Taikasaappaat-blogin Heli kirjoitti alkuviikolla Vantaan Mikkolassa juuri nyt vietettävästä Our House -lähiöfestivaalista, jossa yleisölle on avattu kaksi pian purettavaa taloa.Lähiöfestarien tarkoitus ei kuitenkaan ole kummastella purettavia taloja, vaan herättää keskustelua asuinympäristöstä: asumiseen liittyvistä ratkaisuista, ympäristöstä, naapurustosta, parvekepuutarhoista, toimijuudesta - ylipäätään elämisen tulevaisuudesta.
Vietin eilen vapaapäivää lasteni kanssa ja koska Mikkola sijaitsee melko lähellä, päätimme vierailla lähiöfestareilla. Meille vierailu oli enemmänkin kurkistus purettavien talojen miljöisiin kuin keskittymistä itse asiaan, mutta sellaista se lasten kanssa usein on ja niin on hyvä. Lapset nauttivatkin vierailusta, heille jo kerrostalojen rappukäytävä oli mielenkiintoinen. He kurkistelivat innolla koteihin, niin mallisisustettuihin kuin jo osin purettuihin. Lapset myös kirjoittivat seinälle mielipiteensä siitä, millaista hyvässä kodissa tulisi olla: "iloisia ihmisiä" ja "hyvä koti". Heti parvekkeelta näkyvä lähikauppa herätti ihastusta ja totta onkin, että lähipalvelut ovat yksi lähiöiden vahvuus. Kunpa niistä pidettäisiin kiinni!
Kirjabloggaajana olen melko surullinen esimerkiksi siitä, että Mikkolan kirjasto suljettiin jokunen aika sitten. Koetin myös miettiä lähiökirjoja, joita mieleeni tuli kokonainen liuta. Ovatko kirjojen lähiöt enimmäkseen ankeita paikkoja, mitä mieltä olette? Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie ei ole varsinainen lähiökirja, vaan kuten kaikki tietävät, se keskittyy rintamiestalon ympärille, mutta lähiö on romaanissa se, josta halutaan pois. Petri Karran romaanissa Pakenevat unet lähiö tuntuu voivan pahoin. Anu Juvosen Lähiöoksennus on nimensä mukaisesti melko tylyn kuuloinen romaani. Matias Rosenlundin Vaskivuorentie 20 on omalla lukulistallani, Rosenlundin romaani kuvaa köyhyyttä. Olisiko Riku Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita jo toisenlainen? Tuleeko teille mieleen hauskoja tai - vielä mieluummin - lämpimiä lähiökuvauksia? Kjell Westöllä esimerkiksi on melankolisia, mutta melko runollisia kuvauksia lähiöistä, mutta miten olisi kokonainen, kaunis lähiöromaani?
Our House -festivaali jatkuu tämän viikon loppuun osoitteessa Marsinkuja 1, Vantaa. Viikonloppuna luvassa on muun muassa katuruokaa, erilaisia esityksiä ja sisustusbloggaajien pitämä kirpputori. Talot ovat tietenkin auki yleisölle. Itse en ehdi Mikkolaan tulevana viikonloppuna, mutta niiden joilla on aikaa, kannattaa vierailla niin tunnelman, lähiöarkkitehtuurin, hauskojen sisustusideoiden ja yleisen fiiliksen vuoksi. Helsingistä Mikkolaan pääsee suoraan seutulinjalla 731.
Kiinnostava juttu kaiken kaikkiaan, Mikkolassa puretaan taloja..
VastaaPoistaVantaalla en ole pitkään aikaan käynytkään, mutta tunnen Itä-Vantaalta varsin hyvä mm. Koivukylän, Havukosken, Korson, Hakunilan. Mikkolassakin olen käynyt (sijaisena ala-asteella, oli tuolloin ala-aste). Olen ollut jokaisessa koulussa sijaisena tai opettajana.
Turussakin oli lähiöitä, joitain tunnen varsin hyvin ja lienen käynyt miltei kaikissa, mutta olen myös auskultoinut vuoden Norssissa, joka sijaitsee Turun Varissuolla ..
"Lähiöromantiikkaa" on kyllä kuvattu eräisiin nuorten kirjoihin. On eri asia lukea siitä kirjasta, kuin asua kokoaikaisesti ja koko elämänsä lähiössä.
Kahden ja yhden yön tarinat ja käsitykseni mukaan myös Älä käy yöhön yksin sijoittuvat lähiöön, jota todellisuudessa ei ole olemassakaan.
