lauantai 27. kesäkuuta 2015

John Galsworthy: Forsytein taru (Edellinen nidos)


John Galsworthy: Forsytein taru
WSOY 1968 (Edellinen nidos, 7. painos)
The Forsythe Saga (1906-1921)
Suomentanut Tyyni Tuulio
434 sivua

Kun joku Forsyte meni kihloihin, naimisiin tai ristittiin, olivat kaikki Forsytet koolla; kun Forsyte kuoli - mutta kukaan Forsyte ei ollut vielä kuollut, he eivät kuolleet, sillä kuolema oli vastoin heidän periaatteitaan ja heillä oli varokeinot sitä vastaan, korkeasti elinvoimaisten, omaisuutensa anastusta pelkäävien ihmisten varokeinot.

Kaikki alkaa perhejuhlasta, joka näyttää viehättävän ja opettavaisen näyn, ylemmän keskiluokan perheen täysissä hepeneissään. Ylempää keskiluokkaa, ei ihan yläluokkaa, Forsyteit ovatkin komeine asuntoineen, menestyvine bisneksineen, taideharrastuksineen ja käytösnormeineen. Vanhan Jolyon Forsyten talossa Stanhope Gatella on vastaanotto vanhan Jolyonin pojantyttären Junen ja tämän sulhasen Philip Bosinneyn kihlauksen kunniaksi. On hansikkaat, liivit sekä viuhkat ja koko suku koolla, kuten Forsyteilla on tapana. Elämä ei kuitenkaan ole harmoniaa, sillä esimerkiksi James Forsytein pojalla Soamesilla ja tämän vaimolla on avio-ongelmia, joita ei talon rakennuttaminenkaan mahda ratkoa. Vuodet vierivät, Forsytein suvun jäsenet elävät, kuolevat, riitelevät ja sovittelevat niin toistensa kuin ympäröivän todellisuuden kanssa.

Alkukesästä lukemani John Galsworthyn Omenapuu teki minuun suuren vaikutuksen haikeudellaan, kauneudellaan ja sosiaalisella tarkkanäköisyydellään. Heti kirjan luettuani oli selvää, että John Galsworthyn tunnetuin teos Forsytein taru tulisi kuulumaan lukemistooni. Viimeinen viikko vierähtikin lukemisten osalta Forsytein suvun parissa. Tämä blogikirjoitus on kuitenkin vähän epäreilu, sillä luin nyt vasta ensimmäisen kahteen erilliseen painettuun kirjaan jaetusta teoksesta. Toisaalta moni muukin kokonaisteos jakautuu osiin ja koska kirjoista ensimmäinen on tuoreessa muistissani, annan mennä. Kokonaismielikuvaa Forsytein tarusta minulla ei luonnollisestikaan vielä ole. Jo "Edellinen nidos" antaa kuitenkin jo erinomaisen kuvan Galsworthyn kirjoitustyylistä ja teemoista: vain tapahtumien kokonaisvaltaisuus ja romaanin lopullinen kaari jäävät odottamaan "Jälkimmäisen nidoksen" lukemista. 

Forsythen tarun voisi tiivistää sanoilla laajamittainen sukusaaga, mutta se on paljon enemmän. Sukusaaga se on, koska se keskittyy pääosin kahteen sukuhaaraan, vanhan Jolyonin ja Jamesin perheisiin ja jälkeläisiin. Näiden sukujen myötä Galsworthy vierättää romaaniinsa sellaisen henkilögallerian, että miltei pyörryttää - mutta vain siihen saakka, kun huomaa seuraavansa henkilöiden elämää tiiviisti ja osin samastuenkin. Romaanissa ei kuitenkaan ole keskeistä vain Forsytein suvun jäsenten välisten ihmissuhteiden seuraaminen, vaan se on osin satiirisellakin tavalla yhteiskunnallinen suurromaani, joka tarkastelee 1900-luvun taitetta ympäröiviä vuosikymmeniä. Maailma muuttuu, tässäkin romaanissa. 

