perjantai 4. tammikuuta 2019

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä


Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
Gummerus 2018
Three Daughters of Eve 2016
Suomentanut Sari Karhulahti
Kannen kuvat Shutterstock
484 sivua
Turkkilainen romaani
Kulkuri tutki toinen kulmakarva koholla kuvaa. Miehen ja kolmen naisen kasvoja. Opettajan ja hänen oppilaidensa. Heillä kaikilla oli päällystakki yllä, hattu päässä ja huivi kaulassa, ja he seisoivat joko kylmyyden takia tai vanhasta tottumuksesta tiiviisti lähekkäin Thomas Bodleyn perustaman kirjaston edessä Oxfordissa vangittuina ikuisiksi ajoiksi yhteen kuvanottotalven hyytävimmistä päivistä.
Ryöstö keskellä päivää palauttaa muistot Perin mieleen. Keski-ikäistyvä istanbulainen Peri on hyväosainen nainen, joka on menossa illaksi juhliin. Kun päihteitä käyttävä koditon iskee hänen kimppuunsa, tipahtaa Perin käsilaukusta kuva, joka vie Perin ajatukset 2000-luvun alun Oxfordiin karismaatisen professori Azurin seminaariin. Oxfordissa Peri oli ystävystynyt kahden naisen, vapaamielisen ja itsevarman Shirinin ja uskonnollisen feministin Monan, kanssa. Azurilla tuntui olleen valtaa kaikkiin kolmeen naiseen. Paitsi Oxfordin-vuosiaan, Peri pohtii myös omia lähtäkohtiaan uskonnollisesti ristiriitaisessa perheessä kasvaneena. Samalla ryöstön jälkeinen juhlailta etenee ja pöydät notkuvat: mennyt ja nykyisyys lomittuvat. Maailman ristiriitaisuus avautuu Perille vahvemmin kuin ehkä koskaan aiemmin.

Turkkilaisen Elif Shafakin romaani Eevan kolme tytärtä on kolmeen eri aikakauteen, 1980- ja 2000-lukujen alkuun sekä vuoteen 2016, sijoittuva yhdenpäivänromaani. Kaikki tapahtuu periaatteessa iltapäiväisen ryöstön ja juhlaillan aikana, mutta laajenee Perin koko elämää kattavaksi. Shafak tarkastee niin Turkin poliittista liikehdintää, uskontoa, naisen asemaa ja perhesiteitä. Teoksen nimi viittaa Perin lisäksi myös Monaan ja Shiriniin, mutta keskiössä on koko ajan Peri.
En ole aiemmin lukenut Shafakia. Vuosikymmenen alussa suomennettu Rakkauden aikakirja oli hyllyssäni jonkin aikaa (voitin sen muistaakseni blogiarvonnasta vuosia sitten), mutta pelkäsin romaanin olevan liian viihteellinen suhteessa tematiikkaansa. Rakastan nk. korkeakirjallisuutta, toisinaan nautin puhtaasta viihteestä. Mutta vaikeimpia ovat ne kirjat, jotka taiteilevat rajoilla; kirjat, joissa painaavat teemat sisältävät turhia itsestäänselvyyksiä tai viihderomaanit, jotka koettavat olla jotain enemmän. Pelkäsin, että Eevan kolme tytärtä on juuri tällainen romaani. Ja osin onkin: kärjistykset ovat paikoin turhankin alleviivattuja, jotkut dramaattiset tapahtumat on kuvattu tarpeettoman yksityiskohtaisesti. Vakavaan sekoittuu toisaalta saippuaoopperamaista ylellisyyttä, toisaalta jopa jonkinlaista maagis-realismiksi naamioitunutta yliluonnollisuutta. Myös toistoa on paikoin, lukija uskoisi vähemmälläkin.

Silti nautin Shafakin romaanin lukemista. Rakastin sen sujuvuutta, viehätyin sen teemoista, kuten Turkin politiittisesta historiasta ja ristiriidoista. Kiinnostuin maasta monella tapaa rajoilla: maanosien, uskontojen, moderniuden ja vanhoillisuuden. Nautin myös siitä, miten Shafak kuljettaa tarinaa eri aikakausissa ja ympäristöissä, miten Peri hahmona muuttuu – tai tulee muutetuksi. Perissä on tuttua ja vierasta sekä todellakin tarina kerrottavanaan.
Henkilökuvaus toimii joistakin kliseistään huolimatta muutenkin – etenkin silloin kun se sekoittuu uskontoon: Uskonto oli syöksynyt Nalbantoglujen [Perin sukunimi] elämään odottamatta kuin meteori ja synnyttänyt kuilun, joka jakoi perheen jäsenet kahakoivaan leiriin.  Perin koti rinnastuu Turkkiin, maahan Euroopan ja Aasian, sekulaarin ja uskonnollisuuden välillä. Äiti Selma on vanhoillinen muslimi, joka koettaa saada bikineissä kulkevia naisia luopumaan asuistaan, isä Mensur on tapamuslimi, joka ei välttämättä usko mihinkään ja tuo joulukuusen sisälle. Perin isoveljistä toinen Hakan, on kansallismielinen ja uskonnollinen. Toinen, Umut, on kallellaan vasemmistolaisuuteen.

