Tytti Parras: Jojo
Otava 1968
223 sivua
Kotimainen romaani
Minä otan Lassen kengät ja sanomalehden huovan alle, kengissä on jotain sprayta, lehdissä painomuste. Jos nyt tulee äkillinen vuoto, niin minä valun tyhjiin tämän sanomalehden päälle, näiden saakelin peevelin marssiuutisten päälle.
Minä juon pullon loppuun nopeasti ja niin suurina kulauksina, että kurkkuun koskee.
Inhorealismia, ajelehtimista, kauneutta ja opiskelijaelämää. Prinssimakkaroita, tsehovilaista kesäidylliä, kortonkeja. Ystävyyttä ja sukulaissuhteita. Tytti Parraksen 1960-luvulla ilmestynyt, aikanaan kohuttu ja palkittu Jojo on nuoren naisen ja tämän ystävien elämää kuvaava yhdenpäivänromaani.
Jojo on aikanaan ollut sukupolviromaani, ja Parras kuvaakin nuorten aikuisten maailmaa taidolla. Elämä on romaanin nimen mukaisesti melkoista jojoilua. Elämä tempoo nuoria suuntaan jos toiseenkin. Yhtäältä on juuret: vanhempien perintö, sodastakin on vain reilut kaksi vuosikymmentä. Toisaalta on siivet: halu "vapaaseen" seksiin, monenlaisten seurausten kera; on nuoruus, hetket aamiaispöydässä, kaljat Tillikassa ja seurustelukumppanit. On myös kokoaikainen irrallisuus, samanaikainen jonnekin kuulumisen ja kuulumattomuuden tunne.
Tapahtumat ja kieli ovat nykylukijalle tuulahdus menneestä. Aikanaan kenties hurjat yksityiskohdat ja paikoin viljellyt kirosanat, paskat ja saakelit, eivät suuremmin säväytä, joskin romaanissa keskeinen aborttikuvaus on hätkähdyttävää luettavaa nimenomaan nykyisin, aikana jolloin abortit onneksi ovat melko harvinaisia.
Parras kirjoittaa henkilöhahmonsa tarkkaan: on joukon sovinisti, on miehiin menevä nainen, on hapuilija. Samalla jokainen on moniulotteisempi kuin lukijan ensikohtaaminen romaanihenkilöiden kanssa antaa ymmärtää. Päähenkilö on kokemuksistaan etäällä, mutta välittää kuitenkin jonkinlaista herkkyyttä ja tarkkuutta katsoa maailmaa. Kertoja tarkkailee kaikkea kuin ulkopuolelta, vaikka juuri hän on se, joka kokee abortin, käy hammaslääkärissä ja jonka yksi päivä pitää muistoissa sisällään niin kesät Tallatassa kuin elämää Tampereella ja Helsingissä. Hän on kokija, jonka kokemukset muodostuvat pikemminkin suodattimeksi kuin hengittäväksi tai vereslihaisaksi eletyksi elämäksi. Parras kirjoittaa päähenkilönsä jokseenkin etäiseksi, muttei kuitenkaan tyhjäksi tauluksi.
Vaikka Joko on kokonaisuudessaan hyvä ja aikalaiskirjanaan melko raikas, en saanut siitä kovinkaan paljon irti. En päässyt sisälle kertojan maailmaan eikä romaani säväyttänyt minua mitenkään erityisesti. Tästä huolimatta suosittelen Jojon lukemista kaikille ensiksikin kotimaisen kirjallisuuden tuntemisen vuoksi ja toiseksi kuusikymmenlukulaisuuden tavoittamiseksi. Lisäksi on huomattava, että Parraksen romaanin teemat ja niiden käsittelytavat näkyvät romaanikirjallisuudessamme edelleen.
--
Myös Jokke on kirjoittanut Jojosta.
Huomasin, että tästä on tullut uusi painos, sinulla lienee alkuperäinen.
VastaaPoistaTekisi mieli lukea tämä uudestaan, saattaa olla Parraksen paras romaani (olen lukenut vain kolme).
Jokke, luin kirjastosta lainaamani painoksen, joka on melko uusi. Laitoin tuohon kuitenkin alkuperäisen ilmestymisvuoden. Sinä olet lukenut paljon Parrasta! Minun tekisi mieleni lukea ainakin Pieni hyvin kasvatettu tyttö, onko se sinulle tuttu?
PoistaEi ole tuttu, mutta bloggaukseni lopussa on lehtiartikkeli, jossa kirjasta puhutaan, Leena Lumin ohella minäkin ihmettelen, että kirjailija on kadonnut parrasvaloista. Hänellä on toki siihen oikeus.
PoistaHuomasitkin ehkä, että myös minä mietin samaa. En bloggauksessani, mutta kommentissani Leenalle. Parras on kuitenkin vasta 72-vuotias, moni ikätoveri kirjoittaa aktiivisesti.
PoistaIhanaa, että luit tämän!
VastaaPoistaMinä luin Jojon lukioikäisenä ja rakastin sitä. Olen suunnitellut uusintalukua vuosikaudet, mutta jotenkin hirvittää ottaa pettymisen riski.
