torstai 24. syyskuuta 2015

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea


Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Tammi, Keltainen kirjasto 1965
Alkuteos Senbazuru 1949-51
Saksasta ja englannista kääntänyt Eeva-Liisa Manner
149 sivua
Japanilainen romaani

Puutarhan puiden nuoret lehdet loivat keveitä varjoja liukuoven läpikuultoiseen paperiin. Pehmeät olkapäät hohtivat, ja kimonin kirkas silkki. Hiusten tumma loiste syveni.
[--] Ja Kikuji näki miten punaisessa silkissä lensi tuhat valkoista kurkea.

Nuori Kikuju on menossa teeseremoniaan, mutta lapsuudessa nähty yksityiskohta ei jätä häntä rauhaan. Hän muistaa, miten oli vuosia aiemmin vieraillut teeseremonian opettajan Chikako Kurimoton luona yhdessä isänsä kanssa ja miten Chikako oli ollut olohuoneessaan kimono auki. Valtava luomi oli peittänyt puolet Chikakon vasemmasta rinnasta. Muistikuva luomesta vaivaa Kikujun mieltä ja monet muutkin muistot palaavat hänen mieleensä. Chikako Kikujin ja Yukiko-nimisen tytön menevän yhteen. Toisaalta Kikujin isän entinen (sala)rakas rouva Oota ja tämän Fumiko-tytär ovat hekin läsnä teeseremoniassa.

Onko teillä mielikuvia joidenkin maiden tai alueiden kirjallisuudesta? Vaikkapa venäläisen kirjallisuuden raskaudesta, latinalaisamerikkalaisen rönsyilystä - tai japanilaisen kauniista omituisuudesta? Usein mielikuvat ovat tietenkin yhtä totta ja yhtä vääriä kuin julkaistujen kirjojen määrä: missä tahansa julkaistuun kirjallisuuteen mahtuu stereotyyppisiä teoksia, rajojen rikkojia ja jotain siitä välistä. Lumen maallaan minut lumonneen Yasunari Kawabatan romaani Tuhat kurkea on selvästi tällainen mielikuvien japanilainen, se on sekä kaunis että omituinen, pienieleinen ja kuitenkin tunteikas.

Kaunis se on ennen kaikkea kieleltään ja tunnelmaltaan. Kawabatan kirjoitustyyli huokuu kauneutta käsittääkseni (tietenkin!) myös alkukielisenä, mutta saksasta ja englannista romaanin kääntänyt Eeva-Liisa Manner kirjoittaa runoilijan kieltä, ilmavaa ja samalla hyvin tarkkaa. Manner tavoittaa käännöksellään jotain sellaista, joka osuu haikeutta rakastavan lukijan sieluun, muttei unohda arkisen ympäristön tarkkaa kuvausta, joka tietenkin on Kawabatan luomaa. 

Teetä valmistava tyttö oli kuin kirkas lehti keski-ikäisten naisten katkeraa menneisyyttä vastaan, ja hän oli Kikujusta kaunis.

Tarinakin on kaunis, mutta myös omituinen. Vaikka Kawabata kuvailee tarkkaan teeseremoniaa - miten neljä sataa vuotta vanhan teekupin pohjaan maalattu saninainen kertoo vuorten keväästä - ja luontoa - atsaleojen tuoksua vuoristossa, ilmatuulta puhaltamassa viilenänä -, on romaanin fokus ihmissuhteissa ja Kikujin hämmennyksessä niiden äärellä. On ihastuksen kohde, kuolleen isän rakastajatar, joka ei ollut kokematon eikä saita, ja tämän tytär ja isän toinenkin entinen mielitietty - ja muistoissa vielä Kikujin äidin myötätunto rakastajatarta kohtaan. Kokonaisuutta voisi kuvailla jopa arvoitukselliseksi ihmissuhdesopaksi, mutta tyylikkäästi kirjoitetuksi: haikeus, samanaikainen uuden tuoman viehätyksen ja menneen muistelun aikaansaama suru leijuvat kaiken yllä. Teekulhoillakin tuntuu olevan sukupuolet.

Kuka oli kenenkin kanssa ja miksi? Onko sillä niin väliäkään? Kikujulle tässä on kokonainen maailma: alttiuden, synnin ja ristiriitojen aallokko. Lukija jää pohtimaan vapauden olemusta, mutta myös teekuppeja, puiden lehtiä aamu-usvassa, olohuoneen paperiovia, tulikärpästen lentoa puutarhan hämyssä - ja sitä, miten mieliteon torjuminen ja heltymys voivat vuorotella samassa ihmisessä. 

--

Myös Maria ja Minna ovat kirjoittanut Kawabatan romaanista.

23 kommenttia:

  1. Japanilaista kirjallisuutta pitäisI lukea enemmän, vaikka mulla on kuva japanilaisesta kirjallisuudesta nimenomaan outona, se jotenkin kiehtoo. Ehkä saan syksyyn mahtumaan japanilaistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, minulla on samanlainen mielikuva ja osin juuri siksi japanilainen kirjallisuus kiehtookin. Murakamia ja Kawabataan lukuun ottamatta tunnen sitä huonosti, runoutta toki jonkin verran.

