Onnellisuuden tasavalta
Kansallisteatteri
Käsikirjoitus Martin Crimp: In the Republic of Happiness
Ohjaus Minna Leino
Dramaturgia Jukka-Pekka Pajunen ja Eva Buchwald
Rooleissa Milka Ahlroth, Hannu-Pekka Björkman, Markku Maalismaa, Cécile Orblin, Terhi Panula, Kristo Salminen, Marja Salo ja Alina Tomnikov
En muista, olenko kirjoittanut teatteri-, elokuva- tai konserttireissuista blogiini. Luultavasti olen mainintoina siellä täällä, mutta en laajemmin. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Lumiomena on pääasiassa kirjablogi ja siitä, että kirjallisuus on minulle taiteenlajeista rakkain. Nautin kuitenkin - ja tietenkin! - tavattomasti kaikenlaisista hyvistä kulttuurielämyksistä.
Siksi olinkin iloinen, kun pääsin eilen Kansallisteatteriin katsomaan Onnellisuuden tasavaltaa ensi-iltaan. Brittiläisen Martin Crimpin kirjoittama, Minna Leinon ohjaama näytelmä syventyy erään laajennetun perheen traumoihin. Onnellisuuden tasavallan rakenne mukailee Danten Jumalaista näytelmää: ensin kohdataan helvetti, sitten kiirastuli ja sen jälkeen paratiisi. Mutta miten? Millainen voi nykyihmisen helvetti olla? Onko paratiisi vapauttava?
Onnellisuuden tasavalta eroaa juoninäytelmästä virkistävällä tavalla, vaikka toki kokonaisuuden voi nähdä tarinanakin. Ensimmäisen näytöksen, helvetin, jouluillallinen on asetelmaltaan monelle tuttu: mitä tapahtuu kun vähemmän kaivattu eno tulee yllätysvierailulle kesken aterian, jonka tunnelma on jo aiemmin muuttunut kärkeväksi ja naljailevaksi? Ja kun eno välittää perheelle viestin omituiselta vaimoltaan. Toisessa näytöksessä, joka kuvastaa kiirastulta, ei enää keskustella, vaan pikemminkin lauotaan ajatuksia osittain tajunnavirtaisesti mutta kuitenkin näytelmän tematiikkaan osuvasti. Kolmas näytös on taas omanlaisensa enkä siitä sano muuta kuin että se leijuu jo omissa sfääreissään. Kannattaa käydä katsomassa!
Mitä jäi mielen? Napakka, ironinen ja osin tarkoituksella harhaileva alkujaan peribrittiläinen dialogi, joka naurattaa ja kylmää, viiltää ja osuu; loistava näyttelijäntyö (en halua nyt nostaa erityisesti ketään, mutta Hannu-Pekka Björkman on melkoinen näyttelijä, Milka Ahlroth ja Kristo Salminen tekivät mainiot roolit pariskuntana, Markku Maalismaa ja Terhi Panula saivat nauramaan ja tuntemaan jonkinlaista kummallista hellyyttä ja kyllä etenkin Marja Salo sekä Alina Tomnikov ja Cécile Orblin tekivät hyvät roolit hekin); valaistus joka vaihteli hämärästä hetkeksi sokaisevaan kirkkauteen; kaikenlaisten tunteiden läpikäyminen. Ironia ja/tai satiiri, ilkeys ja lempeys, suoranainen angsti. Läpivalaistu juusto, onnellisuuslaulu - ja se ikuisesti ajankohtainen kysymys siitä, millä keinoin onnen voi saavuttaa - tai voiko ollenkaan?
Pidinkö näytelmästä? Kyllä, kovasti. Jos näytelmä jättää olon ensin tutuksi, sitten hyvällä tavalla hämmentyneeksi ja yllättää tuon tuostakin, sen voisi mielihyvin katsoa uudelleenkin.
Ilta Onnellisuuden tasavaltaa katsoen oli paitsi muutama tunti laadukkaan näytelmän parissa, myös muistutus siitä miksi aina tilaisuuden tullen kannattaa lähteä teatteriin. Vaikka arki väsyttäisi - olin vähän uupunut ja kotisohva houkutti -niin teatteriesityksen jälkeen olo on aina osin tästä maailmasta irrallinen. Bussia odottaessani koko Rautatientori näytti taianomaiselta paikalta, etenkin kun katsoin teatterin suuntaan.
Näytelmäkuvat: Tuomo Manninen / Kansallisteatterin mediapankki
Sain teatteriliput Kansallisteatterin Bloggariklubin kautta, kiitos! Myös Isa ja Linnea ovat bloganneet Onnellisuuden tasavallan ensi-illasta.
Jes, hyvä, että tästä näytelmästä tuli nyt "muistutus" blogisi kautta. Mietin jo ennen kesää jonkun mainoksen nähtyäni, että tämän haluaisin kokea. Muutama vuosi sitten kävin melko säännöllisestikin teatterissa, toisinaan ihan yksinkin, ja koin tosi upeita elämyksiä. Jotenkin teatteri on jäänyt nyt elämässäni paitsioon, mutta haluaisin sitä harrastusta yrittää jälleen herätellä :) Ehkä tästä aloitan!
