sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sadie Jones: Kotiinpaluu


Sadie Jones: Kotiinpaluu
Otava 2016, Otavan kirjasto
The Outcast 2008
Suomentanut Marianna Kurtto
Kannen kuva Getty Images
355 sivua
Brittiläinen romaani

Alice katseli Lewisia ja päätyi ajattelemaan, että tämä oli rikki. Hän yritti olla ajattelematta niin, eikä hän koskaan kertonut ajatuksestaan kenellekään, varsinkaan Gilbertille, jolla oli kova tarve uskoa että Lewsi pääsisi surustaan - mutta Alice tunsi että Lewis oli rikki, eikä sille voisi mitään. Hän toivoi että Lewis paranisi, mutta ajatus siitä että hän voisi auttaa haihtui ilmaan. Lewis oli kuin haavoittunut lintu. Ja haavoittuneet linnut kuoleva aina, Alice ajatteli.

Mutta Lewis ei kuole, vaan kasvaa teiniksi ja nuoreksi aikuiseksi. Elokuussa 1957 pörssimeklarin poika palaa lapsuudenkotiinsa vapauduttuaan vankilasta, jossa hän istunut rangaistustaan parin vuoden ajan. Lewisin kotiinpaluu paljastaa kipupisteitä paitsi hänen omassa perheessään, myös naapurustossa, Carmichaelin arvostetussa perheessä, jossa despoottimainen isä Dicky säätelee tytärtensä Kitin ja Tamsinin elämää.

Brittiläisen Sadie Jonesin nyt suomennettu esikoisromaani Kotiinpaluu on kipuisan lukukokemuksen tarjoava romaani, joka tuntuu huutavan välittämisen ja lähimmäisen hädän huomaamisen perään. 1950-luvun englantilaisen ylemmän keskiluokan perässä kaikki hätä kun näet lakaistaan piiloon: tennisottelun seuraamiseen, illallisen suunnitteluun, kirjallisuuskeskusteluun, samppanjacocktailiin. Ehkä kauheat asiat voi tyystiin unohtaa, ainakin viesti kovia kokeneille tuntuu kuuluvan: Yritä olla ajattelematta asiaa.

Asiaa ei kuitenkaan voi olla ajattematta, kun yöt menevät valvoen ja koettaen löytää jotain, johon tarttua jotta ei hukkuisi mustuuteen. Kotiinpaluu sisältää suuria tunteita kerronnallisella, lukijaa liki tulevalla tasolla. Siinä missä romaanin sivistynyt, ulkoisesti hyvinvoiva ylempi keskiluokka piilottaa tunteensa päivällisiin, läheistensä pahoinpitelyyn ja ulkoiseen tunteettomuuteen sekä aina niin korrektiin käytökseen, kasvaa lukijan ahdistus: miksi he pitävät kaiken sisällään? Miksi ihmeessä he eivät käy vastarintaan? Ja ennen kaikkea: miten he saattavat jättää pienen pojan niin yksin? Sydänalaa puristaa ja kurkkua kuristaa useammankin kerran Jonesin romaania lukiessa. Mieli on koko ajan Lewsin ja Kitin puolella, jossain vaiheessa Alicenkin luona.

Mutta tunnetaso ei tietenkään yksin riitä tekemään romaania hyväksi. Onneksi Jones on taitava kertoja, joka kirjoittaa varmaotteista, tyylikästä ja hetkittäin rajuakin proosaa. Kotiinpaluu vetää kerronnallisesti, puhuttelee tematiikaltaan, viehättää aikakaudellaan ja tietenkin koskettaa syvältä. Tiettyjä itsestäänselvyyksiä teoksessa on, kuten jotkut Lewsin reagointikeinot, mutta ne voi laskea esikoisromaanin piikkiin ja omalla tavallaan ne lisäävät rajuuden ja irrallisuuden tunnetta. Muutamassa kohtaa myös romaanihenkilöiden nimet näyttävät menevän sekaisin, mutta siitä huolimatta Marianna Kurton suomennos on kauttaaltaan onnistunut.

Tiivistäen: Kotiinpaluu iskee hetkittäin kuin läimäys vasten kasvoja. Se on hyvin kirjoitettu romaani, joka pakahduttaa kauemmin kuin kestonsa ajan. Se jos mikä on merkki tunnetasolla väkevästä romaanista.

--

Kotiinpaluun ovat lukeneet myös Katri, LeenaSirri ja Tuija.