Shafak kirjoittaa vetävästi ja poliittisesti. Vaikka lukiessani kaipasin vähemmän viihdettä, viihdyin (!) romaanin parissa mainiosti. 
Kokonaisuus on pienistä notkahduksistaan huolimatta ehyt, sopivan avoin ja kauttaaltaan kiinnostava. Shafakilla on kirjailijana hyvä visuaalisuuden taju: Perin Oxford kirjakauppoineen ja luentosaleineen on kuin brittiläisistä tv-sarjoista, Istanbul taas toisaalta rosoinen, toisaalta luksusta täynnä, mutta aina yhtä värikylläinen.

Parasta romaanissa on tietty rohkeus. Shafak on kirjailija, joka uskaltaa ottaa kantaa ja kyseenalaistaa asioita. Hän kirjoittaa kiehtovasti siitä ristiriidasta, joka hänen sukunsa maassa (kirjailija itse asuu Lontoossa) elää: Istanbul oli kuin dementoitunut noita, joka oli unohtanut taikajuomisensa reseptit. Hän arvostelee Turkkia, mutta toisaalta arvostaa maata, sen kulttuuria ja tarinoita – ja sen ihmisiä.

14 kommenttia:

  1. Olen lukenut ja rakastanut monia Shafakin kirjoja, mutta jotenkin en saanut tähän katalogin perusteella sytytystä. Siis aihe ei kiehtonut. Rakkauden aikakirja oli loistava! Samoin myös Kirottu Istanbul ja mitä mausteentuoksuisia häneltä nyt olikaan. Olen todella iloinen, että korkkasti Shafakin♥♥ Hän on hyvä♥ Ja olet niin oikeassa mitä tulee Shafakin visuaalisuuden tajuun!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen huomannutkin että olet kirjoittanut monesta Shafakin kirjasta. ♥ Minä innostuin vasta tästä, mutta nyt tuntuu että voisin lukea muitakin. Pelkään vähän, että muissa mausteisuus ja muu aistikkuus nousee liiaksi esille, mutta aion kokeilla. Tämän kirjan perusteella Shafak vaikuttaa taitavalta kertojalta.

      ♥♥

      Poista
  2. Juuri aloittelen tätä, joten kiitos hienosta arviosta♥

    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kerro sitten mitä tykkäät. ♥

      Samoin, vaikka hieman haikeaa on riisua joulu pois.

      Poista
  3. Olen lukenut pari Shafakin kirjaa, ja nyt tekee mieli lukea tämäkin.

    VastaaPoista
  4. Shafakin rohkeus on merkillepantavaa ja herättää tosiaan arvostusta! Turkkilaista kirjallisuutta en ollut Pamukia lukuunottamatta juurikaan lukenut, ja vaikka kirjan esittely herätti pieniä arveluja sisällön laadusta, niin uteliaisuus voitti ja toden totta kannatti!
    Teos käsitteli ja herätti paljon kysymyksiä - myös lukijalle - mutta kysymyksethän ovat vastauksia tärkeämpiä, vai ovatko!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, hyviä kysymyksiä, ja olen samaa mieltä: kysymykset ovat (monesti) tärkeämpiä kuin vastaukset. Se, että pohtii asioita ja peilaa niitä muuhun maailmaan.

      Minäkään en ole tainnut lukea muuta turkkilaista kirjallisuutta kuin Pamukia ja nyt Shafakia.

      Poista
  5. Olen kirjailijan fani. Blogista löytyy Kirottu Istanbul, Kunnia, Valkoinen elefantti ja Eevan kolme tytärtä. Kirjojen yhteiskunnallinen kritiikki on kiinnostavaa ja se verhoutuu hienosti tarinoihin.
    Laitan Rakkauden aikakirjan lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, oletkin kirjoittanut monesta Shafakin teoksesta. Mikä on suosikkisi? Hienosti Shafak yhdistää yhteiskuntakritiikin vetävään tarinaan.

      Poista
  6. Yritin lukea postauksesi vain silmäillen, sillä olen päättänyt hommata tämän teoksen, enkä halunnut nähdä mahdollista kritiikkiä! ;)

    Kiva nähdä ylempää, että Mai tykkää Shafakista, uskon että siinä tapauksessa minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, toivottavasti silmäily kertoi se, että tämä on moniulotteinen ja kiinnostava romaani. :)

      Poista
  7. "Mutta vaikeimpia ovat ne kirjat, jotka taiteilevat rajoilla; kirjat, joissa painaavat teemat sisältävät turhia itsestäänselvyyksiä tai viihderomaanit, jotka koettavat olla jotain enemmän."

    Tuo on muuten niin niin totta! Olen ajatellut monta kertaa lukea Shafakin Valkoisen elefantin, mutta jokin on pistänyt vastaan. Pitäisi vain murtaa ennakkoluulot...

    Tämän sinun tekstisi innoittamana voisinkin ainakin maistella Shafakin tekstiä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, eikö olekin! Mutta Shafakia kannatti lukea. Lue sinä Valkoinen elefantti, niin tulen lukemaan bloggauksesi ja päätän sitten, että luenko sen kirjan vaiko en. :)

      Poista