En muistanutkaan, että tämä kuvaa vain yhtä päivää. Luulen, että aikakauden kielikin on jäänyt suurelta osin hurmaantumisen jalkoihin. Ehkä pitäisi sittenkin ottaa se riski ja lukea uudelleen… :)
Maija, ajattelin juuri tätä kirjoittaessani, että minun olisi pitänyt lukea tämä lukiolaisena. Olisin varmasti samoin rakastunut tähän kirjaan. Nyt olen ehkä liian vanha tai jotain, mutta tuo vähän yli parikymppisten maailma tuntui kaukaiselta. ;) Kokeile ihmeessä uudelleen lukemista!
PoistaAhaa, tämä;) No, Jojo on minulle hyvin henkilökohtainen kirja, jonka äitini sitten takavrikoi minulta pois. Ehkä se paloi saunan pesässä. Muutama kuukausi sitten sain Jojon eräältä lukijaltani lahjana, mutta en ole vielä uskaltanut koskea, sillä pelkään että taika katoaa. En muista, että Parraksen kirjaa olisin miettinyt niinkään sen tason kuin sen rohkeuden tähden. Se oli silloin rohkea ja villitsevä. Kävi vain niin, että näin Tytin kerran istumassa meidän keittiössämme tai sitten se oli se meidän entinen keittiö ja me asuimme jo ylähuoneistossa. Anaway, tilanne oli kuuma kun siinä vielä pikkutyttönä häntä katselin. Päätin kasvattaa samanlaiset hiukset (paitsi olla blondi), kajalit niin ylä- kuin alaluomelle ja sitten se teitty rento pukeutuminen, joka merkkasi 'vaatteet on mun aatteet'. Vasta myöhemmin tajusin, mitä silloin oli menossa, mutta sitä en tähän laittaa...Asiaosaisia asuu kotikunnassani. Jojon hankin heti kun voin, mutta sitten se katosi, mutta tilalle tuli uusi, hillitön minä, ja äitini...;)
VastaaPoistaTiedän, että luen Jojon pian, mutta en tiedä, kirjoitanko siitä.
Tämä oli kuitenkin hienoa, että teit tästä juttua, sillä Jojo oli niin tiettyä aikaa ja myös kirjoiutstyyyliä kuvaava aikalaiskirja, että montaa vastaavaa en proosan puolelta muista.
<3
PS. Miksei mikään lehti kerro, mitä Tytille kuuluu? Aina vain samat naamat naistenlehdissä vuosi voden jälkeen...boring.
PoistaLeena, no tämä ;) Luin tämön osin siksi, että muistin sinun kertoneen tästä. Ja olen iloinen, että luin. Kuten Maijalle kommentoin, minun olisi pitänyt lukea tämä hieman nuorempana ja olisin takuulla päässyt sisälle kirjan taikaan. Nyt en ihan päässyt, mutta luin silti hienon romaanin - ja täydellistä ajankuvaa!
PoistaTytti Parras oli kyllä kaunotar nuoruuskuvissaan. Minäkin mietin, miksei hän enää kirjoita. Tai jos kirjoittaakin, niin uutta ei ole julkaistu vuosiin.
Onhan sinulla nyt oma Jojo hyllyssäsi?
Tämän olen lukenut joskus, mutta voisin lukea uudestaan. Onhan tässä kirjassa huikea kansikuva, oikein retro :)
VastaaPoistaMai Laakso, kansikuva tosiaankin vie Jojon aikakauteen - voisin kuvitella päähenkilölle mekon, jonka kankaassa olisi tuo kuosi. :)
PoistaNyt kyllä siirryin jonnekin hämärään nuoruuteen. Muistan lukeneeni Jojon ja ihastuneeni, ja se jotenkin osui vaikka oli edellisen sukupolven nuoruutta tai jotain...Mutta tosiaan: mitähän Tytti Parrakselle kuuluu? Hän oli upea kirjailija!
VastaaPoistaSusar, nuoruus on varmasti oikein ikä lukea Jojo. Mietin, että olisin saanut kirjasta enemmän jos olisin lukenut tämän 15-20 vuotta sitten. Mutta hienoksi romaanin tunnistin nytkin. Pitäisi lukea enemmänkin Parraksen kirjoja.
PoistaMinusta tuntuu, että olen lukenut tämän joskus puoli elämää sitten. Toisaalta voi kyllä olla myös niin, että olen vain pitänyt tätä kädessäni. Pieni hyvin kasvatettu tyttökin kuulostaa nimenä niin tutulta, sellaiselta että ainakin sen vierellä olen joskus ollut. Miten hämärä onkaan ihmisen muisti! Kummastelen, olisinko voinut nämä lukea ja sitten niin unohtaa. Olisikohan (uusinta)lukeminen joskus paikallaan?
VastaaPoistaKatja, luulenpa ettei tämä ole lopulta kovinkaan mieleen jäävä romaani, joten ehkä olet lukenut tämän. Kirjamuisti on joidenkin teosten kohdalla hämärä, toisten kohdalla kirkas. Mikähän siinäkin on, että jotkut kirjat muistaa miltei ikuisesti?
PoistaOnpas siitä aikaa, kun viimeksi kävin täällä. Olet tässä välissä lukenut vaikka kuinka monta kirjaa. Katja Kettu on ainakin omalla lukulistalla myös, kunhan saan sen kirjastosta - siinä menee varmasti jokunen tovi.
VastaaPoistaJojo minulla oli joskus kirjahyllyssä, mutta vein sen kirpparille, kun piti harventaa omaa kirjastoa. Enkä tietty ollut edes lukenut kirjaa, voivoi.