14 kommenttia:

  1. Miten minusta tuntuu, että vaikka lukisin kolmannenkin Sadie Jonesin, pitäisin tästä esikoisesta eniten. Minusta tämä on brittiläinen Linnuntie! Just tuo keskiluokkainen kylmyys, epäempaattiset normit, omahyväisyys, joka ei näe malkaa omassa silmässä...Gilbert on kanssa yksi varsinainen 'tapaus'. Elizabeth...eihän hänestä voinut olla pitämättä, vaikka...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tiedätkö, sama tunne! Tämä tulee liki niin toisenlaisella tavalla. Viime vuonna suomennettu Ehkä rakkaus oli totta oli sekin hyvä romaani ja nautin sen lukemisesta, mutta tämä on kuitenkin toista luokkaa. Jotenkin selvemmin Otavan kirjaston kirja, "Sininen" kirja. Ja Elizabeth... niin, miten kaikki muuttuikaan.

      <3

      Poista
    2. Katja, tässä on se Otavan Sinisen taika, jota aina sarjalta odotan. En voi kieltää, vaikka on vasta tammikuu, että tämä on vuoden lopussa kuumassa ryhmässäni.

      <3

      Poista
    3. Olen samaan mieltä, tämä tulee ehdottomasti kuulumaan vuoden parhaiden joukkoon. Vaikuttava.

      Poista
  2. Taas tarjoaa kirjaelämys paljon pohdittavaa perheestä, etenkin isistä ja lapsista. Jones tarjoaa hyytävää kuvaa ymmärtämättömyydestä ja lapsen jättämisestä henkisesti eristyksiin. Katja, vangitset postaukseesi hienosti kirjan hengen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, tämän luettuaan tosiaankin ajattelee monenlaista. Helppolukuinen romaani mukaansatempaavuudessaan, mutta kaikkea muuta kuin helppo. Pidin tästä enemmän kuin viime vuonna suomennetusta Jonesista.

      Kiitos!

      Poista
  3. Ajattelen postauksestasi kuten Tuija: vangitset hienosti tähän kirjan hengen. Sanot sen, mitä en itse tahtonut oikein saada sanoiksi.

    Mutta huh mikä kirja. Ja minäkin vähän takeltelin itsestäänselvyyksien kanssa, mutta lopulta ne istuivat tähän oikein hyvin. Toimivat ja tekivät tästä melkoisen piikin lihassa - hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos. <3 Tästä oli aika vaikea kirjoittaa ja minun piti ottaa nyt luettavaksi aika kepeä ja viihteellinen kirja.

      Itsestäänselvyydet tässä ovat kyllä sellaisia toimintatapoja, joita ikävä kyllä varmasti tehdään tuollaisten kokemusten jälkeen. Eli totta, ne istuivat hyvin kirjaan ja lisäsivät sen tehoa.

      Poista
  4. Tämän päälle olen lukenut muut Jonesin romaanit ja tämä on siellä Jonesin lukemisen sydämessä aina. Suomennoksen nimi on huono ja varsinkin, kun se muistuttaa niin kovasti Adichien romaanin nimeä. The Outcast tuo teokseen ihan erilaisen potkun jo nimellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppua, sinua aina ajattelenkin kun joku mainitsee Sadie Jonesin. :) Tämä Kotiinpaluu teki minuun valtavan vaikutuksen, kirja tuli jotenkin niin lähelle. Nimestä olen samaa mieltä, Outcast on parempi. Miten sen muuten järkevästi suomentaisi? Hylkiö? Ulkopuolinen?

      Poista
    2. Minullekkin tulee heti Omppu mieleen:)

      Minä taas pidin jsut tästä nimestä ja tästä kannesta. Jos nimi olisi käännetty suoraan, ei tulkittu, se olisi ainakin minulla ollut pois tarinasta. Ja hylkiöstä tulee mieleen joku dekkari tms. Eve, Rilken kääntäjä, tlkitsija, opetti minulle, että aina ei ole hyvä suomentaa, vaan tulkita. Minusta Otava teki tässä oikein, mutta nämä ovat makukysymyksiä. Mää vaan niin paljon tykkäsin tässä kaikesta <3

      Poista
  5. Wau, kuulostaa vielä lupaavammalta kuin mitä ensimmäinen suomennos oli. Siitäkin pidin jo paljon, mutta tämä vaikuttaa vielä rosoisemmalta.

    VastaaPoista
  6. Niin monia kirjoja odottamassa, tämäkin! Se verran luin tekstiäsi tästä että tiedän; jotakin hyvää luvassa...

    VastaaPoista
  7. Juuri lopettelin lukemisen, hieno kirja todellakin. Juuri tuo kykenemättömyys välittämään ja olemaan oikeasti läsnä läheisille tuntui todella raastavalta. Miten pieleen mennään, aina, kun asioista ei puhuta ja kaikki koetetaan peittää kuoreen ja kulisseihin?

    VastaaPoista