Lähiöihin on monta tasoa. Yksi on asua ja käydä töissä lähiössä esim. kaupan kassana, tai opettajana. Toinen on se, että omat lapset käyvät lähiössä koulussa. Ystäviltäni saamien tiedon mukaan pääkaupunkiseudulla kaikki eivät sijoita lastaan "lähikouluun".
Tilastokeskuksen tilastojen mukaan lähiöiden tulotaso, työttömyysaste ja maksuhäiriömerkinnät ovat varsin erilaisia, myös kevään 2015 eduskuntavaaleissa äänestyspaikoittain tulokset vaihtelivat, joten voisi päätellä, että maassamme asuinalueet eriytyvät. Suomessa moni pyrkii ensin rivitaloon ja sitten omakotitaloon.
Kun asuin Koivukylässä, oli siellä onneksi kirjasto, vieressä oli muistaakseni Koivukylän klubi, siellä en käynyt, kirjastossa kylläkin.
Deekoo, kiitos hyvästä ja pohdiskelevasta kommentistasi.
PoistaIlmeisesti nuo muutama Mikkolan talo on käynyt niin huonokuntoiseksi, että niiden purkaminen on järkevää. Tilalle rakennetaan uusia taloja.
Sinulla on hyvä tieto Itä-Vantaan lähiöistä. Minä olen asunut kahdella itävantaalaisella pientaloalueella, mutten koskaan noissa keskuksissa. Mietinkin, että oletkohan joskus ollut lasteni koulussa sijaisena tai opettajana... Mikään noista mainitsemistasi se ei tosin ole, vaan jonkun matkan päässä. Varissuon tiedän minäkin nimeltä, vaikken Turkua kovin hyvin tunne.
Älä käy yksin yöhön on minulla vielä lukematta, mutta nyt kiinnostuin siitä vielä enemmän!
Nyökyttelen myös noille lähiön eri tasoille. Moni esimerkiksi asioi lähiöissä, käy postissa tai kaupassa, vaikkei asu varsinaisessa lähiössä. Ja moni tietenkin asuu. Pääkaupunkiseudusta ja kouluvalinnoista on kirjoitettukin paljon nyt syyslukukauden taas käynnistyessä.
Koivukylässä on vieläkin kirjasto vanhalla paikallaan. Siellä kirjastossa en ole käynyt kuin kerran, mutta Lumon kirjasto Korsossa on tuttu ja hyvä.
Enpä usko opettaneeni, sillä asuin ja olin kouluissa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.
PoistaLähiöillä on kyllä monia muitakin ulottuvuuksia. Monesti lähiöiden vieressä on hyvät ulkoilumaastot, esim. Kuusijärvi, Kerava yms lähellä Koivukylää. Turussa Lausteen ja Varissuon ja Pansion yms ympärillä on metsää. Turussa ei ole lähijunaliikennettä, kuten Helsingissä, Vantaalla ja Espossa, joskin sekä Espoossa että Helsingissä asuneena tiedän, että junarata menee vain osan alueiden vierestä.
Kun olin nuori Turussa oli nappulaliiga, eli eri kaupunginosajoukkueet pelasivat keskenään. Varmasti on vielä tätä toimintaa, mutta luultavasti se on siirtynyt enemmän urheiluseuroihin.
Kun lapset alkavat harrastaa keskitetysti, vanhempien kuljetukset alkavat ja lähiöpihat tyhjenevät. Kun olin nuori näin ei tapahtunut kovinkaan nuorena.
Toisaalta hankkimalla lapselle mukavan ja mieluisan harrastuksen voi avata lapselle uusia maailmoja.
Minusta kirjastossa käynti on hyvä harrastus, ei ole ollut vieras meidänkään perheessä aikanaan. Paikassa, jossa asun on onneksi kirjasto lähellä. Siellä on nykyisin ns. itsekäyttömahdollisuus, jota myös nykylapsiperheet onneksi käyttävät.
Juu, en ajatellutkaan, että olisit opettanut minun lapsiani, mutta mietin, että oletko joskus opettanut heidän koulussaan. Koulu on näet jo aika vanha, vuosikymmeniä vanhempi kuin vaikka jo mainittu Mikkolan koulu.
PoistaSuomessa lähiöiden etu moneen muuhun maahan verrattuna on varmasti luonnonläheisyys. Aika pääsee metsään!
Harrastuksista olen samaa mieltä. Ja harrastusalue voi olla aika laaja, esimerkiksi Vantaalta lasta saatetaan kuskata harrastuksiin paitsi naapurikaupunginosiin, myös vaikkapa Helsinkii, Keravalle tai Tuusulaan.
