Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
Like 2014
Min kamp. Fjerde bok 2010
Suomentanut Katriina Huttunen
534 sivua
Norjalainen romaani


Petollisempaa kuvitelmaa ei ollut olemassakaan. Tieto siitä että olin vain kolmenkymmenen sekunnin päässä ainoastan haluamastani asiasta mutta samalla kuilun väärällä reunalla oli tehdä minut hulluksi. Toivoin monta kertaa että olisimme olleet vielä kivikaudella, silloin olisin voinut lähteä ulos nuija kädessä, lyödä lähintä naista päähän, raahata hänet kotiin ja tehdä hänelle sen jälkeen mitä halusin. Mutta se ei käynyt, oikoteitä ei ollut, kolmenkymmentä sekuntia olivat illuusio.

Kun kolmekymmentä sekuntiakin on illuusio, ei ole ihme että kliimaksin saavuttaminen kasvaa yhdeksi koko elämän päämääristä. Karl Ove on nyt päässyt lukiosta ja saanut työpaikan opettajan sijaisena pohjoisnorjalaisesta pikkukylästä. Hän tutustuu niin työhönsä kuin oppilaisiinsa, haaveilee kontakteista tyttöjen kanssa, kirjoittaa novelleja ja hakee paikkaansa omassa elämässään. Talvi pohjoisessa on synkkä ja Karl Ove alkaa juoda entistäkin enemmän, ei kuitenkaan niin paljon kuin isänsä.

Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisen Taisteluni-sarjan Neljännen kirjan lukemisesta on aikaa jo toista kuukautta ja mietin, mitä siitä muistan. Ainakin tunnelman, itseinhossa vellomisen, nuoren miehen toiveikkuuden, sekoilun, kirjoittamisen ja jonkinlaisen mielikuvieni mukaisen norjalaiseen syrjäseutuun liittyvän takapajuisuuden. Ja sen koko ajan kirjaa lukiessani mielessäni olleen päällimmäisen tunnon, että luen sarjan ehkä huonointaa osaa, joka on kuitenkin jossain tapaa hyvin keskeinen.

Knasun Nelonen on keskeinen, koska siinä Karl Ove oivaltaa olevansa kirjailija. Hänen kirjailijuutensa on toki ollut lukijoiden tietoisuudessa koko ajan, koska koko sarjan eräs lähtökohtahan jo ennestään tunnetun kirjailijan hyvin omakohtainen ja avoin, yksityiskohdissaan runsas omaelämäkerrallinen tilitys. Pelkkää tilitystä Knausgårdin teksti ei tietenkään ole, sillä se on omakohtaisuudessaankin ehta kaunokirja.

Onkin - totta kai ja tälläkin kertaa - koko ajan syytä muistaa, että vaikka Knausgård kirjoittaa omasta elämästään, on hänellä kirjailijana päätösvalta siitä, mitä ja miten hän haluaa kertoa. Kirjoissa korostuu (ja niistä uutisoidessa korostetaan) rehellisyys ja tarkkuus kuvata elettyä elämää sellaisena kuin se on. Ja kuitenkin kyse on romaanikirjallisuudesta, ei suoranaisesta asiaproosan alle menevästä elämäkerrasta. Ehkä kaikki on muistitietoon pohjautuvaa fiktiota? Ehkä muistojen värittämää totta. Knausgård on Karl Ove, minäkertoja. Kirjailija Knausgård ei tingi romaanisarjasta kirjallisista ansioista, vaan kirjoittaa selvästi ehjän romaanisarjan keskellekin kokonaisen romaanin, jonka kaari kantaa ja kerronta on sopivasti muistelevaa, hallitusti rikottua ja lukijan pauloihinsa kietovaa.

Kuten sarjat aiemmat osat, on Neljäs kirjakin täynnä uhmaa ja häpeää, herkän ja roisin välisessä maastossa vellovan nuorukaisen kokemuksia ja kliimaksiin pääsemisestä haaveilua. Pohjoisessa asumisen, opettajuuden ja kirjailijahaaveiden lisäksi keskiöön asettuu Karl Oven isän juominen, tämän nenänvalkaisupäivät ja sisäinen taisto, joka tasaantuu vasta viinakauppareissun myötä. Karl Ove itsekin juo paljon, osin kerätäkseen rohkeutta, osin ajanvietteekseen, ja isänsä kohdatessaan hän joutuu pohtimaan myös itseään. Eikä hän kertojana itseään säästäkään: hän on toisaalta epävarma ja ajatuksissaan kovastikin vonkaava nuorimies, toisaalta itsestään hyvin tietoinen, jonkinlainen oman nuoruudensa tähti. Itseinhon ja omakehun rinnakkainen ilmentymä.

Neljännestä kirjasta on vaikea sanoa mitään sellaista, mitä en olisi sanonut jo sarjan aiempien osien kohdalla. Se ei tehnyt minuun enää samanlaista suurta vaikutusta kuin edelliset osat ja se on turhan toisteinen, mutta siinä on omaa avoimuuttaan ja kiinnostavuuttaan. Koko kirjasarja onkin niin koukuttava, että eihän tässä auta kuin hankkia Viides kirjakin - jossain vaiheessa tänä kesänä.