Otava 1994
Underbara kvinnor vid vatten
Suomentanut Arja Tuomari
Kansi Anna Lehtonen
334 sivua
Kotimainen romaani
Mutta mitään kameraa ei ole, tämä ei ole elokuva, tämä on todellista elämää. Viimeinen kesä valkoisessa huvilassa vuonna 1965, toinen kesä Rosan kanssa, ja filmitähti on IsabellaVedenneito, Thomaksen äiti, Rosan ystävä, hyvä pihvi joka vaatii hyvän punaviinin, pihvi ja punaviini, JazzKajuksen unelma, joka tämän kesän jälkeen pannaan loppuelämäksi piiloon lukkojen taakse tavallisen kaupunkiasunnon vaatekaappiin eräässä itäisessä lähiössä, ja paljon, paljon muuta, kaikkea mahdollista Thomas!
1960-luvun alkuvuodet ovat miltei taianomaisia, etenkin valkoisessa huvilassa. Siellä Isabella ja Kajus viettävät kesiään yhdessä kahdeksanvuotiaan Thomas-poikansa kanssa. Isabellan ja Kajuksen tarinakin on ihmeellinen, sillä Isabella on entinen vedenneito huvipuistosta. Kesäparatiisin naapuriin muuttaa Enkelin perhe: Rosa ja Gabriel sekä heidän lapsensa Renée. Rosa ja Isabella ystävystyvät, mutta aivan samanlaisia he eivät ole. Kesäonni muuttuu, uudet kesät ovat erilaisia.
On hassua, etten ole aikaisemmin lukenut Monika Fagerholmia. Olen nimittäin aina ollut varma, että hän on ihan minun kirjailijani: olen lukenut paljon Fagerholmin teoksista, monet sellainet lukijat joiden makuun luotan, pitävät Fagerholmista. Kaiken lisäksi erilaisten kirjallisuuskeskustelujen perusteella Fagerholmista välittyy sellainen hurmaavuus, jonka olen uskonut välittyvän hänen teoksistaankin. Ja kyllä: Ihanat naiset rannalla riittää vakuuttamaan minut siitä, että Fagerholm on minun kirjailijani ja että hänen romaaneissaan on paljon hurmaavaa.
Hurmaavaa: ajankuva, ihmiset, osin - ja vain osin - tarina. Bella ja Rosa ovat hurmaavia hekin, ainakin kaukaa katsottuna. Ehkä kaikkein hurmaavinta ovat 1960-lukua henkivät pikkuseikat: musiikki, Coca-Cola, värikkäät drinkit, savukkeet, coolina oleminen, kauniit rantanaiset vesisuksilla ja hiljainen juttelu keittiössä, Elizabeth Taylorin rakkauselämäkin. Mutta toisin kuin romaanin nimen ja takakansitekstin perusteella - riemukas löytöretki - voisi kuvitella, Ihanissa naisissa rannalla on paljon surua, suoranaista synkkyyttä. Jossain taustalla velloo epämiellyttävä, selittämätön tunne, ahdistus saa lyömään itseään poskelle, vedenneidon leningissä on liejua ja Apple Blossom sekoittuu oksennuksen lemuun.
Ihanien naisten rannalla keskiöön nousee Thomas, aluksi pieni poika, sittemmin aikuistuva mies. Thomasin näkökulmasta toiset ihmiset ja asiat tulevat lähelle ja läheisiksi, mutta joskus ne läheisimmät jäävät etäälle, kuin kesäisillä kallioilla nähdyksi päiväuneksi tai auringon läikiksi tummassa vedessä. Mutta Thomaskin on keskiössä vain osin, sillä päähenkilö tai -tekijä on itse asiassa Fagerholmin tapa kirjoittaa.
Fagerholm kirjoittaa tavalla, joka ei aukea heti: romaanin tunnelmaan kyllä solahtaa, sen ihanuuteen ja traagisuuteen, mutta Fagerholmin teksti ei soljuvuudestaan huolimatta ole helppoa. Se poukkoilee muistoissa, vaikka kertookin kaiken preesensissä. Se sisältää puolittaista tajunnanvirtaa ja on kuitenkin raikasta. Kaikki on samalla kertaa hurmaavaa ja surullista. Kirjan lopussa soiva Bowien Starman henkii niin tekstin tapaa elää kuin itse romaanin tarinaakin: Let the children lose it / Let the children use it / Let the children boogie. Kyllä - ihanasti ja kipeästi.