VastaaPoistaTiina, kira kuulla, sitten tämä postaus tuli hyvään hetkeen. Onnellisuuden tasavalta on monessa mielessä kiinnostava näytelmä: hauska, mutta kylmäävä, rikkonainen ja silti niin toimiva. Minäkin käyn teatterissa liian harvoin, jotain kyllä kausittain, mutta useamminkin voisi käydä.
PoistaOi, tämäpä kuulosti mielenkiintoiselta ja houkuttavalta! Harmittelen usein, kuinka teatteri pakkaa jäämään paitsioon ja aivan tahattomasti arkisen aikapulan takia. Kuopuksen teatteriproduktiot ovat nostaneet tätä tosin tervetulleesti ylös ja kipinä palaa, ja pakkaa roihuamaankin;)
VastaaPoistaHannah, noin se menee usein teatterin ja minulla konserttienkin suhteen. Mieki tekisi mennä niin paljon useammin, mutta. Kiva kuula kuopuksesi harrastuksesta. <3
PoistaHieno postaus! :) Olen samaa mieltä, että näyttelijät olivat todella hyvin castattuja ja taitavia - ihan mielettömiä roolisuorituksia! Jäin miettimään, että monen näyttelijän kohdalla heidän vahvuutensa pääsivät esiin eri kohdissa näytelmää. Esimerkiksi Markku Maaslismaa ja Kristo Salminen pääsivät kunnolla vauhtiin vasta kiirastulessa kun taas äitiä esittänyt Milka Alhroth sopi paremmin juuri alkupään helvettiin, jossa hänen roolisuorituksensa oli todella vahva.
VastaaPoistaKiitos, Isa. Näyttelijäntyö tässä oli huikeaa. Ehkä eniten ihailin Hannu-Pekka Björkmanin muuntautumiskykyä, mutta olen ihan samaa mieltä siitä miten toiset pääsivät paremmin vauhtiin juuri kiirastulessa. Kannatti kyllä käydä katsomassa tämä, voisin katsoa uudestaankin.
PoistaHauska -- olin ihan juuri samaa mieltä kuin Isa, että Milka Ahlroth äitinä oli parhaimmillaan ensimmäisessä osassa ja Maalismaa sekä Salminen nousivat kunnolla esiin vasta keskimmäisessä osiossa. :)
PoistaOo, tämä pitäisi kyllä nähdä jo Björkmanin takia! Teatteri on ihanaa ja minullekin rakasta, vaikka liian harvoin sinne tulee mentyä - onneksi sentään aina joskus <3
VastaaPoistaKatja, tämä kannattaa käydä katsomassa muutenkin. Aika rankka paikoitellen, hurjakin, mutta niin taitavasti rakennettu ja näytelty. Pidin paljon. Teatterin suhteen olen samoin ajatuksin: käyn liian harvoin, mutta viehätyn aina kun käyn. <3
PoistaBjörkman oli mainio! Mäkin haluaisin tollasen enon. Marja Salon suorituksesta tykkäsin myös kovasti vaikka vähän jäikin varjoon.
VastaaPoistaSimo, ihan samaa mieltä - tosin en ehkä haluaisi samanlaista enoa. Mutta Björkman teki hyvin roolin. Nuoremmista Salo oli ehdottomasti paras, vaikkei niin keskeistä roolia tehnytkään. Kaiken kaikkiaan erinomainen näytelmä.
PoistaOi, ihanaa saada lukea Lumiompusta myös teatterikritiikkejäkin <3
VastaaPoistaKäyn valitettavan harvoin teatterissa. Oikeastaan ihan hävettävän harvoin. Björkman olisi kyllä nähtävä lavalla.
Kaisa Reetta, kiva kuulla. Mietin juuri, että voisin toisinaan kirjottaa leffoista tai konserteistakin. Tosin meillä leffat ovat aina lastenelokuvia. :)
PoistaBjörkmanin vuoksi kannattaa kyllä mennä teatteriin, mutta teatterissa virkistyy aina menipä katsomaan mitä tahansa.
Onpa kiva lukea muistakin blogeista teatterijuttuja! <3
VastaaPoistaOnnellisuuden tasavalta oli villi kokemus, raikas ja erilainen, kiinnostava. Björkman on kyllä roolissaan taitava ja kaikkia näyttelijöitä, mutta etenkin häntä, haluaisi kehua tekstin omaksumisesta. Björkmanilla taisi kuitenkin olla etenkin ensimmäisessä näytöksessä eniten monologipuhetta, huh ja vau.
En ole koskaan nähnyt Björkmania teatterin lavalla, olisi kyllä kokemisen arvoinen juttu, olipa näytelmä mikä tahansa. Sen verran faniksi tässä vuosien varrella on hurahdettu.
VastaaPoista