Muutos vaikuttaa Forsytein sukuun ja heidän hankkeisiinsa: talon rakentamiseen ja avioliiton rapistumiseen, sopiviin osoitteisiin, sekä ihmissuhteiden syntymiseen ja päättymiseen. Kokonaisuus on melkoinen runsaudensarvi, joka hemmottelee kaikkia brittiläisyydestä kiinnostuneita. Brittiläisyys, tai englantilaisuus, lyö läpi kaiken: se näkyy käytösnormeissa, aterioissa, soveliaisuudessa ja Lontoon kaupunginosissa Richmondin parkista pahamaineiseen Sohoon ja Cityyn. Forsythe tempaisee lukijansa mukaan melkoiseen sosiaaliseen pyöritykseen ihmismielen sopukoita unohtamatta. Hän kirjoittaa vetävästi ja vaikka romaanin käännös onkin auttamattomasti vanhentunut, ovat Forsytein tarun teemat ikiaikaisia ja lukijaa kiinnostavia. Romaanissa on myös sellaisia koukkuja, ettei olekaan ihme, että teoksesta on saatu aikaan useampikin elokuva- tai televisiosovitus.

Mitenkään lempeä Galsworthy ei ole, hän panee Forsytensa ylenkatsomaan toisia, esimerkiksi rahvaan rakastelun näkeminen joenpenkereellä voisi tuntua hauskuudelta ja julkisia kouluja käyneet herättävät epäilyksiä puhumattakaan siitä, voiko partaniekalla olla myös viikset! Omistaminenkin tuo ihmiseen hehkua. Toisinaan Galsworthy antautuu kuitenkin tunnelmoimaan: kuinka ihmiset vertautuvat varjomaisiin hahmoihin, jotka liikkuvat oman sumuverhonsa keskellä; ja miten kesä viivyttelee kellastuvien lehtien alla. Galsworthy kuvailee tarkkaan niin ulkoisia puitteita - mustan ja malvan siveä yhdistelmä iltapuvussa; miten siniset suonet kohoavat laihoissa käsissä -  kuin myös henkilöidensa sisäistä maailmaa - miten vanha Jolyon kokee olevansa raukka; miten kaipuu saa viipymään kukkapenkkien himmeitten muotojen keskellä.

Tämä tunnelmointi yhdistettynä piikikkääseen yhteiskuntaeepokseen ja suureen sukutarinaan tekee Forsytein tarusta klassikon, joka jaksaa viehättää sukupolvesta toiseen. Teos on yksi Liisan suosikeista. Ja luulenpa, että siitä tulee myös omani. Tämä postaushan on vasta välisoitto, koska minulla on vielä toinen kirja lukematta. Sen aika tulee myöhemmin tänä vuonna.

19 kommenttia:

  1. Oi, luin sagan vuosia sitten englanniksi ja olen katsonut myös tv-sarjasta osia, tämä on yksi lemppareistani! Pidän romaaneista, joissa kuvataan nimenomaan yhteiskunnan ja elämän muuttumista ja sukutarinat antavat siihen aina näkökulman ihmiskohtaloiden myötä. Forsytessä Robin Hillin talo edustaa uutta, ennennäkemätöntä arkkitehtuuria -- minulle tulee siitä mieleen Frank Lloyd Wrightin Robie house Chicagossa, joka valmistui 1910 ja oli vuosikymmeniä aikaansa edellä. Ja taidekäsityksissä mennään eteenpäin, Hollyn galleria etc. Moraalisten asenteiden muuttuminen, sotien vaikutukset näkyvät myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, juuri niin! Kaikki tuo kuvailemasi. Pidin tästä paljon: kirjahan on runsaudensarvi - ja niin hyvin kirjoitettu. Hurjan kiinnostavaa ajankuvaa ja henkilöihinsäkin Galsworthy luo hienosti syvyyttä. Olen onnekas, kun jälkimmäinen kirja on vielä lukematta.

      Poista
  2. Minä en ole tätä lainkaan lukenut, mutta kiinnostavalta kuulostaa. Pitänee lisätä lukulistalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä hieno klassikko ja jos brittiläisyys yhtään innostaa, niin sitten kaksin verroin enemmän.