--
Lukekaa myös Saran, Liisan ja Jennin mietteet kirjasta.
Oi, ihana Fagerholm! Tuli aivan ikävä Fagerholmin tekstiä, kun luin juttuasi.
VastaaPoistaIhanat naiset rannalla on hurmaava mutta kuten sanoit, myös synkkä ja vaativa. Siksi se ehkä tekeekin suuremman vaikutuksen kuin joku kepeämpi, pelkästään hurmaava kesäkirja.
Liisa, tälläkin kertaa sinä olet yksi, joka on saanut minut lukemaan Fagerholmia. Kiitos!
PoistaTässä kirjassa on paljon ihanaa, mutta ehkä vielä enemmän traagista, ristiriitaista ja synkkääkin. Kokonaisuudesta muodostuu hieno romaani.
Tämä on niin kertakaikkisen ihana teos. Jotakin sunnuntai-illan tunnelmaa. On ollut hienoa, mutta alakulo jo koputtelee. Hieno ton myös tämä sinun kirjoitukseksi. Mitä tulee mainitsemaasi helppouteen tai sen puutteeseen, niin tämä on kyllä Fagerholmin teoksista ehdottomasti helpoin ja varsin eri tyylinenkin kuin hänen myöhempänsä, jotka nekin ovat hienoja teoksia, mutta paikoin vaativat lukijalta (ainakin minulta) todella paljon.
VastaaPoistaOmppu, tämä on kyllä hieno romaani. Pidän tuosta valoisan sekä hauskan ja synkän yhdistelmästä.
PoistaTämä(kään) ei ollut minulle liian vaikea, tykkään lukea jossain määrin haastavaa kirjallisuutta, mutta odotin tämän olevan kepeämpi. Yllätyin iloisesti ja uskon, että tulen pitämään muistakin Fagerholmin kirjoista.
Tämä pitäisi lukea ja se on vieläpä kirjahyllyssä odottamassa :)
VastaaPoistaMai, jos tämä on sinulla hyllyssä, niin sitten kirjaan tarttuminen voisi olla helppoa. :)
PoistaAi että! Tämä on ainoa Fagerholm (Meri-esseekokoelman lisäksi), jota en ole lukenut. Olen jotenkin ajatellut, että tämä olisi vähän hömppä - ei ollenkaan sellainen kuin esimerkiksi Amerikkalainen tyttö tai Lola ylösalaisin, jotka ovat itselleni hirveän tärkeitä kirjoja. Tekstisi kuitenkin osoittaa, että Ihanat naiset rannallakin taitaa lopulta olla taattua Fagerholmia. Hurmaava - se on hyvä sana kuvaamaan sekä kirjailijaa itseään että hänen kieltään.
VastaaPoistaMaisku, en ole lukenut (vielä!!!) muita Fagerholmin kirjoja, joten en osaa sanoa onko tämä kevyt niihin verrattuna, mutta minulle tämä oli yllättävänkin monitahoinen, ihana ja surullinen samalla kertaa. Pidin tästä paljon. Kannattaa lukea!
PoistaVoi, tämä on minullakin vielä lukematta! Kun leffa oli hieno niin varmasti romaanikin on. Pidän taas niin taas nin tavattomasti tästä ihanasti soljuvasta arviostasi! :) <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, millainenhan tämä olisi elokuvana? En nimittäin ole nähnyt. Suosittelen kyllä kirjaa.
PoistaJa kiitos. <3
Voi, tämä on minullakin vielä lukematta! Kun leffa oli hieno niin varmasti romaanikin on. Pidän taas niin taas nin tavattomasti tästä ihanasti soljuvasta arviostasi! :) <3
VastaaPoistaKatja, minustakin on aina tuntunut, että Monika Fagerholm on juuri minulle, mutta aina on joku este tai onko se peräti esto, tiellä, edessä, että en häneen yllä. Tämä olisi varmaan kirja laiturille. Kuitenkaan en saa tästä sellaista tuskaista kaipuuta kuin sain Bargumin Syskesästä, jota sain odottaa niin kauan. Luin vain mitä muut kirjoittivat ja kärsin, sillä halusin siihen tarinaan. Sanot kyllä hienosti samassa virkkeessä sanat 'hurmaava, 'traaginen' ja 'tajunanvirta', joiden mixeri voisi olla mun juttu.