Kirjastojen itsekäyttö hyödyttää monia - silloinhan kirjaston ovetkin ovat auki pitemmän aikaa.
Lähiöfestivaalit tuollaisella kaavalla kuulostavat mielenkiintoiselta. Muistan opiskeluajoilta erään historian kurssin, joka käsitteli muistaakseni jollain tavalla kaupunkia, kaupunkikulttuuria ja kaupunkiluontoa. Eräs vierailu tehtiin Helsingin Myllypuroon. Meille esiteltiin projektia, jonka tarkoitus oli muistaakseni parantaa lähiöiden mainetta, etsiä niistä sitä positiivista yhteisöllisyyttä, mitä lähiössä voi olla jne. Näimme joukon kuvia myllypurolaisten kodeista ja kiersimme erilaisissa paikoissa. Kurssista on kulunut aikaa jo monta vuotta, mutta tämä lähiöprojekti (jonka nimiä en hitsi vieköön muista) on jäänyt mieleeni. Lähiökirjoista tuli mieleen Tuija Lehtisen nuortenkirja "Siivet varpaiden välissä". Eikös se sijoitu johonkin lähiöön Helsingissä tai Vantaalla? Kyseessä ei kyllä tainnut olla mikään positiivinen lähiökuvaus.
VastaaPoistaKia, tapahtuma on kiinnostava ja omaperäinen. Jotenkin tulee mieleen, että purettava talo tekee vielä yhden palveluksen sen asukkaille, mutta myös meille muille, jotka haluavat kurkistaa lähiöön.
PoistaOpiskeluaikasi lähiöprojekti kuulostaa sekin kiinnostavalta. Minä uskon, että moni lähiö on mainettaan parempi. On vehreyttä, eri ikäisiä taloja, tilaa olla. On toki varjopuoliakin, kuten kaikessa elämisessä.
Minä olen muuten lukenut tuon Lehtisen kirjan, mutta en muista siitä oikein mitään. Silloin, kun luin Lehtisen nuortenkirjoja, asuin mansikkakaupunkina tunnetussa paikassa Savossa. Silloin minulle koko pääkaupunkiseutu oli vierasta. Tässähän voisi alkaa kerätä listaa lähiökirjoista!
Onpa hauska idea - sekä lähiöfestarit että siirtyminen niiden innoittamana lähiökirjallisuusmietteisiin :) Olen lukenut mainitsemistasi kirjoista Juoksuhaudantien ja tuon Vaskivuorentie 20. Edellisestä on aikaa jo kauemminkin, mutta kyllä sen tunnelman yhä muistan. Jälkimmäisen luin melko tuoreeltaan, mieleeni jäi tietty toisteisuus ja tuskaisuuskin mutta samalla myös aito elämäntuntu ja rohkea kirjoittaminen.
VastaaPoistaKaunis ja kokonainen lähiöromaani - siinäpä jollekin ideanpoikanen kehiteltäväksi :)
Katja, kaimaseni, kiitos! Halusin kirjoittaa noista festareista, mutta halusin liittää sen tämän blogin fokukseen eli kirjoihin. :)
PoistaJuoksuhaudantien tunnelma oli kyllä unohtumaton. Hotakainen taitaa ns. kylmän naurun: miten sitä voikin lukiessaan samalla kertaa naurattaa että hirvittää!
Olisikohan tuo Deekoon mainitsema Westön kirja kaunis lähiöromaani? Olisipa!
Hei. Ihan supermielenkiintoinen postaus. Meidän perheessä asustelee kaksi lähiön kasvattia ja lähiöfiiliä. Olemme Rakkaus on koira helvetistä -blogin lisäksi pitäneet yhdessä lähiöturismiblogia sekä perustaneet lähiöihin liittyvän tuotemerkin, joiden lisäksi toinen meistä työskentelee kaupunkisuunnittelun parissa (lähiöt!).
VastaaPoistaAihe on laaja, ja siitä voisi jaaritella loputtomiin, mutta mielestäni täytyy olla asunut lähiössä ratkaisevat lapsuus- ja kasvuvuodet voidakseen todella tuntea luissaan lähiön vaikutuksen. Siksipä usein ns. lähiökirjallisuudessa keskitytään lapsuus- ja nuoruuskuvauksiin.