      Poista
  2. Tämä on ehkä suosikkini suomennetuista Kawabatoista mutta on kyllä vaikea sanoa mistä tämä oikein _kertoo_. Tunnelma, muistot, teekupit jne.
    Ja vaikka Manner välikielten kautta kääntääkin, tavoittaa kuitenkin sopivan sävyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, ehkei sillä mistä tämä kertoo olekaan lopulta niin paljon väliä? Hienosti kirjoitettu ja suomennettu romaani. Minulle Lumen taju oli niin hieno, että sitä on vaikea ylittää, tosin.

      Poista
  3. Kaunis ja omituinen kuulostaa aika ihanalta <3 Lumen maa odottelee minulla nyt hyllyssä ja miten lienee, jatkuneeko tieni aikanaan myös Tuhannen kurjen teeseremonioihin... Ehkäpä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, uskoisin että pidät Lumen maan verkkaisesta, oudosta ja silti niin kirkkaasta tunnelmasta. Sen jälkeen ehkä tiedät, tarttuako Tuhanteen kurkeenkin.

      <3

      Poista
  4. Ihastuin pari vuotta sitten kovasti Lumen maahan, ja tämä kuulostaa vähintään yhtä kiehtovalta. Ja - tietysti - hyvin japanilaiselta.

    Eri maiden kirjallisuudesta on kieltämättä erilaisia mielikuvia. Käännöskirjallisuuden kohdalla tulee mieleen, kuinka paljon nämä mielikuvat vaikuttavat siihenkin, mitä ylipäänsä käännetään. Jos yleisö odottaa vaikkapa Latinalaiselta Amerikalta maagista realismia, sille halutaan myös tarjota maagista realismia.

    Mutta kyllähän kulttuurien välillä on toki myös eroja, jotka heijastuvat taiteeseenkin. Ja hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minuakin Lumen maa ihastutti suuresti. Varmaan osin juuri japanilaisuutensa vuoksi.

      Hyvä huomio tuo, että ehkäpä käännöskirjaksi päätyvät ne, joissa on sitä mitä niiltä tavallaan odotetaankin! Ja sitten voidaan kummastella, miten Etelä-Amerikasta tuleekin niukkaa realismia tai Norjasta rönsyilevää kerrontaa. :)

      Poista
  5. Oijoi, ihana Kawabata... Rakastuin Lumen maahan enkä tämän sinun tekstisi luettuani malttaisi odottaa, että pääsisin jonkin hänen kirjansa pariin taas. Mutta koska olen suht hidas lukija niin täytyy keskittyä ensin tämän syksyn kirjapinoon...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihana Kawabata, kyllä vaan! Lumen maa vei minutkin mukanaan. Tähän en rakastunut ihan yhtä paljon, mutta viehätyin toki hienosta kerronnasta ja erilaisista yksityiskohdista. Suosittelen tätä siis lämpimästi - vaikka syksyn kirjapinot kahlattuasi!

      <3

      Poista
  6. Oijoi, ihana Kawabata... Rakastuin Lumen maahan enkä tämän sinun tekstisi luettuani malttaisi odottaa, että pääsisin jonkin hänen kirjansa pariin taas. Mutta koska olen suht hidas lukija niin täytyy keskittyä ensin tämän syksyn kirjapinoon...

    <3

    VastaaPoista
  7. Kawabatat pitäisi lukea uusiksi, olen ne lukenut kauan sitten. Upea suomentaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, uudelleen lukeminen voisi olla antoisaa! Samaa mieltä suomentajasta.

      Poista
  8. Kirjoitit tästä kauniisti ja houkuttelevasti. Minäkin ihastuin kovasti Lumen maahan, ja nyt näyttää siltä, että Tuhat kurkea on ehdottomasti luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, suosittelen totta kai tämän lukemista etenkin kun pidit Lumen maasta. Se onkin niin upea kirja!

      Poista
  9. En ole vielä kys. kirjailijan tuotantoon tutustunut, mutta Lumen maa keikkuu tbr-listalla. Aion lukea sen kunhan lumi peittää maan. Nyt listalle meni myös Tuhat kurkea, kiitos kauniin arviosi. <3 Japanilainen omituisuus kolahtaa (ihanaa muuten, että Murakamilta kohta ilmestyy lisää!) ja kaunis kieli houkuttaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ihanaa että aiot lukea Lumen maan. Sen tunnelma lumosi minut. Tuhat kurkea on niin ikään hieno, vaikka jossain määrin hämmentävämpi. Ja oi, odotan kyllä tuota Murakamin uutta niin kovasti!

      <3

      Poista
  10. Uskon, että pitäisi tästä kirjasta, koska kieli on itselle niin tärkeä juttu. Luin juuri keväällä Eeva-Liisa Mannerin kirjekokoelman ja siellä hän juuri kirjoitti siitä, miten käänsi Kawabataa. En nyt tosin muista, oliko se juuri tämä kirja vai joku toinen Kawabata. Yhtä kaikki, tämä voisi sopia syysiltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, minäkin luulisin että pitäisit. Lumen maasta ehkä vielä enemmän. En muista, onko sekin Eeva-Liisa Mannerin suomentama (heh, pitäisi klikata linkkiä omaan vanhaan bloggaukseeni :)). Tässä Tuhannessa kurjessa eletään keväästä syksyyn.

      Poista