VastaaPoista<3
Leena, joskus tunne jostain esteestäkin voi olla paikallaan. Pidätkö Kjell Westön kirjoista? Tai Tua Harnon esikoisesta? Tässä on tunnelmaltaan jotain samaa. Ei tämä ihan laiturikirja ole - tai on, kun ottaa huomioon varjot pinnan alla. Minulle tämä oli tuskaisempi kuin Syyskesä, mutta kirjat ovat hyvin erilaiset. Pidin Syyskesästä enemmän, tämä haastaa enemmän. Hieno romaani.
PoistaMonika Fagerholmin teokset ovat kiehtovia: kummallisia, synkkiä, kiemurtelevia, taiturimaisia... Pidän niistä kovasti! Tällä hetkellä luen Diivaa, joka oli jäänyt vuosia sitten kesken, kun se tuntui niin hankalalta. Nyt pidän siitä, vaikkakin hitaasti se etenee. Koitan saada kirjoitettua siitä jotain blogiini, samoin lauantaisesta kirjatapahtumasta Sysmässä - Fagerholm on siellä vieraana!
VastaaPoistaPaljonvaloa, ja juuri tuo kaikki tekee kirjasta usein niin kiehtovan! Pidän kirjoista, jotka ovat juuri synkkiä ja kummallisia ja taiturimaisia. Kirjoista, joissa on valoa ja varjoja. Pääsetpä nyt lauantaina (tänään!) hienoon kirjatapahtumaan. Fagerholm on ihanalla tavalla rönsyilevä puhuja.
PoistaFagerholm vaati minulta monta lukukertaa, että pääsin sisään. Keskeytin montaa kertaa yhden teoksen. Tätä en ole lukenut. Fagerholm on nykyään minulle tärkeä kirjailija. Lola ylösalaisin oli avain hänen teoksiin.
VastaaPoistaUlla, sinulla on hieno keskittymiskyky. Minä jätän kirjat helposti kesken, jos en pääse sisälle. Tähän pääsin ja pidin kovasti. Lola onkin muistaakseni Fagerholmin uusin.
PoistaVoi että minä olen kesken, minulla on kai kaikki Fagerholmitkin lukematta, vaikka minusta tuntuu - kuten sinusta - että hänellä voisi olla minulle paljonkin annettavaa. Mutta olen päättänyt sietää (myös) tätä loputonta keskeneräisyyttä, se korjaantuu pikkuhiljaa, askel kerrallaan, tuulien ja tarkoituksellistenkin tarttumisten mukaan...
VastaaPoista<3
Katja, voi tiedätkö, se tässä lukemisessa on ihanaa, että on aina kesken - niin lukija tai luettavatkin. Joitakin ehtii, toisia ei ja sen kanssa on aika ihana elää. <3 Fagerholmia suosittelen kyllä, ainakin tätä. Kirja on yllättävän synkkäkin, mutta jotenkin niin kupliva samalla kertaa.
PoistaVoi, voi, minullakin tutustumatta. Kiitos muistutuksesta ja kauniista kannustuksesta!
VastaaPoistaBleue, eipä kestä. Kannattaa lukea!
PoistaToistaiseksi tämä on ainut lukemani teos Fagerholmilta. Muistikuvat ovat jo aikalailla hämärtyneet, mutta arviostasi nousee esiin mietteitä, jotka tunnistan: etenkin tuon verkkaisen aukeamisen, haastavuuden. Muistan, että odotin jotenkin helpompaa; sellaista, johon voi upota auringon pehmittämällä mielellä. Silti pidin, vaikkei teos noussut omalla kohdallani suosikeihin. Mutta sinun kirjasi tämä kyllä on, sen uskon kyllä. :-) <3 Pitääkin joskus vielä tarttua johonkin toiseen Fagerholmin teokseen.
VastaaPoistaKaisa, meillä saattoi olla aika samanlaisetkin lukukokemukset. Tai pidin ehkä enemmän kuin sinä, mutta en varmaan listaa tätä loppuvuonna vuoden parhaiden lukukokemusteni joukkoon. Vakuutuin ja hurmaannun kuitenkin, minkä vuoksi aion lukea lisää Fagerholmia.
Poista<3
Ihanaa että tykkäsit! <3 Fagerholm on kyllä hienoimpia suomalaisia kirjailijoita. Suosittelen seuraavaksi "Amerikkalaista tyttöä", joka on mun ehdoton lemppari! :-)
VastaaPoistaReeta, pidin kyllä! Ajattele, tämä oli ensimmäinen Fagerholmini. Kiitos siis suosituksesta, Amerikkalainen tyttö tulee lukuun joskus. <3
Poista