keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lukutaito-haaste ja syystunnelmia


Kuten vuosi sitten syyskuussa, tänäkin vuonna on aika kerätä rahaa yhdelle tärkeimmistä asioista, nimittäin lukutaidolle. Lukutaito avaa ovia moneen, lisää mahdollisuuksia hyvinvointiin, tasa-arvoon ja tietoon. Suomen pakolaisavun Parempi lahja -lukutaitokampanjassa on helppo olla mukana. Haastankin kaikki Lumiomenan lukijat mukaan:

1. Lue kirja, lehti tai joku itseäsi kiinnostava teksti.
2. Lahjoita euro (1€) jokaista lukemaasi kirjaa tai tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
3. Anna halutessasi kasvot lukutaidolle ja julkaise lukukuva Instragramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste, ja haasta mukaan ystäväsi tai kollegasi viemään lukutaitoa Afrikkaan.

Lukuhaaste-kampanja kestää syyskuun loppuun saakka. Olen itse mukana jokaisella syyskuun aikana lukemallani kirjalla.


Alkusyksy on aina ollut kovasti mieleeni, onhan se kuulaiden aamujen, sadonkorjuun, takkatulen ja villasukkien aikaan. Ja hyvien kirjojen. Tänä syksynä en ole suunnitellut lukemisiani kovinkaan tarkkaan. Syksyn uutuuksissa on muutamia ehdottomia kirjoja, sillä monen suosikkikirjailijani, kuten Juha Itkosen, Haruki Murakamin ja Michael Cunninghamin uutuus on ilmestymässä tai jo ilmestynyt. Aion myös tutustua muutamaan itselleni uuteen kirjailijaan ja jatkaa aina toisinaan tyttökirjojenkin parissa. Kauhu- tai pelottavien kirjojen viikko tulee nyt syyspimeillä, kunhan oma olo alkaa kaivata outojen kummitus- ja murhatarinoiden äärelle. Kiitän runsaista kirjavinkeistä ja otan mielelläni vastaan niitä lisääkin tämän postauksen yhteydessä. Kokoan vinkeistä listan kaikkien kauhu- ja kummituskirjoista kiinnostuneiden iloksi.

Niitä näitä -jutustelua jatkaakseni: olen nyt viimeisen viikon ajan ollut melko kiireinen, mikä näkyy blogihiljaisuutena. Tiedän, ettei noin viikon tauko ole kovinkaan pitkä, mutta minulle se on. Silloin kun blogilaiskuus iskee, saattaa kuitenkin Lumiomenan Facebook -sivulle kaikenlaista pientä. Ilmoittelen Facebookissa muutenkin aika uusimmista postauksista ja linkitän sinne toisinaan kirjamaailman uutisia. Liittykää seuraajaksi! Olen muutenkin jalkautunut innolla sosiaaliseen mediaan: lukemisiani voi seurata Goodreadsissa, jossa olen omalla nimelläni. Goodreads-kaveriksi saa pyytää. Instragramissa minut löytää nimellä lumiomena. Instragram-tilini on nyt toistaiseksi yksityinen, mutta hyväksyn kyllä suurimman osan seuraajapyynnöistä. Instragramista puheenollen: jos ei jaksa kuljettaa järkkäriä mukanaan, saa puhelimellakin taltioitua syystunnelmaa!



Värikkäitä syyskuun päiviä, sieni- ja kirjaonnea!

4 kommenttia:

  1. Hyvän asian projekti:) ja Instagram on kyllä niin kätevä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö olekin tärkeä projekti? Minäkin tykkään käyttää Instagramia, se koukuttaakin vähän, muttei liikaa. :)

      Poista
  2. Oi että näitä sinun kuvia! Niin kauniita ja taidokkaita. <3

    Lukutaitokampanja on tärkeä. Mukavaa, että sinäkin olet mukana!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista syystunnelmaa kollaasissa!

    Lukutaitokampanja on hieno haaste:)

    VastaaPoista