Sadie Jones: Kotiinpaluu

Sadie Jones: Kotiinpaluu
Otava 2016, Otavan kirjasto
The Outcast 2008
Suomentanut Marianna Kurtto
Kannen kuva Getty Images
355 sivua
Brittiläinen romaani

Alice katseli Lewisia ja päätyi ajattelemaan, että tämä oli rikki. Hän yritti olla ajattelematta niin, eikä hän koskaan kertonut ajatuksestaan kenellekään, varsinkaan Gilbertille, jolla oli kova tarve uskoa että Lewsi pääsisi surustaan - mutta Alice tunsi että Lewis oli rikki, eikä sille voisi mitään. Hän toivoi että Lewis paranisi, mutta ajatus siitä että hän voisi auttaa haihtui ilmaan. Lewis oli kuin haavoittunut lintu. Ja haavoittuneet linnut kuoleva aina, Alice ajatteli.

Mutta Lewis ei kuole, vaan kasvaa teiniksi ja nuoreksi aikuiseksi. Elokuussa 1957 pörssimeklarin poika palaa lapsuudenkotiinsa vapauduttuaan vankilasta, jossa hän istunut rangaistustaan parin vuoden ajan. Lewisin kotiinpaluu paljastaa kipupisteitä paitsi hänen omassa perheessään, myös naapurustossa, Carmichaelin arvostetussa perheessä, jossa despoottimainen isä Dicky säätelee tytärtensä Kitin ja Tamsinin elämää.

Brittiläisen Sadie Jonesin nyt suomennettu esikoisromaani Kotiinpaluu on kipuisan lukukokemuksen tarjoava romaani, joka tuntuu huutavan välittämisen ja lähimmäisen hädän huomaamisen perään. 1950-luvun englantilaisen ylemmän keskiluokan perässä kaikki hätä kun näet lakaistaan piiloon: tennisottelun seuraamiseen, illallisen suunnitteluun, kirjallisuuskeskusteluun, samppanjacocktailiin. Ehkä kauheat asiat voi tyystiin unohtaa, ainakin viesti kovia kokeneille tuntuu kuuluvan: Yritä olla ajattelematta asiaa.

Asiaa ei kuitenkaan voi olla ajattematta, kun yöt menevät valvoen ja koettaen löytää jotain, johon tarttua jotta ei hukkuisi mustuuteen. Kotiinpaluu sisältää suuria tunteita kerronnallisella, lukijaa liki tulevalla tasolla. Siinä missä romaanin sivistynyt, ulkoisesti hyvinvoiva ylempi keskiluokka piilottaa tunteensa päivällisiin, läheistensä pahoinpitelyyn ja ulkoiseen tunteettomuuteen sekä aina niin korrektiin käytökseen, kasvaa lukijan ahdistus: miksi he pitävät kaiken sisällään? Miksi ihmeessä he eivät käy vastarintaan? Ja ennen kaikkea: miten he saattavat jättää pienen pojan niin yksin? Sydänalaa puristaa ja kurkkua kuristaa useammankin kerran Jonesin romaania lukiessa. Mieli on koko ajan Lewsin ja Kitin puolella, jossain vaiheessa Alicenkin luona.

Mutta tunnetaso ei tietenkään yksin riitä tekemään romaania hyväksi. Onneksi Jones on taitava kertoja, joka kirjoittaa varmaotteista, tyylikästä ja hetkittäin rajuakin proosaa. Kotiinpaluu vetää kerronnallisesti, puhuttelee tematiikaltaan, viehättää aikakaudellaan ja tietenkin koskettaa syvältä. Tiettyjä itsestäänselvyyksiä teoksessa on, kuten jotkut Lewsin reagointikeinot, mutta ne voi laskea esikoisromaanin piikkiin ja omalla tavallaan ne lisäävät rajuuden ja irrallisuuden tunnetta. Muutamassa kohtaa myös romaanihenkilöiden nimet näyttävät menevän sekaisin, mutta siitä huolimatta Marianna Kurton suomennos on kauttaaltaan onnistunut.

Tiivistäen: Kotiinpaluu iskee hetkittäin kuin läimäys vasten kasvoja. Se on hyvin kirjoitettu romaani, joka pakahduttaa kauemmin kuin kestonsa ajan. Se jos mikä on merkki tunnetasolla väkevästä romaanista.

--

Kotiinpaluun ovat lukeneet myös Katri, Leena, Sirri ja Tuija.