Lähiöoksennus on mielestäni todellinen lapsuuskuvaus lähiöstä, tykkäsin kovasti. Riku Korhosen ja Mathias Rosenlundin kirjat ovat kuvaavia myös. Petri Karran kirja oli kyllä tosi synkkä.
Ruotsinsuomalaisista lähiöissä kertovat Eija Hetekivi Olssonin Tämä ei ole lasten maa ja Susanna Alakosken Sikalat.
Mutta ennen kaikkea lähiökirjallisuudesta ei mielestäni voida puhua mainitsematta lähiökuvauksen peruskivijalkaa eli Pirkko Saision Betoniyötä. Betoniyö on käsittääkseni kirjoitettu Herttoniemen innoittamana. Betoniyö suorastaan tihkuu lähiön seisahtunutta tunnelmaa.
Ja tietenkin Arto Salmisen kirjoissa asutaan lähiöissä ja peilataan sitä maailmankuvaa.
Koira helvetistä, kiva kun kommentoit! Olen muuten jo vuosia ihaillut bukowskilaista bloginimeäsi ( tai -nimeänne :)).
PoistaLähiöturismi-bloginne on minulle uusi, täytyy tutustua siihen! Minä uskoisin, että suomalaisissa lähiöissä on hyvää potentiaalia turismille vähän Berliinin tapaan, mutta kuitenkin eri tavalla.
Se on totta, että lapsuus- ja nuoruusvuodet korostuvat lähiössä, vaikka nykyisin on paljon ns. lähiömummoja. Ja sekin lie totta, että lähiön vaikutus on kaikkein eniten tosi heille, jotka ovat viettäneet kasvuvuosiaan lähiöissä.
Sikalat meinasinkin listata mukaan, mutta Saision unohdin kokonaan! Ja hän on kuitenkin yksi suosikkikirjailijoistani.
Kiinnostava postaus ja jälleen hienoja kuvia! Lähiökirjallisuuteen olisi kiva saada lisää vinkkejä. Nuo mainitsemasi ovat kiintoisia esimerkkejä.
VastaaPoistaJonna, kiitos. Minä toivon, että tänne tulisi lisää lähiökirjallisuusvinkkejä. Joitakin on tullutkin. Olisi aika hauska pitää lähiökirja-teemaviikko. :)
PoistaLuin ja katsoin tätä lähiöpostaustasi jo eilen ihastuneena ja mielenkiinnolla. Autiot ja tyhjilleen jääneet talot kiinnostavat, joten siltäkin kannalta kiinnostaa. Palaisin halusta päästä noihin pian purettaviin taloihin tunnelmoimaan ja ikuistamaan niiden olemassaolon ennen kuin lakkaavat olemasta.
VastaaPoistaYritin miettiä lähiökirjoja, mutta pää lyö tyhjää. Anu Juvosen Lähiöoksennus oli minulle varsinainen nostalgiatrippi. Olen ollut nuori samoihin aikoihin - tosin eri lähiöissä, mutta kuvaukset pätisivät monilta osin muihinkin lähiöihin. Lisäksi Kantsu on minulle erityisen tuttu paikka muutenkin. Lähiöissä on eroja ja jopa lapset ymmärtävät ne jossain vaiheessa, vaikka niistä ei puhuttu. Itse esim. elin lapsuuteni Itä-Pasilassa ja pelkästään sen sisällä on tiettyjä "tasoeroja" tyyliin kerrostalot joissa on kaupungin vuokra-asuntoja vs. kerrostalojen omistusasunnot jne. Lähinnä ero oli tunnelmassa. En osaa selittää paremmin.
Olen siis itsekin lähiölapsi ja Itä-Pasila oli minulle rakkain paikka. Muutto pois sieltä oli kammottava kokemus enkä koskaan sopeutunut kunnolla uuteen asuinpaikkaamme.
Elegia, ihana kuulla! Minuakin kiinnostavat autiot talot ja yksi iso elämys viime vuonna oli päästä Kruunuvuoren huviloita kuvaamaan. Se on hieno paikka - tosin talot tuntuvat harvenevan, kun alkukesästä siellä paloi. Mikkolasta puretaan nyt muutama talo, 2-4, en ole ihan varma määrästä. Nyt tuli kiinnostavaa päästä katsomaan jo osin purettua, näki seinien sisälle oikein konkreettisesti.
PoistaLuulen, että kaikissa suomalaisissa lähiöissä on sekä omistus- että vuokrataloja. Se onkin hyvä, koska käsittääkseni se on osaltaan vaikuttanut siihen, että kaikki lähiöt ovat lopulta viihtyisiä. Itse vietin lapsuuteni Suonenjoella eikä siellä ollut lähiöitä, kerrostaloja toki (sentään :D ).
