maitomies pureutuu huhujen, seksuaalisen häirinnän ja politiikan teemoihin. Sitä määrittävät käsitykset häpeästä ja yhteisöllisestä kontrollista.
Maitomies on runsas romaani, joka pitää paljon piilossa. Romaanin paikka ja aika ovat häivytetty. Teoksen maailma voi hyvin sijoittua muutaman vuosikymmenen takaiseen Belfastiin, josta Burns on syntyisin, mutta kyse on voi olla myös dystopiasta. Joku voisi lukea Maitomiehen allegoriana brexitistä, toinen taas näkee siinä vaikutteita Margaret Atwoodin tuotannosta. Kuitenkaan Burnsin teos ei ole pastissi mistään toisesta teoksesta, vaan se on ihan omanlaisensa.
Yhtä lailla ajan ja paikan kanssa ovat muutkin tunnistettavat asiat etäännytetty  siis fiktiossakin tunnistettavat: keskeishenkilöillä ei ole nimiä. On ensimmäinen sisko, ehkä-poikaystävä, kolmas lanko ja McJoku. Nimeltä mainitaan vain kuuluisuuksia tai historian henkilöitä. On myös yhteiskunnallista liikehdintää kuvastavia kasvottomaksi jääviä irtautujia ja naisten alaryhmiä.
Maitomies on tiheä tunnelmaltaan, merkityksiltään ja myös rakenteellisesti. Sen luvut ja kappaleet ovat pitkiä, se sekä häivyttää että kertoo. Tapahtumissa – jo alussa käy ilmi, että Maitomies kuolee – on kuitenkin käsinkosketeltavaa kirkkautta, on kuin unenomaisuus ja terävyys olisi kirjoitettu samoihin lauseisiin.
Etäännyttäväkin Maitomies on tunteikas, lähelle tuleva romaani. Se on raskaslukuinen kirja, jonka haluaisi päättyvän mahdollisimman pian. Silti sitä lukee ahmien, sillä romaanin outo tunnelma ja Burnsin taitava tarinankuljetus pakottavat kääntämään seuraavallekin sivulle ja sitä seuraavalle.

Vaikka Maitomies on eittämättä hieno romaani, en ole ihan varma, pidinkö siitä vaiko en. Sillä se ei ole helppo, virkistävä tai rakastettava romaani, mutta vaikuttava se on. Burns taitaa tehokeinot ja tuntuu kirjoittavan juuri sellaista proosaa kuin haluaa.

8 kommenttia:

  1. Katja, olet sisukas! Minä olisin lopettanut niiden maagisten 10 sivun jälkeen...

    (Linnuntie -romaanista tuli mieleeni, että oletko lukenut Armonyön? Se on jäänyt alitajuntaani, siinä on jotain Humisevasta harjusta...ja sitten ihan omaansa.)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä vei niin, ettei voinut kesken jättää! En ole sisukas, jos kirja ei kiehdo, tämä kiehtoi.

      (En ole lukenut Armonyötä, hyvä muistutus, kiitos!)

      ♥♥

      Poista
  2. Tuon kirjoittamasi jälkeen, olen melko varma, että en jaksaisi lukea teosta loppuun. Silti sait minut kiinnostumaan teoksesta:)

    Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, tämä ei ole kaikkien kirja enkä itsekään ole ihan varma, mitä tästä pidin, mutta upea romaani tämä on.

      Kiitos samoin, hyvää viikonlopun jatkoa! :)

      Poista
  3. Kiinnostava aihe, mutta pitkät luvut ja kappaleet sekä raskaslukuisuus hyydyttävät minut alta aikayksikön, joten ei taida olla minun kirjani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, tämä on jännästi raskas ja silti koukuttava. Aina kannattaa kokeilla ja jättää kesken, jos ei tunnu omalta. :)

      Poista
  4. Tämä on varmaan kirja, joka vaatii just sen oikean lukuhetken. Odottelee hyllyssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, luulen, että toimii paremmin oikealla mielialalla - tai ainakin silloin, kun jaksaa keskittyä. Pikalainan vuoksi jouduin lukemaan tämän nopeammin kuin mikä olisi ollut itselleni hyväksi, mutta hieno lukukokemus silti.

      Poista