John Galsworthy: Omenapuu

John Galsworthy: Omenapuu
WSOY 1934 (2. painos)
The Apple Tree 1916
Suomentaneet V. A. Koskenniemi ja Vieno Koskenniemi
Kansi: Rudolf Koivu
126 sivua
Brittiläinen pienoisromaani

Hänen sydäntään kouristi äkkiä kipeä tuska, hän oli kompastunut tuollaiseen oman elämän menneeseen tuokioon, joiden kauneutta ja hurmaa hän ei ollut osannut pidättää, jotka olivat kiitäneet hänen ohitseen kohti tuntematonta. Hän oli kompastunut haudattuun muistoon, hurjaan, ihanaan, nopeasti tukahdutettuun ja päätettyyn hetkeen. Ja kääntäen kasvonsa maisemasta, nojaten leukansa käsiinsä, hän tuijotti lyhyeen nurmikkoon, jossa kasvoi pieniä sinisiä tädykkeitä...
Tämä palautui nyt hänen mieleensä.

Ruoho vihertää, apilat tuoksuvat, käki kukkuu ja oratuomi kukkii, kun Frank ja Stella Ashurst ajelevat Englannin maaseudulla tarkoituksenaan juhlistaa hopeahääpäiväänsä. Kaunis, keväinen maalaismaisema innostaa Stellaa maalaamaan vesiväreillä ja aikaa kuluttaakseen Frank lähtee etsimään lukupaikkaa. Hän kokee maiseman oudosti tutuksi ja palaa ajatuksissaan menneeseen. Vuosia aiemmin Frank, nuori asianajaja, on lähtenyt ystävänsä kanssa jalkamatkalle. Patikkamatkan aikana Frankin jalka kipeytyy ja nuorukaiset majoittuvat maalaistaloon. Talossa tätinsä luona asuva 17-vuotias maalaisvaatteisiin pukeutunut, silmissään aamukasteen kirkkautta kantava Megan tekee vaikutuksen Frankiin, joka kokee rakastavansa kaunista maalaistyttöä. Tunteet tuntuvat olevan molemminpuoleisia ja nuoret alkavat tapailla salaa. Rakkaushaaveiden suunta kuitenkin muuttuu Frankin mielessä, mutta tavalla jonka vasta keski-ikäinen Frank oivaltaa.

Kun Elina vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitti John Galsworthyn Omenapuusta, tiesin että kyseessä on myös omaan makuuni sovittuva kirja. Kaimani muistutus tänä keväänä vahvisti tunnetta ja kun sitten nettiantikvariaatin valikoimia selatessani huomasin Rudolf Koivun tekemällä kannella varustetun kirjan, hankin ulkoisesti ja sisäisesti kauniin omakseni. Voin kertoa, että tein mielestäni hyvät kaupat. Luin kirjan alkuviikosta yhden bussimatkan aikana - ja tietämättäni kuta kuinkin samoihin aikoihin kuin ystäväni Sara.

Bussia parempi lukupaikka olisi ollut oma piha, sillä juuri nyt on ollut omenankukkien aika - aivan kuin Galsworthyn pienoisromaanissakin, jossa pyökki on silmuilla, orvokit peittävät maan omenapuissa on vaaleanpunaisia umppuja ja kauneus, sääli - vaiko vain kevät? - lumoavat.

Galsworthy tavoittaa paljon pienessä tilassa. Hänen tekstinsä rakentuu dikotomioille: on järki ja tunne, rakkaus ja etääntyminen, mies ja nainen, luonto ja sivilisaatio sekä tietenkin yhteiskuntaluokkien erot. Tunne valtaa Fredin mielen, ja tätä edesauttaa tietenkin se, että kohdatessaan Meganin hän on irrallaan omasta arjestaan: matkalla on mahdollisuus antautua tunteille eri tavalla kuin oman korkeamman yhteiskuntaluokan elämänpiirissä. Fred ja myöhemmin Stella edustavat kulttuuria, kaikkea sitä mikä englantilaisuudessa on järkiperäistä ja varmaa. Megan, ehkä kelttiläisverinen walesilaistyttö, on kuin maaseutuluonto, tunteikas, luonnonkaunis ja altis vaikutteille. Tietynlainen haikea ja samalla realistinen pessimismi läpäisee koko kertomuksen, sillä luokkayhteiskunnan rajoja ei voi rikkoa - ja ehkei niiden edes haluta rikkoutuvan. Tämä on vain hyvä, sillä elämän realiteetit tekevät tarinasta arvokkaan. (Ja jos joku miettii, niin kyseessä ei ole juonipaljastus: jo romaanin ensimmäiset lauseet kertovat, että Fred ja Stella ovat aviopari.)

Taitava, hieno, herkkä ja hellä. Sellainen on Omenapuu. Nyt en sano, että se on kokoaan suurempi kirja, kuten usein huomaan pienoisromaaneja kommentoivani.  Sen ei nimittäin tarvitsekaan olla, sillä lyhyt kesäinen rakkaus on hurmaa vain - eikä mitenkään kepeästi, vaan suurta painoa kannatellen ja nykylukijalle vanhanaikaisuudessaan raikkaasti.

Omenapuun tunnelma on samalla kertaa tarkkanäköinen ja unenomainen, Fredin muistelu on kaunista ja aistivoimaista, surumielisen hellyyden sävyttämää. On kuin kesäöinen unelma heräisi henkiin mielikuvien englantilaisessa puutarhassa ja sammuisi sitten. Harva kirja on haltioittanut minua yhtä paljon enkä haluaisi päästää irti sen lumosta ihan heti.