Itä-Pasilassa on omaa tunnelmaansa.
Mielenkiintoinen keskustelu ja aihe, kiitos! Minunkin tekisi mieleni lukea lähiökirjallisuutta. Tosin heti tulee mieleen ennakkoluuloja sikäli, että onko ko aihe kirjallisuudessa käsitelty turhan stereotyyppisesti tyyliin "hyvä maaseutu, (ehkä) hyvä kaupungin keskustakin ja omakotialueet" ja "paha lähiö missä vieraantuneet pahoinvoivat ihmiset asuvat"?
VastaaPoista70-luvun ajankuva jne sikseen (senkin muistaminen on toki tarpeellista), minua ärsyttää tuo ylläoleva stereotypia. Lähiöt ovat myös kasvaneet ja muuttuneet ajan myötä. Itse olen kasvanut 70-luvun lähiössä ja vanhempieni koti on edelleen samassa osoitteessa. Lähiöstereotypian klassikot kyllä tunnistan: 70-luvun jossain määrin ilmeetön laatikkorakentaminen jota tosin isoksi kasvanut puusto pehmentää, hyvät ulkoilumaastot joiden maisemointiin on panostettu viime vuosina enemmän. Taloyhtiö on hyvin pidetty ja hyvällä tavalla monimuotoinen: lapsilla leikkitilaa, julkisivuremontti juuri tehty, yhtiössä asuu vuokralaisia ja omistusasujia, enemmistö nk kantasuomalaisia mutta maahanmuuttajaperheitä on joitakin, kaupungin vuokralaisia joitakuita, lapsiperheitä ja vanhuksia.
Historiantutkija Mirkka Lappalainen sanoi jossain haastattelussaan olevansa sukupolvea, joka on kasvanut lähiössä ja asuu nyt aikuisena edelleen lähiössä. Ihan normaalia elämää se on eikä mitenkään huonoa. Silti helsinkiläisittäin tulee välillä vähän mieleen, että pitää olla asunto Töölössä ja se kuuluisa kristallikruunu, että voisi joidenkin mielestä vakavasti harrastaa esimerkiksi kulttuuria.Kuitenkin voisin ihan hyvin ajatella muuttavani vanhempieni taloyhtiöön takaisin esim. jäädessäni eläkkeelle, siinä olisi puitteet hyvälle elämiselle kyllä.
Hotakaisen ja Juoksuhaudantien kiinteistövälittäjän sanoin: "kuka hyvänsä myy kaksion Töölöstä ylemmälle keskiluokalle...." Tässä on kyllä tavoitettu jotain oleellista. :-)
Tuuli
Tuuli, eipä kestä ja kiitos sinulle kommentista. Minuakin kiinnostaisi lukea lähiökirjoja. Pikaisen googlailun ja muutaman luetun perusteella tuntuu, että kyllä se kuvaus on melko stereotyyppistä. Maaseutukuvaus on ehkä moninaisempaa: ei vain hyvää, vaan kaikki se viinasta, uskonnosta, naapurin isännästä, milloin mistäkin johtava ahdistus - tosin se samahan tavallaan jatkuu lähiökuvauksissa.
PoistaMinäkin uskon, että lähiöt ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan. Minulla ei ole juuriakaan pääkaupunkiseudulla, mutta olen kuullut paljon tuosta asuinaluejaottelusta. Se on nyt ainakin muuttumassa, koska monet kulttuurisesti tiedostavat hakevat kotia lähiöistä: Pihlajamäki, Roihuvuori, Maunula ainakin taitavat olla melko suosittuja alueita?
Ihana postaus! <3 <3 <3
VastaaPoistaOlen valinnut tämän syksyn lukulistalleni Mathias Rosenlundin kirjan Kuohukuja 5, joka vie minut takaisin lapsuuteni Myyrmäkeen, ihan melkein naapuriin omasta osoitteesta...
Kiitos, Kaisa Reetta! <3 Ja sinulle Rosenlundin kirja onkin varmasti kiinnostavaa luettavaa. Vantaa on muuten ihan hurjan laaja: minä asun aika toisella laidalla kuin Myyrmäki, hiekkatien(pätkän) varrella ja kaurapelto on lähempänä kuin kauppa. Mutta lähellä on myös tämä postaukseni Mikkola ja siellä asioin usein postissa kirjapaketteja hakemassa. :)
Poista