      Poista
  3. Ihana kansi tässä ensimmäisessä niteessä. Voin allekirjoittaa kaiken sanomasi, ja tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka voisin lukea uudelleen. Koko se tunnelma oli niin käsinkosketeltava, että se palautui välittömästi mieleen kirjoitustasi lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, minustakin kansi on ihana. Jälkimmäisessä niteessä samaa tyyliä, harmi kun en tiedä kansitaiteilijaa. Tämä on hieno teos, vaikka minulla on periaatteessa puolet lukematta. Se on ehkä vain hyvä asia! :)

      Poista
  4. Vanha kunnon Forsytein taru ! Luettuna moninverroin täydempi kokemus kuin TV-sarja. Ihailen kauheasti tuota kuvaasi kirjan kannesta ja syreenistä. Vanhanaikainen viehätys korostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, varmasti luettuna monin verroin hienompi. Aion kyllä katsoa tv-sarjankin, kunhan olen lukenut kirjan toisen osankin. Kiitos kuvakommentistasikin. :)

      Poista
  5. Katja, katsoin tämän televisiosta ja pidin paljon <3 Sehän ei ole sama kuin kirja, mutta kyllä se jotian kertoo. Tulihan Mannin Boddenbrookitkin televisiosta ja hyvin sekin oli toteutettu.

    Sinulla on selvästi nyt menossa noslginen aalto, mutta niinpä on minullakin: Kaksi dekkaria (,joista en syttynyt) jätin postaamatta ja tartuin Watersiin, harmittaa vain menetetty aika...

    Kaikkea ihanaa tulevaa <3 (Ellei usko hyljenaisiin, ei niitä näe.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena -- tuo 2002 valmistunut sarja, jos tarkoitat sitä, on tehty hyvin pikkutarkasti romaanin mukaan. Siitä saa hyvinkin oivan kuvan tekstistä. Ja aina kun näen joko "Soamesin" tai "Irenen" jossain muussa elokuvassa tai sarjassa, häiritsee tavattomasti :).

      Poista
    2. Leena, kuten juuri Ritalle kommentoin, aion katsoa tämän tv-sarjanakin. Mutta ensin kirjan toinen osakin.

      Kesä on minulle usein nostalgisten kirjojen aikaa, samoin joulu ja pääsiäinen. Ehkä stä kuvittelee, että aikaa on enemmän... :)

      (Hyljenaisiin uskon - totta kai! <3 )

      Poista
  6. Rakastan Forsytein tarua suunnattomasti! Kirjassa, tai kirjasarjassa, on niin paljon kaikkea, koko inhimillinen elämä. Ja Galsworthy on niin mainiosti vuorotellen julman tarkkanäköinen ja lempeän ymmärtäväinen.

    Jos Forsyte-kärpänen oikein kunnolla puraisee, sinun täytyy lukea myös Nykyaikainen komedia, jossa suvun tarina jatkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, muistankin. Ja luotan kirjamakuusi niin, että sinä olit innoittajani tähän. Ja toki alkukesästä luettu Omenapuu. Nautin Galsworthyn tavasta tarkkailla kaikkea, juuri tuo julmuuden (ja ironian) ja lempeyden liitto toimii hyvin.

      Nykyaikainen komedia - se täytyy kyllä myös lukea. Hieman myöhemmin, kuitenkin. Jotain tulevillekin kesille. ;)

      Poista
  7. Oih! Tämä täytyy ottaa lukulistalle....

    Katselin muutama vuosi sitten Forsytein taruun perustuvaa hienoa tv-sarjaa. Kirjoina tämä on varmaankin vielä monin verroin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ota! Pitäisit tästä, olen aika varma.

      Minulla on tv-sarja vielä näkemättä, mutta aion kyllä katsoa senkin. Se on kuulemma hyvin tehty.

      Poista
  8. Oi minkä klassikon äärellä oletkaan ollut! Luin tämän vuosia sitten ja Omenapuun viime kesänä luettuani aloin kaipailla takaisin tämän pariin... En ehdi Forsytein maailmaan vielä nytkään, mutta joskus kyllä <3 Tv-sarjan olen myös katsellut useampaan kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on kyllä ihana. Ja sellainen, jonka maailmaa varmasti kaipaakin aina ajoittain. Niin vanhanaikainen ja mennyt maailma, silti aina uudenlainen.

      <3

      Poista