Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Chris Riddell: Ada Gootti ja Hiiren haamu
Gummerus 2015
Goth Girl and the Ghost of a Mouse 2013
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta; Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews
Arvostelukappale
219 sivua
Brittiläinen lastenromaani

Täysikuu paistoi puutarhan perukkaan (keskeneräiseen) ja Ada painoi mieleensä, että tulisi päivänvalossa takaisin tutkimaan tarkemmin. Ada kääntyi ympäri ja oli astumaisillaan polulle, joka vei länsisiiven pääsisäänkäynnille, sillä hän aikoi mennä sisään venetsialaisen terassin bysanttilaisesta ikkunasta, mutta juuri silloin kuului korviavihlova rääkäisy.

Lasten tulee kuulua, muttei näkyä, uskoo Ada Gootin isä Lordi Gootti. Siksi Ada joutuu käyttämään suuria saappaita, joista lähtee kova ääni. Ada kuitenkin keksii hiljaisempia keinoja kulkiessaan kotikartanonsa Kalmatollon käytävillä ja suurilla piha-alueilla. Äitinsä nuorallatanssiharjoituksissa (kartanon katolla, ukkosmyrkyssä) menettänyt Ada on yksinäinen kouluikäinen tyttö. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Ada tutustuu ensin Ishmaeliksi kutsuttuun hiiren haamuun ja pian Emily Korva -nimiseen piirtäjätyttöön ja kokonaiseen Ullakkokerhoon. Yhdessä ullakkokerholaisten kanssa Ada alkaa selvittää, mitä kauheaa Kalmatallossa onkaan meneillään.

Nytpä tuli luettua lastenromaani, joka on samalla kertaa herttainen ja sopivan synkkä sekä kauhean (!) runsas. Brittiläisen Chris Riddellin mainiosti kuvittama ja sujuvalukuinen Ada Gootti ja hiiren haamu on uuden kirjasarjan aloitusosa. Se on Jaana Kapari-Jatan pääosin mainiosti suomentama ja sisältää runsaasti viittauksia sekä lasten- että kauhu- ja romanttisen kirjallisuuden klassikoihin.

Vai miltä kuulostavat kirjailija Mary Shellainen, lordi Gootin ovea kolkutellut teetä juova Jane Korva, kustantaja Tristram Shandyherra, kotiopettajatar Hebe Popanen ja nuohooja Van Dyke tai Lucy Borgia, kalvakka yöihminen jolla on takanaan traaginen suhde Vlad-nimisen kreivin kanssa? Mukana kokonaisuudessa on myös mitä kirjavampi joukko olentoja, kuten peurojen ja kentaurien risteyksiä keuroja sekä harpyijat Orfia, Eurydike ja Persefone, jonkinlaisia seireenien ja papukaijojen sekoituksia. 

Moninaisten henkilöhahmojen ja otusten lisäksi Ada Gootti ja hiiren haamu pitää sisällään tapahtumia niin, että hengästyttää. Yhtä runsasta on myös Riddellin tapa viljellä vitsejä. Vitsien eduksi on sanottava, että niissä on mainiota ironiaa ja kunnianosoituksia jo mainittuja klassikkoja kohtaan, mutta hetkittäin tuntuu kuin Riddellillä olisi kiire vilkuttaa yhteen suuntaan, iskeä silmää toiseen ja lisätä nokkeluuksia kolmanteen.

Kaiken runsaudesta huolimatta kokonaisuus toimii mainiosti. Ada Gootti ja hiiren haamu sisältää tarpeeksi uutta ja sopivasti tuttua viehättääkseen niin alakouluikäisiä lapsia kuin kirjaa mahdollisesti ääneen lukevia aikuisiakin. Kelmi Nurjamaakin on homeen hajuaan myöten täydellisen vastenmielinen. Minua kirja piti otteessaan niin, etten antanut yhdeksänvuotiaalleni lupaa lukea sitä yksin, koska halusin pysyä mukana tarinassa. Tosin siinä missä Ada Gootin kauhu oli mielestäni enemmänkin herttaista laatua, oli se tyttäreni mielestä aidosti jännittävä. Yhden lapsen yleisö oli siis vaikuttunut.  Ja miksikäs ei olisi, onhan Ada Gootti mainio päähenkilö, jonka tarinaan on helppo eläytyä: Ada on synkässä kartanossa asuva tyttö, joka haluaa vain ystäviä ja rakkautta läheisiltään.

Erikseen kehun vielä kirjan ulkoasua: Riddellin kuvitusjälki on karitatyyrista ja pieniä yksityiskohtia vilisevää, samalla kertaa ihastuttavasti "goottilaista" ja lastenromaaniin sopivaa. Kirjan kannessa oleva hopean- ja sivujen reunoilla kimmeltävä violetinhohtoinen painatus houkuttelevat tarttumaan kirjaan ja sisäkansiin painetut pääpallot lupaavat siltaa Monster High -nukkejen ja vanhemmille suunnattujen kauhukertomusten välille.

Ada Gootti ja hiiren haamu onkin jonkinlaista sukua paitsi hirviötarinoille ja Harry Potterille, myös ehkä hieman yllättäen monille tyttökirjoille ja tietenkin Eva Ibbotsonin mainioille teoksille: on yksinäinen puoli-orpo lapsi, tyttö joka kaipaa äitiään, on sekalainen sakki kaikenlaisia muita henkilöitä, kirjallisia viittauksia ja varsin sympaattisia eikä lopulta kovinkaan pelottavia kauhistuttavia olentoja. On niin kiehtovat puitteet ja vetävä juoni, että ajoittaisesta kaiken liiallisuudesta huolimatta aloin odottaa Ada Gootin seikkailuille jatkoa. Niitä on luvassa jo ensi vuonna.


--
Kalmatollon kartanon käytäviin ovat tutustuneet myös Jassu, Kia ja Krista.