Brittijäljillä Helsingissä: teetä, kummituksia ja kirjailijoita

Syksy on suosikkiaikaani vuodesta ja Brittein saaret alue, jonne matkailullisessa mielessä kaipaan kaikkein useimmin. Nämä kaksi rakkauttani yhdistyivät eilen, kun lähdimme ihanan ystäväni Saran kanssa brittiläisen sielunmaiseman jäljille - Helsingissä!

Britanniaa Helsingistä ei ihan heti löytynyt, Ateneumin kulmalta näkyi aika ankeita maisemia, joista tosin saattoi hakea pientä tuntumaa:

Moinen maisema vaati pientä tuumaustaukoa heti aluksi, joten päätimme poiketa Isosta-Britanniasta länteen haikeaniloiseen Irlantiin tai ainakin sinne päin:

Molly Malone's -pubissa juttelimme Irlannista, maasta, jossa haluan vierailla ja jonne toivon pääseväni jo ensi vuonna. Tuuliselta saarelta ei ole kuin askel kohti synkeitä kummitustarinoita ja jälleen sitä isompaa Britanniaa, jossa kummitustaloja riittää ja erilaisilla kummituskävelyllä käy monenlaista väkeä.

Helsinkikään ei ole täysin vailla kummituksia - eikä edes vailla brittivaikutteisia aaveita. Kaivopuiston vanhimmassa rakennuksessa Villa Kleinehissa pitää majaansa Vaalea Neito, joka on aikoinaan säikäyttänyt pois niin talon englantilaisen sisäkön kuin koko liittoutuneiden valvontakomission. Aurinkoisena syysiltapäivänä nykyisin Alankomaiden suurlähetystönä toimiva rakennus ei tuntunut kovin aavemaiselta, mutta hämärähetkenä voisi hyvinkin kuvitella Vaalean Neidon vaeltelemaan talossa ja haikaillen vanhoja aikoja, elinpäiviään ja loistokkaan talon vieraiden seuraa.

Kruununhaassa, jos jossain, leijailee kummituksia. Heistä suinkaan vähäisin ei ole Kruununhaan harmaa nainen, rakkaudessaan pettynyt harmaanutturainen nainen, joka kilisyttelee nykyisen Svenska Klubbenin kristallikruunuja Maurinkatu 6:ssa. Brittiläisistä linnoista vaikutteensa saaneen talon oli aikoinaan suunnitellut englantilainen arkkitehti sir Robert Lorimer ja  talon rakennuttajan insinööri Donnerinkin vaimo oli skottilaissyntyinen.

Nyt alkoi tuntua jo melkein brittiläiseltä! Ja teeaikakin koitti. Englantilaisvaikutteista iltapäiväteetä tarjoilevat Helsingissä ainakin hotelli Kämp sekä Salutorget, jonne nälissämme suuntasimme. Saimme kauniin kattauksen, erinomaista Earl Greyta sekä metkasti skandinaavis-brittivaikutteista syötävää. Sekä Saran että minun suurimmaksi suosikiksi nousivat tietenkin skonssit. Teehetki oli kaunis ja rauhallinen, ehdottoman suositeltava muillekin teehetkien ystäville.

Kruununhaassa bongattu Mika Launiksen työtilan ikkuna Harry Potter -kuvituksineen muistutti siitä, miten me molemmat rakastamme englantilaista kirjallisuutta ja lontoolaisia puistoja, etenkin St. Jamesin puistoa. Ihan sinne emme Töölössä päässeet, mutta Kirjailijapuiston penkit henkivät englantilaispuistojen tunnelmaa niin vihreän värinsä kuin lahjoituslaattojensakin osalta. Löysimme muun muassa Tove Janssonin, Kyllikki Villan ja kummankin yhteisen suosikin Antti Hyryn sanoin varustetut penkit: Kirja on semmoinen tila, jossa lukija voi asua.

Voihan English Rose (tai sinne päin) ja kaikki muukin! Kummitusten, teen ja kirjailijoiden jälkeen palasimme vielä teekupposten äärelle. Tai "teen": hotelli Tornin American Barin Tea-time Punchia ei ole suotta palkittu ja kehuttu. Se tarjoiltiin vielä hauskasti teekannusta ja -kupeista, ja koko hetki kantoi hillittyä Liisa Ihmemaassa -tunnelmaa. Palvelukin oli loistavaa.

Brittitunnelmaa siis löytyi kuin löytyikin Helsingistä ja vieläpä varsin monesta paikkaa! Union Jack oli ehkä Skotlannin itsenäistymisäänestyksen jälkeen hieman mytyssä, mutta koossa kuitenkin. Kiitos matkaseurasta Saralle.